Lapselliset, onko joukossanne tunkeilija?

Paikallaan junnaavissa vanhempainilloissa tulee minun olla hiljaa. Jalkapallokentän laidalla tulee minun tyynesti hyväksyä hyvä isä -verkoston epäreilu tuolileikki. Omanikäisteni sosiaalinen turvaverkko, minne katosit vanhemmuuteni myötä?

Melko tarkalleen neljä vuotta sitten oli syksy. Vanhempainilta oli venymässä kohta kolmannelle tunnille. Varsin rönsyilevän huutopalaverin perimmäinen aihe oli koulun tulevat myyjäiset ja luokan retkirahaston kasvattaminen. Sivulauseiden kautta poukkoiltiin kuitenkin jo lasten huonossa käytöksessä.

Aihe eskaloitui nopeasti. Eräs äiti käytti puheenvuoronsa johdattelemalla aiheen ensin ylä-asteikäisiin (hänellä oli sellainenkin kotonaan kiukuttelemassa), sitten lukioikäisiin (koska hän oli nähnyt heitä aamulla räkimässä bussipysäkillä), vielä kotona asuviin alle kaksikymppisiin (koska hän oli pikaruokaravintolassa joutunut kuuntelemaan sellaisten huutoa) ja lopulta vielä hänen työpaikalleen ilmaantuneisiin, kokemattomiin ja sopimattoman röyhkeisiin keltanokkiin.

Kiihtyvä polveilu päättyi osallistuvien vanhempien yhteisymmärrykseen siitä, että nuoret (noin yleisesti) ovat kyllä ihan oikeasti kelvottomia. Tätä korostettiin tahdissa nyökkäilyllä ja tarkennettiin adjektiiveilla laiska, flegmaattinen, epäkohtelias ja vielä sanakvartetilla: ”koskaan käyneet oikeissa töissä”.

Kiintoisaa, muistan tuumineeni, mutten sanonut mitään. Oma pohdiskeluni vei huomioni, enkä siis heti tajunnut että luokassa oli miellyttävän hiljaista. Johtopäätöksen esitellyt nainen tuijotti nyt minua pelästyneenä ja sai vieressä istuvalta naiselta ohjeita korvaan kuiskaamalla. Myös muut paikallaolijat vilkuilivat minun suuntaani varovaisesti.

Olin 24-vuotias ja lopulta ymmärsin nolostua ja punastua.

Oma moka, ettäs kehtaan

Tapahtumaketjun vaivautuneisuus johti kokouksen päättämiseen (”sovitaan nämä tarkemmin sitten sähköpostitse”). Oma vaivautuneisuuteni nousi kuitenkin vielä seuraavalle tasolle, kun tämä äänessä ollut nainen tuli käytävällä poistuessaan vielä henkilökohtaisesti (ja harmillisen kovalla äänellä) tarkentamaan, ettei hän tarkoittanut ”noilla nuorilla” tietenkään minua.

Uusioperheen poikani oli tuona syksynä aloittanut toisen luokan. Toinen poikani, itse siittämäni, ei ollut vielä vuodenkaan vanha. Opiskelin ja työskentelin myyjänä koulun ohessa. Häkeltymisestäni huolimatta onnistuin kuittaamaan äänekkään äidin kommentin sarkasmilla ja hieman mutisemalla jotain sellaista kuin ”niinhän me nuoret taidetaan olla”.

Myöhemmin pohdin asetelmaa tarkemmin. Luokan vanhempien keski-ikä pyöri neljänkympin jälkeisellä vuosikymmenellä. Omat vanhempani, poikieni isovanhemmat, olivat tuona vuonna täyttämässä viisikymmentä molemmat. Vaikka en adoptoimani pojan vauvavuosina ollut vielä kuvioissa mukana, oli minulla jo miltei vuoden verran kokemusta vauvankin hoidosta. Asuntovelallinen olin ollut jo nelisen vuotta, työntekijänä kuutisen. Koira oli, kissojakin. Ainut mikä minut erotti luokan stereotyyppisestä vanhemmasta, oli nuori ikäni.

En koe vielä nykypäivänäkään tarvitsevani tukea tilastoista, kun uskallan väittää olevani harvinaisen nuori vanhempi Suomessa, etenkin pääkaupunkiseudulla. Ikäisessäni ystäväpiirissä lienee nykyään yksi tai kaksi vauvaikäisen vanhempaa, mutta nyt lähestynkin jo kolmeakymmentä.

Tapauksessa voin syyttää vain itseäni, mitäs olen niin nuori vanhempi. Vieläpä tavalla, joka ei johdu esimerkiksi rikkinäisestä ehkäisyvälineestä. Eihei, meitsihän ryhtyi vanhemmaksi jopa korostetun omatahtoisesti uusioperheen muodostamisen myötä.

Epäsovinnaisuutta lisää se, että viihdyin toki 24-vuotiaana stereotyyppisesti (ja viihdyn edelleenkin) myös lapsettomien ystävieni seurassa harrastaen ja juopotellen. Samalla jouduin (ja joudun yhä) myös ajoittain olemaan pääsemättä ikäisteni rientoihin, koska lapset.

Eihän tällainen ole reilua? Minä se tunkeuduin tuohon tokaluokan geneeriseen piiriin heidän small-talkiaan hankaloittamaan.

On ne pallit mullakin laskeutuneet

Niin ikään neljä vuotta sitten olin myös tämän tokaluokkalaiseni jalkapalloseuran vanhempainillassa. Tuo palaveri toimitettiin kiitettävällä tahdilla ja vetäjillä oli homma hanskassa. Joukkueessa vasta aloittaneiden lasten vanhempia ohjeistettiin joukkuejärjestyksestä harjoitusvuoroineen ja peliaikatauluineen.

Koska lasten harrastus tuo väkisinkin vanhemmat toistensa seuraan, on vain sopivaa tutustua, jopa ystävystyä vanhempien kesken. Lisäksi tekosyitä lasten harrastusten ympäriltä on helpompi perustella vaikkapa vaimoille, jos joskus järjestetään esimerkiksi saunailta kuplahallin talkooporukan isille.

Tällaiset, periaatteessa joukkueen sisäiset tilaisuudet vaativat kokemukseni perusteella niihin osallistuvilta ainakin tarkkaavaisuutta ja samanmielisyyttä. Summa summarum: minua ei tällaiseen saunailtaan kutsuttu. Samalla minua ei kutsuttu kyseisen saunaillan kommelluksia myöhemmin käsitteleviin keskusteluihin kenttien laidoilla.

Ehkäpä en vain ollut nappulajengin illassa oikeaan aikaan tupakalla. Ehkäpä joku ajatteli tekevänsä minulle palveluksen jättämällä mainitsematta saunomisesta. Keskimääräiseen osallistujaan verrattuna olisin kuitenkin A vetänyt liian monta/liian vähän leukoja saunaterassin pyykinkuivaustelineessä, tai B juonut aivan liikaa/liian vähän kaljaa. Eihän minulla vielä tuolloin kasvanut edes parta kunnolla!