Elävä arkisto

Neljäs erä suomirockia: progelegendoja ja edesmenneitä suuruuksia - Tolonen, Silvennoinen, Pohjola, Sirkesalo ja Claude

Ylen Elävän arkiston Suomirockin sensuroimaton historia -sarjan julkaisuja on äänestetty jo yli tuhat kertaa. Neljänteen erään oli lähes tasaäänillä tunkemassa seitsemän-kahdeksan henkilöä.
Toimitus valitsi näistä viisi: kansainvälisestikin arvostetut progelengendat kitaristi Jukka Tolosen, basisti Pekka Pohjolan sekä alunperin taitavan kitaristina tunnetun, myöhempien aikojen Kummeli-suosikin Heikki Silvennoisen. Heidän seurakseen julkaisemme kahden 1980- ja 90-luvun laulusolistin, Smack-yhtyeen Clauden ja Aki Sirkesalon haastattelut.

Oman surullisen sävynsä tämänkertaisiin julkaisuihin tuo se, että peräti kolme haastateltavistamme, Claude, Pekka Pohjola ja Aki Sirkesalo ovat kuolleet.

Nyt julkaistut haastattelut pääset katsomaan tästä.

Sarjassamme on tähän mennessä julkaistu jo kuusitoista pitkää, leikkaamatonta haastattelua. Ne pääsee katsomaan tästä.

Äänestys seuraavista julkaisuista jatkuu vanhaan tapaan. Ensi viikon julkaisuista kolme valitaan äänestämällä. Tällä hetkellä kärjessä on kolme kovaa peetä: Pate Mustajärvi, Pauli Hanhiniemi ja Peitsamon Kari.
Toimituksemme valitsee kaksi julkaisua lisää.

Äänestää voit alla olevalla lomakkeella:

Asiasanat:

suomirock

Jukka Tolonen

Pekka Pohjola

Aki Sirkesalo

2 kommenttia

Kolmas erä suomirockia: Röyhkä, Dave ja Melleri äänestysvoittajia

0 kommenttia

Elävän artiston Suomirockin sensuroimaton historia -sarjan toisen äänestyskierroksen voittajat nousivat selvästi esiin: Kauko Röyhkä, Dave Lindhom ja edesmennyt Arto Melleri keräsivät reilusti muita enemmän ääniä. Toimitus jatkoi kirjallista linjaa nostamalla muiksi julkaisuiksi kahden kirjalijan haastattelut: lastenkirjoillaan kansainväliseen menestykseen nouseen Mauri Kunnaksen ja turkulaisen underground -veteraanin Markku Innon.
Haastattelut pääsee katsomaan täältä.

Äänestys jatkuu edelleen. Seuraavan viikon julkaisupaikaa kyttää keulilla kolme kitaristia, Jukka Tolonen, Esa Pullianen ja Heikki Silvennoinen, joista viimeinen on ajankohtainen myös uuden Kummeli-elokuvan vuoksi.

Kahden aiemman julkaisuerän haastattelut löytyvät heposti yhdestä paikasta, Elävän arkiston seurantasivulta.
Siellä on katseltavina jo yhdentoista eri suomirockin historian merkkihenkilön haastattelut Juice Leskisestä Liisa Akimofiin.

Lista kasvaa siis joka viikko viidellä uudella haastateltavalla. Kolme valitaan äänestämällä ja toimitus poimii kaksi lisää. Tämänkertainen äänestyskierros jatkuu tiistaihin 25.2.2014 ja haastattelut julkaistaan torstaina 27.2.

Äänestämään pääsee alla olevalla lomakkeella:

Asiasanat:

0 kommenttia

Suomirockin sensuroimaton historia — Hande, Ismo ja Pedro äänestysvoittajat

2 kommenttia

Elävän arkiston Suomirockin sensuroimaton historia -projektin ensimmäinen äänestyskierros on päättynyt. Äänestäneitä oli yli kuusisataa. Kärkeen nousi kaksi muuntutumiskykyistä konkaria ja yksi pitkän linjan muusikko-tuottaja: Tuomari Nurmio keräsi 107 ääntä, Ismo Alanko 106 ja kolmanneksi nousi Pedro Hietanen 88 äänellä. Heidän haastattelunsa ja kaksi toimituksen omaa valintaa julkaistaan Elävässä arkistossa torstaina 13.2.2014.

Äänestys jatkuu. Joka viikko kolme eniten ääniä kerännyttä haastattelua julkaistaan. Lisäksi toimitus nostaa viikottain kaksi omaa valintaansa. Tällä hetkellä keulilla seuraavaa julkaisua odottavat Kauko Röyhkän, Arto Mellerin ja Dave Lindholmin haastattelut.

Viime viikolla julkaistua ensimmäistä erää: Juicen, Kirkan, Syrjän veljesten, Ville Valon ja Andy McCoyn leikkaamattomia haastatteluja pääsee katsomaan tästä:
Juice, Kirka, Remu, Pantse ja Martti, Ville Valo sekä Andy sensuroimattomina.

Äänestäminen tapahtuu alla olevalla lomakkeella. Toinen kierros jatkuu tiistain 18.2.2014 aamuun saakka.

Äänestys on toteutettu Google Formsin avulla.

Asiasanat:

2 kommenttia

Abortti-Häyrinen eli miten tabuja murrettiin 1960-luvulla

0 kommenttia

Ylen Elävä arkisto kyseli minulta tarkempia tietoja tapahtumasarjasta 49 vuotta sitten, jolloin järjestin keskustelusarjan radion silloisen Ajankohtaisen studion lähetyksissä.

Nuorena ajankohtaistoimittajana avasin lähetyksissämme julkisen keskustelun Suomen pahasti jälkeenjääneestä raskauden keskeytyksiä koskevasta laista. Olen nyt kaivellut vanhoja muistiinpanoja vuodelta 1965 ja jotain löytänytkin.

Ruotsissa toimittaja Hans Nestius oli aloittanut ankaran kriittisen kirjoitussarjan maan aborttitilanteesta ja vanhentuneesta lainsäädännöstä. Ehkäisyvalistus oli olematonta, ja vaikeuksiin joutuneet naiset joutuivat omatoimisesti hakemaan apua vailla yhteiskunnan tukea.

Nestius meni niin pitkälle, että alkoi itse kuljettaa aborttia hakevia naisia Puolan sairaaloihin, missä abortit suoritettiin. Muistaakseni hän sai myös syytteen toiminnastaan – samoin kuin apua hakeneet potilaat –, mutta syytteet hylättiin myöhemmin. Puolassa tilanne oli täysin päinvastainen kuin Ruotsissa. Puolan sairaalat antoivat myös ulkomaalaisille mahdollisuuden ammattitaitoisten kirurgien suorittamiin abortteihin.

Katso Elävästä arkistosta: Suomalaisnaisetkin hakivat aborttia Puolasta

Kellä oli Ruotsissa varaa, hänellä ei ollut huolta jämähtäneestä lainsäädännöstä, joka ei tasa-arvoa tuntenut. Ruotsin vanhentunut aborttilaki oli ”luokkalaki”, joka jakoi varakkaat ja varattomat omiin pilttuihinsa.

Aivan samalla tavalla myös Suomessa julkisuuteen suunnatut ”viralliset” mielipiteet ja elämän todellisuus olivat valovuoden päässä toisistaan. Tekopyhyys ja kaksinaismoraali hiljensivät uhrit ja toisinajattelijat.

Katso Elävässä arkistossa: Aborttia vastustettiin 1960-luvulla moraalittomuutena ja murhana

Helsingissä olivat yleisesti tiedossa harmaat ammatinharjoittajat, joista toiset olivat naispotilaiden vaikean tilanteen ymmärtäviä tai vain rahan arvon tuntevia lääkäreitä, toiset vailla lääketieteellistä koulutusta mutta toimenpiteissään lähes ammattilaisten veroisia. Mahdollisuus matkustaa Puolaan oli luonnollisesti niillä, joilla siihen oli varaa.

Jos kouluissa, järjestöissä, silloisessa Väestöliitossa ja puolustusvoimissa olisi ollut asiallinen sukupuolikasvatus ja ehkäisyvalistus – ja erikseen näissä asioissa perin mykälle vanhempien sukupolvelle suunnattu informaatio –, ei olisi ehkä syntynyt vaikeinta aborttiongelmaa: tuhansia hädän hetkellä suoritettuja raskaudenkeskeytyksiä ja puoskariammattilaisten hoitamia laittomia abortteja.

Merkillistä oli se, että kaikki, ainakin me hesalaiset nuoret, tunsimme ja tiesimme viranomaisten kaksinaismoraalisen toiminnan, mutta eduskunnan taholla ei edes kunnon keskustelua syntynyt, ja kirkon porukka oli kuin katolisesta maailmasta reväisty.

Kuuntele Elävässä arkistossa: Piispat suosivat pidättäytymistä ja vastustivat aborttia 1965

Maaliskuussa 1965 Hans Nestius sattui tulemaan Suomeen kertomaan Ruotsin tilanteesta, toiminnastaan ja artikkelien herättämästä hurjasta keskustelusta. Nyt avautui sopiva hetki analysoida Nestiuksen haastattelun pohjalta vastaavaa tilannetta todenmukaisesti suomalaisten asiantuntijoiden kanssa ja ennen kaikkea kuunnella ihmisiä, etenkin paljon kokeneita naisia, ilmeisesti yli sadan puhelinsoiton välityksellä.

Iltakymmeneltä lähetetyn Ajankohtaisen studion lähetyksen aikana ja heti lähetyksen jälkeen avasin puhelinlinjat kuuntelijoille. Tuloksena oli massiivinen soittovyöry, joka jatkui tunnista toiseen. Vastaavaa kädenojennusta kuuntelijoille en muista yhdenkään kollegan tehneen ainakaan Ralf Fribergin uutis- ja ajankohtaisporukassa.

Kuuntele Elävässä arkistossa: Ylen aborttiohjelma nostatti mielipidevyöryn

Perin aran aiheen nostamisen lisäksi uutta olikin juuri puhelinpalvelu – todellisen kansanradion toimintamalli nyt kohdennettuna ensisijaisesti naiskuuntelijoille. Ajankohtaisen studion päätyttyä yöllä puoli yhdeltätoista otimme äänittävän teknikon kanssa vastaan taukoamatta linjalle pyrkiviä puheluja.

Uutta oli myös yhden ja tietyn ajankohtaisen, aran teeman toistuminen ja aiheen kehittäminen A-lähetyksissä usean päivän ajan. Kaikki puhelut nauhoitettiin lukuisille keloille perusmateriaaliksi tulevia lähetyksiä varten, vaikka seuraavina päivinä jatkuvat puhelinsoitot tarjosivat osaltaan uutta pohjaa. Keskusteluun haastettiin mukaan lähes kaikki tärkeimmät yhteiskuntasektorit. Pian alkoi myös kirjeitä tulla pyytämättä toimitukseen.

Kuuntele Elävässä arkistossa: Laittomia abortteja tehtiin vuodessa kymmeniä tuhansia

Ajankohtaisen studion radiolähetykset olivat kuin räjähteen sytytin. Samanaikaisesti vaativat lainsäädännön uudistusta monet muutkin tahot, kuten Yhdistys Yhdeksän ja vasemmisto eri aloitteillaan, mutta tuntui kuin Ajankohtaisen studion Nestius-haastatteluillan jälkeen olisi alkanut varsinainen mielipiteiden vyöry ja laajamittainen lehtikirjoittelu.

Aihe oli arka myös uutistoimituksessa. Muutamia lähetysjuontoja ja pidemmän keskusteluohjelman käsiksiä annoin jonkun kollegankin lukea. Arvostelu oli selkeä: "Jukka, älä aja tätä ulos." Joku tervehti aamulla: "Hei, Abortti-Häyrinen!"

Mylly alkoi nyt pyöriä kaikilla tahoilla. Itse en puuttunut keskustelun kulkuun kevään 1965 jälkeen. Se jatkui suuremmilla areenoilla, ja lainsäädäntö uudistui täysin muutamassa vuodessa. Oma lempinimeni jäi unohduksiin heti kevään -65 jälkeen. Tuli uusia haasteita ja uusia lempinimiä.

Katso Elävässä arkistossa: Vuoden 1970 aborttilaki huomioi myös elämänolot

Radion oman uutistoiminnan alkuaikoina tapahtui niin paljon, että pitäisi kirjoittaa radioaktiiviset muistelukset kirjan muodossa. Me, jotka olimme päivittäin äänessä ja etulinjassa, saimme useasti kokea taantumuksen ankaran vastarinnan uudistuneen radion jarruna. Monille oli kauheata, kun tuttu ja tunnettu STT ("Suomen tietotoimiston uutisia") syrjäytettiin, ja tilalle tulivat Reporadion omat uutiset ja nuoret äänet.

Yhtiön johtokunnan tasolla väänsivät kättä Eino Repoa vastaan ennen muuta vanhan linjan Jussi Koskiluoma ja L. H. Vennola. Ralf Friberg vastasi uutis-ja ajankohtaistoiminnasta saaden silmilleen taantumuksen vihat.

Paljon muuta, järkyttävääkin, tapahtui, mutta samalla elämä oli ainutlaatuista seikkailua ja journalismin opettelua. Entistä aikaa muistelee iltaruskon tunnelmissa, mutta en ole varma olisinko yhtä innostunut tänä päivänä hakeutumaan nykyisen Ylen palvelukseen samalla kiinnostuksella ja innolla kuin 1963. Niin paljon ovat ajat ja Ylen tavoitteet muuttuneet.

Kirjoittaja Jukka Häyrinen on pitkän linjan toimittaja, Lapin Radion ja Ruotsin pohjoisen P4-radion rakentaja sekä Ruotsin radion Sisuradion perustaja.

Asiasanat:

0 kommenttia

Suomirockin sensuroimaton historia -äänestys

9 kommenttia

Ylen Elävän arkiston Suomirockin sensuroimaton historia -sarjassa julkaistaan tulevan kevään aikana kymmeniä pitkiä ja leikkaamattomia, suurimmaksi osaksi ennen näkemättömiä haastatteluja suomalaisen kevyen musiikin keskeisimmiltä tekijöiltä ja vaikuttajilta.

Ensimmäiseksi julkaisemme kahden jo edesmenneen suosikin, Kirkan ja Juicen haastattelut. Lisäksi ensimmäisessä erässä ovat mukana Remu, Ville Valo sekä Eppu Normaalin alkutaivalta muisteleva Pantse Syrjä ja yhtyeen 1980-lukua pohtiva Pantsen pikkuveli Martti.
Näiden lisäksi julkaisemme bonuksena kaksi erillistä haastettelua Andy McCoylta. Toisessa hän muistelee uransa alkua ja Hanoi Rocksia, toisessa Helsingin Lepakkoa.

Katso Elävässä arkistossa: Juice, Kirka, Remu, Pantse ja Martti, Ville Valo sekä Andy sensuroimattomina

Seuraavat viisi haastattelua julkaisemme torstaina 13.2.2014. Näistä kolme valitaan äänestyksellä.
Lomake suosikkeihin löytyy alta, voit valita listalta kaikki suosikkisi.
Yleisön kolmen suosikin lisäksi Elävän arkiston toimitus valitsee joka viikko kaksi kiinnostavaa haastattelua.
Äänestys ja viiden julkaisun viikkotahti jatkuvat koko kevään, julkaisupäivä on aina torstai.

Pieni osa nyt kyseisistä nauhoista on merkaamattomia, joten äänestyksessä julkaistu lista täydentyy myöhemmin muutamalla suomalaisen rock-historian suurnimellä.

Äänestys on toteutettu Google Formsin avulla.

9 kommenttia

Suomirockin sensuroimaton historia — arkistot aukeavat

3 kommenttia

Tulevan kevään aikana Ylen Elävä arkisto julkaisee kymmeniä haastatteluja suomirockin historian keskeisimmiltä tekijöiltä Rock-Jerrystä Ville Valoon, Kirkasta Juicen kautta Maija Vilkkumaahan. Mukana on myös taustavaikuttajia Otto Donnerista Epe Heleniukseen ja kulttuuripersoonia Mauri Kunnaksesta Arto Melleriin. Luvassa on pitkiä haastatteluja, joista vain pieniä osia on aikaisemmin nähty julkisuudessa. Nyt ne näytetään mitään poistamatta, kaikkine kommelluksineen alkaen siitä kuinka Angela McCoy stailaa Andya haastattelukuntoon tammikuussa 1995.

Ohjasin 1990-luvulla neljä suomirockin historiaa 1950-luvulta vuoteen 2000 käsitellyttä dokumenttisarjaa. Yhteensä tunnin mittaisia osia sarjoissa oli 14. Lisäksi ohjasin samoihin aikoihin muusikoiden vaimoista kertoneen pikkudokumentin sekä täysmittaisen dokumentin Helsingin Elmun Lepakon rakennuksen historiasta.
Näiden päälle tein vielä pari kesäsarjaa erilaisista harrastajataiteilijoista ja kotimaisen iskelmämusiikin kummajaisista.
Pääsosin studiossa kuvattuja haastatteluja kertyi pitkälle yli 150, yhteiskestoltaan yli 200 tuntia.
Paria poikeusta lukuunottamatta kaikki tässä mainitut ohjelmat ja nyt julkaistavat nauhat kuvasi 1990-luvun luottokuvaajani Raino Kuisma. Äänipuomin päässä heilui yleensä joko Mikko Makkonen tai Tuomas Palola, Lepakko-dokkarissa Tuomas Järnefelt.

Nämä kaikki tein Ylen TV1-kanavalle itsenäisen TopEye -yhtiön kautta. Muutama vuosi sitten TopEyen toiminnan loppuessa ostin yhdessä kaikki mainitut työt tuottaneen luottopakkini Lasse Wikmanin kanssa sarjojen materiaaliarkiston. Ajatuksena oli pelastaa poikkeuksellinen ja kulttuurihistoriallisesti arvokas aineisto tuhoutumasta.
Jonkun vuoden istuimme lähes 400 nauhan arkistomme päällä ja ihmettelimme mitä sille pitäisi tehdä.
Hitaasti kypsyi ajatus, että koko materiaali sellaisenaan tulisi saattaa ihmisten katsottavaksi.

