To 17.01.2008 @ 15:12admin

Roosan kanssa koirakoulussa

Kun meidän Roosa-koira oli pieni, niin päätimme tehdä siitä "hyvätapaisen koiran".  Mieheni käskytti Roosaa aika reippaastikin.
 
Ovelana koirana, Roosa päätti löytää itselleen oman käskytettävänsä, sillä harvoin koira suostuu olemaan laumansa (siis perheen) hierarkiassa viimeinen.
 
Roosa otti käskytyksen kohteeksi tyttäreni Milkan, joka tuohon aikaan oli alle 10-vuotias. Roosa hyppi ja näykki Milkaa joka kerta, kun he olivat kävelyllä. Roosan ja Milkan lenkit päättyivät aina siihen, että Milka saapui itkien kotiin.
 
Oivalsimme, että kun perheenseen otetaan koira, niin ainoa koulutettava ei ole koira vaan myös perheeenjäsenet.
 
Tänään  kahdeksanvuotias Roosa on mitä hyvätapaisin koira.  Kun tein Koirakoulua Elävään arkistoon, niin tarkistin osaako Roosa mielestäni aika vaikean harjoituksen eli osaako se mennä maahan, kun omistaja kävelee koiran vieressä sanoo maahan. Omistaja ei kuitenkaan pysähdy, vaan jatkaa kävelyään.
 
Koiran maahankäsky:
www.yle.fi/elavaarkisto/
Roosa suoriutui loistavasti tehtävästä. Koirakoulun ohjeiden mukaan palkitsin Roosan tämän jälkeen makupalalla.
 
Suosittelemme Roosan kanssa Koirakoulua koirille ja koirien isännille ja emännille :-)

Koirakoulu:
www.yle.fi/elavaarkisto/
Terveisin:
Roosa ja Seija
 
 
 

0 kommenttia

Elävä arkisto

Elävän arkiston toimitus tarkastelee maailmaa arkiston aarteiden kautta, usein pieni pilke silmäkulmassa.

> Elävään arkistoon

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu