Pe 11.02.2011 @ 09:58Paavo Rytsä

Euroviisut - häpeäkin jalostuu

Hukkaputkessa oli aikoinaan tietokilpailu "minä vuonna hän häpäisi Suomen". On aika taas lisätä yksi nimi tuohon listaan. Vai onko euroviisuhäpeä myytti?

Kun euroviisuhäpeää aletaan purkaa, aloitetaan yleensä Kojosta. Kaikki tietävät nollan pisteen taktiikan ja ydinsodalle kriittisen Nuku pommiin -biisin. Saksalla taktiikka puri, ja voitto tuli vuonna 1982 Ein bischen Frieden -laululla, joka tarkoittaa suomeksi vain hieman rauhaa.

 Kojo Suomen euroviisukarsinnoissa 1982.

Ehkä kappale oli kisaan väärä, mutta häpeä on turhaa; Suomihan vain näytti paikkaansa Etyk-hengessä. Sanaleikissä rauha päihitti Juicen lanseeraman ydinkakan.

Radikaali liike oli myös vuoden 1976 Pump-pump, joka on arvioitu katolisille maille liian vapaamieliseksi. Kappale on kuitenkin karaokebaarien tarttuva klassikko, eikä se jäänyt myöskään kisoissa nollille.

Fredi ystävineen Suomen euroviisukarsinnoissa 1976Fredi ystävineen Suomen euroviisukarsinnoissa 1976.

 Sanna Kojo ja Asko Murtomäki kokosivat tämän 50-vuotisen Suomen euroviisubaletin hienoksi tarinaksi. Suomi parrasvaloissa -dokumentti kertoo intohimosta, sitoutumisesta ja suurista kokemuksia. Kaikki Suomea edustaneet kuvailevat matkojansa euroviisuihin ainutlaatuisiksi. Ja lopulta pisteet ja sijoitus jotenkin kaikkoavat, mutta ne laulut jäävät. Dokumentti kuittasi koko häpeäkuvan pois. No ehkä sillä Lordillakin oli asian kanssa jotain tekemistä.

Mutta tänä vuonna vähän huolettaa, kun ainakaan alkukarsinnoista ei jäänyt yhtään esitystä mieleen. Joutuukohan taas häpeämään Suomen puolesta?

0 kommenttia

Elävä arkisto

Elävän arkiston toimitus tarkastelee maailmaa arkiston aarteiden kautta, usein pieni pilke silmäkulmassa.

> Elävään arkistoon

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu