Ma 07.01.2008 @ 10:50admin

Tali-Ihantala ja Elävä arkisto

Kävin sunnuntaina 6.1. katsomassa Suomelle ratkaisevasta Tali-Ihantalan taistelusta kertovan elokuvan. Kokemus jäi jotenkin ontoksi, ja kotisohvalla pitikin palata Elävän arkiston pariin.
 
Åke Lindmanin ja Sakari Kirjavaisen ohjaamassa sotaelokuvassa käytettiin jonkun verran vanhaa filmimateriaalia, mutta olisin kaivannut historioitsijana lisää autenttisuutta, katsojan viemistä oikeasti aikamatkalle vuoden 1944 tunnelmiin.
 
Elävän arkiston toimittajana en kovin usein katsele ja kuuntele palvelun videoita ja audioita iltaisin, mutta elokuvan herättämien ajatusten myötä oli mielenkiintoista palata aikakauden autenttisiin puheisiin, viihteellisiin ja vähemmän viihteellisiin radio-ohjelmiin ja etenkin sota-ajan musiikkiin.
 
Tali-Ihantala-elokuvalle olisikin tehnyt terää pieni annos Kauko Käyhköä, Georg Malmsténia tai viihdettä oman kompanian voimin. Myös pääministeri Linkomiehen puhe olisi ollut erinomaista ajankuvaa.
 
Elokuvakokemuksen jälkeen olikin mukava istua kotona, syödä karjalanpaistia ja miettiä, miten olisi tehnyt Tali-Ihantalasta ohjaajia paremman. Kotirintamilta on helppo huudella sotajoukoille.
 
Paavo Rytsä, toimittaja, YLE Elävä arkisto
 
 
Tässä muutamia linkkejä, jotka minua kiinnostivat elokuvakokemuksen jälkeen:
Jatkosodan loppuvaihe:

yle.fi/elavaarkisto/
Sota-ajan viihde ja propaganda:

 yle.fi/elavaarkisto/
Kenraali Oesch muiden silmin:

yle.fi/elavaarkisto/
Veteraanin iltahuuto:

yle.fi/elavaarkisto/
 
Elävän arkiston blogi:
blogit.yle.fi/elavaarkisto 
 

0 kommenttia

Elävä arkisto

Elävän arkiston toimitus tarkastelee maailmaa arkiston aarteiden kautta, usein pieni pilke silmäkulmassa.

> Elävään arkistoon

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu