Sikapalkinto syrji naisia - eivätkö naiset osaa sikailla?
Sika, sika, sika... kaikui suomalaiskodeissa 90-luvulla, kun toimittaja Päivi Istala jakoi Radio Suomessa sikapalkintoja.
"Huomionosoituksen" sai siitä, että kohteli naisia alentuvasta. Tällaista käsittämätöntä sikamaisuutta harjoitettiin mm. vuonna 1992 Valtion tietokonekeskuksessa kunnallisvaalien tulospalvelussa. Kyseinen instanssi ei kertonut vaaleissa läpi päässeiden naisten määrää.
Päivi Istala jakaa sikapalkintoja
Kun tilastokeskus myöhemmin lähti paikkaamaan Valtion tietokonekeskuksen anteeksiantamatonta puutetta, niin naisten valtuustopaikkojen määräksi osoittautui lopulta yli 30 prosenttia. Se oli kaikkien aikojen ennätys! No sikapalkintohan tästä tietysti kolahti Valtion tietokonekeskukselle.
Istala selvitti vaalien jälkeen, miksi naisvaltuutettujen määrää ei ollut saatavilla. Paljastui, että Valtion tietokonekeskukselle olisi pitänyt maksaa "erityisiä mansikoita", jotta tieto naisvaltuutettujen määrästä olisi saatu. Vain miehet voivat toimia näin sikamaisesti (Valtion tietokonekeskus = miehet)!
Vai voivatko sittenkään? Onko todella niin, että vain miehet käyttäytyvät sikamaisesti ja vain he ovat palkitsemisen arvoisia? Kuinka moni miehiä halventavasti kohteleva nainen olisikaan ollut sikapalkinnon arvoinen?
On todella yllättävää, että naiset törmäsivät myös sikapalkinnon kohdalla ns. lasikattoon. Vaikka nainen olisi ollut kuinka pätevä palkinnon saaja, niin naisia syrjivien jakoperusteiden takia hän ei voinut koskaan saada palkintoa. Kuinka monta naista onkaan jäänyt ilman ansaittua arvonantoa!
Naisten palkitseminen olisi voinut myös laajentaa sikailun käsitettä. Halventamisen ja mitätöimisen rinnalle olisi voitu nostaa myös erilaiset verbaalinokkeluuden ja vedättämisen keinot. Naisethan ovat perinteisesti olleet hyvinkin taitavia puhetaidon puolella.
Nyt ei voi muuta kuin toivoa, että Päivi Istala saa arvoisensa seuraajan ja 90-luvun naisten tunti saisi seuraajan 2000-luvulla. Olisiko aika jo kypsä myös naisten palkitsemiselle sikailusta?
