Ke 13.05.2009 @ 14:20Seija Aunila

Pelottavan vihaiset suuret ikäluokat

Aluksi ajattelin kirjoittaa otsikoksi: Helvetin vihainen suuri ikäluokka, mutta en uskaltanut.

Olen usein miettinyt miksi suuret ikäluokat ovat sekä käsittämättömän äänekkäitä että kauhean vihaisia (ja katkeria). Miksi juuri tämä sukupolvi joka pääsi kouluun, sai hyvät työpaikat ja leppoisan työtahdin, otti asuntolainan, jonka inflaatio söi, kokee kohdanneensa niin paljon vääryyttä.

Suuret ikäluokat ovat aina voineet sanoa, mitä ovat halunneet ja myös sanoneet. He ovat olleet kuohuvan keskustelun ja argumentoinnin kiihkeässä keskipisteessä.

 

Ristivetoa-ohjelma sensuurin kourissa

Edellinen sukupolvi on ollut suurille ikäluokille kelvoton, mutta niin myös seuraavat sukupolvet. Ehkä katkeruus kumpuaa siitä, että suuret ikäluokat ovat jäämässä eläkkeelle. Aktiivisen työelämän jälkeen edessä häämöttää vanhuus ja elämän loppu vanhainkodin vuodeosastolla.  

 

Olipa kerran mummo
 

Vappuna kohtasin suurat ikäluokat lähes laboratorio-olosuhteissa, Kulttuuuritalolla Agit-Propin konsertissa. (Konsertti oli ihana!)

Agit-Prop: Kenen joukoissa seisot

Olin ehdottomasti yleisön nuoriso-osastoa (48v.). Agit-Propin laulajat sanailivat yleisölle ja joka kerta, kun he muistuttivat yli 60-vuotiaiden isku/joukkovoimasta, niin ihastuksen aalto levisi yleisön yli. Oli hienoa myös nähdä kuinka suuret ikäluokat osoittivat, mikä on paskaa ja mikä ei. Agit-Prop oli hyvä, mutta konsertissa esiintynyt Pelle Miljoona ei. "Kauheeta huutamista, en saanut mitään selvää", totesi vieressäni istunut suurten ikäluokkien naisedustaja ja päätti olla taputtamatta moiselle sonnalle.       

Pelle Miljoona Oy

Pelle Miljoona syntyi 1955. Minä elin nuoruuteni Pelle Miljoonan ja Eppu Normaalin tahdissa. Minkälaisia meistä tuli? Vihaisia, katkeria vai muuten vaan ärsyttäviä? Sen voivat kertoa 70-luvun lopulla syntyneet.

Ps. Olisi tosi kiva kuulla.

3 kommenttia

Älä samaista vähintään puolimiljoonaista suurta ikäluokkaa sen muutamaan sataan äänekkäimpään poliittiseen toimijaan. Näiden kellokkaiden vaikutuspiirissä (ainakin löyhässä sellaisessa) oli ehkä 30 000 nuorta, joista alle 1/3 taistolaisia.

Suurin osa meistä kuuskymppisistä on tehnyt ihan normaalin työuran ilman suurempaa metakointia (mitä nyt 70-luvulla lakkoiltiin). Avioliitotkin ovat kestäneet muilla paitsi poliittisilla aktivisteilla.

Eläkeläisinä meistä saattaa tulla ärhäköitä, jos eläkkeitämme leikataan. Me osaamme kyllä organisoida vastarinnan vanhasta muistista.

born 1949

Olimme sukumme ensimmäiset ylioppilaat alivuokralaisasunnoissa ilman opintotukea. Vuokra-asuntojen vuokriin ei saatu vuokratukea, jääkaappina toimi ikkunanväli. Äitiyslomaa oli kolme kuukautta jne. jne. Ehkä joskus voi olla vähän äreäkin, kun katsoo tänä päivänä ympärilleen!

Anonyymi kirjoitti:

Olimme sukumme ensimmäiset ylioppilaat alivuokralaisasunnoissa ilman opintotukea. Vuokra-asuntojen vuokriin ei saatu vuokratukea, jääkaappina toimi ikkunanväli. Äitiyslomaa oli kolme kuukautta jne. jne. Ehkä joskus voi olla vähän äreäkin, kun katsoo tänä päivänä ympärilleen!

Vai niin... kun seurannut kulutusta-luonnonvaroja ym,niin taisi olla jo Pentti Linkola aikoinaan oikeassa:"Voittaako Elämä" kirjassaan/maailma kulkenut jo pitkään tuhoa kohti suurtenikäluokkien johdolla kaikkialla maailamssa/ei vain Suomessa. (omat ongelmansa jättivät jälkipolville)

Elävä arkisto

Elävän arkiston toimitus tarkastelee maailmaa arkiston aarteiden kautta, usein pieni pilke silmäkulmassa.

> Elävään arkistoon

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu