Tää on hei siis NIIN kuuskytlukuu, on pakko sanoa viime aikojen taidekohinasta Tuntemattoman ja Mannerheimin tiimoilla.
 
Onko Suomi muka merkittävästi muuttunut 40 vuodessa? Kaljaa saa kioskeista, kuppilat ovat auki myöhempään, televisiossa on enemmän kuin kaksi kanavaa ja siellä uskalletaan jo puhua seksistäkin.
 
Mutta ei tarvita kuin sohaisu jumalan, Marskin tai jonkin muun pyhän suuntaan, kun tiedotusvälineet jo ovat kuohuksissaan. Niin, ehkä siinä onkin ero. Nykyään kahinat käydään pääasiassa lehtien palstoilla, kun 60-luvulla tuomioita jakoivat oikeusistuimet ja muut viranomaiset.
 
Tuon ajan tapauksista kuuluisin oli tietysti jumalanpilkkasyyte Hannu Salaman kirjasta Juhannustanssit. Salamahan on nytkin asialla: hän on kauhistusta herättäneen Uralin perhosen toinen käsikirjoittaja.
 

Katso uutisjuttu Hannu Salaman oikeudenkäynnistä 1966:
www.yle.fi/elavaarkisto/
 
60-luvulla oli hampaissa myös vasemmistopappi Terho Pursiainen, joka uskalsi kirjassaan kyseenalaistaa raamatun erehtymättömyyden. Teoksesta tehtiin vuonna 1969 kantelu oikeuskanslerille, joka sai muiden kiireidensä keskellä pohtia neitseestäsyntymis- ja ylösnousemusoppia.
  

Kuuntele ohjelma Terho Pursiaisen tapauksesta:
www.yle.fi/elavaarkisto/
 
Yleisradiossa kulttuuriradikaalit olivat 60-luvulla ehkä äänekkäitäkin, mutta seuraavalla vuosikymmenellä heidät pantiin kuriin ja herrojen nuhteeseen. Päivi Istalan Ristivetoa-ohjelman lakkauttaminen vuonna 1970 antoi vaikutelman, että pyhiksi luettiin nyt myös vuokraisännät ja rakennusliikkeiden omistajat.
 

Katso Päivi Istalan haastattelu ja kuuntele Ristivetoa-ohjelmia:
www.yle.fi/elavaarkisto/
 
Sananvapauden rajoittamisen perinteikkääseen historiaan kuuluu tietysti myös jyrkempiä toimia, joita viime vuosikymmeninä ovat suosineet lähinnä jyrkän linjan islamistit. Suomessa niitä on enimmäkseen ihmetelty. Ne isänmaalliset urhot, jotka ovat värittäneet tamperelaisen nukkeanimaattorin elämää tappouhkauksin, haluavat kuitenkin ehkä kansainvälistää suomalaista kulttuurikeskustelua tälläkin tavoin.
 

Kuuntele ohjelma Salman Rushdien kuolemantuomiosta:
www.yle.fi/elavaarkisto/
 
Elävän arkiston teemakokonaisuudesta Kulttuuritaistoja ja sensuuria löytyy paljon muitakin mielenkiintoisia tapauksia.  Kyllä, aika moni niistäkin tuntuu yhä edelleen ajankohtaiselta.
 
Jukka Lindfors, Elävän arkiston toimittaja
 
 

Katso ja kuuntele sensuurin ja sananvapauden vaiheita:
www.yle.fi/elavaarkisto/
 

Elävän arkiston blogiin:
blogit.yle.fi/elavaarkisto

Suomalaista opiskelijaa tentataan kansalliseepoksestamme. Ei mikään yllätys sinänsä, mutta tilanne hämmensi Baijerinmaalla.
 
Olin nuorena opiskelijana kesätöissä Münchenissä yhdessä maailman tunnetuimmista autotehtaista, Bayerische Motorwerkissä eli BMW:llä. Siirtotyöläisenä kollegani olivat tsekkejä, slovakeja, turkkilaisia, entisiä jugoslavialaisia ja etenkin puolalaisia.

 
 
Suomalainen siirtotyöläinen tehtaalla oli historiallinen tapaus. Ensimmäistä kertaa elämässäni sain olla osa palvottua myyttikansaa, suomalaisia. Sain kuulla tarinoita ihmisoikeusonnelasta, jossa kaikilla oli rahaa ja hyvä olla, sotahistorian urhoollisimmista teoista talvisodassa, Mika Häkkisen vaiheista sekä hieman yllättäen, tarinoita Kalevalasta.
 
Hanaa, sanoo Mika Häkkinen:
www.yle.fi/elavaarkisto/ 

 
Talvisodan ankarat päivät:
 www.yle.fi/elavaarkisto/

 
Puolalaiset ystäväni toivoivatkin, että voisin iltaisin puhua Kalevalasta ja laulaa heille suomalaisia lauluja, tietysti nuotion ääressä. Kalevala-asia oli hieman nolo, sillä lääkäreiksi ja fyysikoiksi Varsovassa opiskelleet ystäväni osasivat Kalevalan tarinan ulkoa, ja allekirjoittaneella oli vain hämäriä muistoja tarinan kulusta ja riimeistä; oli minulla sentään jonkinlainen mielikuva, kiitos suomalaisen koululaitoksen. Onneksi vähäisillä kommenteillani aiheesta oli kuitenkin massiivinen arvo, olinhan tuon myyttisen pohjoisen kansan edustaja.
 
Kalevalan tunnettuus maailmalla ei ole myytti. Ja tavallaan Elävässä arkistossa jatkamme suomalaista tietotaitoa kansanperinteen keruussa. Nyt kontin ja kepin tilalla ovat tietokoneet , laajakaistat ja dv-cam-kasetit:
 
"Kannat kohottukohot, lakin päästä laskematta". Muistakaa lukea kansallisaarrettamme Kalevalaa!
 
Elävässä arkistossa voitte tutustua Kalevalan vaiheisiin ja sivuilla on näytteitä myös teoksen tiimoilta tehdystä suurteoksesta Rauta-ajasta.
 
Kalevala - kansalliseepos:
 yle.fi/elavaarkisto/

 
Elävän arkiston Paavo
 
Elävän arkiston blogi:
blogit.yle.fi/elavaarkisto

Taiteen entinen eristyneisyys on totisesti murrettu: kansakunta vaihtaa jälleen sujuvasti mielipiteitä taideteoksesta, jota kukaan ei ole nähnyt. Tällä kertaa kyseessä on Marski-nukkeanimaatio.
 
Sotaherroilta ja veteraaneilta on kyselty että no, oliko Mannerheim homo ja pukeutuiko korsettiin, kuten yksi veronmaksajien rahoilla elävä taiteilijanplanttu väittää. Kojo ja Ritva Santavuori eivät ole vielä päässeet ilmaisemaan mielipidettään, ainakaan minun lukemissani lehdissä.
 
Marskin hahmossa on epäilemättä paljon antoisaa ns. camp-tyylin tuntijoille. Camp on alun perin homoseksuelleihin liitetty käsite, jolla on kuvattu teatraalista, yliampuvaa tai naisellista esiintymistyyliä tai asennetta. Ilta-Sanomissa 26.2.2008 Mannerheimin elämää tutkinut kirjailija Veijo Meri kertoo, miten jäyhät suomalaiset vierastivat tsaarinupseerin eksoottisia tapoja. Hänen epäsuomalainen keikarimaisuutensa saattoi vaikuttaa monien silmissä suorastaan naiselliselta. Näytelmäkirjailija Per-Erik Lönnfors - Marskin elämään perehtynyt hänkin - luonnehtii marsalkkaa suorastaan androgyyniksi, sukupuoleltaan epämääräiseksi.
 
Asia on vielä auki (kuten sanottua, iltapäivälehdet eivät ole vielä haastatelleet kaikkia asiantuntijoita) eikä ehkä ihan kohta selviäkään. Veikkailen myös, ettei tuleva nukkeanimaatio edes kovin vakavasti pohdi kysymystä Mannerheimin suuntautumisesta. 
 
Mutta jos pahin tapahtuisi - että Carl-Gustaf osoittautuisi Gay-Gustafiksi - olisiko sitä niin mahdoton kestää? Himmenisivätkö tai ryvettyisivätkö hänen saavutuksensa sen johdosta?
 
Ehkäpä Mannerheimin mahdollinen homouskin voitaisiin kääntää suomalaisuuden suureksi voitoksi. Naispresidentithän alkavat olla jo kulunut ylpeyden aihe, gay-sotapäällikössä sen sijaan löytyisi trendiä yllin kyllin. Eikä Marski olisi huonossa seurassa ollenkaan: Aleksanteri Suurta , Lordi Kitcheneriä ja Arabian Lawrencea pidetään edelleen miesten miehinä, vaikka he olivatkin... niin, miesten miehiä.  
 
Jukka Lindfors, Elävän arkiston toimittaja
 
 

C. G. E. Mannerheim Elävässä arkistossa:
www.yle.fi/elavaarkisto/
 

Elävän arkiston blogiin:
http://blogit.yle.fi/elavaarkisto
 

Rakasta, kärsi ja unhoita. Ja jos tilanne menee oikein dramaattiseksi niin Pakasta, kärsi ja unhoita.
 
Mikä on rakkauden historiaa? Mies tapaa naisen ja nainen miehen, rakastuu, menee naimisiin, saa lapsia, istuu kultahapsisena keinussa vanhuuden auringonvalossa. Onko rakkauden väri haikean sininen vanhan klassikkoviisun sanoin:
 
Janne Tulkki: Rakkaus on sininen:
yle.fi/elavaarkisto/

 
 
Rakkauden problematiikaan pohtiminen aloitetaan jo nuorena. 1980-luvulla ilmiö yhdistettiin taitavasti eri ääripäihin. Onko rakkaus kiusaa vai ystävyyttä vai jotain siltä väliltä?
 
Kiusaa ja ystävyyttä:
yle.fi/elavaarkisto/

 
 
1950-luvulla rakastuminen ei ollut vielä ongelmakeskeistä. Tai totta kai se oli samanlaista kuin nykyäänkin, mutta ohjelmien tekotapa oli erilainen. 
 
Teinirakkautta:
yle.fi/elavaarkisto/

 
Kaiken romantisoiminen johtikin 60- ja 70-luvuilla äärireaktioon, kaikkien asioiden tekemiseen yhteiskunnallisiksi.
 
Onko rakkaudella ja rakastumisella yksilön lisäksi yleisempää poliittista merkitystä? Aulikki Oksasen mukaan on. Rakkautta ei synny ilman oikeutta, jota tunnetusti maailmasta puuttuu. Kenen joukoissa seisot on ehdottomia taistolaisuuden ikoneita.
 
Aulikki Oksanen - rakkaus ja politiikka:
yle.fi/elavaarkisto/

 
Agit-Prop: Kenen joukoissa seisot:
 yle.fi/elavaarkisto/
 
Ihastumiseen ja rakkauteen liittyy positiivisten väreiden lisäksi paljon negatiivisia tunteita, joista etenkin Ismo Alanko on osannut runoilla hyvin. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii
 
Ismo Alanko: Rakkaus on ruma sana
yle.fi/elavaarkisto/

 
Vuonna 1969 tyylillä tehty homo-ohjelma Oletko sinä? hyllytettiin. Voimassa oli tsaarinvallan aikainen yllytyspykälä. Eli logiikka oli, että kun homoasiaa käsitellään tv:stä niin kaikista nuoristamiehistämme tulee homoja. Yleisradiokin näytti ohjelman vasta 1999. Edelläkävijän soihtua kantanut ohjelma olisi voinut olla hyvää vertaistukea 1960-luvun maanalaisessa homokulttuurissa eläneille.
 
Sensuroitu ohjelma homoudesta:
yle.fi/elavaarkisto/

 
Rakkauden lisäksi suomalaisen yhteiskunnan kantavia voimia on ollut ja on valitettavasti yhä viinanjuonti. Kirves ja perhe ei ole vieras yhdistelmä 2000-luvun Suomessakaan. Surmanluodeissa känninen väkivallanteko kohdistui virkavaltaan. Oliko kyseessä siis rakkaudenteko, perheen suojeleminen? "Anteeksi, isä ei tarkoittanut" ei aina oikein riitä. Onko tällaisissa tapauksissa ohjenuorana Pakasta, kärsi ja unhoita?
 
Kahdeksan surmanluotia:
yle.fi/elavaarkisto/

 
Tässä maanantaisia ajatuksia suuresta liikevoimasta, rakkaudesta.
 
Terveisin Elävän arkiston Paavo
 
Elävän arkiston blogi:
blogit.yle.fi/elavaarkisto