Elävä arkisto

Tarjolla: Vanhoja valokuvia vapaaseen käyttöön

Työssäni mietin usein Ylen arkistoa osana suomalaista kulttuuriperintöä, yhteistä kulttuurista omaisuuttamme. Tänään aloitamme uuden kokeilun tämän perinnön jakamisessa. Olemme avanneet kuvapalvelu Flickriin tilin, jolla julkaisemme vanhoja valokuvia ja luovutamme ne yleisön vapaaseen käyttöön.

Kuvat ovat peräisin Ylen ”propagandaosastolta”. 1930-luvulla toimintansa aloittaneen propagandaosaston (myöhemmin tiedotusosaston) tehtävänä oli lisätä radion kuuntelijakuntaa sekä myös radioharrastuksen suosiota. Tätä tarkoitusta varten valokuvattiin työntekijöitä, laitteita ja toimipaikkoja lehdistökäyttöön. Muun muassa Radiokuuntelija-lehden sivuilla yleisö saattoi nähdä, miltä tutut radioäänet näyttivät, millaista radiostudiossa oli tai miten äänitehosteita nauhoitettiin.

Alla olevassa kuvagalleriasta saa esimakua Flickr-tilin kuvista. Mukana on lukuisia legendoja: Martti Jukola urheilukentän laidalla ja Alexis af Enehjelm kyykyssä haastattelemassa auton alla makaavaa mekaanikkoa. Nähdä voi myös Ylessä vierailleita historian merkkihenkilöitä, kuten Väinö Tannerin välittämässä tiedon talvisodan lopusta.

Valokuvissa näkyy omituisia vempeleitä, joilla äänitettiin ja lähetettiin ääntä. Lähetyspaikkojakin on kuvattu, Joensuun pikkuisesta lähetysasemasta Helsingin Fabianinkadun komeaan radiotaloon. Itseeni kolahtivat kuvat Radio-orkesterin (myöhemmin Radion sinfoniaorkesteri) tehdaskonserteista.

Kuvien joukossa on myös sellaisia, joista kaipaamme lisätietoja. Monesta kuvasta emme tiedä edes vuotta, jolloin se on otettu. Joskus kuvauspaikkakin on hukassa. Sen ajan kamerat kun eivät lisänneet gps-koordinaatteja kuvan tietoihin.

Otetaanpa esimerkiksi tämä kuva, jossa ääniauton edessä pönöttää yllättäen poro. Voisiko kuva löytää tiensä sellaisen katselijan eteen, joka tunnistaisi kuvan rakennuksen? Kaikki vihjeet ovat tervetulleita, joko tässä tai kuvan kommenttikentässä Flickrissä!

Julkaisemme kuvat avoimella lisenssillä, joka sallii niiden vapaan käytön. Kuvia voi siis tallentaa, muokata ja käyttää vapaasti. Voimme tehdä näin, koska kuvat ovat niin vanhoja, että ne ovat vapautuneet tekijänoikeussuojasta (joka on 50 vuotta kuvan julkaisemishetkestä, kun kyseessä on tavallinen valokuva eikä valokuvateos).

On yleisöstä kiinni, mitä kuville nyt tapahtuu. Flickrissä julkaistuja kuvia voi käyttää omassa blogissa, näyttää museossa, julkaista lehdessä tai vaikkapa viedä Wikipediaan. Kuvista voi koostaa uusia teoksia tai tulostaa julisteita.

Käytettävyyttä lisätäksemme olemme yrittäneet varmistaa, että kuvien resoluutio on riittävä moneen käyttötarkoitukseen. Koska Flickr on kansainvälinen kuvapalvelu, olemme myös varustaneet kuvat englanninkielisillä otsikoilla. Kenties suomalaiset maisemat, katukuvat ja radiovempeleet kiinnostavat ulkomaillakin.

Mahdollisuuksia on paljon, ja onkin jännittävää nähdä, mitä käyttöä kuville keksitään. Apps4Finland-kisa polkaistaan käyntiin jälleen 6.6. Kuka tekisi hyvän sovelluksen suomalaiselle kulttuurisisällölle?

Siirry katsomaan vanhoja valokuvia täältä

Elävän arkiston blogissa vieraileva kirjoittaja Katja Bargum on Yle Arkiston tuottaja.

Kuvagalleria:

Toimittaja ja kuuluttaja Alexis af Enehjelm 30-luvulla.

Ulkoministeri Väinö Tanner välittää tiedon Moskovan rauhasta, 1940.

Telefunken-lähettimiä Lahden radioasemalla.

Yleisradion radiotalo Fabianinkadulla, 1947.

Yleisradion Radio-orkesterin tehdaskonsertti Hietalahden telakan tehdassalissa.

Asiasanat:

valokuvat

kuva-arkisto

arkistot

avoin data

13 kommenttia

Elävän arkiston aarteet nyt liitoon ja kiitoon

6 kommenttia

Nyt se on totta: Ylen Elävän arkiston runsas sisältö on tästä päivästä lähtien entistä laajemmin ja paremmin kaikkien suomalaisten ilona ja riemuna.

Nettisivustollemme on nyt lisätty odotettu ominaisuus, jonka avulla voi ”upottaa” Elävän arkiston sisältöä myös Yleisradion ulkopuolisille verkkosivuille ja elävöittää verkkotarinaansa Elävän arkiston aikamatkoilla, nostalgisilla ajankuvilla, yhteisillä muistikuvilla ja tuhansilla muilla ohjelmilla.

Samalla toteutuu toinenkin merkittävä parannus. Uudistetun soittimen eli playerin avulla voi jatkossa katsella ja kuunnella Elävän arkiston sisältöä myös yleisimmillä tableteilla ja muilla mobiililaitteilla.

Tähän asti näillä laitteilla on voinut lukea sivustomme artikkeleita ja muuta tekstisisältöä, mutta soitin ei ole toistanut mobiililaitteissa videoita ja audioita. Uudistetun soittimen myötä Elävän arkiston videot pyörivät jatkossa esim. iPadin selaimen kautta. Kehitystyö on sekä embeddauksen että mobiilikäytön osalta vielä kesken, mutta jo nyt näitä ominaisuuksia voi käyttää.

Jatkossa Elävän arkiston yksittäisiä video- ja audiosisältöjä on siis lupa ”upottaa” eli embeddata myös Yleisradion ulkopuolisille verkkosivuille - kunhan tietyt reunaehdot täyttyvät.

Lupa koskee niin yksittäisiä suomalaisia kuin esim. yhteisöjä, järjestöjä tai vaikka sellaisia mediasivustoja, joihin yleisöllä on vapaa pääsy. Uutiskäytössä ja journalistisissa yhteyksissä Elävän arkiston yksittäisiä medioita on lupa embeddata soittimemme avulla.

Tai jos vaikka Sinä, arvoisa lukija, kirjoitat blogin tai teet omia nettisivuja ja haluat elävöittää ja taustoittaa käsittelemääsi aihetta Elävän arkiston tarjoamalla filmiesimerkillä tai Elävästä arkistosta löytyvällä ajankuvalla, niin se on OK, kun pelisäännöistä pitää kiinni.

Näistä pelisäännöistä on sovittu oikeudenhaltijoiden kanssa. Palveluparannus, jonka oikeudenhaltijat ja tekijänoikeusjärjestöt ovat mahdollistaneet, on todella merkittävä. Tällä ratkaisulla yhteinen, kansallinen kulttuuriperintö tuodaan netin kautta entistä laajemmin kaikkien suomalaisten iloksi.

Käytännössä tämä tapahtuu siten, että videot ja audiot voi liittää osaksi verkkokerrontaansa Elävän arkiston soittimen avulla. Soitin otetaan sivustolle ns. embeddaus- eli upotuskoodilla Elävän arkiston nettisivustolta ns. desktopista. Mobiililaitteisiin tämä ominaisuus tuodaan Elävän arkiston sivustolle myöhemmin, vaikka Elävän arkiston aineisto jo pyörii tärkeimmissä mobiililaitteissa.

Paina embeddaus-painiketta “</>” videon ollessa pysäytettynä.
Kopioi (ctrl+c) avautuvasta tekstilaatikosta HTML-koodi.
Liitä (ctrl+v) HTML-koodi omalle sivullesi

Reunaehtojakin on. Mainonnassa, markkinoinnissa tai kaupallisessa tarkoituksessa aineistoa ei ole lupa käyttää. Elävän arkiston palvelukokonaisuuden tarjoaminen esim. operaattorin tai muun kolmannen tahon palvelussa edellyttää oikeudenhaltijoiden erillistä lupaa.

Video- ja audiosisältöä ei saa muuttaa tai muokata. Niihin ei saa liittää tai kytkeä vierasta sisältöä, eikä niistä saa mitään poistaa. Mediasisällöt on esitettävä sellaisenaan Elävän arkiston soittimen tarjoamassa muodossa ja soittimen kautta. Asiayhteydestä on myös aina käytävä selkeästi ilmi, että kyseessä on Ylen Elävän arkiston aineisto.

Arkiston aarteita tulee tämän uudistuksen myötä entistä paremmin katseltavaksi ja kuunneltavaksi paljon - satoja tai jopa tuhansia tunteja. Aivan koko ohjelmistolle ei ole kuitenkaan vielä käyttöoikeutta. Elävän arkiston soittimesta ja artikkeleista ilmenee tapauskohtaisesti, onko mediaa oikeus embeddata. Esim. urheilukisojen aineistolle, kuten olympialaisille, ei ole toistaiseksi koko aineiston osalta käyttölupaa.

Tarkemmat kuvaukset ja ohjeet embedauksesta löytyvät käyttöohjeista.

Joka tapauksessa kysymys on merkittävästä palveluparannuksesta, jolla Ylen arkistoaineistoa tuodaan suomalaisten käytettäväksi. Tästä kiitos kuuluu oikeudenhaltijoille ja tekijänoikeusjärjestöille, joiden myötävaikutuksella Elävä arkisto tämän uudistuksen toteuttaa.

Yleisradion tavoitteena on, että arkistot avataan yhteiseksi iloksi mahdollisimman laajasti. Oikeudenhaltijoiden kanssa solmitun sopimuksen mukaan embeddaus-toiminto on käytössä kokeiluluonteisesti vuoden 2014 loppuun.

Elävä arkisto on perustettu vuonna 2006. Tällä hetkellä palvelussa on vanhoja filmejä ja tv-ohjelmia noin 2 900 tuntia ja radio-ohjelmia noin 1 800 tuntia. Vanhimmat filmit ovat yli sadan vuoden takaa. Aineistoa taustoittaa yli 12 000 tekstiartikkelia. Toimitustiimi on palkittu useilla palkinnoilla, mm. Valtion tiedonjulkistamispalkinnolla.

Mottona voisi olla: Elävässä arkistossa eilinen elää huomisen hyväksi. Vanhaa ja uutta, nostalgiaa ja viihdettä yhteiseksi huviksi ja hyödyksi!

Reijo Perälä on Yle Areenan, Elävän arkiston ja yle.fi-etusivutoimituksen ohjelmapäällikkö.

Asiasanat:

6 kommenttia

Kuinka paheksunta melkein vei meiltä housut

0 kommenttia

Istun tässä työtuolissani rennosti haarat levällään. No siksi, koska se nyt vain sattuu olemaan mukava asento. Mutta enpä istuisi, jos olisi pakko käyttää hametta.

Hame on lapsuuteni unelmavaate, prinsessyyden ja kauneuden merkki. Nykyäänkin pukeudun yksilahkeiseen, jos on jokin oikein juhlallinen tilaisuus. Ja mikäpä siinä, mutta tehdessäni artikkelia mainiosta historiasarjasta Kuinka nainen sai housut opin, että vielä noin 1950- ja 1960-luvuille asti unelmaleningit ovat aiheuttaneet naisille vaaratilanteita ja jopa tuskaa.

Kävi ilmi, että housut naisilla ei ollutkaan ihan yksinkertainen asia. Suurimmaksi esteeksi nousi – ainakin minun silmissäni – vanha kunnon paheksunta.

Miten me sitten saimme housut? Se meni osapuilleen näin:

Alussa oli pelko: housut naisella oli maailmanlopun merkki. Raamatussa oli kielletty naisten käyttävän miesten vaatteita ja toisinpäin. Juuri housuista tuli miesten vaatteiden symboli viktoriaanisella ajalla, siispä housut naisella oli yhtä kuin syntiä, kerrotaan sarjan ensimmäisessä osassa.

Katso jakso Maailmanlopun lahkeet Elävässä arkistossa

Tämän ylikansallisen maailmanlopunpelon lisäksi naisten housuja pelättiin Suomessa sisällissodan takia. Oli tiedossa, että jotkut punaisten naisista käyttivät housuja, joten punaisten voittoa pelättiin myös sen puolesta, että sitten saattaisi naisten keskuuteen levitä tämä miesten muoti.

Sisällissodan jälkeen naisten housut yleistyivät urheilun kautta, mutta ei ennen kuin naiset olivat ehtineet kärsiä jonkin aikaa. Eevakaarina Launis muistelee sarjan toisessa osassa, kuinka hiihtäessä tuli kylmä, koska oli tultava toimeen hameella ja sukkanauhoilla – sukkahousuja ei ollut vielä keksitty.

Siis hameella ja sukkanauhoilla!

”Oli aina jalat sinisen kirjavana, kylmä oli”, muistelee Marjatta Haiko.

No aivan varmasti oli. Lapissa monena vuonna hiihtäneenä kavahdan pelkkää ajatustakin tällaisesta hiihtomuodista.

Onneksi pikkuhiljaa tultiin järkiin ja tajuttiin, että naisillekin voisi kehitellä hiihtohousut, jotta hekin saattoivat hiihtää normaalisti. Vaikka hiihdossa siis ihan sallittiin naisten käyttävän housuja, saatettiin sitä edelleen paheksua, kuten Anna-Liisa Maijala jaksossa kertoo.

Katso jakso Pula-ajan pojat Elävässä arkistossa

Paheksunta jatkui myös sotien jälkeisessä työkulttuurissa, jossa oli 1900-luvun alussa osoitettu edistyksellisyyttä, kun naisille oli hankittu housuja työasusteiksi. Työsuojeluviranomaiset olivat tajunneet, että naisten hameet olivat epäkäytännöllinen ja vaarallinen työasu, koska helmat saattoivat tarttua koneen osiin kiinni. Kun työpaikat siirtyivät yhä enemmän tehtaista sisäsiisteihin konttoreihin, palasi hamemuoti normiksi.

Katso jakso Sorvin ääressä Elävässä arkistossa

Sitten tulivat farkut, ja onneksi tulivatkin. Farmarit olivat niin suosittuja nuorten kesken, että toimivat 1950- ja 1960-luvuilla merkittävänä naisten housujen käytön edistäjänä. Hurjaa etuvetoketjua niissä ei ensin ollut – liian uskaliasta – mutta yhtä kaikki niitä halusivat kaikki ja niihin pukeutuivat kaikki.

Farkut olivat niin iso juttu, että ohjelmassa esiintynyt Eija Saarilahti kirjoitti päiväkirjaansa kokonaisen sivun pelkästään niiden hankkimisesta.

Katso jakso Farmarin vermeissä Elävässä arkistossa

Hellyttävintä koko sarjassa ovat Saarilahti ja muut sarjassa esiintyvät naiset. He muistelevat hymyssä suin entisiä aikoja, jolloin hame aiheutti päänvaivaa, ja jolloin nöyränä toiveena oli, että kun sitä kerran oli käytettävä, olisipa se ollut edes vähän käytännöllisempi.

En löydä heidän kasvoistaan katkeruuden merkkejä, vaikka he eivät ole aina voineet valita, mitä laittavat päälleen, ja silloinkin kun uskaltautuivat sujahtamaan housuihin, heitä paheksuttiin: Pappilan väki paheksui talvipakkasella hiihtohousuissa hiihtävää opettajatarta. Hurskas seurakuntalainen paheksui toista seurakuntalaista housujen käytöstä jumalanpalveluksessa. Työpaikalla housuja käyttävästä naisesta saattoi tulla miesten silmätikku.

Ei riittänyt, että paheksuttiin housuja, vaan hamettakin voitiin paheksua, jos se oli liian lyhyt – näin oli käynyt Helena Niemeläiselle, kuten hän kertoo viimeisessä jaksossa.

Marjatta Haikoa tuntuu kyllä harmittavan yksi asia. Se että mediassa kirjoitellaan suomalaismiesten rakastuvan vallan venäläisnaisiin, koska suomalaisnaiset käyttävät vain tuulipukuja ja housuja.

Sovitaanko, ettei enää vinoilla suomalaisnaisten tuulipukujen käytöstä niin kuin se olisi jotenkin hävettävää, noloa tai rumaa? Sehän on oikeasti aivan mielettömän hieno asia.

Asiasanat:

0 kommenttia

Olemmeko kuurosokeita transfobialle?

6 kommenttia

Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä alettiin puhua laajemmin suomalaisessa mediassa 1970-luvulla. Vielä vuonna 1969 tehty ohjelma Oletko sinä? Oletko sinäkin? –ohjelma sensuroitiin niin sanotun yllytyspykälän perusteella. Homouden lisäksi homoseksuaalisiin tekoihin yllyttäminen oli rikollista tsaarin aikana säädetyn lain mukaan.

Katso sensuroitu Oletko sinä? Oletko sinäkin? Elävässä arkistossa

Aikanaan raju ohjelma vaikuttaa nykyään viattomalta, vaikkakin ajoittain raivostuttavalta. Termit ”normaalit” ja ”poikkeavat” vilahtelevat psykiatri Claes Anderssonin muutoin niin korrektissa selostuksessa erilaisten seksuaali-identiteettien ominaisuuksista.

Viisi vuotta myöhemmin aiheesta puhuttiin jo huomattavasti rajummin. Ajankohtaisessa kakkosessa vuonna 1974 pohdittiin miten homoudesta voisi parantua. Homous oli siis jotain mistä pitäisi parantua, eli sairaus tai oire sairaudesta.

Nykyään tuollaisten kommenttien homofobisuus paljastuu niiden kuulijalle oitis, mutta jos niiden kohde vaihtuu, tulemmeko kuuroiksi? Transfobia kukoistaa Suomessa, kuten ex-kansanedustaja Sirpa Asko-Seljavaaran kommentit euroviisuvoittaja Conchita Wurstista osoittavat.

Jostain kumman syystä sukupuolen monimuotoisuuden kohtaaminen on vielä vaikeampaa kuin seksuaalisuuden. Koko maailma on heteronormatiivinen ja sen normatiivisuuden pyhimmät muodot lienevät mieheys ja naiseus, jotka manifestoituvat jatkuvasti joka puolella yhteiskuntaamme, muun muassa vessoina.

”Oli asia mikä hyvänsä jaottelu oli aina tytöt ja pojat. Aina: tytöt ja pojat. Tuntui, että seison aina väärällä puolella. Vessoja on vielä invalidivessa ja pienempänä tulikin aina mentyä sinne. Se tuntui oikealta paikalta", näin muistelee sukupuolensa korjannut Kristian Konttinen Haastattelijana Mirja Pyykkö –ohjelmassa vuonna 2002.

Katso Kristian Konttisen haastattelu Elävästä arkistosta

Palataan takaisin 1970-luvulle. Radiotoimittaja Anneli Tempakka toimitti radiosarjan Olen erilainen nuori vuonna 1978. Yksi jakso kertoo Pavlosta ja yksi Ritvasta. Pavlo on hintti, Ritva on lesbo. Tempakan suora haastettelutyyli ja haastateltavien avoimuus ovat tehneet ohjelmasarjasta kulttihitin.

Ritva-jaksosta Tempakka teki myös jatko-osan vuosi alkuperäisen jakson esittämisen jälkeen. Siinä Ritva kertoo, että osa ihmisistä, joiden kanssa hän on puhunut, olisi toivonut, ettei hän olisi ollut niin avoin ja suorasanainen. Heidän mielestään hänen olisi pitänyt antaa siloitellumpi kuva lesbon elämästä 1970-luvun Suomessa. Kuitenkin suurin osa hänen saamastaan palautteesta oli ollut positiivista ja hän tunsi itsensä pioneeriksi.

Ehkä suoraa transpuhetta kaivattaisiin 2010-luvun suomalaisessa mediassa. Avoimia pioneereja näyttää löytyvän, ainakin näiden kahden ohjelman perusteella.

Katso Spotlight: Kuka kelpaa vanhemmaksi? ja A-stream: lakiin kahlittu sukupuoli Elävässä arkistossa

Lauantaina 17.5. on kansainvälinen homo- ja transfobian vastainen päivä. Seta ry täyttää 40 vuotta ja Transtukipiste 20 vuotta 29.5.2014

Asiasanat:

6 kommenttia

Suomirockin sensuroimatonta historiaa julkaistaan jatkossa teemoittain

0 kommenttia

Elävän arkiston Suomirockin sensuroimaton historia -sarjassa on julkaistu jo täysi tusina artikkeleita ja peräti 62 haastattelua.

Tähän mennessä haastattelut on julkaistu seuraavilta henkilöiltä:
Andy McCoy, Kirka, Ville Valo, Remu Aaltonen, veljekset Pantse ja Martti Syrjä, Juice Leskinen, Liisa Akimof, Pedro Hietanen, MA Numminen, Tuomari Nurmio, Ismo Alanko, Markku Into, Mauri Kunnas, Kauko Röyhkä, Arto Melleri, Dave Lindholm, Aki Sirkesalo, Jukka Tolonen, Pekka Pohjola, Heikki Silvennoinen, Claude, Yari, Kari Peitsamo, Esa Pulliainen, Otto Donner, Hector, Epe Helenius, Twist Twist Erkinharju, Tokela, Michael Monroe, Seppo Vesterinen, TT Oksala, Olli Lindholm, Mato Valtonen, Sakke Järvenpää, Juho Juntunen, Veltto Virtanen, Heikki Salo, Jii Karjkalainen, Pauli Hanhiniemi, kaikki Dingon jäsenet: Neumann, Keijo Q, Jonttu Virta, Pete Nuotio, Eve ja Pepe Laaksonen, sekä Lasse Norres, Pave Maijanen, Esa Saarinen, Floyd, Juhani Merimaa, Jimi Sumén, Espe Haverinen, Tero Vaara, Tuula Amberla ja Kaija Koo.

Koko satsin pääsee katsomaan tästä.

Tällä viikolla julkaisemme lähestyvän vapun kunniaksi karnevalistisessa hengessä viiden musiikinkin parissa toimineen erikoismiehen haastattelut: Timo TA Mikkonen, Jorma Pulkkinen, Eki-setä, Jano Valmunen ja Sepi Kumpulainen.

Niitä voi tutkailla täältä.

Tähän asti haastatteluja on voinut äänestää julkaistaviksi, mutta jatkossa siirrymme julkaisemaan niitä toimituksen valitsemina viiden haastattelun kokonaisuuksina. Tämä siksi, että näin artikkeleista saadaan mielekkäämpiä ja toisaalta varmistetaan, että vähemmän tunnettujen henkilöiden kiinnostavat haastattelut eivät jää roikkumaan viimeisiksi.

Jonossa odottaa vielä lähes satakunta haastattelua, joten julkaisuja piisaa pitkälle tulevaisuuteen.

0 kommenttia

Metsästäjä-keräilijä yllättää itsensä

0 kommenttia

Jollekin voi tulla yllätyksenä, että työpäiväni Yle Arkiston informaatikkona sisältävät metsästämistä sekä keräilyä. Työhuoneeni ei kuitenkaan pursua täytettyjä eläinten päitä tai vasullisia marjoja. Mitä siis metsästän ja keräilen? Miten ne liittyvät arkistotyöhön?

Ylen ohjelmissa käytetään tarpeen mukaan arkistoon tallennettua videokuvaa, valokuvia, ääniä, tehosteita ja musiikkia. Käytettävä materiaali voi olla aivan tuoretta tai peräisin aina 1900-luvun alusta asti. Uusia materiaaleja tallennetaan ja vanhoja digitoidaan jatkuvasti medianhallintajärjestelmään nimeltä Metro. Sinne tallennetaan myös metatiedot aineistosta.

Metatietoa ovat esimerkiksi tekijätiedot, ohjelman lähetyspäivät ja erittely videokuvassa näkyvistä ihmisistä ja tapahtumista. Ylen työntekijät löytävät metatietojen avulla tarvitsemiaan aineistoja, mutta aina silloin tällöin tarvitaan kuitenkin apua arkistoasiantuntijalta, joka hakupyynnön kuullessaan varustautuu metsästämään tai keräilemään.

Metsästäminen on aktiivista tiedonhankintaa. Metsästämällä informaatikko etsii tietokannasta määrätietoisesti kuvaa esimerkiksi tietystä henkilöstä tai aiheesta. Aseina ovat erityisesti hakusanat, joita yhdistellään operaattoreilla hakulauseiksi. Saaliiksi saadaan tulosjoukko: valikoima parhaiten tiedontarvetta vastaavia dokumentteja. Metsästämisessä on tietty suoraviivaisuuden tuntu.

Keräily puolestaan muistuttaa enemmän samoilua ja oudoille poluille lähtemistä. Keräilyä voi kuvailla tieteellisillä termeillä accidental information seeking tai information encountering, eli tiedon kohtaaminen tapahtuu yllättävästi. Keräillessä ammattilainen saattaa kohdata jotain, mitä hän ei edes tiennyt etsivänsä. Tällainen tapaus tuli vastaan vastikään. Muutuin hetkessä metsästäjästä kirsikankerääjäksi.

Pari viikkoa sitten metsästin eli etsin videokuvaa aiheesta idänkauppa sen kultavuosina. Tarkastelun kohteena oli erityisesti tekstiiliteollisuuden vienti Neuvostoliittoon. Löysin odotetusti kuvaa tehdassaleista, joissa suomalaiset ompelijat ahkeroivat, vaatemessuilta, joilla esiteltiin vaatemuotia neuvostoliittolaisille ostajille sekä vaateostoksilla olevista Neuvostoliiton kansalaisista.

Metsästämisen yhteydessä avautui yllättäviä polkuja keräilylle. Polut eivät suoranaisesti liittyneet tekstiiliteollisuuteen, mutta olivat kiinnostavia. Erään polun pään löysin hakusanayhdistelmää vaihtamalla. Muutin toisen hakusanan tekstiiliteollisuudesta vaate -alkuiseksi. Ajatuksena oli tällä tavalla löytää neuvostoliittolaiseen vaateteollisuuteen liittyvää aineistoa. Vaateteollisuuden sijaan päädyinkin isojen ihmisten vaatemyymälän kautta Pietari I:n patsaalle. Siellä minua odotti erityisen pitkä mies.

Hakutuloksen metatiedot kertovat, että kyse on A-studion maailmankuvat -ohjelmasta, jonka yhden jutun aiheena on Gulliverien klubi. Metatieto kuvailee liikkuvaa kuvaa mm. näin: ”Insinööri Vladimir Klebanov (VE+) kertoo Pietari I:n patsaan juurella Gulliverien klubin toiminnasta pitkien ihmisten auttajana mm pituuskompleksin poistajana. Suurinumeroisia vaatteita ja kenkiä isojen ihmisten kaupassa, sisääntulevia naisia mitataan, Klebanov laulaa ja soittaa kitaraa kerhossa.” Tämä kuulosti mielestäni jännittävältä, vaikka ei liittynyt idänkauppaan mitenkään. Päätin kuitenkin katsoa tietojen lisäksi videota saadakseni paremman käsityksen, minkälaisesta kuvasta on kyse.

Katso löytämäni video Elävässä arkistossa

Pätkä on mainio: hauska ja yllättävä. Pitkien ihmisten, Gulliverien, kerhon jäsen Klebanov kertoo runollisesti pitkien nuorten häpeästä ja vaikeuksista sosiaalisessa elämässä. Kerhon jäsenyydelle on vähimmäispituusvaatimukset, joten kerhoiltaan tulijat mitataan. Pitkät nuoret naiset seisahtuvat punastellen mittavälineen alle. Välillä soitetaan baarissa kitaraa ja lauletaan yhdessä. Lopuksi kehotetaan kaikkien maiden gullivereja eli pitkiä ihmisiä liittymään yhteen.

Törmääminen tällaiseen tietoon ja kuvaan on virkistävää. Ihmettelylle on hyvä antaa sijaa arkistoaineistojakin jäljittäessä: aina ei tarvita täsmäiskuja. Pitkät ihmiset ovat melko kaukana idänkaupasta, mutta ovat hyvä esimerkki keräilemisen voimasta. Kun on valmis metsästyksen ohessa istahtamaan mättäälle ja katsomaan ympärilleen, voi puskista ilmestyä Gulliver.

Elävän arkiston blogissa vieraileva kirjoittaja Miia Kulmala on Yle Arkiston informaatikko.

0 kommenttia

Muumit johtivat minua harhaan

0 kommenttia

Tove Janssonin Muumit houkuttelevat turisteja ympäri maailman Suomeen. Samalla ne johtavat harhaan miljoonia lapsia ympäri maailman. Nyt on jonkun jo aika tehdä jotakin tälle suurelle vääryydelle.

Minulle erityisesti muumeista tehdyt animaatiot toistuvat kitkeränä muistona. 1990-luvun lapsena olen kelannut erityisesti japanilais-suomalaisia animaatioita kasettinauhurilla ympäri moneen kertaan ja maailmankuvani on virheellisesti koottu noiden valkoisten pötkylöiden kokemuksien varaan.

Animaatioiden suurin vääryys on harha siitä, että jättikurpitsa olisi maailman parasta ruokaa ja herkullisinta ikinä. Kun sain kurpitsaa ensimmäistä eteeni, olin innoissani! Nyt saan sitä makoisaa herkkua, josta olen jo kauan haaveillut. Etikassa marinoidut kurpitsakuutiot olivat kuitenkin aivan toista, mitä muumit antoivat olettaa. En pidä vieläkään kurpitsasta, ihan periaatteen vuoksi.

Eteläpohjalaisena lapsena juhannuskokko hämmensi minua suuresti. Elävän arkiston Vaarallinen juhannus -jakso selventää mysteeriä tradition takana.

Toinen suuri kurpitsahuijaus on se, että kurpitsan voisi kovertaa sisältä ontoksi, jotta sinne voisi rakentaa leikkimökin. Ainakin Pikku Myy mahtuu kurpitsaan leikkimään. Mutta mistäs löydät niin suuren kurpitsan, että ekaluokkalainen sinne mahtuu? Ei sellaista ole olemassakaan! Tove Jansson kertoo, että muumit ovat kyljelleen nostetun puhelinluettelon kokoisia. Ruotsinkielisessä Arkivetissa Jansson kertoo Tuulikki Pietilän kanssa lisää muumihahmoista.

