Elävässä arkistossa saattaa lähiaikoina ilmetä käyttökatkoksia, jotka johtuvat teknisistä kehitystöistä.
Pahoittelemme häiriöitä. Uudistusten jälkeen Elävä arkisto palvelee Teitä entistä paremmin!
Arkivet kan tillfälligt vara ur bruk på grund av tekniska förbättringar.
Vi beklagar störningarna!
Elävään arkistoon lisätään nyt kesäolympialaisvideoita teidän käyttäjien toivomusten mukaan.
Sivuiltamme löytyy jo nyt mittava valikoima radioselostuksia suomalaisten olympiasaavutuksista Berliinin kisoista 1936 alkaen. Muisteloita on sitäkin kauempaa, alkaen Ateenan välikisoista 1906, joista Verner Weckman toi Suomelle ensimmäisen kultamitalin.
Olympiahistoriaa vuodesta 1896
KOK:n luvalla voimme lisätä sivuillemme määräajaksi myös videoita.
Kerro tämän blogin kommenteissa tai EA:n Facebook-sivulla tai keskustelupalstallamme, mitkä kesäolympialaisten merkkitapaukset haluat kaikkein hartaimmin nähdä nettivideoina.
Mikä saa sinun suonesi tykyttämään kiivaammin?
Elävän arkiston uudistus on alkanut. Ensimmäinen näkyvä muutos tulee olemaan uusi playeri ja mediaformaatti. Vaihdoksen aikana Elävän arkiston sivut toimivat normaalisti, mutta uusia artikkeleita ei julkaista. Myöskään Suosituimmat-, Tulossa- ja Uusimmat-listat eivät päivity. Seuraavat julkaisut ja päivitykset tehdään vasta juhannuksen jälkeen, kun uusi formaatti on otettu käyttöön. Alla tarkempia tietoja uudistuksen etenemisestä. Valitamme katkosta, mutta palaamme kehiin entistä ehompana!
-Elävän arkiston toimitus
Syksyllä neljä vuotta täyttävä Ylen Elävä arkisto uudistuu. Ensimmäiset muutokset tällä nettisivustolla toteutetaan jo nyt kesäkuussa, kun käyttöön otetaan uusi playeri ja mediaformaatti.
Elävän arkiston audioiden ja videoiden toistaminen vaihtuu Windows Mediasta Flash-playerilla toistettavaan H.264-formaattiin. Audioiden tiedostomuoto on jatkossa mp3.
Muutoksella tavoitellaan entistä miellyttävämpää käyttökokemusta ja parempaa sisällön saatavuutta. Tavoitteena on, että Elävän arkiston laajaa aineistoa voidaan hyödyntää nykyistä paremmin eri päätelaitteilla, ympäristöissä ja alustoilla.
Jatkossa aineisto on helpommin käytettävissä myös Ylen muilla sivustoilla ja miksei myös laajemmin Ylen ulkopuolella.
Aineiston konvertointi uuteen formaattiin on ollut iso urakka, koska aineistoa on paljon. Elävässä arkistossa on tällä hetkellä videoita noin 1400 tuntia ja audioita lähes 1000 tuntia. Tekstiartikkeleita sivustolla on yli 10 000 ja laajoja teemakokonaisuuksia lähes tuhat.
Nyt tehtävän muutoksen jälkeen uudistusten sarja jatkuu. Vaiheittain toteutettavien uudistusten myötä jo ennestäänkin vahvaa sisältöä laajennetaan ja monipuolistetaan ja sen käytettävyyttä parannetaan. Myös palvelun konseptia, sivuston toiminnallisuuksia ja ulkoasua uudistetaan.
Keskustelut, kommentoinnit ja vuorovaikutus käyttäjien kanssa nostetaan Elävässä arkistossa entistä vahvemmin esille. Sosiaalinen media on osa tätä päivää ja Elävä arkisto on tässä kehityksessä vahvasti mukana.
Monilla palkinnoilla palkittu Elävä arkisto on jatkossakin toimitettu ja taustoitettu kansakunnan muisti, joka nostaa raikkaalla, yllättävällä ja monipuolisella tavalla esille yhteistä menneisyyttä ja ajankuvia yli 100 vuoden ajalta. Suuret uutistapahtumat, urheilun huippuhetket, nostalgiset ajankuvat sekä viihteen, musiikin ja draaman parhaat palat muodostavat Elävän arkiston ytimen.
Eräänä päivänä eräs Nettinysseläinen tapasi yhden Elävän arkistolaisen. Keskustelusta syttyi kipinä ja kipinästä syntyi kevätretki. Niinpä elävät arkistolaiset kapusivat junaan ja matkasivat Tampereelle katsomaan onnikkaa, jolla on erityinen tehtävä. Pian toimittajat löysivät itsensä rollaattoreiden keskeltä laulamassa Olavi Virtaa.
Netti-Nysse?
Elina Harju esitteli keväällä 2000 Tampereen kaupungin päättäjille idean bussista, joka opastaisi ihmisiä internetin ja tietotekniikan haltuunotossa. Bussi kiertäisi Tampereen alueella ja veisi netin sinne missä ihmiset ovat. Kirkkaankeltaisen Internet-bussin valmistujaisjuhlia vietettiin Tampereen Keskustorilla 6.6.2001 mustamakkaratarjoilujen kera.
Netti-Nysse on Tampereen kaupunginkirjaston Internet-bussi, joka palvelee kaikkia, joille tietokone ja internet eivät ole tuttuja. Suurin asiakaskunta ovat seniori-ikäiset ja etenkin naiset. Bussista löytyy pieni auditorio sekä tietokonepisteitä. Tietokoneet on aseteltu niin, että jokaisen luokse pääsee helposti opastamaan vierestä, toisin kuin isoissa tietokoneluokissa.
Se kerro hälle täysikuu
Eipä arvannut arkistolainen, mitä odotti kun Netti-Nysse kaarsi Pispan palvelutaloon. Istahdimme päiväsaliin ja katsoimme kun se alkoi hiljalleen täyttyä rollaattoreista ja uteliaista katseista. Netti-Nysse järjestää tilaisuuksia myös bussin seinien ulkopuolella ja tänään oli Pispan palvelutalon vuoro.
Paikalle saapuneille senioreille esiteltiin internetiä. Huomata saattoi, että kuka tahansa innostuu netistä, kunhan siellä on itseään kiinnostavia sisältöjä. Yhteistuumin tutkimme Tampereen historiaa, etsimme sodassa kaatuneiden tietoja, tutkimme nimipalvelusta tietoja eri etu- ja sukunimistä Suomessa ja katsoimme Markus-sedän haastattelua Elävästä arkistosta. Kun Elävän arkiston -sivuilta laitettiin soimaan Olavi Virran kappale Täysikuu ja videotykillä heijastettiin sanat seinälle, virisi koskettava yhteislaulu. Vaikuttavaa oli myös, kun katsoimme tietoja sodassa kuolleesta omaisesta. Historia tuli ihan eri tavalla lähelle.
Katsoimme Elävästä arkistosta myös maitomainoksen vuodelta 1959 ja se toi mieliin paljon muistoja, joita ihmiset alkoivat kertoa muille. Oli avartavaa päästä tietokoneen ääreltä ihmisten pariin ja nähdä sisällöt oikeasti käytössä. Videoiden kirvoittamassa yhteisessä muisteluhetkessä mukanaolo tuntui äärimmäisen hienolta.
Älä oleta
Eräs vanhempi nainen totesi kerran Netti-Nyssen opettajalle, että ihan kiva esittelytilaisuus, mutta ei hän välitä noista iskelmistä ja maaseutufilmeistä, sillä hän on aina ollut Stadin tyttöjä ja kuunnellut jazzia koko ikänsä.
Olisi ylimielistä olettaa, että tiedämme millainen jokin ikäryhmä on mieltymyksiltään. Yllättävää kyllä, kaikki iäkkäät ihmiset eivät ole asuneet maalla, eivätkä kaikki halua kuunnella vanhoja iskelmiä. Yksi yllättävä hitti ikäihmisten keskuudessa on ollut Google Earth. Haastava hiirellä navigointikaan ei estä surffailua, kun halutaan löytää se oma kotikatu ja kurkistaa vielä sinne naapurin pihallekin. Skypen käyttö opitaan, sillä halutaan videochattailla kaukana asuvien lastenlasten kanssa. Ja Facebookissa voi pitää yhteyttä kokonaiseen verkostoon tuttuja ja ystäviä. Ja Wikipediasta voi tarkistaa kumpi on oikeassa kun puolison kanssa väitellään taas maailman menosta.
Netti-Nyssessä on laadittu myös digitarinoita. Ne koostuvat kuvista kuten tekijän omista valokuvista sekä kertojaäänestä. Jokainen saa laatia oman tarinansa haluamastaan aiheesta. Kun eräs vanhempi rouva ilmoitti tekevänsä tarinan kitkemisestä, oli lopputulos yllätys opettajille. Me arkistolaisetkin saimme Netti-Nyssen auditoriossa nähdä ja kuulla kyseisen digitarinan. Se alkoi siitä kun tekijä oli pienenä tyttönä hoitanut kasvimaata, mutta joutunut hylkäämään sen lähtiessään evakkoon ja päättyi siihen miten hänellä on nyt oma kasvimaa. Ja siihen välille mahtui koko elämä: sota, avioliitto, oma koti, lapsenlapset, vaikea sairaus. Olisi aika mahtavaa saada omasta mummostaan tai vaaristaan ikioma tarina heidän omalla äänellään kerrottuna.
Prosessin alaprosessi
Internetin käytön opettelu vaatii monesti suhteettoman paljon sopeutumista surkeaan suunnitteluun. Miksi verkkopankissa lukee vain pienellä präntillä sivun laidassa uloskirjautuminen, miksi sivustojen käytetyimmät ominaisuudet ovat monien klikkauksien takana, miksei tule ilmoitusta kun jokin toiminto kestää, ettei odottaja klikkaile ihmeissään useita kertoja...
Joskus tuntuu, että sivustoja ei suunnitella, ihmisille vaan ne ovat julkisia esimerkkejä siitä, miten hyvin asioita voi piilottaa ja yksinkertaisia asioita monimutkaistaa. Tulee mieleen entisen oppilaitokseni oppilaille tarkoitettu sivusto, jossa oli saatavilla tärkeää tietoa opiskeluun liittyen. Löytääkseen tiedot, piti sivulla arvata klikata linkkiä ”Prosessit. Ja Prosessi-sivun laidassa oli pikkuruinen linkki ”Selaa alaprosesseja”, josta aukesi ponnahdusikkuna, jossa pystyi selailemaan eri kansioita. Kerrassaan intuitiivinen käyttöliittymä.
Jos taloja suunniteltaisiin samalla sumealla logiikalla kuin monia sivustoja, tippuilisivat lattiat yllättäen kävelijän alta, ikkunan avatessa ponnahtaisi esiin huutava vieteriukko, wc olisi naamioitu näyttämään keittiöltä, ulko-ovi olisi joka aamu eri paikassa ja ellet remontoisi ja rakentaisi lisäosia taloon jatkuvasti, se luhistuisi.
Saippuapala joka näytti hiireltä
Kun Netti-Nysseen valittiin työntekijöitä, käänteinen ikärasismi nosti päätään. Elina Harju ymmärsi, että nuori tietokonenero ei aina ole paras opettaja iäkkäälle, joka ensi kertaa uskaltautuu koneen ääreen. Eräs oppilas kertoi jo kotona harjoitelleensa hiiren käyttöä saippuapalalla, oli kuulemma juuri samanmuotoinen kuin tietokoneen hiiri. Kun tietokoneet ja internet ovat täysin uusia asioita, tarvitaan joku, jolla on kärsivällisyyttä ja ymmärrystä opettaa asiat aivan alkeista asti.
