Mielipahaa ohjelmaneuvostossa
Kun Tuomari Nurmion Kurja matkamies maan soi radiossa vuonna 1979, puhelinlinjat tukkeutuivat, ja ohjelmaneuvosto joutui puimaan asiaa kolmasti.
Tapaus kuvaa ajan henkeä siksi hyvin, että se kannattaa kertoa kokonaisuudessaan, nyt kun täsmälliset faktat on vihdoinkin kaivettu esiin pöytäkirjoista ja todistajilta.
Nurmion mukaelma lapualaisrovasti Wilhelmi Malmivaaran sanoittamasta virrestä Oi Herra jos mä matkamies maan julkaistiin singlelevynä 5. maaliskuuta 1979. B-puolella oli kappale Valo yössä, josta ei vielä paljoa odotettu. Ensipainos oli rutiininomaiset 200 kappaletta.
Virren tekstiin oli tehty pieniä muutoksia. Herran sijasta päähenkilö haaveili löytävänsä ”rouvan”, ja viimeinen säkeistö alkoi parahduksella ”Ai jumalauta mä toivon vaan…” Hengellinen sävel oli vaihdettu bluesiksi, ja laulaja esitti asiansa hiskisalomaalaisesti naristen.
Ilta-Sanomat tiesi kertoa jo 5. huhtikuuta, että Matkamies oli Yleisradiossa ”soittokiellossa”. Soittokieltoja ei kylläkään enää käytetty, mutta joitakin kappaleita ”jäädytettiin”; niitä ei esimerkiksi sanoituksensa vuoksi sopinut käyttää juontamattomissa äänilevykonserteissa.
Myöskään Raha-automaattiyhdistys ei halunnut levyautomaatteihinsa Nurmion virttä. Singlestä tehtiinkin huhtikuussa jukebokseja varten uusi versio, jossa Matkamiehen korvasi kappale Oi mutsi mutsi.
Asiasta ilmeisen tietämätön toimittaja Kalevi Immonen sai Matkamiehen käsiinsä ja piti sitä hauskana uutuuslevynä. Hän päätti ottaa sen mukaan huhtikuun 25. päivänä lähetettävään Kevyesti keskellä päivää –ohjelmaan, jonka teemana olisi tällä kertaa matkailu. Mukana olisi mm. Kake Singers –yhtyeen Mäntsälä mielessäin.
Kyseessä oli ns. tauoton äänilevykonsertti, johon ei kuulunut juontoja kappaleiden välissä. Toimittaja vei keräämänsä levyt äänitarkkailijalle, joka soitti ne eetteriin ajolistan säätämässä järjestyksessä. Kukaan ei siis varoittanut pahaa-aavistamatonta radioyleisöä etukäteen soitettavista biiseistä.
Kun suosittu ohjelma alkoi kello 11.50, Immonen oli syömässä. Hänen palatessaan toimitukseen siellä vallitsi kiihtynyt tunnelma. Ilmeni, että suuri osa kuulijoista ei ollut pitänyt virsimuunnosta lainkaan hauskana.
Paheksuvat soitot tukkivat ohjelmapäivystyksen puhelimet, ja Radio 2:n pomo Keijo Savolainen (skdl) halusi kappaleen sanat pöydälleen kirjallisesti. Immosella oli tunti aikaa litteroida biisi ja toimittaa paperi Unioninkadun toimitalosta Kesäkadulle, jossa johtajisto majaili.
Yleisradion ohjelmien sisältöä valvoivat tähän aikaan television ja radion ohjelmaneuvostot, joissa eri eduskuntapuolueilla oli edustajansa. Radion ohjelmaneuvosto kokoontui parin viikon välein vaihtamaan mielipiteitä tuutista tulleista lähetyksistä, arvostelemaan toimittajien mahdollisesti esittämiä mielipiteitä ja arvioimaan heidän ääntämystään.
Neuvoston työryhmä pyysi Savolaiselta selvitystä Nurmion levystä. Huhtikuun 26:ntenä pidetyssä kokouksessa johtaja myönsi, että levyn soittaminen oli selvä virhe. Kyse oli kuitenkin työtapaturmasta.
Asia jäi tällä erää tähän, eikä Immonenkaan saanut rangaistusta. Levyn aiheuttamista reaktioista puhuttiin toukokuussa tehdyssä Nurmion radiohaastattelussa.
Tuomari Nurmio radiohaastattelussa 1979
Kesäkuun 29:ntenä Yömyöhä-ohjelman toimittaja Stig Framåt erehtyi kuitenkin soittamaan Matkamiehen uudelleen, tälläkin kertaa ilman ennakkovaroitusta. Kappale soi noin 0.30 yöllä, mutta myöhäinen ajankohta ei vähentänyt rikoksen vakavuutta.
Pastori Urpo Kokkosen (kesk) vaatimuksesta ohjelmaneuvosto pui asiaa 19. heinäkuuta. Kokkonen ilmoitti Nurmion levyn loukanneen monien ihmisten tunteita. Hän piti järkyttävänä, että levy oli esitetty, vaikka ohjelmaneuvostolle oli luvattu että se ”jäädytettäisiin”.
Viihdepäällikkö Tapio Lipposen (Skdl:n mandaatilla hänkin) mukaan ohjelmaneuvosto ei ollut varsinaisesti päättänyt minkään levyn kieltämisestä. Se oli vain todennut, että tämäntyyppisten esitysten lähettämistä pitäisi ”äärimmäiseen asti välttää”. Lipposen mielestä joistakin sävellyksistä voitiin kuitenkin soittaa pätkä ikään kuin kuluttajavalistusmielessä, ”näytteeksi esim. äänilevyteollisuuden suuntauksesta”.
Suunnittelupäällikkö Heikki Peltonen, joka oli toukokuussa tehnyt Nurmiosta myötämielisen haastattelun, täsmensi että ”mitä tahansa levyä voidaan käyttää näytekappaleena, jos se liittyy käsiteltävään asiaan”.
Kokkonen huomautti, ettei Yömyöhä ollut mikään näytetunti, vaan kyse oli yksinkertaisesti huonosta mausta.
Kaksi viikkoa myöhemmin Lipponen antoi asiasta selvityksen. Hän totesi että klo 00.30 ei ole aika, jolloin tavoitettaisiin jokin erityisryhmä, esimerkiksi nuoriso. Lisäksi ”toimittajan juonto oli hyvin suppea, eikä esittäjää ja tekstiä kohtaan analyyttinen. Levyn käytöstä olisi pitänyt neuvotella esimiehen kanssa. Näin ei tapahtunut.”
Lipponen tarkensi myöhemmin Katso-lehdelle, että levyn kohdalla olisi selvitettävä kappaleen taustaa, ”kerrottava esimerkiksi ateistisesta maailmankatsomuksesta, muuten tulee huomautus.”
Framåt sai rikkomuksestaan nuhteet viihdepäällikkö Tapio Lipposelta. En tässä yhteydessä puutu siihen, miten myöhemmässä radiotoiminnassa on noudatettu toivomusta eri kappaleiden edustaman maailmankatsomuksen esittelystä.
Mutta kolmekymmentä vuotta myöhemmin, kun Suomen kevyessä musiikissa elettiin suurta virsibuumia, Kurja matkamies kelpuutettiin jopa tv:n lauantai-illan viihdelähetykseen.
Se viimeinen säkeistö jätettiin kyllä nytkin varmuudeksi televisioimatta.
