Kerjäläisten valtakunta

Kaupunginjohtaja Jussi Pajusen mukaan kerjääminen pitäisi kieltää, koska se ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin ja hyvinvointimalliin. Tällä perusteella voitaisiin kieltää myös smalltalk, Miljonääriäidit ja abiristeilyt.

Todellisuudessa kerjäämisellä on ollut suomalaisessa kulttuurissa vankka asema ja pitkät perinteet. Itse asiassa kaikki meistä eivät pystyisi juomaan jokapäiväistä latteaan ilman sitä: vielä osalle isovanhemmistamme kerjääminen oli nimittäin ainut tapa säilyä elossa.

 

 

Kuuntele: Suomalaiset kerjuulla (1965).

Kerjääminen oli 1900-luvun alkupuolella osalle suomalaisista

ainoa toimeentulon muoto. Suomi koki joukkomittaista kerjäläisyyttä

etenkin 1800-luvun katovuosina. Ilmiö toistui sisällissodan jälkeen

ja 1930-luvun talouspulan aikana.

 

 

Kerjuuta on eri aikoina yritetty estää laeilla ja asetuksilla. Konstit ovat olleet monet: 1600-1700-luvuilla kerjäläisiä palautettiin kotikuntiinsa, karkotettiin maasta, piestiin raipoin tai vitsoin, tuomittiin vankeuteen tai pakkotyöhön tai suljettiin työ- ja kehruuhuoneisiin muiden rikollisten, prostituoitujen ja mielisairaiden sekaan. Työlaitokset ja pakkotyö säilyivät suomalaisen sosiaalityön järeämpien aseiden valikoimassa vielä 1900-luvullakin.

Uhkailut ja rangaistukset eivät kuitenkaan kerjäläisyyttä lopettaneet. Kun nälkävuosina tai pula-aikana tuhannet häiritsivät yleistä viihtyvyyttä kerjuukuppeineen ja -pusseineen, ei maassa olisi riittänyt poliiseja – saati puistoisäntiä ja kunnallisia katuvalvojia – poistamaan heitä maisemista. Hätä ei lue lakia, ei etenkään nälänhätä.

 

 

Katso: Huoltopoliisi tarkkaili kansaa (1971).

Huoltopoliisi - irtolaisten Stasi? Poliisi piti tarkkailukortistoa

maankulkijoista, asunnottomista, työnvieroksujista, prostituoiduista,

alkoholisteista ja perhepinnareista.

 

 

 

Katso: Ilotytöt määrättiin työlaitokseen (1968).

Ammattimaiset haureuden harjoittajat määrättiin vuosina

1937–1972 Ilmajoen työlaitokseen opettelemaan maataloustöitä.

Laitosta kutsuttiin myös naisvankilaksi.

 

 

 

Katso: Nälkäiset kärrättiin pois pitäjästä (2008).

Muualta tulleet kerjäläiset on kautta aikojen pyritty lakaisemaan

takaisin rajojen taakse, olipa raja kunnallinen tai valtakunnallinen.

Kaiho Niemisen romaani ”Pakolaisten kuski” kertoo nälkävuodesta

1868. Rikas isäntä komentaa nuoren miehen kuskaamaan vieraan

kunnan kerjäläiset pois silmistä.

 

Kun mustalaisen sai hirttää

Romanit eli ”mustalaiset ja tattarit” ovat olleet keskeisesti irtolais- ja kerjäläislakien laatijoiden mielessä. Aika ajoin annettiin nimenomaan heitä koskevia asetuksia ja lakeja.

Tutkija Panu Pulman mielestä myös Helsingin sodanjälkeiset järjestyssäännöt, joilla kiellettiin kaikki kerjuuseen vivahtavakin toiminta veitsenteroituksesta pihasoittoon, oli kohdistettu juuri ahtaaseen asemaan ajettuihin romaneihin.

Ruotsi-Suomen vuoden 1741 irtolaislaki oli tähdätty ”kaikenlaisia ulkomailta tulleita hyödyttömiä ryhmiä kohtaan”. Romanit mainittiin siinä samassa nipussa nuorallatanssijoiden, silmänkääntäjien, komeljanttarien, juutalaisten ja ”savoijilaisten” – mitä he lienevätkin – kanssa. Vuonna 1748 annetun asetuksen mukaan ulkomaalaiset mustalaiset oli karkotettava lähtömaahansa raipparangaistuksen uhalla. Sama toimenpide uhkasi talosta taloon kierteleviä ja kulkukauppaa harjoittavia kotimaisia romaneja.

Nollatoleranssi jatkui autonomian kaudella. Vuoden 1852 asetuksen mukaan romaneja tuli kohdella irtolaisina. Mutta toisin kuin muut irtolaiset, heidät tuli ottaa välittömästi kiinni ja toimittaa kuvernöörin eteen. Miehiä saattoi odottaa jopa elinkautinen pakkotyö ilman oikeuden päätöstä. Kehruuhuoneisiin määrättyjen äitien lapsia vietiin Venäjälle kasvatettavaksi armeijan rulliin. Talonpoikaissääty pahoitteli, ettei mustalaisen pidätystä määritelty jokamiehen oikeudeksi myös vuonna 1863 säädetyssä irtolaislaissa.

Kun valtion komitea vuonna 1900 kokosi ideoita ”mustalaiskysymyksen” ratkaisemiseksi, se sai tukun entistä reippaampia toimenpide-ehdotuksia. Niissä toivottiin mm. että kaikki mustalaiset ”olisivat lailla kiellettävät liikkumasta kotipitäjänsä ulkopuolella”, ”olisivat pantavat yleiseen työhön jossakin kruunun laitoksessa” (vain ilmiantajan lausunnon perusteella), ”vietäisiin johonkin meren saareen, erilleen muiden ihmisten seurasta” tai ”tuomittaisiin maanpakoon maasta kuten juutalaiset” ja että myös niitä, jotka heille almuja antavat tai pitävät heitä luonaan, olisi rangaistava. Lopullista ratkaisua haettiin ehdotuksella, jonka mukaan romanit ”olisivat kuohittavat, jonka kautta heidän sukunsa tulisi kokonaan loppumaan”.

Tähän mennessä radikaaleimman vaihtoehdon tarjosi vuonna 1637 säädetty laki, jonka mukaan mustalaismiehen sai tavatessa ottaa kiinni ja hirttää ilman oikeudenkäyntiä. Lakia ei kylläkään koskaan pantu toimeen, mutta se kumottiin vasta vuonna 1748.

Kaikkein uusimman kerjäämiskiellon puoltajat ovat kiistäneet, että asiaa koskeva lakiehdotus olisi suunnattu vain yhtä etnistä ryhmää vastaan. Menneinä vuosisatoina – ennen kuin käsitteet ”rasismi” ja ”rotusyrjintä” tulivat yleiseen käyttöön – tässä suhteessa ei kursailtu.

 

 

Kuuntele: Ulkopuolella yhteiskunnan (1965).

Romanit ovat juutalaisten lailla olleet vainojen kohteena.

Natsien keskitysleireillä surmattiin satojatuhansia romaneja.

 

 

 

Katso: Romanikerjäläiset Rajasaaressa (2008).

Miten pitäisi suhtautua, kun tutun sillan alle leiriytyy ryhmä

katumuusikoita tai kerjäläisiä? Ajankohtainen kakkonen

selvitti asiaa kesällä 2008.

 

Kirjallisuutta
- Panu Pulma: Kerjäläisyys, irtolaisuus, ”mustalaisuus”. Historiallisia yhteyksiä.
- Heikki Pihlajamäki: Kerjuu kontrollin kohteena. Ruotsalais-suomalaisen kerjuulainsäädännön historiaa.
(Molemmat em. artikkelit kirjassa Kerjääminen eilen ja tänään, toim. Virpi Mäkinen & Anne Birgitta Pessi, Vastapaino 2009.)
- Panu Pulma: Suljetut ovet. Pohjoismaiden romanipolitiikka 1500-luvulta EU-aikaan. SKS 2006.
- Raino Vehmas: Suomen romaaniväestön ryhmäluonne ja akkulturoituminen. Turun yliopiston julkaisuja, sarja B:81, 1961.

 

Onko tämä kerjuuta?

 

 

Katso: Kauko Juhantalo valtakunnanoikeuteen (1992).

Kauppa- ja teollisuusministeri Kauko Juhantalo tuomittiin

vuonna 1993 vuoden ehdolliseen vankeuteen lahjusten vaatimisesta.

 

 

Katso: Marja Tiuran Nova-seikkailut (2009).

Syyskesällä 2009 paljastui, että Nova Group oli maksanut

Tiuran lentolipun Thaimaasta vuonna 2008. Tiura kiisti

tapahtuneen ensin, mutta selitti myöhemmin saaneensa

rahan lainaksi.

  

 

Katso: Pankkituki – Suomen suurin tulonsiirto (1996).

Pankkikriisin voittajia olivat 80-luvun nousukauden

onnistuneet sijoittajat, rahamarkkinasijoittajat ja omaisuuden

uusjaosta hyötyjät. Häviäjiä olivat veronmaksajat.