Ruotsinkielinen rotukoira Elmo
Berhandilaiskoira Elmo oli ruotsinkielinen. Se kuului selvästi yläluokkaan ja oli juuriltaan aatelinen.
Näin ainakin ystäväni Hannu uskoi kuolemaansa asti. Niinpä Hannu puhui aina koiralleen ruotsia. ”Ei Elmo suomea ymmärrä. Hän on jaloa sukua. Hänelle pitää puhua ruotsia”, opetti Hannu myös muita perheenjäseniä.
”Elmo. Kom hit! Min lilla Elmo. Vill du äta?” leperteli Hannu vasikkaa suuremmalle, leveäturpaiselle koiralleen keskikouluruotsilla.
Minunkin mielestäni Elmo oli kyllä sympaattinen, mutta käytöstapoja sillä ei ollut. Kerran kyläreissulla ollessani huomasin, että toisesta kengästäni puuttuu pohjallinen.
”Elmo perkele! Oletko sinä syönyt minun kenkäni pohjallisen?!”
”Ei Reijo noin! Puhu Hänelle ystävällisesti ruotsia, niin kyllä Elmo kakkii pohjallisen parin päivän päästä ulos.”
Niin kakki. Aktiivihiilipohjallinen tuli ulostekasan myötä kartanolle kahtena kappaleena.
”Ei muuta kuin pikkasen vesipesua ja uudestaan käyttöön”, lohdutteli Hannu minua ja kiitteli vuolassanaisesti ruotsiksi aatelista Elmoaan hyvästä kakasta.
Terveisiä sinne taivaaseen Hannulle ja Elmolle. Perjantaina oli ruotsalaisuuden päivä. Ruotsinkielisiä ystäviä pitäisi olla kaikilla. Vitsiä voi vääntää kahdella kielellä, oli meidän mottomme.
Jag hoppas, att ni mår bra, Hannu och Elmo!
2 kommenttia
Ma 09.11.2009 @ 10:12
Kiva stoori ja kivat kuvat. Miksi yläluokkaisuus ja ruotsinkielisyys aina koplataan yhteen. Itse kun olen ruotsinkielinen ja keskiluokkainen ihan niin kuin 95% kaikista kavereista ja tutuista. Yläluokkaa ja rikkaita ja duunareita ja maanviljelijöitä on suhteessa yhtä paljon molemmissa kieliryhmissä...