Entäs sitten Muumipeikon urotyö, kun hän sukelsi veden valtaamaan Muumitaloon? Hän pelastaa perheen aamiaisen ja sukeltaa keittiöstä elintärkeitä asioita, kuten hilloja. Kuinka hauskaa olisikaan pystyä sukeltamaan yhtä kauan kuin Muumipeikko! Tärkeiden asioiden, kuten hillojen, takia kannattaa aina uhrautua. Mutta eihän ihmisolento voi niin pitkään sukeltaa kuin Muumipeikko. Eikä äiti antaisi siihen lupaa.

Katso Elävästä arkistosta, miksi Muumimamma lohduttaa vaatekasaa.

Jaksossa Primadonna (Yle Areena) Muumipeikko yrittää tehdä vaikutuksen sirkuksen kaunottareen, jonka tulva huuhtoi pois sirkuksesta. Muumipeikko pääsee tuolloinkin sukeltamaan. Mihin nuorukainen ei uhrautuisi tehdäkseen vaikutuksen ihastukseensa! Kauneimmat ja vaikutusvaltaisimmat sankarittaret saavat nuorukaiset unohtamaan oikean rakkauden, ainakin toviksi. Kuten Muumipeikko primadonnien luonnetta kuvailee: ”Miten joku voi olla niin kaunis olematta mukava?”

Nuuskamuikkunen on se tosielämän ystävä, joka aina aika ajoin lähtee pois. Nämä ystävät lähtevät reppureissaamaan Australiaan tai suunnittelevat vähintään Tukholman matkaa säännöllisesti. Tällaiset levottomat sielut ovat ulospäin äärimmäisen tyyniä, mutta mitä tapahtuisi, jos Nuuskamuikkunen ei lähtisikään?

Katso Elävässä arkistossa, kuinka Nuuskamuikkunen lähtee jälleen kerran kohti etelää.

Ovat muumit opettaneet minulle jotain todella tärkeääkin. Asia, jonka kanssa olen joutunut painimaan jo 11-vuotiaasta asti. Uskon monen jakavan ahdistuksen siitä, että en koskaan löydä sitä täydellistä käsilaukkua. Mihinkään ei mahdu niin paljon tavaraa kuin Muumimamman käsilaukkuun. Sieltä löytyy myös toinen tärkeä oppi: ”Lääke ei auta, jollei se maistu pahalle”.

Kirjoittaja on Elävässä arkistossa työharjoittelussa oleva medianomiopiskelija.

Asiasanat:

0 kommenttia

Suomirockin sensuroimatonta historiaa julkaistu jo 38 henkilön verran

1 kommentti

Suomirockin sensuroimaton historia -sarjassamme on julkaistu kohta neljäkymmentä haastattelua ja lisää tulee viisi joka viikko.

Tämän viikon julkaisuerän kärkeen nousivat äänestyksessä pari viikkoa sitten Emma-patsaita kahminut, edelleen suosionsa huipulla oleva Jii Karjalainen, jolta nähdään kaksi eri haastattelua sekä hänen tapaansa 1980-luvun suosikkibändejä luotsanneet Kolmannen naisen Pauli Hanhiniemi sekä Miljoonasateen Heikki Salo.
Toimituksen valintoina nostamme esiin suulaan manserockin ensimmäisen aallon veteraanin, monesta muustakin roolista tutun Veltto Virtasen ja toimittajalegenda Juho Juntusen, joka nousi otysikoihin saatuaan joku aika sitten potkut viimeisenä toimittajana Soundi-lehdestä, jota hän oli itse ollut aikoinaan perustamassa.

Haastattelut pääset näkemään tästä.

Tätä ennen julkaisiemme haastattelujen lista alkaa olla komea:
Andy McCoy, Kirka, Ville Valo, Remu Aaltonen, veljekset Pantse ja Martti Syrjä, Juice Leskinen, Liisa Akimof, Pedro Hietanen, MA Numminen, Tuomari Nurmio, Ismo Alanko, Markku Into, Mauri Kunnas, Kauko Röyhkä, Arto Melleri, Dave Lindholm, Aki Sirkesalo, Jukka Tolonen, Pekka Pohjola, Heikki Silvennoinen, Claude, Yari, Kari Peitsamo, Esa Pullianen, Otto Donner, Hector, Epe Helenius, Twist Twist Erkinharju, Tokela, Michael Monroe, Seppo Vesterinen, TT Oksala, Olli Lindholm, Mato Valtonen ja Sakke Järvenpää.
Monilta on mukana useampia haastatteluja.

Koko satsi aukeaa tämän linkin takaa.

Seuraavat viisi haastattelua julkaisemme viikon päästä torstaina 3.4.2014. Näistä kolme valitaan äänestyksellä.
Lomake suosikkeihin löytyy alta, voit valita listalta kaikki suosikkisi.
Julkaisemattomia haastatteluja on vielä pitkälle toista sataa.
Yleisön kolmen suosikin lisäksi Elävän arkiston toimitus valitsee joka viikko kaksi kiinnostavaa haastattelua.
Äänestys ja viiden julkaisun viikkotahti jatkuvat koko kevään, julkaisupäivä on aina torstai.

Asiasanat:

1 kommentti

Suomirockia Love Recordsin tiimoilta: Otto Donner, Hector, Peitsamo, Yari ja Esa Pulliainen

0 kommenttia

Viidennessä erässä Ylen Elävän arkiston Suomirockin sensuroimaton historia -sarjassa julkaistaan kaikkien raskaimman sarjan tekijöitä:

Muusikko, säveltäjä, Love Recordsin perustaja, Ylen musiikkipäällikkö ja useiden järjestöjen puheenjohtaja Otto Donnerilta on kaksi haastattelua.
Love Records yhdistää kaikkia muitakin äänestyksessä nousseita haastateltaviamme: iso mies Hector siirtyi Lovelle kolmen levyn jälkeen 'ylipuhumisen tuloksena', sillä aloitti uransa myös Kari Peitsamo ja Lovelle levytettiin myös Tuomari Nurmion ja Köyhien ystävien Valo yössä -single, jolla Esa Pulliainen soittaa.

Viidenneksi nostamme toimituksen valintana myös Lovella Se-yhtyeen kanssa uransa aloittaneen Yarin.

Tämän uusimman julkaisuerän pääsee katsomaan tästä.

Edelliset, jo yli kaksikymmentä haastattelua taas löytyvät täältä.

Uusia julkaisuja voi edelleen äänestää. Joka viikko kolme eniten ääniä saanutta julkaistaan ja toimituksemme valitsee niiden seuraksi kaksi muuta.

Äänestää voit alla olevalla lomakkeella:

Asiasanat:

0 kommenttia

Kuusi ajatusta yhtenäisestä Euroopasta

0 kommenttia

Viime päivinä ja viikkoina on uutisista voinut lukea, kuulla ja nähdä surullisia uutisia. Uutisia, jotka ovat jollain tapaa hyvin tuttuja. Ne vievät ajatukset 1990-luvun sotivalle ja sortuvalle Euroopan mantereelle.

Ukrainan tilanne nostaa esiin kysymyksen: onko Euroopan unioni epäonnistunut tärkeimmässä tehtävässään? Uskon, että tuollaisen kysymyksen esittäisi Erkki Toivanen, mikäli hän olisi vielä keskuudessamme.

Vuonna 1994, Suomen Euroopan unioniin astumisen kynnyksellä, Toivanen teki ohjelmasarjan nimeltä Minun Eurooppani, jossa hän kysyi kuudelta eurooppalaiselta ajattelijalta eurooppalaisesta identiteetistä ja yhdentymisen syistä.

Jokaisella heistä oli omat ajatuksensa Euroopan unionin kehityksestä ja tärkeydestä.

Yhteinen ja yhtenäinen: ranskalaisen Jacques Attalin mielestä yhdentyminen lähti väärästä asiasta. Talous kun ei muutenkaan tunne rajoja ja talousnäkökulman vuoksi koko kylmän sodan ajan itse asiassa ajettiinkin puolikasta Eurooppaa.
Muurien murtuminen loi todellisen mahdollisuuden yhtenäiselle Euroopalle: puolalainen Adam Michnik näki 1990-luvulla Euroopan todella yhdistyneen jälleen ja ”uudet” maat idässä toivat toivottua dynaamisuutta junnaavalle mantereelle.
Suurten ja pienten välinen kuilu pienenee: Irlannin presidentti Mary Robinsonin mielestä yhteinen jäsenyys unionissa pienensi Irlannin pikkuveli-asetelmaa suuren naapurinsa Iso-Britannian kanssa. He istuivat samassa pöydässä, jossa molemmat olivat yhtä tärkeitä äänenkäyttäjiä.
Yleinen demokratiakäsite: brittiläinen Edward Heath vei maansa Euroopan unioniin eikä käsittänyt pelkoja päätösvallan karkaamisesta kauas kansasta. "Parlamentin suvereniteetti on olemassa kansan hyväksi. Se ei ole kuin aarre, jota ihaillaan. Jos siitä on siis hyötyä, sitä on käytettävä. Mikäli siitä ei ole hyötyä, ei maan kannata liittyä. Ihmiset, jotka näin sanovat näyttävät olevansa itsekkäitä ja he haluavat vain elää eristyksissä. Tämä ei modernissa maailmassa kuitenkaan ole mahdollista."
Yhteinen kulttuuriperintö ja eurooppalaiset arvot: ranskalainen Helene Carrere D’Encausse tunsi aina syvää alakuloa, kun kylmän sodan aikaan Euroopan ulkopuolelle suljettiin suuri osa valtioita. 1990-luku toi mukanaan mahdollisuuden muokata kulttuurinen ja poliittinen Eurooppa maantieteelliseksi.
Ja se tärkein eli rauha. Siitä puhuvat kaikki Toivasen haastateltavat ja siitähän EU:ssa on pohjimmiltaan kyse. Arkkiherttua Otto von Habsburgin suku hallitsi suurta osaa Eurooppaa vuosisatoja. Hänelle Eurooppa ja sen unioni ovat ennen kaikkea rauhaa, jonka säilyttäminen oli niin monta kertaa laiminlyöty.

Ovatko nämä ajatukset ja aatteet enää voimassaolevia? Onko rauhanaatteen ohi ajanut yhdeltä puolelta talouskilpailu ja toiselta puolelta nationalismi? Tai ovatko nämä ajatukset todella koskaan edes olleet Euroopan integraation perustana? Näitä kysymyksiä on pohdittava jälleen kuohuvalla mantereellamme.

Näitä kysymyksiä meidän on kysyttävä myös eurovaaliehdokkailtamme

Asiasanat: