Ankia vuosien varrelta
Kävimme rouvan kanssa muistelemassa Ankia aina Kaustisella asti, ja oivallinen konsertti siellä olikin tarjolla. Laulajille omistetuissa tribuuttitilaisuuksissahan on hienoinen ongelma: jotta konsertti onnistuisi, tulkinnoilla ei saisi olla juurikaan tekemistä kunnianosoituksen kohteen alkuperäistulkintojen kanssa. Muussa tapauksessahan esiintyjät eivät tarjoa parastaan, elikkä omintaan.
Anki-konsertin neljästä solistista pari kosketti omaa sisikuntaani erityisen tuntuvasti. Jippu oli näistä kahdesta kovaäänisempi ja teatraalisempi, mitä ei suinkaan ole laskettava hänelle viaksi.
Jipun numerot tarjosivat mainion esimerkin siitä, mitä Yhdysvalloissa nimitetään ”torch songiksi”: melodramaattista ylitulkintaa, joka on kuin tehty soundtrackiksi Teuvo Tulion filmeihin. ”Torch song” viitannee alun perin rakkauden liekin vaalimiseen; Jipun kohdalla liekki oli enemmän kuin soihtu, ehkäpä nuotio tai kokko.
Jippu Elävässä arkistossa
Vaikuttavimpana pidin kuitenkin konsertin kaikkein vähäeleisintä ja vähämaineisintä esiintyjää. Tarja Merivirta on niin tuntematon, että monet lehdet päättivät säästää palstatilaa jättämällä hänen nimensä kokonaan pois ennakkotiedoista.
”Solisteina ovat mm. Jonna Tervomaa, Jippu ja Johanna Kurkela”, kertoi esimerkiksi Ilkka. Lause innoitti illan bändissä soittanutta Olli Haavistoa soveltamaan samaa lyhennysmetodia muihinkin tapauksiin. Esimerkiksi: ”The Beatlesissa soittivat mm. John, Paul ja George.”
Tarja Merivirta laulaa
Festivaalilla mainostettiin paikallisia esiintyjiä sloganilla ”kaustislainen soittaa aina”. Se muistuttaa Aira Samulinin vuosien takaista toteamusta, jonka mukaan ”luonnonkansat tanssivat aina”. Kumpaakaan väitettä en ihan purematta niele.
Kyllähän Kaustisen pelimannipitoisuus melkoinen on, mutta onneksi kylän väestöllä tuntui olevan paljon muutakin puuhaa: osa huolehti turistien hyvinvoinnista, toiset hoitivat normaaleja palkkatöitään, ja joillakin oli aikaa jopa kaljoitella keskellä päivää. Siis normaalimman oloista porukkaa kuin juhlien ideanikkarit antavat ymmärtää.
Kaustinen - pelimannipitäjä
Ohjelmistosta sietää mainita vielä meksikolaisen Los de Abajo –ryhmän keikka. Laulujen viestistä ei heikkotasoisella turistiespanjalla paljoa tolkkua saanut, mutta fasisteista tunnuttiin puhuvan välispiikeissä ja ”Viva Zapata” -huuto kuulosti melko helppotajuiselta.
Myöhemmin saimme asiasta tarkempaa selkoa: soittajien mielestä Meksikon presidentti ei edusta kansaa, ja orkesteri kannattaakin vallankumouksellisia zapatista-sissejä. Sekin kuuluu oikeastaan sikäläiseen kansanperinteeseen.
Meksikon mellakat olympialaisten alla 1968
Los de Abajon revolutionäärinen uho mausti pikantisti Keski-Pohjanmaan kepulaispitoista kulttuurimaisemaa. Musiikillisesti Los de Abajon mariachi-lattari-punk-sillisalaatti läheni usein omaa kotoista humppaamme. Ska-takapotkua jytkytettiin semmoisella tempolla, että meno kuulosti välillä erehdyttävästi Eläkeläisiltä.
Eläkeläisten humppaa
Ankin tuotannon tunsin entuudestaan hyvin ja Kaustisella on tullut vierailluksi aiemminkin. Siksipä matkan – ainakin paluumatkan – kohokohdaksi muodostuikin ensitutustuminen kuuluun Tuurin kyläkauppaan.
Menestyvällä liikemiehellä on muutakin tekemistä kuin miettiä, mihin tyyliin kauppansa tai asuntonsa rakentaisi. Vesa Keskinen on ratkaissut asian suosimalla mahdollisimman monia eri tyylejä. Vesan huvilan puutarhaa koristavat lukuisat yksisarviset, muutama enkeli sekä joukko kreikkalaismallisia pylväitä. Kyläkaupan punamultaisen hirsisisäänkäynnin vieressä on venetsialaista palatsia muistuttava rakennelma.
Mutta ehkäpä kaikella on sittenkin yhteinen nimittäjä: Las Vegas, koko universumin tyylien klassinen törmäyspaikka. OnnenKylä-nimitys on sekin vegashenkinen: tuurillahan sielläkin taaplataan.
Kävimme ostamassa kyläkaupasta kaksi t-paitaa ja pari levyä OnnenKenkä-suklaata. Rouvan kanssa harmittelimme, ettei Vesaa itseään näkynyt lihatiskin takana. Punainen urheiluauto seisoi parkkeerattuna huvilan pihaan, joten rouva arveli Vesan kuitenkin olevan kotosalla.
Joka paikassa mainostettiin OnnenKylän tulevaa Miljoona Rockia. Kun utelimme henkilökunnan edustajalta tapahtuman nimen taustaa, vastaus kuului: ”No täällä nyt on kaikki semmoista miljoonameininkiä.”
Vesa Keskinen ja Tuurin ihme
Jukka Lindfors, Elävän arkiston lentävä reportteri
Elävän arkiston blogi
