Elävään arkistoon on tulossa kevään aikana näytteitä 1990-luvun huippusuositusta sarjasta Metsolat, kiitos sarjan käsikirjoittaja-ohjaaja Carl Mestertonin. Metsolat palaa myös televisioon.

Metsoloiden keskeisenä tekijäporukkana oli Carl Mestertonin oma yhtiö, joten tuotanto ei ollut pelkästään Yleisradion. Sarjan käsikirjoittajana ja ohjaajana toiminut Mesterton on kuitenkin halukas antamaan sarjan näytteitä myös Elävään arkistoon. Metsoloista on tulossa myös DVD.
 
 
Tarina Kainuun syrjäseuduilta ympäri Suomen ja myös Ruotsiin levinneestä Metsolan suvusta on koskettava. Sarja ei sorru saippuasarjamaisiin juonittelukuvioihin, vaan ihmisten kohtalot ovat meille suomalaisille tuttuja.
 

Perheen lapset ovat melkein kaikki aloittaneet omaa elämäänsä tahoillaan, mutta sisarten ja muiden sukulaisten tukeminen ja elämän jakaminen säilyy. Yhteiset hetket idyllisellä kainuulaistilalla ovat käsin kosketeltavia.
 

Näiden hyvien hetkien lisäksi sarjassa käsitellään myös elämän synkkiä puolia: kuningas alkoholia, lamavuosien konkursseja ja menestyksen kruunun  menettämistä, vakavia sairauksia, kumppanin pettämisiä ja muitakin pettymyksiä elämässä.
 
 

Sisarsarjasta onkin nähtävissä suomalaisia arkkirooleja: nuoruuteen takertunut Erkki, hienostelija Jaana, taitelija Risto, humaani Eeva ja ruotsalaistunut Heikki. Tietysti kaikkien turvana ovat vanhemmat, lempeä Annikki ja ystävällisen jäyhä Antti.

 
Tähän blogiin voitte laittaa Metsoloita koskevia toiveita ja ajatuksia. Viettäkäämme muistojen kevät Metsoloiden parissa!
Metsolat Elävässä arkistossa:
yle.fi/elavaarkisto/

 
Elävän arkiston Paavo
 
Elävän arkiston blogi:
blogit.yle.fi/elavaarkisto

Kävimme rouvan ja jälkeläisten kera katsomassa Kansallisteatterin kohutun uustulkinnan Tuntemattomasta. Esitys yllätti ainakin sillä, että onnistui nostattamaan hymynkareita jopa kaikennähneen, yleensä sarkasmilla ja yksitavuisilla murahteluilla kommunikoivan 21-vuotiaan kuopuksemme huulille.
 
Hietanen tuhosi venäläisen Ladan Mannerheimin patsaan liepeillä, Hauhia jauhoi stadia rintamaradion tiskijukkana, Lahtinen kapusi muovipulkkineen sähkötolppaan jupisemaan monologiaan, ja Honkajoki esiintyi cp-vammaisena, joita yhteiskunta kyykyttäjä-Lammion mielestä hyysäsi aivan liikaa. 
 
Kun kuvailin näitä modernisointeja 87-vuotiaalle sotaveteraani-isälleni, hän arveli esityksen hyvinkin saattaneen löytää Linnan romaanin ytimen. Isälläni oli joka tapauksessa yhtä vahvat eväät muodostaa kantansa kuin niillä, jotka ovat kuulopuheiden perusteella ilmoittaneet Kristian Smedsin ohjauksen olevan ala-arvoinen ja yllyttävän salamurhaajia Vanhasen, Katri Helenan ja Ransu-koiran kimppuun.
 
Mielipiteen muotoileminen asioihin sen kummemmin perehtymättä on yleistynyt lehdistössä, ja minusta sitä pitäisi edelleen rohkaista. Se on paljon vaivattomampaa, ja asiat näyttäytyvät paljon selkeämpinä kuin jos niihin tosissaan paneutuu. Teatteriesitysten kohdalla tavallinen kansalainen saa sitä paitsi odottaa monta kuukautta ennen kuin edes pääsee katsomaan kulloinkin kohun kohteena olevaa spektaakkelia.
 
Kun viimesyksyisessä kohussa puhuttiin Linnan Tuntemattoman vääristelystä, on virkistävää palauttaa mieleen, kuinka Tuntematon joutui heti ilmestyessään kiistan kohteeksi. Myös Rauni Mollbergin filmiversio oli aikanaan hampaissa.
 

Väittelyä Tuntemattomasta Sotilaasta:
www.yle.fi/elavaarkisto/
 

 
Rauni Mollbergin uusi Tuntematon työn alla:
www.yle.fi/elavaarkisto/
 
Kansallisen Tuntemattomassa oli kosolti sellaista, mikä minua viihdytti, joidenkin osuuksien nerokkuus taas jäi minulta tavoittamatta. On samantekevää, mitä ne olivat. Haluan vain sanoa, ettei minusta ole suinkaan helppo ruksia yhtä ruuduista "hyvä", "huono", "ei osaa sanoa". Minusta mukana pitäisi olla vaihtoehdot "kiinnostava" ja "EVVK", ja Smedsin jutun sijoittaisin "kiinnostavien" kastiin.
 
