Elämää ilman sähköä

Kyllä ilman sähköäkin pärjää maalla. Kirjoitan nimittäin tätä blogia mökillä kuudetta päivää ilman sähköä. (Huom: lopulta sähköttä oltiin yli kaksi viikkoa) Aikaa kirjoittamiseen ja lähettämiseen on 30 minuuttia. Sitten loppuu mikron akku. Kirjoittamista vaikeuttaa, että ei enää oikein tahdo nähdä mikron näppäimiä.

Sähkän tulosta ei ole tietoa. Eräs tietäväinen kertoi, että sähkötolpat ovat loppuneet Suomesta yllättävän kovan kysynnän takia. Siinä vinkki jollekin uutistoimittajalle tarkistettavaksi.

Mökkin on nyt siis sellainen kuin mökit olivat ennen sähkäistämistä. Mikäs siinä. Grillissä voi tehdä vaikka mitä. Se korvaa hellan. Vanhalle spriikeittimelle tuli uutta käyttöä.

Maakellaria jällen kaipaisi, mutta kun ei ole. Suosittelen, tehkää pahan päivän varalle. Silloin maito säilyisi ja saisi viileää oluttakin, ei siis liian kylmää.

Illalla on ihanan romanttista. Kynttiläillallinen joka ilta. Lukea tosin ei oikein voi, koska vanhat silmät kaipaisivat enemmän valoa.

Televisiosta vieroittaminen on hieman vaikeaa, mutta televisiottomuuteen alkaa tottua. Entisenä radiolaisena suosittelen kuuntelemaan radiota. Siitä saa kaikki mitä ihminen tarvitsee. Myös asiallista syventävää puhetta. Radio Peili, nkyiseltä nimeltään Puhe, on hyvä, toivottavasti YLE:n uusi johto ei lopeta sitä. Kukaan muu kuin YLE ei sellaista voi tehdä.

Myrskystä oli hyväkin puoli. Kun puita kaatui mökkitontilta enemmän kuin tarpeeksi, niin UMPS alkoi toimia tuvassakiin ikkunan äärellä. Aiemmin piti mennä parin sadan metrin päähän luodolle.

Mikäpä tässä ilman sähköå. Kyllä sitä pärjää kun on omatoiminen.
Paras lopettaa kun mikron pattereissa on vielä hieman virtaa. Täytyy mennä huomenna maalikylille lataamaan mikron ja kännykän akkuja.

P.S.

Piti mennä kiireesti luodolle, kun yhteys heikkeni.

 

 

 

Matti Laitinen vallan vaiheilla

 Matti Laitinen toimitti pitkään YLE Radio 1:n yhteiskuntakriittistä Vallan vaiheilla - ohjelmaa, mutta ei osannut YLE:stä eläkkeelle jäätyään asettua kiikkutuoliin ja jatkaa mm. tämän blogin pitämistä.

Blogiarkisto