Ke 07.05.2008 @ 15:49admin

Jeltsin johti torvisoittokuntaa

Presidentti Urho Kekkonen ja Venäjän Boris Jeltsin nauttivat silminnähden valtiovierailuista. Pönöttäminen sai riittää!
 
Näiden vaikutusvaltaisten herrojen käyttäytyminen olisi arveluttavaa etenkin 2000-luvulla, kun suhtautuminen alkoholiin on muuttunut. Enää vaikutusvaltaisetkaan herrat ja rouvat eivät saa olla turuilla ja toreilla niin sanotusti "pienessä sievässä". Noh, esimerkiksi Jeltsinin tapauksessa ehkä kuvaavampi olisi entisen kollegani sanoin "isossa rumassa".
 
Jeltsin johtaa orkesteria 

 
Toisaalta se mikä on soveliasta on meidän äänestäjien käsissä. Politiikan tutkijoiden ja oppositiopoliittikkojen mielipiteellä ei ole merkitystä, vaan ratkaisut teemme me todelliset herrat, äänestäjät. Tosin Venäjän vaalituloksista on usein annettu nootteja.
 
Kun Sirpa Pietikäinen peruutti kännissä autoaan Hämeenlinnan rautatieasemalla ja erosi, moni ajatteli, etteivät äänestäjät olisi olleet yhtä armottomia. Pietikäinen saikin toisen mahdollisuuden politiikan huipulla, kun Aleksander Stubb siirtyi ulkoministeriksi ja Pietikäinen mepiksi hänen tilalleen.
Alexander Stubb - Kanervan manttelinperijä 

 
Villi ajatus olisi muuten, jos ulkoministeri Stubb ottaisi muutaman lasillisen liikaa, käyttäytyisi tylysti ja kaatuisi boolimaljaan Brysselissä. Se voisikin olla se kaivattu avaus, kun kansalaiset kokevat kansainvälisissä kuvioissa pätevöityneen ministerin etäiseksi. Tosin Malagan bussiturman yhteydessä Stubb pääsi jo muutama sata kilometriä Brysselistä lähemmäs meitä tavallisia suomalaisia. Asiaa tarkemmin ajateltuani ei Stubb ole mikään pönöttämisen mestari, vaan monet muut suomalaiset ministerit. Stubbin ote on melko rento.
 
Presidentti Ahtisaaren kaudella puhuttiin ilman tv-kuvaa kosteista juhlista. Laastari tosin pääsi tv-kuviin. Tuskin nämä spekuloinnit juurikaan vaikuttivat Ahtisaaren suosioon. Sitä emme koskaan saa tietää, sillä kansainvälisen poliitiikan mestari tyytyi yhteen kauteen valtionpäänä.
 
Kriisien ratkoja Martti Ahtisaari 

 
Mielestäni Jeltsinin päätös johtaa orkesteria oli onnistunut. Sillä hän kirjoitti itsensä maailmanhistorian muistikuviin, ja pönottämistä on maailmassa liikaa. Tosin Kremlin entinen isäntä olisi muistettu myös panssarivaunun päältä Neuvostoliiton hajoamisen yhteydessä.
 
Elävän arkiston Paavo
 
blogit.yle.fi/elavaarkisto
  

0 kommenttia

Elävä arkisto

Elävän arkiston toimitus tarkastelee maailmaa arkiston aarteiden kautta, usein pieni pilke silmäkulmassa.

> Elävään arkistoon

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu