Maabrändin haasteet isovanhemmille
Olen saavuttanut iän, jossa koska vain voin muuttua äidistä isoäidiksi. Tähän asti olen katsonut tulevaisuuteen hyvinkin valoisasti. Vasta julkistettu maabrändi asettaa kuitenkin arvaamattomia haasteita.
"Isovanhempien on opetettava lapsille pajupillin tekoa ja perinneloruja," ohjeistaa maabrändi meitä tulevia isoäitejä ja isoisiä. PAJUPILLIN TEKOA! Synnyin Kallioon, Kustaankadun ja Vaasankadun nurkkataloon 1960. Pihassamme ei kasvanut pajun puolikastakaan. Se oli asfaltoitu niin kuin kaikkien muidenkin talojen pihat. Jos pihassa olisi kasvanut jotain, niin sitä ei olisi saanut poimia, koska tekeminen oli kaupungissa kielletty lapsilta.
Talon seinässä oli kyltti, jossa luki: Pallon heittäminen kielletty. Hississä luki: Hissillä ajaminen kielletty lapsilta. Tämä ei tietysti estänyt meitä heittämästä palloa tai ajamasta hissillä. Nyt jälkeenpäin voi todeta, että hyvä kun ajelimme hissillä pienestä pitäen. Tällä tavalla pääsimme harjoittamaan maabrändin ohjeistusta keskustella hississä. Monelle maalla kasvaneelle isovanhemmalle tämä maabrändin kohta tulee vaatimaan paljon harjoittelua.
Maabrändin mukaista hissikeskusteluharjoittelua
Perinneloruista mieleeni palautuu vain yksi. Koulussa oli 60-luvulla tapana viettää välitunnit, joko tappelemalla tai seuraamalla tappelua. Tässä seuraajien ryhmässä syntyi varsin iskevä perinneloru: verta luuta, flaidis flaidis!
Professori Heikki Paunonen kuvaa ilmiötä seuraavasti: "1950-luvulla välituntien kohokohtia olivat kunnot tappelut. Tappelijoiden ympärille kerääntyi nopeasti sankka katselijoiden joukko, joka huusi rytmikkäästi: flaidis, flaidis, flaidis! Vielä vanhempia, vuosisadan vaihteessa käytettyjä muotoja olivat slaidaaminen ja slaiskaaminen. Silloin tappelu kuului tanssi-illan ohjelmaan: Kundit kaveerasivat että Hubiksen talolla on kivat jorot, jossa Hubiksen sällit on luvannu panna stadin kundeja motoon."
Tässä saattaakin olla hedelmällinen mahdollisuus maabrändiperinteen siirtoon kaupunkiolosuhteissa kasvaneelle isovanhemmalle. Brändityöryhmä nimittäin ehdottaa, että rap-artistit kiertäisivät opettamassa muille luovaa suomen kielen käyttöä. Tässä rytmikkäässä flaidis, flaidis, flaidis -hokemassa on jo oivallinen aihio maabrändiä tukevaan perinneloruun. Tietysti sillä edellytyksillä, että loru loppuu siihen kuinka Suomi rauhoittaa tappelijat särkikalaa syöden.
