Sanotaan että tekniikka helpottaa elämää
Aprillipäivänä törmäsin Elävässä arkistossa videoleikkeeseen suomalaisesta innovaatiosta, vanhusten ulkoiluttamisautomaatista. Kyllä mahtaa olla auvoisat ajat niin hoitajilla mehutarjoilujen ääressä kuin vanhuksillakin ihan ikiomalla formularadalla. Ja ei, päivämäärästä huolimatta ei tarvinnut syödä silliä tai juoda kuravettä, kyseessä nimittäin on uusi Nokia!
KATSO: Vanhusten ulkoiluttamisautomaatti
Ajatuksena ihan kiva, pääsevät vanhukset sitten edes silloin tällöin ulkoilemaan. Kuinka pirun paha dementia saa olla että jaksaa vuodesta toiseen ”kaahailla” samalla radalla tai kiljua riemusta vuoristoradan mutkissa? Vuonna 2009 vanhukset tuntuivat olevan keksinnöstä innoissaan, miksiköhän heistä ei siis ole sen koommin kuulunut?
Tekniikka ei ole raivannut tietään vain vanhusten maailmaan, vaan koko yhteiskuntamme toimii sen varassa. Muutama vuosi sitten sain tilaisuuden seurata sairaalan toimintaa potilaan näkökulmasta seitsemän kohtalaisen toimintarikkaan vuorokauden ajan.
Niistä ehkä mieleenpainuvin oli eräs yö, jona en herännyt tavanomaiseen vanhan naisen tuskaiseen huutoon, vaan hätääntyneen hoitajatytön potilaan herättelyyn. Tämä vakavasti sairas vanhempi nainen oli tehnyt kuolemaa jo muutaman päivän ajan, hemoglobiinikin oli niin alhainen, että verta meni tiputuksessa monta pussia päivässä ja nyt hänellä oli kohtaus.
Naisen sänky oli yltäpäältä veressä ja kuuden hengen elvytystiimi, joka koostui niin hoitajista kuin lääkäreistäkin, mietti sätkivän ja verta vuotavan naisen vierellä: ”Montakohan pussia verta tänään on mennyt?”. Sivustaseuraajan näkökulmasta veripussit näyttivät olevan kohtalaisen keskeisessä roolissa hoitomuotoa mietittäessä. Ja vastaus tähän oli ainoastaan tietokoneella käytävän toisessa päässä, ratkaisua ei siis saatu syntymään. Vain muutama minuutti lisää pohdintaa ja elotonta naista lähdettiinkin kuljettamaan jo leikkaukseen.
KATSO: Yö Töölön sairaalan tapaturma-asemalla
Itselleni ei kovinkaan turvallinen olo kyseisestä reissusta jäänyt. Annetaanko lääkkeitäkin ihan summamutikassa, jos koneelle ei tiukan paikan tullen pääse? Naisen kohtalo jäi itselleni mysteeriksi, sillä seuraavana aamuna sängyn oli jo vallannut uusi potilas. Ehkä vanhalle naiselle oltaisiin saatu apu ripeämmin, mikäli edes ”tällaiset oleellisimmat” tiedot merkattaisiin sängyn päätyyn kansioon.
Pari viikkoa sitten myös Saksan oma halpiskauppa Lidl tarjosi hämmästyttävän kokemuksen tekniikan parissa. Kyllä olisi Halla-aho persiilleen lentänyt, jos olisi jonossa seuraavana ollut. Nimittäin kassalla maksuvuorossa oli hyvin suomea puhuva mies Lähi-idän maasta perheineen. Mies maksoi pankkikortilla ja myyjä sanoi, että kortin voi poistaa. Mies kertoi näppäilleensä väärän tunnusluvun, maksu ei ole voinut vielä mennä. Myyjä inttää vastaan, että kyllä kone ainakin sen hyväksyi. Ja mies haluaa maksaa uudelleen, ja myyjä estelee ja mies koittaa tunkea korttia uudelleen koneeseen ja niin edelleen. Tilanne alkoi käydä jo kovin koomiseksi, sillä mietin, mitä suomalainen tässä tilanteessa tekisi. Ei ainakaan inttäisi viittä minuuttia vain saadakseen maksaa ostokset uudelleen.