Lopulta viime vuoden lopulla tarjosimme puoli pakettiautoa täyttävää nauhaläjäämme Ylen Elävälle arkistolle ja TV-arkistolle. Sopimus syntyi nopeasti, samoin yhteisymmärrys siitä, että koko materiaali on saatettava kaikkien katsottavaksi sellaisenaan, leikkaamattomana, sensuroimattomana ja siistimättömänä. Sen historiallinen merkitys ja todistusvoima on putsaamattomana suurimmillaan.

Ensimmäiset kuusi haastattelua julkaistaan Elävässä arkistossa torstaina 6.2.2014. Silloin katseltavaksi tarjotaan edesmenneiden Kirkan ja Juice Leskisen haastattelut. Lisäksi ensimmäisessä erässä julkaistaan Remun ja Ville Valon haastattelut, sekä veljesten Pantse ja Martti Syrjä erilliset haastattelut, joissa he pohtivat Eppu Normaalin ensimmäistä 15 vuotta omista näkökulmistaan.

Torstain julkaisujen yhteydessä paljastetaan myös lista kaikista haastatteluista ja avataan samalla äänestys. Elävän arkiston katsojat voivat äänestää joka viikko kolme haluamaansa haastattelua, jotka julkaistaan. Sen lisäksi toimitus valitsee kaksi muuta haastateltavaa.

Tässä kuitenkin jo esimakuna yksi pala historiaa:
Nokian toimitusjohtaja Jorma Ollila vieraili Helsingin Elävän musiikin yhdistyksen Elmun Lepakossa 20.10.1999, vain muutamaa viikkoa ennen kuin Lepakko purettiin. Helsingin kaupunki oli myynyt Lepakon tontin Nokialle, jonka piti rakentaa paikalle uusi toimitalo.
Lepakko purettiin, mutta Nokia ei koskaan muuttanut taloon, vaan se myi tontin Ilmariselle.

Asiasanat:

3 kommenttia

Ceausescut ja minä – muokkaavatko uutismuistomme meitä?

14 kommenttia

Mitä muistan vielä vuosienkin päästä? Mitkä uutiset jäävät mieleeni ja miksi?

Näitä aloin miettiä selaillessani Elävän arkiston sisältöä. Törmäsin aina välillä todella vanhoihinkin tuttuihin sisältöihin, mutta huomasin vain tietäväni ne. Muistin todella harvojen tapahtumat.

Ensimmäinen asia, jonka voin todella sanoa muistavani tapahtuneen yllätti minut. Se yllätti, koska tajusin olleeni hyvin nuori kun se tapahtui. Olin myös ajatellut, että muistaisin jotain ihanaa ja hauskaa.

Varhaisin uutismuistoni on Romanian diktaattorin Nicolae Ceausescun ja hänen vaimonsa Elenan teloitus.

Siitä mieleeni jäi vain tv-kuvassa maassa maanneet entiset maanjohtajat ja vanhempieni reaktiot. Miksi jonkun kuolema ei ole surullista, muistan miettineeni.

Vastaukseksi sain kuulla Ceausescujen teoista ja kansakunnan psyykestä. Tarpeesta aloittaa alusta ja saada kauhea aikakausi päätökseen.

En kyllä ymmärtänyt mitään.

Mutta tajusin, että tuo ensimmäinen muistoni uutisesta on varmasti muokannut ajattelumaailmaani ja ennen kaikkea kiinnostukseni kohteita. Nytkin huomaan jatkuvasti ajautuvani tekemään juttuja vallankumouksista, sodista ja murroksessa olevista yhteisöistä.

En tiedä koinko tuolloin välttämättä mitään heräämistä tai muuta, mutta oli mielenkiintoista muistella itseäni peilaten maailman tapahtumiin.

Mitä sinä muistat? Mikä on ensimmäinen uutistapahtuma, jonka muistat. Entä koetko sen jääneen elämään kiinnostuksissasi? Muistinvirkistykseksi voit selata Elävää arkistoa vuosittain ja tapahtumittain.

Asiasanat:

14 kommenttia

"Hyi ku se on ruma", ja muita ajatuksia Maunulan ostarista

0 kommenttia

Muutin Töölöstä Maunulaan reilu vuosi sitten ja koin kriisin. Olin tottunut siihen, että astuessani ulos kerrostalon rapusta kaupunki oli herännyt jo kauan sitten. Töölössä bussit ja autot vilistivät tasaisina matoina vieressäni, kun kävelin ratikkapysäkille. Maunulassa tuntuu välillä kuin kaikki nukkuisivat koko ajan. Kun odotan bussia ratikkakiskottomalla tiellä, seuranani ovat toisinaan vain oravat ja harakat.

Ja sitten täällä Maunulassa on se hirveän ruma Suursuon ostari. Kun ostarin liepeille alkoi nousta kylttejä, jotka kertoivat ostarialueen murroksesta, en ajatellut myrskyn silmässä olevaa valkoista rakennusta, vaan ärsyynnyin liikennekaaoksesta. Tiesin, että ostaria vastapäätä sijainnut S-Market alkoi laajentaa omaa tonttiansa, mutta en edelleenkään ajatellut, miten se vaikuttaisi ostariin. Ei kiinnostanut: en ole pizza-kebabin tai karaoken ystävä. Maunulan ostari ei ollut tarjonnut minulle mitään.

Lähiöravintolan tehtävä on poistaa yksinäisyyttä

Ensimmäisen kerran kävin ostarissa sisällä toukokuussa, kun etsin Nyt-lehdessä mainostettua Pikku-Jerusalem-ravintolaa. Toukokuun hellepäivä teki sisätiloissa oleskelun tukalaksi. Käytävät ammottivat tyhjyyttään. Muistan, että joissain näyteikkunoissa möllötti ehkä peruukkeja, ja liiketilojen nimestä ilmoittavat kirjaimet olivat ajan nakertamia.

Toukokuun pysähtynyttä tunnelmaa muistellen yllätyin kovasti, kun MOT:n vuoden 2009 dokumentissa Maunulaa ja muita ränsistyneitä ostareita nimitettiin lähiöelämän piristäjiksi. Seurasi oivallus: Toden totta – vaikka minä en hoilottanutkaan Bartsissa pikkutunneille, ei se tarkoittanut, etteivät jotkut muut voisi niin tehdä.

Katso MOT:n ohjelma Maunulan ostarin kohtalosta Elävässä arkistossa

”Tällaisen lähiöravintolan tehtävä on poistaa lähiöissä asuvien ihmisten yksinäisyyttä, joka on tänä päivänä todella suuri ongelma”, huomautti Bartsin yrittäjä Pia Snellmann ohjelmassa.

Hyvin sanottu. On todella helppo lähteä tuomitsemaan ulkoa nuhjuisen näköistä kapakkaa ja vaatia purkua, kun ei itse kuulu paikan vakioasiakkaisiin.

Maunulasta on Helsingin keskustaan matkaa noin viisi kilometriä, joten olisi hölmöä, että kotikonnuilla viihtyville ei tarjottaisi viihtymispaikkaa kävelyetäisyydellä. Sitä paitsi lähiöbaareissa on aivan oma viehätyksensä ja kulttuurinsa, jonka puolesta on kampanjoinut jopa M.A. Numminen.

Katso miten M.A. Numminen ja muut keskiolutbaarien ystävät kehuvat pubeja

On helppoa tuomita kaukaa, asiaa tuntematta

Kaukaa sormella osoitteluun ja nenänsä nyrpistelyyn – jota siis itsekin olen tehnyt – on syyllistynyt Helsingin kaupungin hallitus, joka esitteli ostarin purkamiseen johtaneen kaavamuutossuunnitelman. Alun perin sen takana oli Arto Bryggare, joka kauhisteli Maunulan ”monista kapakoista” aiheutuvaa häiriötä ja turvattomuuden tunnetta. Hän ei tiennyt, että Pia Snellmannin Barts oli jo kauan ollut ostarin ainoa kapakka, ja sekin saanut Malmin poliisilta suitsutusta hyvästä järjestyksestä ja turvallisuudesta.

Ehkä Bryggaren turvattomuuden tunteen takana olikin hänen oma kokemuksensa Maunulasta. Hän kertoo MOT:ssa, kuinka hän tapasi kerran ostarilla pienen poikaporukan, joka uhitteli kansanedustajalle: ”Pois täältä, tää on meidän aluetta”. Bryggarelle tuli tapaamisesta mieleen amerikkalainen elokuva, jossa pojat harjoittelevat jo rikosuralle ryhtymistä. The Wireä katsoneena ei Bryggaren tarina kuulosta minusta kovin dramaattiselta, mutta jotenkin kaivelemaan se on häntä selvästi jäänyt.

Häädetyt yksityisyrittäjät purkamisen maksumiehinä

Kaikista pöyristyttävimmältä tuntuu se, että omasta kodistaan häädetyt yrittäjät on velvoitettu itse maksamaan purkukustannukset. Sen lisäksi siis, että ostarin paikka keploteltiin HOK-Elannon käyttöön, vaikka yrittäjillä olisi ollut halua ja maksuvalmiutta kohentaa Suursuon ostarin ilmettä, joutuvat yrittäjät itse maksamaan kiinteistön purkukulut, jotta HOK-Elanto saa alueen käyttöönsä.

MOT:ssa haastateltu Maija Anttila huomautti, että päätös HOK-Elannon hyväksi on tehty niin, että Suursuon ostarin yrittäjille olisi tarjottava mahdollisuus uusiin liiketiloihin uudesta rakennuksesta. Käytännössä se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä sopimuksen mukaan Elannolla olisi halutessaan oikeus käyttää kaikki käyttöön saamansa neliöt.

Lisäksi HOK-Elanto pyytäisi pienyrittäjiltä kolmen – ehkä jopa viisinkertaisia vuokria. Ostarissa Telsim Telepizzaa jo vuosia ylläpitänyt yrittäjä Amer Cukic soitti S-Marketin johtajalle ja kysyi mahdollisuuksistaan siirtyä Elannon tiloihin. Hänelle sanottiin suoraan, että S-ryhmä perustaa oman ravintolan, jolloin kilpailija ei ole tervetullut samoille apajille.

Eikö tästä voisi päätellä, että Maunula on kauppapaikkana kannattava? HOK-Elanto tuskin pyrkisi markkinoille, joilla ei näkisi olevan potentiaalia. Siinä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä tai tuomittavaa, mutta kukaan ei voi varmaan väittää, että Maunulan kohdalla menettely olisi ollut oikeudenmukaista.

Väitän, että Maunulan keskustan vireystaso ei S-Marketin levittäytymisestä ainakaan lisäänny. Pikemminkin päinvastoin: samallahan kuolee osa paikallisesti värittynyttä maisemaa. Isolla ässällä varustettuja kauppoja ja ravintoloita on pilvin pimein – Takatukkia, Telsim Telepizzoja ja Bartseja vain yksi.

Pari kuukautta sitten lenkkeillessäni ostarilla päin Pikku-Jerusalemin ikkunat ja ovet oli laudattu kiinni. Pikkuhiljaa ostarin pienet liikkeet kuolevat pois – viimeistään ensi vuonna, jos on uskominen Maunulan nettisivuja.

Tiedän tietysti, että moni maunulalainen myös iloitsee ostarin purkamisesta. Ehkä he ovat niitä, jotka asuvat ostarin kupeessa. Ehkä minun on vain helppo huudella 700 metrin päästä, keskuspuiston suojasta, että säästäkää se ruma ostari ja antakaa yksityisyrittäjien pitää paikkansa.

Ehkä tässä kirjoituksessani ei olekaan kyse vain Maunulan ostarista vaan siitä, kuinka mahdotonta pienten on taistella suuria vastaan.

0 kommenttia

Sohvasurffaajat – Suonissamme virtaa vapaus

0 kommenttia

Huikea vapauden tunne virtasi suonissamme seisoessamme Palermon kentällä. Olimme jälleen tienpäällä, Sohvasurffaajien toinen reissu oli alkamassa. Matkustaisimme reilun kuukauden ajan Välimeren kummankin puolin, kuudessa eri maassa. Allekirjoittaneelle matkaan lähdön ajankohta oli kaikin puolin täydellinen. Makuuhuone oli kattovuodon takia remontissa ja asuinkelvottomassa kunnossa, joten oli hyvä aika kutsua itsensä vieraaksi tuntemattomien koteihin.

Etsimme Palermon lentokentältä lipunmyyntikioskin, josta ostimme bussiliput ja hyppäsimme keskustaan menevään bussiin. Siellä jossain olisi ensimmäinen yöpaikkamme.

Välimeren kummallakin puolella

Ensimmäinen pari viikkoa matkaisimme Välimeren pohjoispuolella Italiassa, Albaniassa ja Kreikassa. Kesäkuun puolivälissä lentäisimme Ateenasta, Välimeren yli, Libanoniin. Reissun loppuosan matkustaisimme arabimaissa, Libanonista jatkaisimme aavikkoisen Jordanian halki, päätepisteeseemme Egyptiin.

Vuotta aiemmin yhdessä tehneemme Mustanmeren kierroksen jälkeen, fiilikset olivat katossa. Tunsimme toisemme hyvin ja tiesimme, että tulisimme keskenämme toimeen erinomaisesti. Reissusta tulisi varmasti huikea, isompia riitojakaan tuskin olisi luvassa.

Katso Sohvasurffaajien ensimmäinen kausi Elävässä arkistossa

Pidämme molemmat tienpäällä olemisen tunteesta. On mahtavaa fiilistellä tuntemattomia paikkoja, kaupunkien toreja ja kujia, seurata paikallisten arkea ja eloa. Ennen kaikkea on hienoa viettää aikaa majoittajiemme kanssa ja vaihtaa heidän kanssaan ajatuksia elämästä, mistä tahansa. Välillä kemiat toimivat erinomaisesti, välillä vähän huonommin, mutta kohtaamiset ovat aina ikimuistoisia. On myös siistiä hypätä junaan ja jatkaa matkaa. Katsella maisemien vaihtumista, samalla kun pää kopisee kepeästi junan ikkunaan.

Ja tästä kaikesta pitäisi jotakin telkkariohjelmaakin vääntää.

Sohvasurffaajat on matkailu -reality, jossa kaksi suomalaisnaista kutsuu itsensä tuntemattomien ihmisten koteihin. Olennaista on kertoa, miltä asiat tuntuvat ja näyttävät meidän silmin. Yövymme yleensä pari yötä/ majoittaja.

Ideana meillä on matkustaa mahdollisimman autenttisella otteella ja pienellä budjetilla. Liikumme paikasta toiseen pääsääntöisesti busseilla ja junilla, takseja käytämme vain tarvittaessa. Erona tavalliseen reppureissuun on se, että ohjelman tekeminen vaikuttaa matkustamisen enemmän ja vähemmän, kokoajan. Ja tietenkin rinkkamme pursuavat omien vaatteidemme lisäksi myös kaikenlaista tekniikkaa, jota ohjelmaa tehdessä tarvitsemme.

Niin hauskaa ja hienoa kuin ohjelman tekeminen onkaan, niin se on samalla älyttömän raskasta. Vaikka ehdimme kevään mittaan ottamaan selvää paikoista ja maista joihin matkustamme, kuten myös vähän ennakoimaan mahdollisia eteemme tulevia tilanteita, niin varmaa on, että mitään ei voi tietää varmaksi. Kaikki tienpäällä on uutta ja tilanteet elävät, kaikki ympärillä muuttuu kaikenaikaa. Sen vuoksi varsinaista tarkkaa käsikirjoitusta on etukäteen mahdotonta tehdä, vaikka samalla meillä on osittain hyvinkin selkeitä suunnitelmia.

Osa majoittajista on sovittuna etukäteen, mutta välillä syystä tai toisesta, majoittaja joutuukin perumaan ja joudumme säätämään uuden yöpaikan. Voi myös tulla yllätyksiä sen suhteen, millaisia tapaamamme henkilöt ovat. He voivat vaikuttaa cs- profiilissaan hyvinkin erilaisilta mitä todellisuudessa ovatkaan. Meidän pitää olla kokoajan tietoisena siitä mitä tehdään, spotata intuitiolla mitä kuvataan ja miten, löytää kiinnostavat asiat ja tarttua hetkeen. Kelata ja vaihtaa suunnitelmia.

Olennaista on myös se, että tietää, milloin olla kuvaamatta. Silloin kamerakalusto pysyy visusti piilossa ja olemme ihan tavallisia reppureissaajia. Ja tärkeintä on se, että nautimme siitä mitä teemme ja pidämme myös hauskaa ja irtaudumme välillä työnteosta kokonaan.

Epävarmuus

Katsoin materiaaleja lähes päivittäin läpi. Hetkittäin iski epävarmuus, tuntui, että hommassa ei ole mitään järkeä. Muistan ikuisesti kun oltiin ekalla kaudella Romaniassa Mustanmeren suistoalueella, istuimme laiturilla itkua vääntäen. Olimme varmoja, että paluuta Suomeen ei olisi, tekemämme matsku oli totaalista kuraa, sarjasta tulisi paskinta ikinä ja alanvaihto olisi kumpaisellakin edessä: Lotan uskottavuus näyttelijänä olisi totaalisesti mennyttä ja mun duunit Yleisradiossa olisi ohi.

Mutta niin vain siitäkin alhosta noustiin.

Päässä naksahtaa NIKSNAKS

Ensimmäiset pari viikkoa enemmän ja vähemmän stressattuamme, tapahtuu muutos. Jatkuva liikkeessä oleminen ja kokemiemme impulssien määrä, saa meidät olemaan myös enemmän läsnä. Reissuväsymys tuo tullessaan rentouden, asioista on helpompi päästää irti ja tekeminen helpottuu. Emme yksikertaisesti jaksa enää stressata, pystymme suhtautumaan kaikkeen kepeämmin. Käymme myös pari puhdistavaa riitaa. Ilmapiiri kevenee, toki mielen aaltoliike jatkuu edelleen, mutta ehkä vähän loivemmin kaarin.

Syntyy tunne siitä, että matka jatkuu, eikä lopu milloinkaan. Valtava vapaus ja elämän kauneus.

Muistoja matkasta

Italia

Palermon kaduilta jäi mieleen terassihetki mafia -äijien kanssa, kuumottavaa, mutta hauskaa. Sisilialaiset rakastavat puhua sisiliaa, vaikka kuulija ei sitä ymmärtäisikään. Matkamme toisen hostin, Mr. Orgen kanssa hengailu oli rentoa ja välitöntä. Mies myös haastoi riitaa ja käyttäytyi monin tavoin huonosti, mutta oli samalla aito ja lämmin.

Katso Italia-jakso Elävässä arkistossa

Albania

Lämmöllä muistuu myös Albania, pieni ja erikoinen maa, jossa on valtava määrä mitä kummallisimpia rakennuksia. Punamustat ”Kaksipäisen kotkan” -liput liehuvat kaikkialla. Ihmiset olivat ystävällisiä ja ylpeitä maastaan, mutta vierastivat kameraa - Diktaattori Hoxhan perintö painaa vieläkin.

Katso Albania-jakso Elävässä arkistossa

Kreikka

Monissa paikoissa koettiin ristiriitaisia tunnelmia. Esim. Kreikassa, Ateenan kaduilla oli synkkä ja outo tunnelma, narkomaanit piikittivät kaduilla itseään, asunnottomat kerjäsivät ja samaan aikaan turistilaumat poseerasivat nähtävyyksillä.

Katso Kreikka-jakso Elävässä arkistossa

Libanon

Libanonilaiset rakastavat juhlimista ja Beirutin yöelämä on huikea. Samaan aikaan Palestiinalaiset ovat Libanonin syrjityin vähemmistö ja elävät maassa vailla oikeuksia. Oli hämmentävää yöpyä Etelä-Beirutissa Shatilan pakolaisleirillä, jossa talot ovat rakennettu vieri viereen ja jopa ilma Shatilassa oli erilaista.

Katso Libanon: Beirutin yöt -jakso Elävässä arkistossa

Katso Libanon: yö pakolaisleirissä -jakso Elävässä arkistossa

Jordania

Oli myös mahtavaa antaa reissun viedä ja ottaa vastaan se mitä tulee.. Jordanialaisessa taksissa ollessamme, meillä ei ollut hajuakaan minne olimme menossa. Päädyimme pikkukylään Ammanin ulkopuolelle, joimme teetä sydämellisten arabinaisten kanssa ja vuohet käyskentelivät ympärillä. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta kommunikaatio toimi erinomaisesti. Hiljaisuus ja aavikon kauneus tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Juhannusuintimme ja hauskanpito Kuolleessa Meressä loppui kuin seinään, kun löysimme tienvarsikahvilan pukuhuoneesta pahoinpidellyn naisen. Voimattomuus iski. Seuraavan yön nukuimme Petran ulkopuolella, tuhansia vuosia vanhassa luolassa.

Katso Jordania: eksyksissä -jakso Elävässä arkistossa

Katso Jordania: luolassa -jakso Elävässä arkistossa

Egypti
Matkan loppusuoralla suuntasimme Egyptiin, vaikka paikalliset kundit varoittelivat sinne menosta. Ylitimme Punaisen meren samasta kohtaa, mutta päinvastaiseen suuntaan, kuin Mooses Raamatun mukaan. Siinailla oli autiota ja läkähdyttävän kuuma. Lämpömittari näytti varjossa 45 astetta. Yhteys omaan vartaloon katosi ja aivotoiminta lamaantui totaalisesti. Olimme totaalisen ulalla saapuessamme likaiseen ja meluisaan Kairoon, jonka kaduilla oli epämiellyttävä tunnelma. Katselimme majoittajamme parvekkeelta, kun sadat tuhannet ihmiset olivat kokoontumassa Tahrirille, vastavalitun presidentti Mursin puhetta kuulemaan. Iski pelko ja megalomaaninen paniikki. Majoittajamme, vallankumousaktivistin kissa kusi kameralaukkuun. Matka oli loppumassa.

Katso Egypti-jakso Elävässä arkistossa

Kirjoittaja Pia Asikainen on toinen Sohvasurffaajat-ohjelman matkaajista ja Ylen toimittaja.

Asiasanat:

0 kommenttia

Kerro, kerro tykkäyksin, ken on meistä kaunehin?

0 kommenttia

Julkaisin eilen Ylen Elävässä arkistossa jutun kauneusleikkauksista. Kaukaisimmat aiheesta tehdyt tv-ohjelmat löytyivät 90-luvun alusta. Samoihin aikoihin kun Yleisradion televisiotoimittajat pääsivät tirkistelemään plastiikkakirurgien viiltoja suomalaisnaisten kasvoihin, minä vietin varhaislapsuuttani rakentelemalla hiekkakakkuja itähelsinkiläisen taloyhtiön hiekkalaatikolla.

Katso Ylen Elävässä arkistossa: Kauneusleikkaukset viehätysvoimaa ja itsetuntoa rakentamassa

Ala-asteella hiekkalaatikko vaihtui nuorisotalon jumppasalin lavalla keikisteleviin pikkutyttöihin. Yhteen ääneen lauloimme Spice Girlsin kappaleita ja matkimme musiikkivideoissa nähtyjä koreografioita. Spaissarit olivat kauniita, laihoja ja itsevarmoja, ja jokaisella heistä oli oma taitonsa. Lapsena ajattelin, että viimeistään yläasteelle mentäessä minun ja ystävieni rintavarustus lähentelee samaa koko luokkaa kuin spaissareiden Gerin bosat. Tähän lienee vaikuttanut myös televisiossa 90-luvulla pyörinyt Baywatch -sarja.

Katso Elävässä arkistossa: Spice Girls ja minispaissarit

Periaatteessa muokattavissa ja jokaisen saavutettavissa oleva ihanne unelmavartalosta on ollut läsnä koko elinikäni. Mitä pienimmällä itsekriittisyydellä voin vain todeta, että se miten itse näen ja koen itseni on, ristiriidassa sen kanssa miten muut näkevät minut.

Syksyllä kuuntelin yhdessä muiden elokuva- ja televisio-opiskelijoiden kanssa Yellow Film&TV:n kehitysjohtajaa Jari Kerästä. Miestä joka on ollut tekemässä monia menestyviä tv-ohjelmia. Luento oli hyvin käytännönläheinen. Tunnin alussa Keränen nimittäin antoi meille opiskelijoille tehtävän: meidän tuli ryhmänä tunnin sisällä selvittää hänestä kaikki mahdollinen journalistisin keinoin ja päivän lopuksi esittäisimme hänelle tiivistelmän siitä: kuka on Jari Keränen? Intenethaun lisäksi soittelimme läpi hänen tuttujaan ja kalastelimme tietoja. Yhteenvedossa kävi muun muassa ilmi, että Keränen oli aikuisiällä alkanut harrastaa piirtämistä.

Vuosikymmeniin Jari Keränen ei ollut suostunut tarttumaan kynään kuin kirjoittamista varten. Taustalla vaikuttivat ala-asteen kuvaamataidon opettajan sanat Keräsen surkeasta piirustustaidosta. Aikuisiällä hän päätti aloittaa piirtämisen. Hän kertoi meille piirtävänsä kuvia itsestään päivittäin. ”En piirrä niitä siksi, että olisin sairaalloisen kiinnostunut itsestäni, vaan siksi etten voi itse nähdä itseäni.” Minä katsoin luokkahuoneessa Kerästä. Minun silmissäni hän näyttäytyi isohkona, mustiin pukeutuneena ruskean suippoparran omaavana miehenä. Kehon kieli viesti rentoudesta, istuihan hän varsin lungisti koulun epämukavalla puutuolilla. Heräsi kysymys: miten hän sitten näkee itsensä? Entä miten hän näkee minut tai opiskelijatoverini? Entä miten hän koki koosteen, jonka hänestä saimme kasattua reilussa tunnissa? Tunnistiko hän siitä itsensä?

Oletan että itseään piirtämällä Keränen tutkii omaa ulkoista olemustaan. Ja niin tutkii moni muukin. Sen miltä näytämme ulkoisesti, uskotaan kielivän myös sisäisestä maailmastamme. Ulkonäöstä on tullut yhtä kuin minä. Media-alan opiskelijana kuulen usein katkeraltakin kuulostavia kommentteja siitä kuinka vain hyvännäköiset ihmiset pärjäävät alan töissä, esimerkiksi televisiossa. On totta, että jos televisio-ohjelman look on sporttinen ja se käsittelee uusimpia liikuntaharrastuksia, ei sovi laittaa juontajaksi pyylevää henkilöä. Mutta eikö juuri tämänkaltaisista ratkaisuista saisi hyvää kontrastia ohjelmaan? Moni ylipainoinen kun voi kokea olevansa urheilullinen ja aktiivinen, mutta jos muut näkevät hänet laiskana, henkilön päässä syntyy ristiriita. Sama pätee myös hoikkiin ihmisiin, emme me kaikki harrasta liikuntaa tuntitolkulla joka päivä.

Jari Keräsen tavassa piirtää itseään ei ole mitään sinällään erikoista. Ovathan sosiaaliset mediat pulloillaan ihmisten itsestään ottamia kuvia. Englanniksi nämä itseotetut kuvat ovat saaneet jo oman termin: selfie. Taitavimmat omien kuvien ottajat osaavat sommitella itsensä mahdollisimman imartelevasti kameran eteen. Selfiet heijastelevat sitä kuinka haluamme muiden näkevän meidät. Tunnen nuoria naisia jotka osaavat ottaa itsestään hyvinkin edustavia kuvia, mutta ovat sangen kriittisiä muiden ottamien kuvien suhteen. Muut kun eivät näe heitä samalla tavalla kuin he itse. Osa saattaa esimerkiksi asettua ryhmäkuvissa aina niin, että heidän kasvojensa ”parempi puoli” on esillä.

Parhaimmat valokuvat itsestäni ovat läheisteni ottamia tilannekuvia. Kuvia ei välttämättä voi luonnehtia onnistuneiksi tai valokuvaoppien mukaiseksi, mutta ne ovat aitoja. Silmien säihkeestä heijastuu ripaus sitä sisäistä maailmaa, joka ei selfien kautta välity.

Katso Elävässä arkistossa: Facebook jyllää

Muutamia vuosia sitten zumba-villityksen ollessa suurimmillaan, tein lajista jutun opiskelijaradioon toimittaja testaa-tyyppisesti. Liikuntasali oli äärilaitoja myöten täynnä eri-ikäisiä ja kokoisia naisia.
Tunnilla koin itseni ihanan vapautuneeksi. Innostavan opettajan ohjastuksella tunsin kuinka lanteeni, keskivartaloni ja raajani liikkuivat sulavasti musiikin tahdissa. Illuusio särkyi kun satuin vilkaisemaan peiliin: lanteeni liikkuivat sivuille vain muutamia senttejä, naamani oli punainen ja tukkani pystyssä. Alkoi hävettää. Minä hölmö olin kuvitellut liikehdintäni muistuttavan edes hitusen eteläamerikkalaisen tanssinopettajan luontevaa tanssia. Kuitenkin peilistä katsovat silmät sädehtivät iloa. Tuo hetki, tuolla tanssitunnilla, kesti todellisuudessa vain muutamia sekunteja. Muistan sen silti kuin eilisen. Muistan onnen tunteen. Mitä väliä sillä oli miltä näytän, jos oloni on näin hyvä?

Katso Elävässä arkistossa: Suomi hullaantui iloiseen zumbaan

Itsestään kannattaa toki olla kiinnostunut, sillä itsensä kanssa joutuu elämänsä loppuun asti elämään. Itseensä kannattaa tutustua, sen kertovat jo lukuisat elämäntaito-oppaat. Kauneus on katsojan silmässä, mutta niin on ihmisyyskin. Se miten minä näen ihanat, kauniit ja arvokkaat ystäväni, ei välttämättä ole yhtä sen kanssa kuinka he itsensä näkevät. Minä voin kuitenkin auttaa heitä näkemään itsensä paremmin, aivan kuin he ovat auttaneet minua. Olemmehan loppupeleissä jokainen toistemme parhaita peilejä.

Asiasanat:

0 kommenttia