Yksi huono asia on helppo sanoa: meille sinne toisen parven viidennelle riville ei aina saanut puheesta tai laulujen sanoista selvää. Kuulotorvi olisi tietysti auttanut asiaa. Tästä aiheutui myös otsikossa mainittu sotavamma.
 
Väliajalla kävin näet kuukuilemassa, miten hyvin parven sivustojen tyhjiltä ensiriveiltä näkyisi (ja etenkin kuuluisi) näyttämölle. En huomannut, että ensimmäisen penkkirivistön lattia oli porrasväylää alempana, astuin tyhjään ja pelastuin kaatumiselta iskemällä reiteni kipeästi kaiteeseen.
 
Nyttemmin käveleminen sujuu jo paljon paremmin, kiitos kysymästä.
 
Jukka Lindfors, toimittaja, Elävä arkisto
 
 
Tuntematon Sotilas kuunnelmana:
www.yle.fi/elavaarkisto/
 
 
 

Kun meidän Roosa-koira oli pieni, niin päätimme tehdä siitä "hyvätapaisen koiran".  Mieheni käskytti Roosaa aika reippaastikin.
 
Ovelana koirana, Roosa päätti löytää itselleen oman käskytettävänsä, sillä harvoin koira suostuu olemaan laumansa (siis perheen) hierarkiassa viimeinen.
 
Roosa otti käskytyksen kohteeksi tyttäreni Milkan, joka tuohon aikaan oli alle 10-vuotias. Roosa hyppi ja näykki Milkaa joka kerta, kun he olivat kävelyllä. Roosan ja Milkan lenkit päättyivät aina siihen, että Milka saapui itkien kotiin.
 
Oivalsimme, että kun perheenseen otetaan koira, niin ainoa koulutettava ei ole koira vaan myös perheeenjäsenet.
 
Tänään  kahdeksanvuotias Roosa on mitä hyvätapaisin koira.  Kun tein Koirakoulua Elävään arkistoon, niin tarkistin osaako Roosa mielestäni aika vaikean harjoituksen eli osaako se mennä maahan, kun omistaja kävelee koiran vieressä sanoo maahan. Omistaja ei kuitenkaan pysähdy, vaan jatkaa kävelyään.
 
Koiran maahankäsky:
www.yle.fi/elavaarkisto/
Roosa suoriutui loistavasti tehtävästä. Koirakoulun ohjeiden mukaan palkitsin Roosan tämän jälkeen makupalalla.
 
Suosittelemme Roosan kanssa Koirakoulua koirille ja koirien isännille ja emännille :-)

Koirakoulu:
www.yle.fi/elavaarkisto/
Terveisin:
Roosa ja Seija
 
 
 

Kävin sunnuntaina 6.1. katsomassa Suomelle ratkaisevasta Tali-Ihantalan taistelusta kertovan elokuvan. Kokemus jäi jotenkin ontoksi, ja kotisohvalla pitikin palata Elävän arkiston pariin.
 
Åke Lindmanin ja Sakari Kirjavaisen ohjaamassa sotaelokuvassa käytettiin jonkun verran vanhaa filmimateriaalia, mutta olisin kaivannut historioitsijana lisää autenttisuutta, katsojan viemistä oikeasti aikamatkalle vuoden 1944 tunnelmiin.
 
Elävän arkiston toimittajana en kovin usein katsele ja kuuntele palvelun videoita ja audioita iltaisin, mutta elokuvan herättämien ajatusten myötä oli mielenkiintoista palata aikakauden autenttisiin puheisiin, viihteellisiin ja vähemmän viihteellisiin radio-ohjelmiin ja etenkin sota-ajan musiikkiin.
 
Tali-Ihantala-elokuvalle olisikin tehnyt terää pieni annos Kauko Käyhköä, Georg Malmsténia tai viihdettä oman kompanian voimin. Myös pääministeri Linkomiehen puhe olisi ollut erinomaista ajankuvaa.
 
Elokuvakokemuksen jälkeen olikin mukava istua kotona, syödä karjalanpaistia ja miettiä, miten olisi tehnyt Tali-Ihantalasta ohjaajia paremman. Kotirintamilta on helppo huudella sotajoukoille.
 
Paavo Rytsä, toimittaja, YLE Elävä arkisto
 
 
Tässä muutamia linkkejä, jotka minua kiinnostivat elokuvakokemuksen jälkeen:
Jatkosodan loppuvaihe:

yle.fi/elavaarkisto/
Sota-ajan viihde ja propaganda:

 yle.fi/elavaarkisto/
Kenraali Oesch muiden silmin:

yle.fi/elavaarkisto/
Veteraanin iltahuuto:

yle.fi/elavaarkisto/
 
Elävän arkiston blogi:
blogit.yle.fi/elavaarkisto