Ajankohtaisputki

Valio dumppaa

Valion toimitusjohtaja Pekka Laaksonen on onnistunut saamaan viestinsä perille: ruotsalaista maitoa pidetään suurena uhkana suomalaisille maidontuottajille. Saavutus on erinomainen, etenkin koska tullin tilastoista paljastuvat faktat eivät tue Laakosen viestiä.

Tällä kertaa MOT lähti liikkeelle pääministerin maitolausunnoista, mutta tullin tilastot toivat jutulle aivan uuden ulottuvuuden.

Vuonna 2009 Suomeen tuotiin Ruotsista 30 miljoonaa litraa maitoa. Suomen oma tuotanto oli 2 264 miljoonaa litraa. Suomalainen maidontuottaja sai keskimäärin 40 senttiä litralta meijeriltä, ja valtiolta 7 senttiä tukea. Ruotsalaisesta maidosta maksettiin 33 senttiä litralta.

Laaksonen väittää, että ruotsalaista maitoa polkumyydään, ”rahdataan väkisin” Suomeen alle Ruotsin tuotantokustannusten. Ruotsalainen maidontuottaja sai viime vuonna 29 senttiä litralta. Polkumyyntiväite on harhaanjohtava.

Valion toimitusjohtaja väittää myös, että tanskalaiset dumppaavat, polkumyyvät juustoja Suomeen. Tästäkin asiasta tosiasiat löytyvät tullin Uljas-tilastoista: Tanskasta tuotiin viime vuonna 11 miljoonaa kiloa juustoa Suomeen. Hinta oli keskimääärin 4,04 euroa kilolta. Valion kokonaisjuustovienti vuonna 2009 oli 36 miljoonaa kiloa, keskihintaan 3,10 euroa kilo. Suomesta vietiin siis enemmän juustoa kuin tuotiin, mutta halvemmalla.

Miksi Valion toimitusjohtaja syyttää tanskalaisia polkumyynnistä, kun Valio itse vie juustoa halvemmalla ulkomaille? Valiohan on se, joka harrastaa polkumyyntiä, myy alle tuotantokustannusten. Tästäkö johtuu, että Valion omat tuottajat saavat yhä huonompaa hintaa Valiolta?

Mitä Valion tuottaja ajattelee tästä? Meijerituotteiden kuluttajana olen itse yllättynyt siitä, että Valio vei 8,5 miljoonaa kiloa juustoa Yhdysvaltoihin vuonna 2009, hintaan 3,26 euroa kilo. Tämä vienti on Valion ylpeydenaihe. Valion Emmentalia viedään kovien vientiponnistusten tuloksena USA:n itärannikolle suuria määriä.

Mutta tämä hintahan on törkeä: Emmentalia kolme euroa kilolta. Me suomalaiset maksamme Valion Emmentalista 15-20 Euroa kilolta. Miksi Valio myy polkuhintaan Emmentalia bostonilaisille? Miksei Valio myy Emmentalia halvemmalla meille suomalaisille? Eikö hieno ja perinteikäs yritys voisi lopettaa tuotteidensa polkumyyntiä?

Asiasanat:

maito

meijerituotteet

Valio

MOT: Hovioikeuksien raiskaustuomiot viideltä viime vuodelta

0 kommenttia

Raiskaukset lainvoimaiset tuomiot
Ehdollinen tuomio 18 kpl 33 %
min 14 kk
max 22 kk
k.a. 17,7 kk
Ehdoton tuomio 37 kpl 67 %
min 8 kk
max 30 kk
k.a. 20,2 kk

Raiskaukset, joihin liittyy muitakin rikoksia (ml. lapsiin liittyvät)
Ehdollinen tuomio 21 kpl 20 %
min 13 kk
max 24 kk
k.a. 18,2 kk
Ehdoton tuomio 83 kpl 80 %
min 6 kk
max 72 kk
k.a. 25,7 kk

Törkeä raiskaus (ml. lapsiin liittyvät), lainvoimaiset tuomiot
Minimit ja maksimit Ehdollinen tuomio 0 kpl
min 0 kk
max 0 kk
k.a. 0,0 kk
Ehdoton tuomio 22 kpl 100 %
min 28 kk
max 60 kk
k.a. 40,7 kk

Asiasanat:

Salaiset tuomiot

1 kommentti

Tilasimme tämän viikon MOT: Raiskaus ja rangaistus –ohjelmaa varten kaikista Suomen hovioikeuksista raiskausrikostuomiot viiden viime vuoden ajalta. Valintakriteeri oli, että syytteenä oli joko raiskaus, törkeä raiskaus tai pakottaminen sukupuoliyhteyteen.

Tapauksia löytyi kaikkiaan 337. Hovioikeuksien kirjaamot ansaitsevat yhteistyöstä kiitoksen.

Tiesin jo etukäteen, että suuri osa tuomiosta on salaisia. Silti jouduin yllättymään siitä, kuinka vähän tietoa tuomiolauselmissa on. Yksinkertaisimmillaan tuomiossa lueteltiin vain tekijä, rikokset, joihin hän on syyllistynyt, tuomio sekä vahingonkorvausten määrät.

Vain noin kolmasosassa tapauksista oli mukana julkisia osia, joissa oli mukana teonkuvauksia. Muutamista tuomioista oli kirjoitettu julkinen seloste joko käräjäoikeudessa tai hovioikeudessa. Sen perusteella saattoi saada jonkinlaisen käsityksen raiskauksen tekotavasta sekä tuomion perusteista. Jotkut julkiset selosteet olivat niin lyhyitä ja ylimalkaisia, että niissä toistettiin käytännössä pelkkä tuomiolauselma.

Salassapidon vuoksi edes tuomioistuimilla ja syyttäjillä ole kattavaa tietoa siitä, millaisia raiskausjutut oikeastaan ovat. Järjestelmässä kenelläkään ei ole kokonaiskäsitystä siitä, mitä raiskauksissa oikein tapahtuu. Siihen voi päästä perehtymään vain kokenut tutkija, kuten MOT:n haastattelema professori Terttu Utriainen.

Näin laajaa aineistoa käsiteltäessä huomio kiinnittyy väistämättä yksityiskohtiin ja ääritapauksiin. Mieleen jäävät tapaukset, joissa tuomio on poikkeuksellisen kova tai hovioikeus on muuttanut käräjäoikeuden tuomiota poikkeuksellisen paljon.

Esimerkiksi Lohjan käräjäoikeus tuomitsi vuonna 2003 miehen kahdesta raiskauksesta ja kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä puolentoista vuoden ehdottomaan vankeuteen. Toinen mies sai raiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä niin ikään puolentoista vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen.

Hovioikeuden käsittelyssä rikossyytteet säilyivät ennallaan, mutta rangaistus aleni. Molemmat saivat vuoden ja kahden kuukauden ehdollisen tuomion. Vankilatuomion sijaan he pääsivät vapaalle jalalle. Herää kysymys, millainen tapaus on ollut. Miten kaksi eri oikeusastetta on voinut antaa samoista rikoksista niin erilaiset tuomiot? Emme pysty vastaamaan.

Vain joka kymmenes käräjäoikeuden tuomio on kiristynyt hovioikeudessa. Otetaan esimerkki:
Mustasaaren käräjäoikeudessa miestä syytettiin alun perin pahoinpitelystä ja raiskauksesta. Käräjillä raiskaussyyte putosi pois ja mies sai pahoinpitelystä kolmen kuukauden ja 15 päivän ehdollisen tuomion. Syyttäjä valitti tuomiosta hovioikeuteen. Hovioikeus katsoi, että tekijä oli syyllistynyt sekä raiskaukseen että pahoinpitelyyn. Tuomio koveni hovissa vuodeksi ja kuudeksi kuukaudeksi ehdotonta vankeutta. Miksi? Emme pysty vastaamaan, koska asiaa ei ole perusteltu tuomiolauselmassa.

Seksuaalirikoksissa suojaikäraja on 16 vuotta, eli sitä nuorempiin kohdistuneet seksuaalirikokset tuomitaan lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä. Rajasimme tästä selvityksestä pois lasten hyväksikäyttötapaukset, koska niissä tapausten kirjo ja uhrien ikähaitari on erittäin laaja. MOT:n aineistossa on nyt kuitenkin mukana 13 - 15-vuotiaisiin kohdistuneita raiskausrikoksia.

Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa valmistui viime keväänä lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rangaistuskäytäntöä koskeva tutkimus. Siitä ilmeni, että rikokset vaihtelivat tekotavoiltaan ja siten myös vakavuudeltaan ja rangaistavuudeltaan huomattavasti. Samanlaista laadullista tutkimusta kaivattaisiin myös raiskausrikoksista. Vasta sen jälkeen voitaisiin aidosti keskustella tuomioiden oikeudenmukaisuudesta tai oikeudettomuudesta.

Keskustelu raiskaustuomioista on vasta alkamassa. Mitä mieltä itse olet?

Asiasanat:

hovioikeudet

Raiskaustuomiot

Maabrändiä kytösavuista

0 kommenttia

Olen tehnyt vuosien varrella useita energia-aiheisia MOT-ohjelmia ja keskustellut niitä tehdessäni ulkomaalaisten energia-asiantuntijoiden kanssa. He eivät kykene peittämään ihailuaan ja kateuttaan järkeviä suomalaisia kohtaan: Me kun ainoina maailmassa pystyimme pitämään päämme kylmänä ja tekemään oikea-aikaisesti päätöksiä uuden ydinvoiman rakentamisesta - silloin kun toimituskapasiteettia oli vielä olemassa ja hinnat alhaalla.

Tämä on ensiluokkaista Suomi-brändin rakentamista. Ulkomaalaisten näkökulmasta Suomella on jo pitkä etumatka, kun muualla vasta yritetään saada rivejä kokoon ydinvoimalapäätösten taakse.

Mutta sitä ulkomaiset asiantuntijat eivät ymmärrä, että miksi ydinvoimapäätösten jälkeenkin Suomessa halutaan vielä rakentaa tuulivoimaa, joka on osoittautunut taloudelliseksi katastrofiksi ja hyödyttömäksi, ellei suorastaan vahingolliseksi hiilidioksidipäästöjen vähentämisen kannalta.

Puhumattakaan tuulivoimaloiden aiheuttamasta tuhosta eläinmaailmassa: Yksin Espanjassa arvioidaan miljoonan linnun kuolevan vuosittain tuuliroottorien siipiin. Leikkikääpä ajatuksella, että ydinvoimalan tiedettäisiin aiheuttavan vastaavaa tuhoa linnuille, lepakoille ja perhosille. Saisiko sellainen voimala koskaan rakennuslupaa?

MOT-raportti "Helsingin vihreä painajainen" arvioi pääkaupungin energiaratkaisuksi tarjotun biopolttoainemallin perusteita ja vaikutuksia.

Helsinkiin suunnitellun laajamittaisen risujen polton päästämien pienhiukkasten tiedetään aiheuttavan vuosittain kymmenkunta ylimääräistä keuhko- ja sydäntautikuolemaa. Kymmenessä vuodessa se tekee 100 kuolemaa ja investoinnin 60 vuoden kuoletusaikana 600 hengenlähtöä. Kuvitelkaa huviksenne mitä seuraisi, jos ydinvoimalaan liitettäisiin vastaavat surmaluvut. (Lähde: professori Matti Jantunen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos)

Euroopan johtajat ovat päättäneet, että Euroopan pitää näyttää muulle maailmalle esimerkkiä vaihtoehtoisiin, uusiutuviin energiamuotoihin siirtymisessä. Asetetut prosenttivaatimukset ovat järkyttävän korkeita kaikille EU-maille, mutta silti Suomen asema on suhteellisen helppo muihin EU-kumppaneihin verrattuna: Meillä on puuta poltettavaksi, mutta eteläisillä EU-kumppaneilla ei ole käytännössä muuta kuin tuulta ja hiukan aurinkoa.

Puun poltto energiaksi on varmaankin järkevää suurten metsien ympäröimissä kunnissa ja kaupungeissa. Mutta Suomen eteläreunassa sijaitseva metropoli Helsinki on vihoviimeinen paikka laajamittaiselle metsähakkeen poltolle: Metsät ovat kaukana ja kaupungin keskusta saa riesakseen taukoamattoman rekkarallin, melua ja hajuja.

Pääkaupungille olisi tarjolla vaivaton vaihtoehto: kaukolämmön johtaminen Helsinkiin putkea pitkin Loviisaan rakennettavasta uudesta ydinvoimalasta. Ratkaisu olisi kansantaloudellisesti järkevä, sillä muuten halkeavan uraanin synnyttämästä lämmöstä valuu kolme neljäsosaa hukkana mereen.

Mutta Helsingin päättäjät ovat sitä mieltä, että se ei ole liiketaloudellisesti kannattavaa. Perusteita tälle oudolle väitteelle emme saa kuulla, koska ne ovat Helsingin Energian liikesalaisuuksia.

Kyllä näinkin voidaan luoda Suomi-brändiä: Kytösavun aukeilla mailla on kansa, joka aina on polttanut päreitänsä.

Asiasanat:

Sisukasta peittelyä

0 kommenttia

Aina välillä kokenutkin toimittaja yllättyy. Miten huonosti yrityksen johto voikaan hoitaa suhteitaan julkisuuteen – ja luulla, että se pääsee kuin koira veräjästä peittämällä jälkensä.

Kaikki lähti siitä, kun etsin Sisu Autosta kertovaan MOT-ohjelmaan haastateltavia. Tavoitteenani oli löytää entisiä sisulaisia. He saisivat kertoa ajastaan Sisu Auton palveluksessa ja näkemyksensä yhtiön nykyisestä tilanteesta.

Olin sopinut haastattelusta yhtiön pitkäaikaisen työtekijän kanssa. Soitin vielä varmistaakseni haastatteluajan. Kaikki oli siis kunnossa. Tai niin minä luulin.

Neljä tuntia sen jälkeen, kun olimme sopineet ajasta ja paikasta puhelimessa, mies soitti minulle uudelleen. Hyvin nolona hän kertoi, ettei voikaan tulla haastateltavaksi ohjelmaan. Kun kysyin syytä, hän sanoi Sisu Auton tiedotuspäällikön toivoneen, ettei hän antaisi haastattelua.

Soitin tiedotuspäällikölle. Hän kiisti toivoneensa, ettei entinen työntekijä tulisi ohjelmaan: ”En mä muista, missä muodossa asian esitin. Tää on sellainen kuvio meidän kavereiden kanssa, että se on täysin uusi ja outo asia, että heitä haastatellaan johonkin. Ja ne sit miettii, että mitä – ja näin. Mutta enhän mä voi ruveta ketään kieltämään. Totesin vaan, että mieti nyt.”

Peittely-yritykset jatkuivat seuraavalla viikolla. Soitin Sisu Auton toimitusjohtajalle pyytääkseni lupaa kuvata kuorma-autojen kokoonpanoa. Se ei kuulemma ”oikein käy päinsä”. Ihmettelin, miksi ei.

Meillä on täällä vain näitä armeijan kuorma-autoja. Niitä ei periaatteessa oikein saisi kuvata, toimitusjohtaja selitti. No, pyysin kuvauslupaa maavoimien materiaalilaitokselta: Heillä ei ollut mitään kuvausta vastaan.

Soitin toimitusjohtajalle uudelleen. Keskustelimme kuvauksesta pitkään. Lopulta toimitusjohtaja paljasti korttinsa: Ei täällä oikein tapahdu mitään. Armeijan autoja seisoo hallissa. Ei meillä ole nyt mitään kuvattavaa, toimitusjohtaja selitti.

Ei auttanut vaikka yritin kertoa, että lähes tyhjä kokoonpanohalli sopii meille. Sehän kertoo Sisu Auton tilanteesta.

Ei mennyt läpi. Eikä siinä mitään, ymmärränhän minä toimitusjohtajaa. Ei ole kivaa näyttää tyhjää tuotantohallia.

Mutta toimitusjohtaja ei ajatellut asiaa loppuun asti. Kieltäytyminen ei näytä kovin hyvältä televisiossa.

Sama salamyhkäisyys jatkui, kun haastattelin Sisu Auton omistajia. Pystyin rivien välistä lukemaan, että jotain on tapahtumassa. Omistajat eivät vain halunneet kertoa, mitä.

Tällainen tilanne on hankala, niin firman omistajille, minulle toimittajana kuin teille, hyvät katsojat.

Mikä pahinta, lopulta me kaikki häviämme. Firman toiminta näyttää kiusalliselta peittelyltä, televisio-ohjelmasta ei tule niin todenmukainen kuin se voisi olla, ja ohjelma näyttää hieman muotopuolelta, koska pääsimme kuvaamaan Sisu Auton tehdasta vain ulkoapäin.

Loppujen lopuksi sain ohjelmaan kuvia Sisu-kuorma-autojen kokoonpanosta. Karjaan tehtaalla keväällä 2008 vieraillut kollega oli säästänyt tuolloin kuvaamansa nauhan. Ohjelman loppupuolella on siis kuvia ajalta, jolloin Sisu Auton siviilikuorma-autojen tuotanto oli vielä voimissaan.

Asiasanat:

Sisu Auto

Ei itsemääräämisoikeutta

5 kommenttia

MOT-ohjelmani Holhotut kertoo kolme tarinaa tavallisten ihmisten taistelusta edunvalvojia ja heitä valvovia viranomaisia vastaan. Jutunteon aikana törmäsin tapauksiin, joissa ihminen oli määrätty edunvalvontaan varsin kevein perustein.

Olin sopinut haastattelusta erään joensuulaisen miehen kanssa. Mies oli rikkonut nilkkansa humalassa toilaillessaan. Velkaakin oli kertynyt jonkin verran. Mies määrättiin edunvalvontaan. Edunvalvoja otti haltuunsa miehen rahat ja pakotti tämän laitoshoitoon.

Miehellä ei kuitenkaan ollut diagnosoitu sellaista sairautta, joka vaatisi edunvalvonnan määräämistä. Mies ei ollut varsinaisesti hullu tai toimintakyvytön. Hän oli vain omapäinen ihminen, joka ei tullut toimeen viranomaisten kanssa. Edunvalvonta on kuin hämähäkin seitti: mitä kovemmin mies rimpuili, sitä tiukemmin hän takertui kiinni.

Mies koki edunvalvonnan nöyryyttävänä ja haki edunvalvonnan lakkauttamista Joensuun käräjäoikeudelta neljä kertaa. Mies perusteli vaatimustaan sillä, että ”hänen tulonsa riittävät hänen omiin kuluihinsa ja edunvalvoja vaikuttaa häneen vain negatiivisesti”.

Sekä edunvalvoja että Pohjois-Karjalan maistraatti vastustivat edunvalvonnan lakkauttamista. Lääkärinlausunnon mukaan miehellä on ”epärealistisia kuvitelmia pystymisestään itsenäiseen elämään” ja ”osastohoidossa on tullut esille hänen luonteensa impulsiivisuus”. Joka kerta käräjäoikeus hylkäsi miehen hakemuksen. Ja joka kerta mies valitti Itä-Suomen hovioikeuteen. Vasta kahdeksannessa oikeudenkäynnissä Itä-Suomen hovioikeus päätti, että edunvalvonta lakkautetaan.

Tapaus vaikutti pöyristyttävältä, ja iloitsin siitä, että saisin kertoa sen ohjelmassani. Juuri ennen Joensuuhun lähtöämme yritin soittaa miehelle varmistaakseni tapaamisemme ajankohdan. Miehen puhelin ei ollut päällä. Eikä se avautunut seuraavaan viiteen päivään. Lopulta tavoitin miehen aikuisen pojan, joka kertoi minulle asioiden todellisen laidan: mies ryyppää ja on lähes liikuntakyvytön. Minun oli pakko myöntää, että ehkä tässä tapauksessa viranomaiset olivat sittenkin oikeassa. Ehkä mies todella oli edunvalvonnan tarpeessa. Päätin, että emme lähde Joensuuhun.

Tapaus kuitenkin osoittaa, että edunvalvontaan määrääminen ei ole ongelmatonta. Viime kädessä on kysymys siitä, onko ihmisellä oikeus sotkea elämänsä, jos hän haluaa? Jos valtio ottaisi siipiensä suojaan jokaisen alkoholiongelmaisen ja impulsiivisesti rahaa käyttävän, edunvalvonnassa olisi pian satojatuhansia ihmisiä.

Kävin läpi kymmeniä muitakin oikeuden päätöksiä edunvalvonnan lakkauttamisesta. Maistraattien oikedelle antamissa kannanotoissa haiskahtaa viranomaisten turhautuminen siihen, kuinka edunvalvontaan määrätyn asioita on vaikea hoitaa valvottavan ”yhteistyöhaluttomuuden, ymmärtämättömyyden tai vastahankaisuuden takia”.

Onneksi Korkein oikeus on edunvalvontaa koskevissa päätöksissään korostanut ihmisen itsemääräämisoikeutta: ”Ihmisarvon kunnioittamisen periaate sekä päämiehen etujen ensisijaisuus ja osallistumismahdollisuuksien turvaaminen edellyttävät, että päämiehelle tärkeiden etujen vaarantumista tulee arvioida päämiehen näkökulmasta eikä esimerkiksi viranomaisten toiminnan joustavuuden tai vaivattomuuden kannalta.”

Miksei tätä periaatetta noudateta alemmissa oikeusasteissa?

p.s. Edunvalvonnan käsittely jatkuu tiistaina, jolloin Ajankohtainen kakkonen (TV2 klo 21) kertoo tamperelaisesta naisesta, joka menetti edunvalvonnan takia asuntonsa irtaimistoineen.

Asiasanat:

edunvalvonta

Sanomalehti voi Suomessa yhä ihmeen hyvin

0 kommenttia

Perjantaipäivän ikävä media-alan uutinen tuli Ruotsista. Dagens Nyheter on ajautunut suuriin taloudellisiin vaikeuksiin, ja edessä on voimakas saneeraus. Toimittajia vähennetään, verkkolehden rooli arvioidaan uudestaan ja uusia julkaisutapoja pohditaan.

Suomessakin lehdet rimpuilevat muuttuvan toimintaympäristön, laskevien levikkien ja taantuman keskellä, mutta yhtä suurilta saneerauksilta on toistaiseksi vältytty. Pitkään sanomalehdet ovatkin olleet Suomessa käsittämättömän menestyvä bisnes.

Sanomalehtien menestymiselle on syynsä. Ensinnäkin suomalainen sanomalehdistö on rakentunut alueellisesti: sanomalehdillä on hyvin voimakkaat ja selvärajaiset levikkialueet, ja kilpailua lehtien kesken ei ole muutoin kuin joidenkin levikkialueiden rajoilla. Lisäksi sanomalehtien lukijat ovat kovin uskollista porukkaa – ehkä vähän liiankin uskollista: lehdet pystyivät jättämään oman tuotteensa jalostamisen pitkäksi aikaa liki kokonaan heitteile.

Maakunnallista sanomalehdistöä tukee toinen suomalaislehdistön erikoispiirre: kestotilausjärjestelmä ja lehden aamukanto kotiin. Aamukanto on kallis mutta ilmeisen hyvin lukijoita sitouttava järjestelmä. Myös se suosii alueellista lehdistöä. Kuka haluaisi tilata toisen alueen lehden, jos sen saisi kotiin vasta postissa tai seuraavana päivänä?

Nettilehtien aikana lukijat periaatteessa saattaisivat lukea jotain muuta kuin oman alueensa valtalehteä. Mutta nyt suomalaisen sanomalehdistön tukipilariksi saattaa hyvinkin nousta suurten ikäluokkien tottumus. Kun suuret ikäluokat nyt ja lähivuosina eläköityvät, heiltä jää valtava määrä aikaa ja energiaa kaikkeen muuhun. Esimerkiksi harrastuksiin, kuluttamiseen – ja lehtien lukemiseen. He ovat tottuneet saamaan lehtensä aamulla kahvipöytään kotiin kannettuna. Keskeistä tässä saattaa hyvinkin olla paikallisuus: lähimarketin erikoistarjoukset ja oman kaupungin menovinkit. ??

Asiasanat:

sanomalehti

verkkolehti

JSN:n langettava päätös A-studiolle 18.2.2010

0 kommenttia

Asia ratkaistu: 18.02.2010.

Vastaaja: Yleisradio, TV1

PÄÄTÖS

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös tutkintapyynnön seuraamista koskevassa asiassa. A-studion toimittaja teki ohjelmassa tutkintapyynnön ns. pikavippeihin mahdollisesti liittyvästä koronkiskonnasta. Toimituksen aktiivisesti aloittamaa prosessia ei seurattu ohjelmassa loppuun saakka riittävässä määrin. Toimittajan tutkintapyyntö sinänsä on hyväksyttävä poikkeuksellisena tiedonhankintakeinona, jos siitä avoimesti jutussa tai ohjelmassa kerrotaan.

Kantelu 11.11.2009

Kantelijan mukaan A-Studio käsitteli 23.1.2008 ns. pikavippejä ja niiden korkoja. Jutun ydin oli se, että pikavippien korot ovat kohtuuttoman korkeita ja että ao. yritykset mahdollisesti syyllistyvät koronkiskontaan. Huipennuksena jutun toimittaja jätti asiasta valtakunnansyyttäjälle tutkintapyynnön, jossa pyydettiin selvittämään syyllistyvätkö pikalainoja myöntävät yritykset koronkiskontaan. Insertin päätyttyä juontaja lupaa yksiselitteisesti, että ”me seuraamme asian etenemistä”.

Valtakunnansyyttäjän virasto antoi kantelun mukaan asian Keskusrikospoliisin tutkittavaksi. Krp päätti 5.12.2008 yksiselitteisesti, että pikalainoja myöntävät yritykset eivät ole syyllistyneet koronkiskontaan. Tämä päätös annettiin luonnollisesti myös ohjelman toimittajalle. Kantelija on odottanut ja muutamaan kertaan myös puhelinvastaajaan muistuttanut toimittajaa lupauksesta, jonka mukaan asiaa seurataan.

Kantelijan mielestä toimituksen tulisi omaehtoisesti viedä jutun uutisointi loppuun eikä jättää sitä epämääräisesti ilmaan – vielä siten, että pahin epäilyksen varjo jäi leijumaan juuri OPR-Vakuuden ylle. Kantelija oli ainoa pikalainoja myöntävän yrityksen edustaja, jota jutussa haastateltiin. Toimittajan tekemä tutkintapyyntö uutisoitiin sekä Ylessä että muissa medioissa laajasti. Kantelija haluaa JSN:ltä myös näkemyksen siitä, onko hyvän journalistisen tavan mukaista, että toimittajat tekevät tutkimuspyyntöjä viranomaisille puhtaasti journalistisin perustein.

Yleisradion vastaus 3.12.2009

Kanavapäällikkö Riitta Pihlajamäki vastaa, että A-studio liittyi osana jo pitkään jatkuneeseen keskusteluun lyhytaikaislainoista ja niiden seurauksista sekä lieveilmiöistä. Aihe oli yhteiskunnallisesti merkittävä: keskustelua oli käyty ns. pikavippien vaikutuksesta ylivelkaantumiseen ja varsinkin nuorison holtittomaan rahankäyttöön. Kansalaiskeskustelussa ja tiedotusvälineissä oli pohdittu etenkin pikavippien kuluja ja korkotasoa viitaten mm. lainsäädäntöön, joka yksiselitteisesti kieltää koronkiskonnan. Pikalainoja tarjoavien yritysten myöntämien lainojen vuotuisen korkotason laskettiin useissa kuluttajavertailuissa nousevan satoihin, joskus jopa yli tuhannenkin prosentin.

Ohjelmassa haluttiin kanavapäällikön mukaan selvittää, onko pikalainoissa kysymys koronkiskonnasta, ja siksi toimittaja teki tutkintapyynnön. Myös Valtakunnansyyttäjän virasto oli valmistellut omaa tutkintapyyntöään pikalainoista. Ohjelman esittämisen jälkeen Keskusrikospoliisi aloitti asiassa esiselvityksen. 5.12.2008 julkistettu selvitys toteaa, etteivät pikalainat täytä koronkiskonnan tunnusmerkistöä, eikä asiassa aloiteta varsinaista poliisitutkintaa. Asia uutisoitiin laajasti tiedotusvälineissä.

Pihlajamäen mukaan A-studion nettisivustolla A-tuubissa asiasta kerrottiin 16.12.2008 otsikolla ”Pikavipit eivät ole koronkiskontaa, sanoo KRP”. Tässä yhteydessä kerrottiin A-studion toimittajan aiemmin tekemästä tutkintapyynnöstä. Edelleen nettisivulla viitattiin Helsingin Sanomien asiaa koskevaan artikkeliin, johon sivustolla oli linkki. A-tuubi -portaali on oleellinen osa A-studio -ohjelmaperheen interaktiivista kokonaisuutta, jonne katsojia ohjataan jokaisessa A-studion lähetyksessä. KRP:n selvityksen tulos uutisoitiin siinä laajuudessa kuin sen painoarvo toimituksen käsityksen mukaan edellytti.

A-studio teki tutkintapyynnön siksi, että asian ympärillä käyty keskustelu polki paikallaan eikä viranomaisselvitystä näyttänyt syntyvän. Menettely on toki poikkeuksellinen, mutta se arvioitiin tässä yhteydessä perustelluksi. Journalistin ohjeet eivät kiellä tällaista tiedotusvälineen aktiivisuutta, ja voidaan ajatella, ettei tiedotusvälineen pidäkään aina olla pelkkä passiivinen raportoija. On myös huomattava, että A-studion toimittaja ei ollut millään tavalla liikkeellä omassa asiassaan, vaan huomattavan julkisen tiedonintressin vuoksi.

Ratkaisu

Työtä tehdessään journalistin on suositeltavaa ilmoittaa ammattinsa. Tiedot on pyrittävä hankkimaan avoimesti. Jos yhteiskunnallisesti merkittäviä seikkoja ei voida muutoin selvittää, journalisti voi tehdä haastatteluja ja hankkia tietoja myös tavallisuudesta poikkeavilla keinoilla (JO 9). Jos tutkintapyynnöstä, syytteestä tai tuomiosta on julkaistu uutinen, asiaa on mahdollisuuksien mukaan seurattava loppuun saakka. Oikeudenkäynnin aikana ei pidä asiattomasti pyrkiä vaikuttamaan tuomioistuimen ratkaisuihin eikä ottaa ennakolta kantaa syyllisyyteen (JO 35).

A-studion toimittaja jätti tutkintapyynnön siitä, syyllistyvätkö ns. pikavippiyritykset koronkiskontaan. Käynti valtakunnansyyttäjän toimistossa näytettiin pikavipeistä kertovan ohjelman yhteydessä, ja A-studion lopussa asiaa luvattiin seurata. Poliisin ratkaisusta, jonka mukaan esitutkintaa ei aloiteta, kerrottiin lyhyesti A-studion osiossa A-tuubin www-sivuilla. Maininnan lisäksi sivulta oli linkki Helsingin Sanomien julkaisemaan uutiseen.

Julkisen sanan neuvoston mielestä tutkintapyyntö viranomaiselle on Journalistin ohjeissa tarkoitettu poikkeuksellinen tiedonhankintamenetelmä, jota voi käyttää, jos yhteiskunnallisesti merkittäviä seikkoja ei voi muutoin selvittää. Lukijoilla, katsojilla ja kuuntelijoilla on oikeus tietää tutkintapyynnöstä viimeistään sen avulla saatuja tietoja julkaistaessa. Ohjelma sinänsä oli tehty hyvän journalistisen tavan mukaan.

Journalistin ohjeiden vaatimus oikeusprosessin seuraamisesta loppuun saakka takaa oikeudenmukaisen kohtelun nimenomaan tapauksissa, joissa tiedotusvälineen julkaisema epäily tai syyte osoittautuu vääräksi tai tuomio muuttuu. A-studion toimittaja lupasi ohjelmassa erikseen seurata tutkinnan edistymistä. Lisäksi ohjelmassa käytettiin poikkeuksellista tiedonhankintamenetelmää, jossa toimittaja itse teki tutkintapyynnön viranomaiselle.

Tiedotusvälineiden nettipalvelut kehittyvät perinteisten välineiden kaltaisiksi merkittäviksi tiedonvälittäjiksi. Julkisen sanan neuvosto pitää siitä huolimatta kiinni periaatteesta, että tutkintaprosessia on seurattava mahdollisuuksien mukaan loppuun asti samassa ohjelmassa. A-studion olisi näin ollen pitänyt kertoa, että kyse ei ollut rikoksesta.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Yleisradio TV1 on rikkonut hyvää journalistista tapaa ja antaa sille huomautuksen.

Ratkaisun tekivät:
Risto Uimonen (pj), Merja Ahtiainen, Sari Autio, Jussi Eronen, Juha Kulmanen, Tuomo Lappalainen, Inkeri Pasanen, Susanna Reinboth, Matti Saari ja Titta Sinisalo.

Todellisuus lööpin takana

0 kommenttia

Lööpit ovat mainettaan parempia.

Pääsin seuraamaan iltapäivälehden lööpin syntymistä ja juttelemaan tekijöiden kanssa. Menneiden viikkojen lööppien ja kansien rivistö toimituksen seinällä auttoi näkemään: eivät ne pursua pelkkää surua ja sisälmyksiä.
Hirtehisiä ne kyllä joskus ovat: ”Katso milloin kuolet”.

Yksittäiset perusrikokset eivät myy yhtä paljon kuin ennen, ja siitä saamme kiittää ostavaa kansaa. Tai oikeastaan siitä, että myös uudet aiheet myyvät. Terveysvinkit, matkaekstrat, säästöneuvopaketit – myös hyötyaiheilla saa nykyään lisäkatetta.

Samalla reissulla tajusin, että lööpeille on yleensä katetta. Nimenomaan iltapäivälehtien kohdalla ei ole vuosiin syntynyt tunnetta, että lööppiotsikko väitti enemmän kuin juttu antoi. Tai sitten niitä osaa jo lukea: jos törttöilleen ”huippu-urheilijan” nimeä ei ole mainittu lööpissä, hän on todennäköisesti sijoittunut kuudenneksi Takahuhdin ala-asteen Hopeasompa-kilpailuissa vuonna 1983.
Kuulemma katteettomat lööpit veisivät katetta myynnistä.
Turha niitä tehdä.

Joten minulla on ehdotus: jospa jäisimme kerrankin lööppien kauhistelun sijaan miettimään, kuinka taidokkaita ne ovat. Katsokaapa, kuinka tarkkaan sanat on valittu, kun uutispäivä on ollut huono. Miksi arvostamme tyhjästä draamaa keksiviä näytelmäkirjailijoita mutta emme tylsästäkin todellisuudesta minidraamaa tekeviä lööppiammattilaisia?

Asiasanat:

Iltapäivälehdet

lööppi

Haluan äänekkäitä lehtiä

0 kommenttia

Sanovat, että sanomalehtien ansaintalogiikat murtuvat. Tätä seuraa yleensä huoli siitä, mitä käy journalismille.

Mille "journalismille", voisi joskus kysyä.

Ovatko kulttuurisivut yhteiskunnalle elintärkeää journalismia? Eikö kulttuurista, kauneudesta, voi nauttia ilman ylös kirjoitettuja arvostuksia?
Maailma tuskin tukehtuisi, jos autoliitteet jäävät ilmestymättä.

Kun lehdistön tulevaisuus on uhattuna, keskustelijat nousevat herkästi kaupallisuuden yläpuolelle - nyt on Journalismi uhattuna. Entä jos maakuntalehdet kurjistuvat - viestintäkentän monimuotoisuus uhkaa pirstoutua, Suomesta tulee yksiääninen!
Näin sanovat samat johtajat, jotka ovat juuri päättäneet perustaa maakuntalehtien yhteisen politiikan ja ulkomaantoimituksen. Samat uutissivut monistetaan ympäri Suomen näihin "omaäänisiin" lehtiin.

Uutisten lisäksi Journalismiksi lasketaan yleensä kuuluisat "pitkät, taustoittavat jutut". Mikä on näiden osuus lehtien sisällöstä? Pienenevä. Panokset ovat verkossa. Mitä siellä on? Blogeja ja kyselyjä. Mikä niistä on yhteiskunnan liimaa, jota ilman emme voi elää?

Sanomalehdet lähtivät liikkeelle aatteiden voimalla. Niiden olemasaolo perustui sille, että jokin asia kaipasi äänen. Yhteinen asia oli oikeutus lehdelle.
Nyt kaikilla ihmisillä on yhä kovempi oma ääni. Yhä harvempi ihminen kaipaa äänitorvia, kaipaa asiantuntijoita. Internetistä löytää mielipiteet, kaduilta loput. Uutisia ja tietoa on ilmaiseksi, miksi ei niistä voisi muodostaa omaa mielipidettään - niinhän toimittajatkin tekevät kolumneissaan, joiden katsotaan olevan lisäarvoa lukijalle.
Yhteisöt, harrastajat ja keskustelijat löytävät toisensa ilman sanomalehteä. Lehti muuttuu moottorista peiliksi, joka imee aiheet keskustelupalstoilta, jopa omiltaan. Lehdestä tulee mainosalusta, joka kerää roiskeet.

Voisi sanomalehti ehkä olla jotain mieltäkin, ottaa ohjat käsiinsä. Kuluttaja ei kaipaa objektiivisuutta. Elämäntapalehdet menestyvät: ne, jotka puhuvat joka jutussaan lukijalle. Näin sinä voit muuttaa elämääsi paremmaksi. Sanomalehden pääkirjoitukset puhuvat ohi ja yli, jollekin hahmottomalle päättäjäjoukolle.

Entä jos meillä olisikin tulevaisuudessa paljon pieniä, mutta äänekkäitä lehtiä? Se olisi paluu lehdistön alkuperäisille juurille. Olisiko se niin paha?
Eiköhän tämän maailman saa perattua vähän pienemmilläkin sivumäärillä - ja lähetystunneilla.

Asiasanat:

journalismi

sanomalehdet