Tekijänoikeudet yhä Elävän arkiston ja muun nettikehityksen haaste

perala kirjoitti:

<p>Kun median tarjonta on runsas ja kun ajankäytöstä käydään kovenevaa kisaa, ihmiset liikkuvat parhaiten monipuolisen ja laadukkaan sisällön perässä. Toinen ja vähintään yhtä tärkeä pointti on helppous. Mitä helpompaa median käyttö ja kuluttaminen ovat, sitä suurempi on palvelujen imu.</p><p>Netissä kehityksen haasteina ovat myös tekijänoikeudet. Vaikka vuosien varrella on kuljettu tekijänoikeusrintamallakin pitkä matka myönteiseen suuntaan, työmaata on vielä kosolti edessä, jotta esim. Ylen arkistojen runsas sisältö saataisiin netissä suomalaisten saataville</p><p>Sopimuksia on tietenkin kunnioitettava. Se on lähtökohta. Ponnistuksia tarvittaisiin kuitenkin siihen, että vanhoja rönsyjä raivattaisiin pois ja sopimisen malleja saataisiin uudistettua entistä kovemmalla vauhdilla nettiaikaan sopiviksi.</p><p>Suurin ongelma on tietysti siinä, että tekijänoikeuksia koskevat kirjaukset, mallit ja rakenteet ovat vanhasta maailmasta. Kun sopimusrakenteita sorvattiin, netistä ei ollut hajuakaan.</p><p><p><div class="elava-arkisto-embed" data-language="fi" data-article="29066" data-media="29074"></div><script src="http://player.yle.fi/assets/elavaarkisto/js/embed.js" ></script><p>Vanhan maailman mallit ja tekijänoikeuksien korvausperusteet eivät toimi tässä maailmassa. Mutta kun uusiakaan malleja ei ole kyetty kattavasti luomaan, on toimittu  vanhojen rakenteiden mukaan.</p><p>Monissa maissa nettijulkaisun esteitä on raivattu kansallisella lainsäädännöllä ja valtion rahoillakin, mutta Suomessa tätä kautta ei ole juurikaan edetty.</p><h2>Hyllyt täynnä tavaraa</h2><p>Ylen tv-arkistossa on satoja tuhansia ja radioarkistossa lähes miljoona ohjelmanimikettä. Tässä joukossa on kuitenkin runsaasti myös sellaista ohjelmistoa, jota ei saada nykyisillä sopimusrakenteilla arkistojen hyllyiltä netissä katseltavaksi ja kuunneltavaksi, vaikka nämä ohjelmat ovat puhtaasti Yleisradion omatuotantoisia ohjelmia.</p><p>Yle-veron maksajille ja Yleisradion sisälläkin tätä on vaikea selittää. Mutta näin se vain on.</p><p><p><div class="elava-arkisto-embed" data-language="fi" data-article="25965" data-media="25971"></div><script src="http://player.yle.fi/assets/elavaarkisto/js/embed.js" ></script><p>Esimerkiksi Ylen Elävällä arkistolla ei ole oikeuksia esittää kokonaisia draama- ja viihdeohjelmia, vaan ainoastaan rajattu määrä näytteitä.  Kun Elävä arkisto vuonna 2006 aloitti ja kun nettitarjontaa oli vähän, pelkät näytteet ja klipit riittivät internetin ensihuumaan.</p><h2>Musikki rajaa rankasti</h2><p>Toinen rankasti rajaava tekijä on musiikki. Levymusiikki rajaa myös Yle Areenan ohjelmistoa. Ulkomailla asuvat suomalaiset haluaisivat nauttia Areenan kautta kotimaansa ohjelmista, mutta kun monet ohjelmat sisältävät runsaasti  levymusiikkia, ohjelmat on pakko ”georajata” Suomeen.</p><p>Ylen Elävässä arkistossa tilanne on vielä vaikeampi. Yhtä äänilevyä saa soittaa korkeintaan 60 sekuntia ja korkeintaan puolet äänilevyn kestosta. Puheen taustalla soivalla musiikilla, jota käytetään tehosteena, on sama hinta ja rajoitteet kuin muullakin musiikilla.</p><p>Musiikkia koskevat rajoitukset eivät ole tätä päivää. Ne tulisi voida kiireesti purkaa. Netissä tällaisten rajoitusten kanssa on vaikea elää, koska kiinnostavin ja paras osa ohjelmistoa rajautuu musiikin vuoksi pois.</p><h2>Sopimukset syyniin</h2><p>Kysymys on muutenkin sekä rahasta että rakenteista. Jos nettijulkaisun korvaustaso johdetaan television uusintahinnoista, pyöritään sellaisissa euromäärissä, että Ylen tuottamat hyvät tv-elokuvat jäävät ikuisiksi ajoiksi arkistojen hyllyihin.</p><p>Myös maksukäytäntöjä tulisi yksinkertaistaa. Jos jokaisen oikeudenomistajan rojaltit joudutaan erikseen clearaamaan ja tilittämään, on homma toivottoman hidasta ja työlästä.  Julkaisu pysähtyy jo siihen.  Yle onkin esittänyt ns. yleistä sopimuslisenssiä, joka ainakin yksinkertaistaisi ja helpottaisi sopimusprosessia. Maksamista se ei poista, mutta sopiminen yksinkertaistuu.</p><p><p><div class="elava-arkisto-embed" data-language="fi" data-article="28063" data-media="28066"></div><script src="http://player.yle.fi/assets/elavaarkisto/js/embed.js" ></script><p>Ruotsissa päädyttiin sellaiseen malliin, että rajavuodeksi sovittiin tekijänoikeuksien haltijoiden kanssa vuosi 2005. Sitä vanhempaa draamaa Öppet arkiv eli Ruotsin Elävä arkisto saa esittää kokonaisina ohjelmina ja ohjelmasarjoina.</p><p>Jotakin samankaltaista rajavuotta Ylekin voisi ensi vaiheessa ajatella draaman ja viihteen osalta. Rajavuosi voisi meilläkin olla nyt vaikka vuosi 2005,  jota edeltävät ohjelmat määrittyisivät ”arkisto-ohjelmiksi” ja jota varten määriteltäisiin oma korvaustaso. Kymmenen vuoden siirtyvä marginaali antaisi aikaa sopeutua.</p><p>Keskeisimmäksi korvausperusteeksi pitäisi yleensäkin ottaa katselu- ja kuuntelumäärät. Se, millaisella päätelaitteella katselu ja kuuntelu tapahtuvat ja monenko erilaisen päätelaitteen kautta ohjelmia jaetaan, ei ole merkittävää.</p><p>Merkittävää ei ole myöskään se, paljonko ohjelmistoa on tarjolla, vaan se, paljonko tätä ohjelmistoa katsellaan ja kuunnellaan.</p><p>”Verkko edellä muutokseen”, kuuluu Ylen slogan.  Uusia, nettiaikaan soveltuvia sopimusmalleja siis kaivataan.</p><p>Elävän arkiston embeddauksesta vuosi sitten tehty sopimus onkin hyvä esimerkki siitä, että myös tekijänoikeusjärjestöillä on valmiutta ja halua muutokseen. Tällä tiellä olisi hyvä jatkaa kohti uusia avauksia.</p><p> </p><p><em>Reijo Perälä on Yle Areenan, Elävän arkiston ja yle.fi -etusivun ohjelmapäällikkö.</em></p><p> </p>