Ti 08.02.2011 @ 13:05Timo Harakka

Kopiogate

Mitä äänestäjä ajattelisi, jos saisi tietää, että Anni Sinnemäki ajelee salaa isolla katumaasturilla?
Tai että paljastuisi Päivi Räsäsen aviorikos, mieluiten naisen kanssa? Tai että Jutta Urpilainen maksaa pimeästi virolaiselle siivoojalle?

Nämä – korostettakoon, täysin kuvittelliset - tapaukset tuhoaisivat puoluejohtajan imagon. He eivät voisi enää uskottavasti esiintyä ympäristönsuojelijoina tai moraalinvartijoina tai palkansaajien edustajina.

Timo Soini sai viime viikolla ison lommon imagoonsa, kun TV-uutiset paljasti, että hänen omissa nimissään esittämänsä ilmasto-ohjelma olikin kopioitu kirjoitusvirheitä myöten Metalliliiton vanhasta tekstistä. Soinin sanoi, että hän on tätä omaa ohjelmaansa työstänyt Brysselissä puolitoista vuotta – tosiasiassa ”Soinin mallin” oli siis kirjoittanut hänen avustajansa Matti Putkonen.

Timo Soinin imagon ytimessä on rehellisyys ja rohkeus. Hän on erilainen poliitikko, joka sanoo suoraan ja seisoo itse sanojensa takana. Tähän kuvaan sopivat mahdollisimman huonosti valehtelu ja pikkuvilppi, saatikka se, että kopioi toisen työn ja esittää sen omanaan.

Lupausten ja todellisuuden räikeä ero on se syy, miksi kolmekymmentä prosenttia ei äänestä vaaleissa. Ja juuri nukkuvien puoluetta Timo Soini nyt aktivoi. Mutta nimenomaan perussuomalaiset nojaavat kaikkein voimakkaimmin mielikuvaan toisenlaisesta puolueesta. Heillä on kaikkein vähiten varaa siihen, että kuva rehellisyydestä ja aitoudesta ei vastaa totuutta.

Soinin tyhmä vilppi osoittaa, että vaalivoiton huumassa Soini on alkanut itsekin uskoa omaa kuvaansa. Vauhtisokeus voi olla kohtalokasta. Jos Soini sittenkin osoittautuu samanlaiseksi kelmiksi kuin kaikki muutkin, voitto jää odotettua pienemmäksi. On täysin mahdollista, että tämä Kopiogate on se kohta, jossa rakettimainen kannatuksen kasvu pysähtyy.

Kopiogate osoittaa myös, mikä on henkilöimisen riski. Tilannehan ei olisi näin nolo, jos Putkosen tekstiä ei olisi myyty Soinin ohjelmana.

Soini on esillä aina yksin, muista riippumattomana ja itsenäisenä sankarina. Hänellä ei ole takapiruja eikä kuiskuttelijoita kuten muilla poliitikoilla. Tämä kuva kertoo todellisuuden. Soinin ajatukset ovat toisten ajatuksia. Eivätkä ne kuuluisat sutkauksetkaan välttämättä ole Soinin omia.

Jukka Jusula keksii Soinille sanontoja kokeneen mainosmiehen kyvyillä. A-Studio kertoi vuosi sitten marraskuussa, kuinka Soini räätälöi Jusulalle korkeapalkkaisen EU-viran, ihan samaan tyyliin kuin nuo pahat vanhat puolueet.

On toisaalta ikävää, jos muutosta odottava kansa saa jälleen pettyä. Aikanaan Tony Halme innosti Itä-Helsingin nukkuvat äänestämään. Se muutos jäi haaveeksi. Tällä kertaa on siis toivottava, että Timo Soini ei lietso mahdottomia sankariodotuksia, vaan kilpailee ihan poliitikkona toisten poliitikkojen kanssa.

Ma 31.01.2011 @ 15:41Timo Harakka

Meidän Mubarak

Mitä Egyptin kansannousu tarkoittaa? Miten käy Meidän Mubarakin?

Arabimaailmassa alkavaa kumousta on verrattu vuoden 1989 tapahtumiin, kun Berliinin muuri murtui ja Itä-Eurooppa vapautui. Mutta tässä vallankumousinnossa unohtuu yksi ja tärkein ero. Nyt ei kapinoida Neuvostoliittoa vastaan, vaan tulilinjalla olemme – me.

Hosni Mubarak on johtanut yksinvaltiaana Egyptiä Euroopan tuella ja Yhdysvaltain rahoituksella. Kun Egypti lopetti vihollisuuden Israelin kanssa 1979, Yhdysvallat on palkinnut Egyptin armeijan yli miljardin dollarin avustuksella, joka vuosi.

Myös me suomalaiset tuemme Mubarakin sortohallintoa. Kuuluisa ihmisoikeuksien puolustaja, tasavallan presidentti Tarja Halonen kunnioitti Mubarakia vierailullaan reilu vuosi sitten, lokakuussa nolla yhdeksän. Halosella ei ollut mitään huomauttamista siitä, että yksinvaltias tukahduttaa sananvapauden ja telkeää vastustajansa vankiloihin, joissa kidutus on yleistä.

Diktaattorit ovat hyötyneet New Yorkin terrori-iskusta ja sen herättämästä hysteriasta. Meidän Mubarak on pelotellut, että jos hän väistyy, tilalle tulevat länsivihamieliset ajatollat niin kuin Iranissa. Tästä syystä olemme sallineet mädän hallinnon, jossa valtapuolue ja armeija ovat saalistaneet rikkauksia samalla, kun kansa kurjistuu.

Nyt, kun kansa nousee vallankumoukseen, länsimaat saavat maistaa omaa lääkettään. Koska emme ole välittäneet arabimaiden demokratiasta, valta Egyptissä ei voi siirtyä Meidän Mubarakilta hyvässä järjestyksessä luotettaville ja osaaville poliittisille voimille. Edessä on sekasorto, joka yltyy, kun kansalaisten korkealle viritettyjä toiveita ei kykene kukaan täyttämään.

Yhdysvallat vaatii Egyptiin nyt demokratiaa. Mutta vasta kaksi kuukautta sitten Meidän Mubarak järjesti näytösvaalit, joissa ainoa vakava oppositiovoima eli Muslimiveljeskunta ei saavuttanut yhtä ainoaa parlamenttipaikkaa. Meillä lännessä kukaan ei valittanut.

Me lännessä kannatamme demokratiaa, jos meille mieluisat puolueet voittavat. Jos islamistipuolue voittaa, se ei olekaan demokratiaa.

Näinhän kävi Tunisian naapurissa, Algeriassa. Islamistipuolue voitti vaalit 1991. Hävinnyt hallitus kuitenkin kaappasi vallan ja vangitsi vaalivoittajat – jälleen Euroopan ja Yhdysvaltojen hyväksynnällä. Seurasi sisällissota, jossa kuoli yli sata tuhatta algerialaista. Heidän verensä tahraa meidän kätemme.

Parhaassa tapauksessa Egyptistä voi tulla toinen Turkki. Siellähän maltilliset islamistit ovat hallinneet maata jo kohta kymmenen vuotta. Ihmisoikeuksien ja sananvapauksien rikkomuksista huolimatta Turkki on vapaa ja vaurastuva maa, joka pyrkii Euroopan unioniin vakavissaan.

Lännen vastustelusta huolimatta Turkki opetti meille demokratiaa, kuten nyt myös Tunisia ja Egypti. Seuraavaksi vaadimme vaaleja, vapautta ja oikeuksia Saudi-Arabiaan – eikö niin? Sieltähän radikaali-islamismin rahoitus on peräisin.
 

Ma 31.01.2011 @ 10:19Janne Ikoken, Pressiklubi

Tekijällä on ulkomaalaistausta

Periaatteessa tämä on aika simppeliä.

Uutisessa kerrotaan ne asiat, jotka ovat merkittäviä kerrottavan asian ymmärtämisen kannalta. Uutista kirjoitettaessa nimittäin tehdään aina, uskokaa tai älkää, valintoja siitä, mitä kerrotaan ja mitä ei. Jopa pienintä peltikolariuutista kirjoitettaessa tehdään suuri määrä päätöksiä esimerkiksi siitä, kerrotaanko kuljettajien iät tai sukupuolet, kolariautojen merkit ja vuosimallit tai tietoa kolarihetkellä vallinneesta säästä ja valaistuksesta. Se, että jokin uutisessa mainitaan tarkoittaa, että tuo mainittu seikka selittää osaltaan tapahtunutta. Toimittajan ammattitaidon tärkeimpiä osia on sen tunnistaminen, mikä on tietyn asian merkityksen ymmärtämisen kannalta tärkeää.

Sitten käytännössä ollaan aika paljon vaikeammassa tilanteessa.

Kysytään koemielessä esimerkiksi: pitääkö rikokseen syyllistyneen tai siitä epäillyn kansallisuus kertoa uutisessa? Periaatteessa vastaus on yksinkertainen: pitää, jos toimittaja tietää, että kansallisuus selittää osaltaan tuon nimenomaisen rikoksen syitä. Kuitenkaan tätä ei usein ole mahdollista tietää ihan ensimmäisten tuntien aikana rikoksen tapahtumisen jälkeen. Samaan aikaan paine kertoa taustasta on kova, koska keskustelupalstat täyttyvät hyvin nopeasti syytöksistä ”peittelystä” ja ”salailusta.”

Tämä on johtanut käsittämättömiin puolivillaisiin ratkaisuihin. Suosittua on kertoa, että epäillyllä tai tuomitulla on ”ulkomaalaistausta”. Miten tämä tieto voi auttaa ymmärtämään tehtyä rikosta? Ruotsalaisella paluumuuttajalla on ulkomaalaistausta. Nokian saksalaisen insinöörin Suomessa syntyneellä pojalla on ulkomaalaistausta. Samoin Kongolaisella pakolaisella tai maahan laittomasti työtä saadakseen saapuneella indonesialaisella on ulkomaalaistausta. Miten sana, joka pitää sisällään kaiken tämän voi selittää yhtään mitään? Maailman viidestä miljardista ihmisestä aika tarkkaan viidellä miljardilla on Suomessa asuessaan ulkomaalaistausta. Miten sen toteaminen, että syyllinen tai epäilty on yksi noista viidestä miljardista tuo meitä yhtään lähemmäs rikoksen syiden ymmärtämistä?

Tämä ei tarkoita, etteikö tekijän tai epäillyn kansallisuutta pitäisi koskaan kertoa. Joskus sen merkitys rikoksen kannalta on olennaisen tärkeä, eikä sitä silloin pidä piilotella. Aina se ei kuitenkaan selitä mitään. Uskokaa tai älkää, myös muista maista tulleet tekevät rikoksia toisinaan aivan samoista syistä kuin kuudennen polven suomalaiset: ahneudesta, ajattelemattomuudesta tai ilkeydestä. On aivan turha etsiä jokaiselle sekakäyttäjän tekemälle pahoinpitelylle tai pitkäaikaistyöttömän tekemälle varkaudelle syytä tekijän syntyperästä. Itse asiassa toimittaja johtaisi tällöin lukijoitaan harhaan liittämällä uutiseensa merkityksettömän tiedon ikään kuin sillä olisi merkitystä.

Eli pahoittelen kumpaankin suuntaan: minkään itseään kunnioittavan toimituksen ei pidä vetää linjaa, jossa ihmisten syntyperä kerrotaan aina, kuten ei myöskään linjaa, jossa sitä ei kerrota koskaan. Tiedän että tämä on hankalaa, mutta kukaan ei luvannut että elämä olisi helppoa. Sen verran joudun vielä edelliseen viitaten tuskaa uutistoimituksissa lisäämään, että älkää nyt herran tähden enää ikinä ainakaan kertoko, että tekijällä on ”ulkomaalaistausta”. Sellaiset epämääräistä vierauden pelkoa henkivät koodisanat eivät varmasti palvele ketään, kaikkein vähiten journalismin yleisöä. Silloin kun tekijän taustalla on merkitystä, se tausta pitää kyllä pystyä kertomaan tarkemmin kuin että kyseessä on yksi viidestä miljardista ihmisestä tässä maailmassa.

 

Ti 25.01.2011 @ 09:08Timo Harakka

Guggenheim joka vaalipiiriin

Kulttuuriväki on miettinyt kuumeisesti, mitä Suomi tarvitsee juuri nyt, ja vastaus on: museon. Suomi tarvitsee museon.

Se on yllättävää, sillä juuri äsken kerrottiin, että Suomessa on yli tuhat museota, joissa ei käy ketään (HS 10.1.). Joidenkin kotiseutumuseoiden rauhaa ei häiritse vierailija edes joka viikko. Jopa Helsingissä Ateneumin kävijämäärä lähes puolittui ja Kulttuurien museo suljetaan kokonaan.

Mutta tämä uusi museo olisikin Guggenheim, monikansallinen ketju. Helsinkiläiset ovat niin imarreltuja ulkomaalaisten huomiosta, että suunnitteluun on varattu jo kaksi miljoonaa euroa (HS 19.1.).

Bilbaossa Espanjassa sijaitseva Guggenheim on arkkitehtoninen nähtävyys, jota kävi ihmettelemässä melkein miljoona turistia viime vuonna. Helsinki haluaa samanlaista WOW-arkkitehtuuria.

Tämäkin on yllättävää, sillä tähän saakka Helsinki on kaikin voimin estänyt WOW-arkkitehtuurin. Ei mitään hotelleja Kauppatorille tai tanssilavaa keskustaan. Ja kun vihdoin päätettiin rakentaa kallis Musiikkitalo, niin pidettiin tarkasti huoli, ettei se vain näytä kalliilta tai hienolta. Tasa-arvon nimissä kateellinen suomalainen ei hyväksy, että julkinen rakennus on näyttävämpi kuin oma tiilitalopaketti.

Hienoja suunnitelmia on jo tehty, mutta Suomessa kun ollaan, on varma, että rakennuskulut moninkertaistuvat ja lopputulosta karsitaan niin, että jäljellä on enää Guggenklein.

Varsinkin, kun sitä ei voi missään tapauksessa rakentaa Helsinkiin. Ei kestänyt kuin kaksi päivää, kun vantaalainen kunnallispoliitikko vaati, että Guggenheim on saatava Tikkurilaan, jossa on jo valmiiksi Heureka, Sokos-hotelli Tulisuudelma ja K-Supermarket Yliveto.

Jos keskusta pysyy vallassa, on varmaa, että Guggenheim hajasijoitetaan muualle Suomeen. Eihän Espanjan Guggenheimkaan sijaitse Madridissa eikä Barcelonassa, vaan työttömyyden ja terrorismin riivaamalla baskialueella. Suomen uusi turistinähtävyys on siis rakennettava Kuusankoskelle. Tai lakkautettavaan varuskuntaan Kontiolahdelle.

Myös Kainuu on vahva vaihtoehto Guggenheimille, joka tukee paikallisia yrityksiä ja työllisyyttä.

Ja kun kyse ei ole taiteesta vaan turismista, niin järkevintä on tukea Guggenheimilla Lapin matkailua. Paavo Väyrysellä olisi varmasti tilaa Keminmaalla, ja piirustuksetkin saadaan ilmaiseksi Nova-yhtiöltä. Silti on melkein varmaa, että museo rakennetaan lopulta Rovaniemen Santa Claus Parkkiin. Näin saadaan Joulupukin oma Taidemuseo – Julgubbenheim.

Vaalit lähestyvät, joten nyt on jokaisella ehdokkaalla täysi oikeus luvata Guggenheim omaan vaalipiiriin. Niitä tulee siis neljätoista ja vielä yksi Ahvenanmaalle. Tai sitten ei ollenkaan.
 

Pe 21.01.2011 @ 10:43Virpi Hukkanen

Tahdon D-vitamiinini auringosta!

Kun aurinko paistaa keväällä pimeän talven jälkeen, tekee mieli mennä ulos ja kääntää kasvot kohti aurinkoa. Harvoinpa olen tullut ajatelleeksi, että tässä sitä tankataan tyhjäksi huvenneita D-vitamiinivarastoja.


Kuutisen lasillista maitoa ja kolme kala-ateriaa jää itseni lisäksi monelta muultakin suomalaiselta juomatta ja syömättä. Sillä dieetillä D-vitamiinin tarve tulisi tyydytettyä talvellakin, sanovat viralliset suositukset.


Vai onko lähes litra maitoa ja kala sittenkään tarpeeksi? Naapurin rouva esitteli luontaistuotekaupasta ostamiaan purkkeja ja luennoi, kuinka viralliset suositukset ovat ajastaan jäljessä. Hän syö 50 mikrogrammaa päivässä pillereinä. Moni asiantuntija suosittelee niin.


D-vitamiinista pursuaa uutta tietoa jatkuvasti. Terveysalan uutiset kertovat vitamiinin lähestulkoon takaavan terveen, pitkän ja onnellisen elämän. Puhelimessa virallinen suositustentekijä ampuu alas uutiset. Vain vaikutuksista luuston terveyteen on kiistaton tieteellinen näyttö.


Mitä ja ketä uskoa? Keittiöni kaapista löytyy monta D-vitamiinipurkkia. Epätietoisuuden vallassa otan pillerin tai kaksi jostakin niistä – 7,5, 10 tai 25 mikrogrammaa. Vain siitä olen varma, että ihminen on luotu tropiikkiin. Siellä aurinko paistaa aina ja D-vitamiinia ei tarvitse syödä purkista.

Asiasanat: 
To 13.01.2011 @ 19:00Virpi Hukkanen

Vartti junalaiturilla repii hermoja

Juna kulkee Helsingistä kohti Tamperetta. Vauhti hidastuu, ja konduktöörin ääni kaikuu kovaäänisestä. Hän pahoittelee, että juna on aikataulustaan myöhässä viisi minuuttia.

Viisi minuuttia! Pitääkö sitä pahoitella! Vieressäni istuvan rouvan mielestä pitää. Siksihän aikataulut ovat, että niitä noudatetaan.

Työpäivän jälkeen paikallisjuna on myöhässä. Joudun värjöttelemään laiturilla melkein vartin ylimääräistä.

Hermo kiristyy. Alan olla samaa mieltä Tampereen junan rouvan kanssa. Seuraavaksi myöhästyn jatkoyhteydestä ja lapsen iltapäiväkerho ennättää mennä kiinni. VR! Noudata aikatauluja, jotta minä pystyn noudattamaan omiani!

Yhtä epämiellyttävä tilanne on myös junan kuljettajalle. Kun hän saapuu viisi minuuttia tai vartin myöhässä määränpäähänsä, myöhästymiset eivät ole siinä.

Kuljettajan täytyy käydä pahimmillaan saman tien uuden junan ohjaimiin. Lepotauko jää pitämättä. Jäisen junan valmistelut ottavat kuitenkin oman aikansa. Juna lähtee myöhässä. Ja taas kiristyy satojen ihmisten hermo.

To 13.01.2011 @ 14:38Heikki Alihokka, toimittaja, A-plus

Omilla säännöillä

Venäjän jäsenyys Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa on loppusuoralla. Jo on aikakin. Neuvottelut aloitettiin 17 vuotta sitten.

Yksi syy pitkään rupeamaan on se, että neuvoteltavien yksityiskohtien määrä liikkuu fantastriljoonissa. Joitakin asioita on vielä jäljellä, mutta esimerkiksi Yhdysvaltain ja EU:n tahto avannee WTO:n portit Venäjälle. Jopa Georgia joutuu nielemään parin vuoden takaisen sodan katkeruuden ja hyväksymään ison naapurin kerhon jäseneksi.

Puhuin parin asiaa tuntevan kanssa aiheesta. Molempien viesti oli sama: Venäjä todennäköisesti otetaan mukaan järjestöön, mutta iso kysymys on, onko siitä sen jälkeen WTO:n sääntöjen noudattajaksi. Suomessa on aina ajoin törmätty ilmiöön, jota jotkut pitävät kiusantekona, toiset protektionismina, kolmannet normaaliin kauppapolitiikkaan kuuluvana asiana. Suomalaisten elintarvikevalmistajien vientikielto Venäjälle oli esimerkki tästä.
Suurin osa WTO:n jäsenistä haluaa Venäjän mukaan. Suomen kauppa Venäjälle saattaisi siitä vilkastua.

Ennuste: Venäjästä tulee jäsen ensi vuonna, mutta alkaa pelata tätä jalkapalloa futsal-säännöillä.

Ke 12.01.2011 @ 12:13Riku Siivonen

IPad tulee, journalismi huononee

Kävin matkalla. Tukholmassa kaikki oli oikeasti vähän parempaa kuin Suomessa. Jopa surkea journalismi on Ruotsissa surkeampaa kuin meillä.

Siitäpä esimerkki:

Joulun alla naapurimaassamme povattiin Ipadista ja muista liian-isoja-puhelimiksi-mutta-liian-pieniä-tietokoneiksi-laitteista joululahjahittiä. Joten muudan kuningaskunnan keski-ikäisistä miesskribenteistä päätti ottaa ja kirjoittaa IPadista pienen huolestuneen esseen Dagens Nyheteriin. "Klyftorna ökar", kertoi otsikko.

Sanomalehtimiehen pointti oli tämä: kuilut kasvavat ajattelijoiden ja kuluttajien välillä. Koska IPadilla ei voi kirjoittaa (tietysti sillä voi, mutta ei puututa nyt siihen), se vie meidät takaisin vanhaan maailmaan, joissa vain muutamat kirjoittivat ja muut lukivat heidän tekstejään. IPadin myötä me jotenkin menetämme jo alkaneen, ainakin näennäisesti demokraattisen kansalaiskeskustelun verkossa.

Eli siis. Kieltäkäämme kirjat, koska niitä lukeva ihminen ei kirjoita samaan aikaan itse.

Täytyy myöntää, että suomalaisten perinteisten paperiviestimien uutisointi teknologisesta murroksesta (joka vie niiden leivän) on ollut huvittavan alarmistista, Facebookilla on peloteltu oikein kunnolla. Mutta ei meillä, herregud, kukaan ole ihan tuollaista ajatusta sentään vielä saanut.

Mutta me olemme tietysti aina vähän perässä Ruotsia. Että jäädään odottamaan.
 

Asiasanat: 
Ti 11.01.2011 @ 09:55Timo Harakka

Lapsilisät pois suurituloisilta

Soitin tänään Kelaan. Koetan näet kantaa oman korteni kekoon valtiontalouden säästötalkoissa. Kuten tiedetään, valtion menoja tulisi supistaa pari miljardia euroa vuodessa ja puolueilta odotetaan nyt vastuullisia ehdotuksia, mistä leikataan. Näin vaalien alla aihe ei ole kovin suosittu.


Mietimme, mistä hyvätuloiset voisivat luopua toimitusjohtaja Jari Sarasvuon kanssa Linnan jatkoilla itsenäisyyspäivänä, ja sovimme, että luovutamme lapsilisämme kehitysapuun.


Ja kas! Saimme tälle ajatukselle koko kansan tuen. Ylen uutiset kertoi viime viikolla, että peräti 78 prosenttia suomalaisista on valmis poistamaan lapsilisät ”hyvätuloisilta” eli yli 100 000 euroa vuodessa ansaitsevilta perheiltä.Sosialidemokraatit ovat jo ilmoittautuneet idean taakse.


Ikävä kyllä Suomessa on liian vähän hyvätuloisia. Soitin Tilastokeskukseen ja sain tietää, että yli 100 000 euroa vuodessa tienaavia lapsiperheitä on alle 80 000. Jos heiltä otetaan kaikki tuet pois, valtiolta säästyy alle 200 miljoonaa. Siis alle kymmenen prosenttia kahdesta miljardista.

Jos halutaan tuntuvia säästöjä, niin apuun tulee Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen erinomainen verotukiraportti. Siitä ilmenee, että jos kaikki lapsilisät pantaisiin verolle, säästettäisiin jo puoli miljardia joka vuosi.

Progressiivisen verotuksen ansiosta hyvätuloiset menettäisivät joka tapauksessa eniten. Mutta silloin olisi rangaistava myös keskiluokkaa, jolle jäisi kuussa satasen sijaan kahdeksankymppiä tai vähemmän per lapsi. Ja ovatko demarit siihen valmiita – sama puoluehan lupasi aikanaan kolminkertaistaa lapsilisät?

Poliittista rohkeutta odotellessa vastuullisten vauraiden on siis Jarin ja minun tapaan oltava oma-aloitteisia. Marika Taipaleenmäki Oulunsalosta soitti ystävällisesti Ylen ohjelmapäivystykseen ja muistutti, että Sarasvuon ei ole mikään pakko edes hakea lapsilisää.

Tosi on. Soitin Kelan etuuspäällikkölle Suvi Onniselle, ja hän vahvisti, että minä puolestani voin mainiosti luopua lapsilisästä jos omatunto kolkuttaa. Hän ei kyllä muista koko uraltaan tapausta, jossa joku olisi halunnut luopua lapsilisästä tai edes tahallaan olla hakematta sitä. Mutta kerta se on ensimmäinenkin...

Pe 31.12.2010 @ 15:46Jyrki Richt, päällikkö YLE Ajankohtaisjournalismi

Loukkaantuneita ja pottuuntuneita

Jostakin kolumnista jäi mieleen käsite ”loukkaantumisyhteiskunta”. Ja toden totta, erilaisista syistä henkisesti loukkaantuneisiin törmää tämän tästä. Milloin loukkaa koulun jouluvirsi, milloin sen puuttuminen, milloin naisten alistaminen, milloin miesten sorsiminen, milloin homofobia, milloin homojen hyysääminen. Lista on pitkä ja kasvamaan päin.

Loukkaantuminen tuottaa yleisönosastokirjoituksia, nettikeskustelua ja Facebook-ryhmiä. Kyseessä on nimenomaan koulutetun ja siisteissä sisäoloissa elävän kansanosan reaktioista.

Aiheet vaihtelevat, mutta yhteistä on se, että kannanoton motiivina on oma henkilökohtainen loukkaantuminen, ei niinkään kohteena oleva epäkohta. Ikiomaan, ainutlaatuiseen ja korvaamattomaan tunnemaailmaan on lyöty särö, ja se oikeuttaa vaatimaan syyllisen välitöntä eliminoimista.

Loukkaantuminen kumpuaa yksilön oikeuksia ja valinnanvapautta muutenkin korostavasta ajastamme. Parhaimmillaan loukkaantumisherkkyys kyseenalaistaa aiheellisesti totuttuja käytäntöjä ja torjuu jo ennalta kehnoja lakeja ja piittaamattomia viranomaistoimia.

Pahimmillaan loukkaantumisepidemia johtaa henkiseen nimby-ilmiöön: mikään, mikä ei sovi juuri minun pirtaani ei sitten kuulkaa käy, vaikka se saattaisi olla joidenkin muiden kannalta kovinkin toivottavaa ja perusteltua. Loukkaantumiseen nojautuminen tuottaa ahdasmielisyyttä, suvaitsemattomuutta ja empatian puutetta. Kokonaisuudet karkaavat näkökentästä. Yleinen ruikutusmentaliteetti leviää.

Toista ihmisryhmää voisi kutsua ”pottuuntuneiksi”. Heistä tuntuu, että monimutkaistuva maailma pyyhälsi ohi ja hylkäsi heidät ihmettelemään, mikä meihin oikein iski. He ovat pottuuntuneita maahanmuuttajiin, muslimeihin, optiomiljonääreihin, poliitikkoihin, homoihin, suomenruotsalaisiin, EU:hun, tehtaiden alasajoon, heikkoon sosiaaliturvaan, maaseudun tyhjenemiseen, jätevesiasetukseen, Kreikka-tukeen, vaalirahoihin, torkkupeittoihin ja ties mihin.

Timo Soinin ja perussuomalaisten kannatusbuumi on pottuuntuneiden suuri kokoontumisajo. Tärkeintä on ilmaista, että mitta alkaa olla täynnä tähänastista menoa.

Pottuuntuneiden viesti on vakava ja tärkeä. Joka seitsemäs suomalainen kokee jäävänsä sivuun yhteiskunnan valtavirrasta ja haluaa protestoida aktiivisesti.

Huhtikuun vaaleissa nähdään, paljonko gallupprotestista kanavoituu vaaliuurniin. Itse oletan, että protesti jää kertakuohahdukseksi, jolla ei ole syvempää vaikutusta politiikan pohjavirtoihin. Toki osa persujen arvokonservatismista suodattuu muiden puolueiden linjoihin, joka näkyy etenkin maahanmuuttopolitiikassa.

Merkittävin kysymys itse vaaleissa on se, vakiinnuttaako kokoomus johtavan otteensa Suomen politiikassa. Ja siirrytäänkö entistä määrätietoisemmin julkisten palvelujen ja hallinnon yksityistämiseen, jota Sitran, EVA:n ja EK:n poliittiset strategit juuri nyt yllättävän innokkaasti markkinoivat.

Loukkaantumisten aiheet, pottuuntumisen syyt ja poikkeuksellisen kiinnostavat eduskuntavaalit tulevat olemaan YLE Ajankohtaistoiminnan kiikarissa kevätkaudella 2011. Kriittisesti, totta kai.

Sivut

Ajankohtaisputki

Tuubin täydeltä asiaa!

A-tuubi on uusi monimuotoinen ajankohtaiskanava netissä!

Blogiarkisto

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu