Kävelevät kalenterit

Nuorempana ajattelin, että mukana kuljetettavan kalenterin käyttö on aikuisuuden merkki. Sellaisen aikuisen, jonka elämään kuuluu paljon tärkeitä asioita, joka elää täyttä elämää. Mutta sitten aloin epäillä.

Muistan selvästi kun vuosia sitten pysähdyin katsomaan naista, joka kuntosalin pukuhuoneessa, jumpan jälkeisen rentoutus- ja venyttelyhetken jälkeen, pakkasi yhdellä kädellä tavaroitaan, kaivoi laukusta kalenteria toisella kädellä, piteli kännykkää korvalla olkapäänsä avulla ja valitteli puhelimeen mitä kaikkea hän on ehtinyt sille viikolle jo ”buukata”. Siinä se taas on, kalenteri-ihminen, ajattelin.

Kalenteri-ihminen on touhukas, aikaansaava ja tehokas olento, joka kirjaa tulevat toimensa paperiseen tai sähköiseen kalenteriin. Kun ystävä soittaa ja haluaa nähdä, katsotaan kalenterista milloin on vapaata aikaa. Todennäköisesti kalenteri on täynnä, eikä työn, pilateksen, kielikurssin, pikalomien ja tapaamisten välissä ole aukkoa, johon voisi ystävän sujauttaa.

Kätevä emäntä: Merkintä kalenteriin

Kalenteri-ihmisen perusmalli on 25-40 vuotias nainen jolla on työtä, harrastuksia, paljon sosiaalisia suhteita, aktiviteetteja ja mahdollisesti pienet lapset. Hän on haastavassa työssä, jonne hän menee aamuisen jumppatunnin jälkeen, koska on tehokasta hoitaa liikunta jo ennen työtä. Töitä tehdään yleensä paljon ja vapaa-aika muistuttaa, ainakin kalenterista katsottuna, täyttä työtä. Mieskin voi olla kalenteri-ihminen, mutta usein hieman eri tavalla. Tuntuu että, etenkin useille naisille on tyypillistä järjestellä ystävien tapaamiset ja muut aktiviteetit huikealla tehokkuudella. Eräskin nainen totesi, että olisi hukassa ilman kalenteriaan, ”kaikki menisi sekaisin”.

Katselin kalenteri-ihmisiä aina vähän huvittuneena. Elämä on touhua ja puuhaa täynnä, mutta missä on luovuus, spontaanius, laiskottelu ja kyky ottaa vapauksia? Uskon siihen, että aivot tarvitsevat vapautta ja tyhjiä hetkiä. Elämä on todella jotakin, joka tapahtuu meille sillä aikaa, kun meillä on kiire. Näin kalenteri-ihmiset muurahaisten kaltaisina touhottajina, joiden elämä lipui heidän kuormitettujen aivosolujensa ohitse.

Eräänä päivänä sitten huomasin, että kännykkäni kalenteri alkoi täyttyä muistutuksista. Seinäkalenteriini, jonka päätarkoitus oli siihen mennessä ollut näyttää hyvältä seinällä, alkoi hiipiä merkintöjä. Myönsin huolestuttavan tilanteeni ja lähdin nöyrästi kirjakauppaan. Sieltä tarjouskorista sitten ostin sen pirun vihkosen.

Hermoprässi

Kirjoitin taskukalenteriini suunnitelmani ja hämmästelin miten täyteen se tuli. Mutta siihen tottuu. Pian en enää edes huomannut sitä pientä sydämen tykytystä kun totesin, että kaikki päivät ovat täynnä seuraavat kaksi viikkoa. Vain kaksi viikkoa? Sehän on luksusta! Saattaa joku kalenteri-ihminen nyt huudahtaa. Menetetty tapaus mielestäni, kävelevä kalenteri(zombie) joka kadehtii toisten vapaa-aikaa.

Länsimainen lineaarinen aikakäsitys ottaa ajan omaan haltuunsa. Se mitataan, pilkotaan ja aikataulutetaan hyötykäyttöön. 1200-luvun lopulla keksitty kello, on vihoviimeinen kapistus. Kelloissa ja kalentereissa pitäisi olla takana varoitus, ettei moinen aika-ajattelu sovi ihmiselle, että se voi aiheuttaa mm. korkeaa verenpainetta, mahahaavoja ja heikentyneitä ihmissuhteita.

Törmäsin kerran Kallion hämyisessä baarissa vanhaan mieheen, joka oli vakuuttunut siitä, että sähkövalo sotki ihmisen elämän lopullisesti. Se kuulemma rikkoi luonnollisen elämänrytmin ja mahdollisti ahertamisen pimeälläkin. Pohdiskelimme miksei edes Suomen kaltaisissa armottomissa sääolosuhteissa, anneta enemmän valtaa biologiselle rytmille. Missä on suomalainen versio siestasta? Raahaudumme joka talvi tekemään työtä päivän valoisimmaksi ajaksi ja saavumme kotiin pilkkopimeällä kyhjöttämään kirkasvalolampun ääreen. Herätyskello herättää samaan aikaan joka aamu, riippumatta siitä nouseeko aurinko viideltä vai kymmeneltä.

Mitä kiire hyödyttää

Ihminen vääntää itseään tehokkuuden nimissä tekemään asioita milloin vain, riippumatta vireystilasta, vuorokausirytmistä tai vuodenajoista. Ja kalenterilla voimme aikatauluttaa loputkin elämästä niin, ettei tarvitse kuulostella itseään, vaan katsoa kalenterista, että tänään töiden jälkeen istun ystävän kanssa kahvilassa puolen tunnin verran ja sitten menen polkemaan kuntopyörää tunniksi.

Olen alkanut lipsua kalenterin käytöstä. Ensin unohdin hankkia vuoden alussa uuden. Sitten hankin sen, mutta en muistanut kuljettaa sitä mukanani. Nyt en enää muista mihin olen sen laittanut. Suosittelen ”tyhjempää” elämää, edes pienenä annoksena.

Myöhästyin tänään bussista ja päätin kävellä osan matkaa töihin. Ulkona paistoi kevätaurinko niin kirkkaasti, etten erottanut kellonaikaa kännykästäni. Hieno alku päivälle.

Kylä herää kevääseen