Netti-Nyssessä opetellaan hiiren käyttöä ohjelmalla, jonka aiheet liippaavat suomalaisia läheltä. Opetusohjelmasta tuli niin suosittu, että sitä on levitetty myös ulkomailla. Nyt kesämökin ikkunassa surraavia kärpäsiä lätkitään virtuaalisesti lyttyyn myös maailmalla.
Eräässä uutisjutussa, jossa kerrottiin Netti-Nyssestä, mediakasvatuksen asiantuntija Reijo Kupiainen totesi, että elämme sellaista yhteiskunnallista vaihetta, jossa lapsilla ja nuorilla on hallussaan yhteiskunnan avainteknologia. Nuoret hallitsevat niitä alueita, joilla yhteiskuntaa pyöritetään ja ikääntyneet ihmiset ovat tippuneet kyydistä pois. Toki voimme odotella, että sukupolvet vaihtuvat ja ei ole enää ihmisiä, jotka eivät ole syntyneet netin pariin. Mutta silloin hieno tietoyhteiskuntamme on menettänyt jotain tärkeää. Kun Elävän arkiston uudistuksia suunnitellaan, haluamme pitää Netti-Nysse -vierailun kokemukset mielessämme. Netti-Nyssen viisaat sanat kiteyttävät oleellisen: Ei se tieto yhteiskunnassa ole vaan vanhoissa naisissa!
Pienoistietokoneiden maihinnousu
Muistan täsmälleen, mikä sai minut ryhtymään radiotoimittajaksi. Kuuntelin kotona espoolaista Radio Westiä (kuka muistaa?) ja totesin itsekseni, että tähän hommaan ei paljon vaadita. Anyone could do it!
Radiomafia oli aloittanut kesäkuussa 1990, ja tuttavani Seppo Bruun touhusi siellä. Eräänä päivänä - pian Radio West -valaistumiseni jälkeen - sain häneltä soiton.
Tuottaja Tarleena Sammalkorpi oli saanut ajatuksen radio-ohjelmasta, jossa käytettäisiin hyödyksi 60-luvun poplehtiä. Tekisin sitä Santtu Luoto -nimisen hepun kanssa.
Koska ainakaan minulla ei ollut turhaa kokemusta normaalista radiotoimittamisesta, teimme sellaista ohjelmaa jota halusimme: nopearytmistä kollaasia, josta joutavat selittelyt oli jätetty pois - jopa ne jotka olisivat auttaneet kuuntelijaa käsittämään mistä on kyse.
Pop-Korni oli olevinaan 60-luvun popohjelma, jonka juontajat "Stella" (Mia Halonen) ja "Sande" (Santtu L.) puhuivat aikakauden nuortenjulkaisuista varastetuin sitaatein. Se aiheutti myös joitakin väärinkäsityksiä.
Kun Stella ja Sande kertoivat tuohtuneina (vuoden 1966 Stump-lehden tietoihin nojaten), ettei eräs pääkaupungin baari suvaitse pitkätukkaisia, kyseinen ravitsemusliike kiirehti hädissään vakuuttamaan tiedon erheellisyyttä.
Minulle kuulijana Radiomafian synty ei ollut läheskään samanlainen mullistus kuin Radio City viisi vuotta aiemmin. Mutta se tarjosi mahdollisuuden toteuttaa mitä järjettömimpiä ohjelmaideoita ja maksoi vielä hyvää palkkaa.
Seuraavaksi tein nuoruudenkaverini kanssa sarjan Hiski Salomäen jälkeenjääneet nauhat, jonka yksinkertaisena ideana oli päästä soittamaan radioon mielimusaamme. Ympärille kyhättiin älyvapaa peitetarina 30-luvun amerikansuomalaisesta dj:stä. Salomäen nimen alun perin keksinyt Pekka Gronow pani arvovaltansa ilomielin peliin, jotta huiputuksesta saatiin vakuuttavampi. Ohjelmaa tehdessämme Anssi huusi viereisessä studiossa nauhalle Vihattuja levyjään niin äänekkäästi, että meidän oli pakko pyytää häntä hetkeksi hellittämään.
Sen jälkeen seurasivat mm: Aikakausradio, parodia 30-50-lukujen Yle-kulttuurista; Radio Radikal, joka ilakoi 60-70-lukujen pölyttyneen poliittisen materiaalin kustannuksella; Keltaisen lehdistön historia, kunnianosoitus Hymylle, Nyrkkipostille ja kumppaneille; ja viimein Cafe Veijon baari (alun perin Cafe Veijo Esson Baari, kunnes Ylen lakimies sen torppasi), joka pysyikin Radiomafian ohjelmistossa hamaan loppuun saakka.
Omasta mielestäni kaikki nämä ohjelmat vetosivat melko marginaaliseen huumorintajuun. En koskaan oikeastaan pysähtynyt ajattelemaan, että Suomessa oli ihmisiä, jotka tosiaan kuuntelivat niitä. Hämmästykseni oli suuri kun kuulin Rumba-lehden Roisi-Roineen kehaisseen jollekin Hiski Salomäkeä.
Varsinaisen Marathonini koin Yle-päivänä noin vuosi radikaalisarjamme loppumisen jälkeen. Kaksi teini-ikäistä tyttöä oli marssinut käsikkäin Radiomafian tiskille tiukkaamaan tuimasti: "Mihin on jäänyt Radio Radikal?!!"
Toimisto oli turkulais-eteläpohjalaisittain tehty aamuohjelma, jonka henkilöt Vesa Latomäki, Perttu Hemminki ja Hoss Siivonen tulivat muka aina aamulla töihin nimeltä mainitsemattomaan konttoriin ja ryhtyivät käymään läpi ns asioita.
Toimiston tie päättyi,kun eräs nimeltä solvattu, siviilipalvelumiesten kuulusteluja hoitanut seinäjokinen everstiluutnantti soitti Pentti Kemppaiselle ja show lakkautettiin oikeusjutun pelossa.
Päätökseen puuttuivat tämän jälkeen mm. Journalistiliiton lakimies ja free-lance-osaston luottamusmies. Tekijöistä Latomäki sai jatkaa uudella ohjelmalla nimeltä Niittosilppurilla Kongoon, johon mukaan tulivat Merja Niilola ja luonto- ja eläinpalstaa vetämään Jorma Tuominen. Tämäkään ohjelma ei ollut pitkäikäinen.
Toinen ennakkoluulojen kohteeksi joutunut turkulaistuotos oli Merja Niilolan ja Anne Alvesalon yhden kauden korteistaennustamis-kontaktiohjelma Futu-futu. Porukka siis soitti studioon, ja tytöt vetivät hatusta ja tarot-korteista soittajalle tulevaisuus-prognoosin. Ohjelma lähetettiin perjantai-iltana.
Radiojohtaja Olli Alhon mielestä Yleisradion ei kuitenkaan sopinut edistää taikauskoa ja se oli siinä. Sinällänsä täysin järjetön idea toimi aikansa loistavasti.
Lähdin keväällä 93 Turkuun tekemään juttua Kansallisbaletin tanssijasta Janne Väänäsestä. Muistan yhä hyvin, miten tapaaminen jännitti minua, sillä missään ei opeteta miten kuolemansairasta ihmistä haastatellaan luontevasti.
Väänänen oli hiv-positiivisena jättänyt balettitanssijan työt ja siirtynyt tekemään omia koreografioita. Turkuun hän oli tehnyt omaelämäkerrallisen jäähyväisteoksen Striptease.
Kun myöhemmin kuulin, että Janne oli kuollut aidsiin, päätin soittaa Timanttien jäljillä -ohjelmassa hänelle muistolaulun. Ajatusta vahvisti se, että Janne oli hakattu kaupungilla, kun hän oli kerännyt rahaa aidsin vastaiseen työhön. Valitsin kappaleeksi Kaivon (Raptorin Tero Kaikkonen) balladin Hyvästi, jossa tulkinta nousee suoraan iholle. Studiossa purin kieltäni, kun kappale lähti soimaan.
Minulle Radiomafia oli parhaimmillaan koti, ystävä ja elämänkumppani, ja joskus oli vaikea ymmärtää, missä kulki työn ja vapaa-ajan raja. Koen yhä, että asenteeni toimittajana on Radiomafian syytä ja ansiota.
Janne Väänänen sairaudestaan kertovassa tanssiesityksessä 1993.
Radiomafia NYT Elävässä arkistossa
Hirmuinen aivoriihitiimi ponnisteli nimenannossa 1990. Se on nii-iin vaikeaa. Aina.
Meitä oli siinä pari koordinaattoria (KOORDINAATTORI= kanavajohtaja, niitä oli kaksi eikä kukaan ollut keksinyt niille näköjään kunnon nimeä kun tavalliset ylepomonimet ei tietenkään kelvanneet; kaikesta ylerasitteesta pyrittiin kouristuksenomaisesti eroon) ja tuotantoryhmien esimiehet, me likainen tusina vai montako meitä olikaan.
Yksi parhaista väläytteljöistä on aina ollut Jake (Nyman). Silloin hänen parhaakseen jäi YLE IS RADIO.
Tuohon aikaan oli ruvettu puhumaan kaikilla aloilla mafioista. Ylen yksinvaltiudesta lohkaisin turhautuneen limbon "radiomafia". Kaduttaa nyt. Josper (Knutas) tarttui siihen.
Sehän oli pelkkä limbo joka runtattiin kanavan nimeksi. Näin muistan. Ja jos oikein muistan.
Ja jos näin on, kyllä hävettääkin.
Tässä Tarleenan hiano kuva. (YLE/Seppo Sarkkinen)
Työskentelin 90-luvun alussa Etelä-Savon radiossa, kun uusi populaarikulttuurikanava Radiomafia käynnistettiin. Kollegani Olga Ketonen ja Leena Peltokangas menivät Helsinkiin ja minä jäin Mikkeliin.
Tästä alkoi työni uuden kanavan kulttuuritoimittajana. Mikkelin seutu oli siinä mielessä kiinnostava, että juttuja oli turha yrittää hakea kulttuurilaitoksista (joita seudulla oli huomattavan vähän). Mikkelin teatterin ohjelmistolla ei olisi kovin pitkää toimittajauraa tehty.
Tämän takia oleellisen tärkeäksi Timanttien jäljityksessä muodostui "neuvonantajien" joukko. Yksi parhaista neuvonantajistani oli optikko-Laitinen. Paikallisen optikkoliikkeen omistaja tunsi kaikki, harrasti kaikkea mahdollista ja mikä parasta, hänellä oli silmää omituisuuksille (siitähän Radiomafian kulttuuritarjonta etupäässä koostui).
Eräänä talvena optikko-Laitinen kertoi minulle Puulaveden saaresta, jonne olisi asiallista mennä. Talvi eteni, enkä minä saanut matkaa aikaiseksi. Lopputalvesta optikko-Laitinen totesi, että joko mennään nyt kun vielä jää kantaa moottorikelkan tai sitten unohdetaan koko juttu. Lähdimme matkaan.
Ajoimme optikko-Laitisen moottorikelkalla yhteen Puulaveden pienistä saarista. Saarella oli asunut yksi monilapsinen perhe. Viimeinen saaren asukas oli perheen poika. Hän oli maalannut saaren puut ja kivet kirkkailla maaleilla. Saari näytti uskomattomalta kokonaistaideteokselta. Saatuaan työnsä päätökseen, poika oli paleltunut mökin porstuaan.
Nyt mökki oli autio, mutta kesän tullessa saareen saapui perheen tytär. Hän kuljetti saareen navetallisen eläimiä: lehmiä, lampaita, kanoja... Tytär oli koko lapsuutensa elänyt ilman kenkiä (lukuunottamatta paukkupakkasia). Muutettuaan mantereelle, hän sai työpaikan kenkätehtaalta.
Perheen esikoispoika muutti naapurisaareen. Tämä poika oli aina ollut erityisen tarkkakuuloinen. Hän kuuli kuinka peikot ja keijut puhuivat rantakaislikossa. Senpä takia hän halusikin saattaa yhteen muutkin henkiolennot. Nuori mies rakensi saareen kivistä valtavan henkistenvoimien kohtauspisteen. Sen äärellä ihminen tunsi itsensä todella pieneksi.
Optikko-Laitisen matkassa opin kuuntelemaan ja katselemaan. Aloin tehdä omiakin oivalluksia. Opin, että ihmisiin liittyy tarinoita, usein äärettömän koskettavia. Moni ihminen kosketti minua, ystävyys Fardowsan kanssa muutti minut.
60-luvulla niiden lasten piti koulussa nostaa käsi ylös, jotka menevät kesäsiirtolaan. Kaverini Päivi oli yksi heistä. Päivi lähti yösiirtola-komennukselle, kuin nuori mies armeijaan.
Kesäsiirtola oli tuohon aikaan velvollisuus, jonka mummolattomien kaupunkilaisten tuli suorittaa. Minun ei tarvinnut mennä kesäsiirtolaan, koska pääsin sisareni kanssa kesäksi mummolaan. Olisi voinut olettaa, että 60-luvulla helsinkiläislapsilla olisi ollut mummo, joka asuu maalla. Ainakin minun kaveripiirissäni lähes kaikkien vanhemmat tai ainakin isovanhemmat olivat maaseudulta. Ehkä lapsenlapsia oli tuolloin niin paljon, että kaikille ei ollut sijaa mummolassa.
Ihan kaikki mummolattomat kaupunkilaislapset eivät kuitenkaan menneet kesäsiirtolaan. Nämä avainkaulalapset saivat ”nauttia” kaupungin vapaudesta leirielämän sijaan. Minusta avainkaulalapsen osa oli paljon parempi kuin kesäsiirtolaan siirrettyjen. Minulla oli asiasta omakohtaisia kokemuksia.
Olin talvisin osa-aika-avainkaulalapsi. Kävimme sisareni kanssa osa-aika lastentarhaa. Tarhavuoromme alkoi puolelta päivin. Koska emme tunteneet kelloa kovinkaan hyvin, niin emme aina osanneet lähteä tarhaan oikeaan aikaan aamun vapauden jälkeen. Motivaatiotamme tarhaa kohtaan söi myös se, että tarha oli ruotsinkielinen emmekä me osanneet ruotsia. Tarhapaikoista oli 60-luvulla kova pula.
Kesäisin avainkaulalapsuus muuttui sitten sisareni ja minun kohdalla vanhanajan kesälomaan mummon luona. Ei ohjattua toimintaa, ei uimakouluja, ei ruokarukouksia, vaan ihana vapaus tehdä mitä huvittaa. Kesän jälkeen emme Päivin kanssa koskaan vaihtaneet kokemuksia. Seuraavana keväänä Päivi nosti taas käden pystyyn, kun kysyttiin ketkä menevät kesäsiirtolaan.
Elävän arkiston toimitus tarkastelee maailmaa arkiston aarteiden kautta, usein pieni pilke silmäkulmassa.
Follow @elavaarkisto
