Pe 14.03.2008 @ 14:09admin

Leipäjonoja ja lapsipornoa

Yksikkömme YLE Uudet palvelut palkittiin eilen digitaalisen median Grand Onen pääpalkinnolla Grand Prix:llä. Tunnustus työstä unhoittuu, kun maailman realiteetit lyövät.
 
Mukavan juhlaillan jälkeen oli aika kiirehtiä töihin ja bussissa Sörnäisistä Pasilaan pohdin, että kyllä olemme onnistuneet hyvin täällä Elävässä arkistossa osana uusia palveluita. Sitten silmien eteen tuli pitkä ihmisjono Helsinginkadun ja Fleminigin kulmassa.
 
Pohdin, mikäs yleisötapahtuma täällä on meneillään, mutta samalla sekunnilla tajusin, että tästä on leikki kaukana. Maaliskuussa 2008 vauraassa Suomessa jonotetaan leipää. Kyseessä ei ollutkaan vain Lama-Suomen ilmiö, mikä tuntuu pahalta.
 
Leipäjonot 90-luvun lama-aikana:
www.yle.fi/elavaarkisto/

 
Töissä luin, että taiteilija Ulla Karttunen saa syytteen lapsipornoa kritisoineesta teoksestaan Neitsythuorakirkko. Ikävä juttu, että lapsipornon kamaluuden esiinnostaminen johtaa syytteeseen Suomen kaltaisessa maassa. Sitten ymmärsin, että tapaus onkin syytä nostaa esille, sillä muuten lapsipornon suurkäyttäjät voisivat perustella röyhkeää internet-käyttäytymistään taiteen asialla.
 
Lapsipornoteoksen takavarikko:
yle.fi/elavaarkisto/

 
Oikeuden olisi hyvä vetää tässä raja, että Karttusen lapsipornon hallussapito on rikos, mutta selkeä motiivi sen käyttöön kritiikkimielessä vapauttaisi tuomiosta. Vähän niin kuin rikkoisi ikkunan, kun talo on tulessa, jolloin tuomio pitää olla eri kuin ilkivallasta.
 
Leipäjonot ja lapsiporno ovat julmuuksia, joiden vaan annetaan olla osa mässäily-yhteiskuntaamme. Tsempatkaamme ihmiset, vaikka euroviisuedustajamme Teräsbetonin metallitotuudella:
 
Lavalla Teräsbetoni:
yle.fi/elavaarkisto/

 
 
Aurinkoista kevättä toivottelee Elävän arkiston Paavo
 
Elävän arkiston blogi:
 

blogit.yle.fi/elavaarkisto

 

5 kommenttia

"Sitten ymmärsin, että tapaus onkin syytä nostaa esille, sillä muuten lapsipornon suurkäyttäjät voisivat perustella röyhkeää internet-käyttäytymistään taiteen asialla."

"Oikeuden olisi hyvä vetää tässä raja, että Karttusen lapsipornon hallussapito on rikos, mutta selkeä motiivi sen käyttöön kritiikkimielessä vapauttaisi tuomiosta."

Puhut itsesi pussiin. Näillä internet-suodattimilla ei voida kitkeä lapsipornoa internetistä. Pääsy kielletyille sivuille ei vaadi paljon atk-taitoja ja poliisin listat ovat karhunpalvelus materiaalia haluaville pedofiileille.

Näiden suodattimien ainoa hyvä puoli on se, ettei lapsipornoon törmää VAHINGOSSA, sen myöntävät kaikki. Ulla Karttusen näyttelyssä ihmiset kuitenkin huomasivat katsovansa lapsipornoa, joka on varmasti epämiellyttävää, oli sen tarkoitus mikä tahansa. Onko lapsipornoon törmääminen taidenäyttelyssä kivempi juttu kuin internetissä? Eikö kuvissa käytettyjen lasten kohtalo olekaan enää niin hirveä jos kuvat ovat taiteen asialla?

Sen sijaan huonoja puolia suodatuksessa riittää. Mainitsemasi "taiteen asiamme" on ainoastaan se, ettei viattomia sivuja pitäisi saada sensuroida. Suvi Lindénhän oli hyväksymässä sensuurijärjestelmää, joka sulkisi myös Googlen (koska sitä kautta löytyy lapsipornoa), eli hänellä on päätösvaltaa asioihin, joista hän ei ymmärrä tarpeeksi. Se, että Thaimaa suuttui Suomelle kun sensuurijärjestelmä luokitteli heidän prinsessansa muistosivun lapsipornosivuksi, on vasta alkua.

Nettisensuurista en ole puhunnut mitään. Mielestäni taiteella pitää olla oikeus nostaa esiin yhteiskunnan ja maailman epäkohtia.

Karttunen kuitenkin selvästi rikkoi monen suomalaisen sietorajan, sillä näyttelyssä joutui katsomaan lapsipornoa tahtomattaan. Ehkä taiteilijan logiikan takana on vanha sanonta "poissa silmistä, poissa mielestä".

Paavo Rytsä, toimittaja, Elävä arkisto

Leipäjonossa uusi laulu soi.Täällä laulan kiitosta Yljässäni.Joka minunkin Jumalaan sovittanut on.Ja taivaiden taivaat soi.Oi leipäjonoissa.

Pentti Otto Koskinen

Leipäjonossa uusi laulu soi.Täällä laulan kiitosta Yljässäni.Joka minunkin Jumalaan sovittanut on.Ja taivaiden taivaat soi.Oi leipäjonoissa.

terv.Pentti Otto Koskinen

Leipäjonossa uusi laulu soi.Täällä laulan kiitosta Yljässäni.Joka minunkin Jumalaan sovittanut on.Ja taivaiden taivaat soi.Oi leipäjonoissa.

terv.Pentti Otto Koskinen

Elävä arkisto

Elävän arkiston toimitus tarkastelee maailmaa arkiston aarteiden kautta, usein pieni pilke silmäkulmassa.

> Elävään arkistoon

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu