Ei ole muuten ikinä tarvinnut seksistä maksaa

Tätä toimeliaiden häntäheikkien mantraa tai vakuustodistusta eroottisesta valovoimastaan on jankattu monissa lehtihaastatteluissa. No, ei tarvitse vastaisuudessakaan, ainakaan mikäli Espoon käräjäoikeudelta kysytään.

Ilta-Sanomista osui tiistaina 15.3.2011 silmiin juttu, jonka mukaan seksilaskua ei voi periä käräjillä. Seksipalveluja myynyt nainen karhusi saataviaan mieheltä, joka työskentelee päällikköasemassa kansainvälisen konsernin Suomen-konttorissa.

Naisen mukaan mies oli jättänyt maksamatta eroottisesta hieronnasta ja seuralaispalvelusta yhteensä 3000 euroa kolmelta eri kerralta. Oikeudessa mies kiisti koko asian ja väitti naisen häirinneen häntä keväästä 2010 alkaen.

No hyvä. Sana sanaa vastaan. Olisi ollut ymmärrettävää, mikäli oikeus olisi katsonut olevansa kykenemätön ratkaisemaan tapausta todisteiden puuttuessa. Mutta ei.

IS:n uutisen mukaan espoolainen tuomioistuin ei ottanut kantaa itse tapahtumiin, vaan pelkästään siihen, saiko nainen ylipäätään käydä käräjiä moisesta asiasta, ts. oliko tämmöisellä muijalla oikeus hakea oikeutta.

Käräjäoikeuden mukaan puheena olevaa seksipalvelua ”on pidettävä hyvän tavan vastaisena toimintana”. Sen tähden naisen vaatimuksille ”ei voida antaa oikeussuojaa”, eikä nainen siis voi periä kyseistä saatavaansa oikeusteitse.

Jaa.

Suomen laissa tosiaan puhutaan monessakin paikassa ”hyvästä tavasta”, mutta yleensä mahdollisimman epämääräisesti. Kuluttajansuojalaissa sentään on kerrottu, että markkinointia voi pitää hyvän tavan vastaisena, jos se on selvästi ristiriidassa yleisesti hyväksyttyjen yhteiskunnallisten arvojen kanssa, ja erityisesti jos:

1) se loukkaa ihmisarvoa taikka uskonnollista tai poliittista vakaumusta,

2) siinä esiintyy sukupuoleen, ikään, etniseen tai kansalliseen alkuperään, kansalaisuuteen, kieleen, terveydentilaan, vammaisuuteen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai muuhun henkilöön liittyvään seikkaan perustuvaa syrjintää; taikka

3) siinä suhtaudutaan hyväksyvästi toimintaan, jossa vaarannetaan terveyttä, yleistä turvallisuutta tai ympäristöä ilman, että tällaisen toiminnan esittämiseen on markkinoitavaan hyödykkeeseen liittyvää asiallista perustetta.

Yksinkertainen perusasia: seksuaalipalvelujen myyminen on Suomen kansalaisille sallittua. Kiellettyä on vain niiden osto ja kaupittelu yleisellä paikalla, seksin ostaminen alle 18-vuotiaalta sekä paritus ja ihmiskauppa ynnä näiden uhrien seksuaalinen hyväksikäyttö.

Niinpä naisen toiminta ei, minun järkeni mukaan, voi olla ”selvästi ristiriidassa yleisesti hyväksyttyjen yhteiskunnallisten arvojen kanssa”. Puheena olevaan seksipalveluun ei tiettävästi myöskään liity uskonnollisia, poliittisia tms. ulottuvuuksia, syrjintää tai esim. ympäristöä vaarantavaa toimintaa.

Vaikkeivät prostituutio ja seksin myynti olekaan kaikkien mieleen, kyseessä on silti yhteiskunnan hyväksymä ammatti, jonka tuotosta verottajakin vetää päältä provisionsa. Se on laillista elinkeinotoimintaa, joka ei kuitenkaan näemmä nauti lain suojaa, ainakaan yrittäjämyönteisessä Espoossa.

Käräjäoikeuden käsitys taitaa olla, että turha on teidän huorien tulla ruikuttamaan kunnon ihmisten ilmoille. Moni ehkä vetääkin sen johtopäätöksen, että asialle on paras panna yksityinen tehoperijä - mielellään atari-sertifioitu.

Päätöksellä voi olla laajempikin vaikutus yhteiskuntaelämään. Jos oikeuden perustelu otetaan vakavissaan, se antaa vapaan lisenssin omia ja nauttia korvauksetta mitä tahansa ”hyvän tavan vastaista”. Aikuisviihdevideoita saa sen nojalla vapaasti kähveltää vähittäismyyjiltä.

Ja jos vaikkapa kuvataiteilijalta tilataan teos, jonka lopputulos ei maksajan - tai Espoon käräjäoikeuden - mielestä vastaa "hyvää tapaa", ei mokomalle risuparralle tarvitse pulittaa penniäkään vaivanpalkkaa. Ja niin edelleen.

Ja seksistä ei meikäläisen muuten tarvitse ikinä maksaa, kuuluu sieltä ja täältä.

KATSO: Maailman vanhin ammatti

KATSO: Laillinen bordelli