Mihin katosi Susikoira Roin henki?
Hyvin tehty lastendraama koskettaa aikuistakin. Nykyään lastenohjelmien massa on epätodellista robottiammuntaa, kun ohjelmat voisivat käsitellä tärkeitä aiheita ja tunteita.
Yleisradio tuotti etenkin 1970- ja 1980-luvulla lasten- ja nuortendraamoja, jotka ovat niin laadukkaita, että niitä kelpaa katsoa moneen kertaan myös 2000-luvulla.
1970-luvulla syntyneenä etenkin Paavo Westerberg on jäänyt mieleen Ystävyyden saaresta ja Susikoira Roista. Näissä molemmissa käsitellään taitavasti suhteita vanhempiin ja tovereihin sekä nuoren omia toiveita, Roissa pojan tahtoa saada itselleen kivityksen kohteeksi joutunut koira ja Ystävyyden saaressa isän kuolemaa.
Ystävyyden saari
Susikoira Roi
Myös huumori on ollut taitavan rakentavaa kuten 1970-luvun suosikeissa Aikapoika ja mono sekä Villahousupakko. Näissä huumori perustuu kasvavan lapsen säkenöivään tunnemaailmaan, eikä esimerkiksi ilkeyteen kuten nykyaisissa robottirenkutuksissa.
Aikapoika ja mono
Villahousupakko
On tylsää, miten viikonloppuaamuisin lapsille esitetään monelta kanavalta tuntikaupalla robottiampumisviihdettä, ja lapsen olo jää väsyneen levottomaksi. Parhaimmillaan lastenohjelma virkistäisi, antaisi ideoita päivän viettoon: vaikka virikkeen majan rakentamiseen. Vai onko avaruusajan yhteiskunnassa edes aikaa ja tarvetta rakentaa majoja, kun saman saa muovisena?
Elävän arkiston Paavo
blogit.yle.fi/elavaarkisto
2 kommenttia
Su 29.06.2008 @ 09:58
Niin,ihmettelen suuresti miksi näitä ei enää näytetä uusintana,kun monia on jotka ajattelevat samoin kuin minäkin. Monissa oli todella hienosti käsitelty arkojakin aiheita lapsen näkökulmasta ja oma suosikkini Läskilinssi varmasti kohotti monen itsetuntoa. Siinä oli hienosti käsitelty yhtään tuputtamatta sitä että toista ei kiusata ja kuinka Läskilinssi hyvän itsetuntonsa,huumorintajunsa ja mielikuvitusmaailmansa ansiosta pärjäsi eikä antanut kiusaajien masentaa itseään.
