Newsweek rankkasi Suomen hiljattain maailman parhaimmaksi maaksi. Koulutus, elämänlaatu, poliittinen ilmapiiri ja talouselämän dynaamisuus ovat täällä huippuluokkaa.

Terveydenhuollossa olemme sijalla 17. Se on ihan kelpo sijoitus, mutta merkittävästi alempi kuin neljässä edellämainitussa luokassa. Jotain on pielessä.

Hoitotakuu lupaa hoidon kuuden kuukauden sisällä, mutta esimerkiksi HUSin alueella toistatuhatta potilasta on joutunut odottelemaan hoitoonpääsyä tätä pidempään. Ylitöillä jonoja on sentään saatu lyhenemään. Henkilökunta väsyy, lääkärit uhkaavat karata yksityiselle puolelle, leveämmälle ja keveämmälle leivälle.

HUS haluaa nyt antaa lääkäreilleen mahdollisuuden nauttia yksityisvastaanoton ihanuudesta ja samalla sitouttaa nykyiseen työhönsä. Lääkärit voisivat siis virka-ajan ulkopuolella ottaa vastaan yksityispotilaita.

Matkassa on kuitenkin mutkia. Minkälaista korvausta lääkäreiden pitäisi maksaa siitä,l että saavat käyttää verovaroilla hankittuja laitteita? Pitäisikö heille antaa pääsy sairaalan tietojärjestelmiin? Miten varmistetaan, että tällainen systeemi ei vääristäisi kilpailua?

Paljon kysymyksiä vailla vielä vastauksia. Kaiken yläpuolella leijuu vielä peripohjoismainen ajatus terveyspalvelujen yhdenvertaisuudesta. Moni pelkää, että ajaudumme kolmen kerroksen väkeen: rikkaille yksityiset lääkäriasemat, keskiluokalle työterveydenhuolto ja lopuille rämettyvät terveyskeskukset.

A-plus: Julkinen vai yksityinen terveydenhuolto
katsottavissa Yle Areenasta

Vieraina kansanedustaja Sirpa Asko-Seljavaara ja ylilääkäri Juha Tuominen

Maastohiihdon dopingsaagan käynnissä oleva vaihe pitää sisällään niin selkeät jännityskertomuksen ainekset, ettei vastaavaa usein näe. Ei ihme, että yhden hiihtäjän ja kolmen hiihtopomon syyte on syksyn suurimpia uutisia.

Ensinnäkin meillä on varmuudella moraalinen rikkomus. Koska etenkin Kari-Pekka Kyrön ja Jari Piiraisen tarinat ovat täysin vastakkaiset, tiedetään varmuudella, että joku valehtelee. Tarinoita ei voida sovittaa yhteen, joten vain toinen voi puhua totta – enintään toinen.

Tämän moraalisen rikkomuksen järkyttävyyttä korostaa se, että valehteleminen liittyy urheilumaailmaan, jossa reilu peli ja rehellisyys ovat saavuttaneet myyttiset mittasuhteet – olkoonkin että urheilun reiluus on kyseenalaistettu varsin monesti viime vuosina.

Toisekseen meillä on valehtelijan, siis roiston lisäksi selkeitä uhreja. Kyrön kertomus dopingin laajamittaisesta käytöstä on raskas taakka menneiden vuosien maastohiihtäjille, eikä se helpota nykyistenkään Hiihtoliiton suojattien elämää. Ja kun STT:n toimittaja ja päätoimittaja menettivät työnsä, oli Piirainen puolestaan osallisena. Kumpi sitten valehteleekaan, joku on saanut kärsiä siitä todella raskaasti.

Kolmannekseen, ja ehkä tärkeimpänä, ratkaisu on mahdollinen. Tiettyyn pisteeseen saakka se on jopa tulossa varmuudella, kunhan eri oikeusasteet ovat vuorollaan ehtineet asian käsitellä. Tietenkään oikeuslaitos ei ole erehtymätön, mutta lähtökohtaisesti oletamme, että saamme aikanaan tietää, kenen tarina piti paikkansa ja kuka oli roisto. Roiston myötä meille selviää myös, ketkä olivat tarinan uhreja. Tosin, vaikka roisto jäisikin häviölle, voittajia tuskin löytyy.

Todellisuudessa tässä tarinassa on pelkkiä häviäjiä. Toiset saavat kokemilleen kärsimyksille hieman hyvitystä, siinä kaikki. Tarina saadaan päätökseen, roistoineen ja uhreineen. Vain sankari taitaa jäädä kertomuksesta puuttumaan.

A-talk: Tuomiolla dopingista katsottavissa Yle Areenasta
Vieraina mm. Kari-Pekka Kyrö ja Jari Piirainen

Ajankohtaisen kakkosen Homoillasta singahti liikkeelle poikkeuksellisen laaja yhteiskunnallinen keskustelu. Perimmäinen syy on tietenkin se, että homoseksuaalien oikeudet ovat yhteiskunnassa ja kirkossa paljon polttavampi kipupiste ja jakolinja kuin kukaan ymmärsi.

Mutta miksi keskusteluryöppy alkoi juuri tästä ohjelmasta? Homoillassa ei kerrottu juurikaan uusia argumentteja homoliittojen puolesta tai niitä vastaan. Keskustelu ei ollut erityisen kiihkeätä.

Muun muassa terveen järjen joukkohaudaksi haukuttu ohjelma ei ole kaikkien intellektuelleina itseään pitävien mieleen, koska studiossa on muitakin kuin ammattikeskustelijoita eikä keskustelu aina kulje virallista, neutraalia linjaa.

Koskaan emme tiedä, mikä tunnelma suorassa lähetyksessä studioon syntyy; kenen kommentit jäävät katsojien mieleen, kuka keskustelijoista ottaa tilaa ja kuka vetäytyy syrjään.

Teemaillassa studiossa ovat kahden tunnin ajan ihmiset, jotka normaalisti eivät keskustele keskenään, vaan antavat erikseen lausuntojaan, ampuvat puskista. Teemaillan keskustelut menevät sydämeen, katsoja alkaa ottaa kantaa, löytää keskustelijajoukosta ne, joiden kanssa on samaa mieltä ja ne, joiden kanssa on eri mieltä.

Katsomisessa tunteet ovat mukana, ja yhtä paljon kuin se, mitä sanotaan, merkitsee keskustelijoiden kehon kieli; ilmeet ja reaktiot. Kun studiossa erimieliset keskustelijat katsovat kaksi tuntia toisiaan silmiin, siitä syntyy ihan oma tarinansa asia-argumenttien rinnalle.

Julkinen keskustelu on jo kauan sitten erkaantunut siitä, kuka ja mitä Homoillassa sanoi. Kuka edes muistaa, että ohjelmassa puhuttiin pitkään suomalaisen yhteiskunnan homokammosta esimerkkeinä koulu ja urheilu.

On ollut myös mielenkiintoista seurata, miten ohjelmasta on syntynyt omaa elämäänsä eläviä käsityksiä. Teemailtaa on moitittu muun muassa siitä, että keskustelijat olivat tarkoitushakuisesti valittuja. Ihan tarkoitushakuisesti keskustelijat valitaankin, edustamaan erilaisia mielipiteitä.

Absurdeimman ajatuksen esitti Kaarina Hazard Radio Suomen Taustapeilissä, jossa hän ihmetteli, mikseivät Homoillan tekijät osallistu keskusteluun. Eli ohjelman tekijät alkaisivat kertoa, mitä mieltä ovat homoliitoista, kristillisdemokraattien jäsenmäärän kasvusta tai kirkosta eroajien määrästä? Ohjelmantekijöiden tehtävä on tehdä ohjelmia. Jos niistä seuraa vilkas yhteiskunnallinen keskustelu, yksi journalismin perustavoiteista on toteutunut.

Kirkko on keskustellut pitkään vain omissa vallan kammareissaan, suorastaan kaihtanut kaikkea julkista keskustelua kiistanalaisista asioista, kuten homoliitoista tai kirkon homoseksuaalisten työntekijöiden asemasta. Korkeintaan kirkon edustajat ovat antaneet ympäripyöreitä lausuntoja, joilla on yritetty olla loukkaamatta ketään.

Ajankohtaisen kakkosen Homoillan jälkeen kirkon erilaiset kannat alkavat avautua myös kirkon jäsenille ja muille kansalaisille, mutta kuva on edelleen hyvin epäselvä. Kuinka suuri osa papeista ja muista työntekijöistä sekä kirkon luottamuselimissä vaikuttavista maallikoista kannattaa homoparien puolesta rukoilua? Kuinka moni homoparien siunaamista? Kuinka moni vihkimistä heteroparien tapaan? Paljon on vielä keskusteltavaa eikä vastakkaisasettelun aika ole ohi.

Ylessä oli aikoinaan ohjelma kirkko näinä päivinä. Se pitäisi elvyttää uudelleen!

Pata kattilaa soimaa, musta kylki Riku Siivolallakin – kannanotto Riku Siivolan kolumniin aiheesta ”Journalismin ohjeet 15. ohje”.

Journalismin ylijumala Riku Siivola on antanut printtimedian uudelle tulokkaalle langettavan tuomion. Syynä journalistisen ohjeiston kohdan 15 rikkominen. Tuomion langettamisen yhteydessä sanansäilällä viilleltiin riekaleiksi myös lehden sisältö, joka ei vastannut huippuunsa viritetyn journalistivahtikoiran odotuksia siitä, mitä lehdessä saa käsitellä ja mitä ei.

Ennen kuin kohdistan verbaalivihani iskeäkseni Siivolaa ”vastapalloon” oikein kunnolla, käsittelen tuon kohdan 15 pois alta. Kyseinen kohtahan kuuluu näin: ”Otsikoille, ingresseille, kansi- ja kuvateksteille, myyntijulisteille ja muille esittelyille on löydyttävä sisällöstä kate.” Riku hyvä, lue nyt lehden pääkirjoitus ensin, ennen kuin tuomitset toisten tekeleitä! Sieltähän se kannen noston lupaama sisältö löytyy – kaikki mitä luvattiin kannessa lunastettiin kyllä sisällössä.

Nyt lunastan omalta osaltani kirjoitukseni otsikossa antamani lupauksen: Riku, olet sitten mitä mieltä tahansa lehdestä itse, journalistinen ohjeistus koskee myös sinua:

”Journalistin on pyrittävä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.” Pyritkö Riku?

”Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.” Tarkistitko Riku?

”Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti.” Menetkö, Riku, karkuun sen taakse, että julistuksesi oli ”kolumni”?

Rikun kanssa olemme (ainakin) yhdestä asiasta samaa mieltä: Journalistisen ohjeistuksen noudattaminen on tärkeää paitsi siksi, että journalismin laatu ei kärsi, myös siksi että niin taataan tietty journalismin ”standardi” – alan itsesääntelyä varten niin kuin JSN asian ilmaisee. Haasteena tässä on ainoastaan se, että uusien mediakanavien mukaantulo ja innovaatiot mediassa luovat uusia tapoja kommunikoida ja viestiä.

Riskinä tietysti on, että alan itsesääntely ei pysy mukana. Kyse ei siis todellakaan aina ole vain ylimielisestä suhtautumisesta tai puhtaasta huolimattomuudesta, niin kuin Rikun kolumnissa valitettavasti oli käynyt. En tarkoita, että ohjeistus ei toimisi, vaan viittaan ohjeiston taakse piiloutumiseen, kun käsitellään jotain uutta ja erilaista. Tarkoitusperiin viitataan enemmän kuin itse sisältöön eli viestiin ja toimittamiseen.

Eihän median tarkoitusperät – olivat intressit kaupalliset tai eivät – ole syy jakaa tuomioita journalismin laadun suhteen. Miksi TV:ssä tehdään ohjelmaa autoista? Tai miksi naisten lehdessä esitellään aina tietyn toimijan uudet meikit? Syy on ilmeinen, se ei tarkoita että itse viestinnässä, eli journalistisessa sisällössä loukataan journalistista ohjeistoa, vaan sitä että kriittinen journalismi on saanut todella suunnitelmallisen ja tarkoin mietityn tavan viestiä vierelleen.

Mediassa on paljonkin kyse siitä mikä myy, ei pelkästään mikä sisältö myy (miksi lehti ostetaan) vaan myös mikä sisältö houkuttaa ilmoitusasiakkaita! Eikö tässä etu voi olla yksinkertaisesti yhteinen: Jos lukija ”ostaa” lehden ja äänestää jaloillaan sekä lehti tarjoaa hyvän alustan mainoksille, kaikki ovat tyytyväisiä – kunhan sitä JOURNALISTISTA ohjeistoa noudatetaan ja kunnioitetaan. Ei myöskään unohdeta sitä, että LUKIJA EI OLE TYHMÄ.

Avoimuutta ja uutta näkemystä kaikille median vahtikoirille ja -kissoille!

Yhteistyöterveisin

Sauli ”Saukki” Asikainen

Kirjoittaja on Suomi Mediaplanet Oy:n toimitusjohtaja ja innokas printtimedian uudistaja

Katso kyseinen Pressklubin kolumni