Nanosellustako metsäteollisuuden uusi Sampo?

Viime vuosien uutisia seuratessa on tullut mielikuva kuin metsäteollisuus olisi pian Suomessa historiaa. Tehtaita suljetaan toinen toisensa jälkeen ja sellua keitetään Etelä – Amerikassa paljon, paljon halvemmalla kuin Suomessa.

Kokonaiskuva on kovin väärä. Väärä on sekin käsitys, että paljon mitään uutta väsähtäneessä metsäteollisuudessa ei olisikaan kehitteillä. Juuri nyt paljon on, mutta se vie vielä aikaa. Nanosellu on yksi lupaavimmista uuden teknologian kehityssuunnista.

Kuva:YLE

YLE Radio Suomen Metsäradion ohjelmasarjaa ´Metsän uudet innovaatiot´- tehdessäni olen jatkuvasti hämmästellyt kuinka paljon innovatiivisuutta jää julkisuudessa huomaamatta synkkien irtisanomis- ja lopetusuutisten varjoon.

Toisaalta hämmästyttää kuinka hajanaista metsäteollisuuden tutkimustoiminta on ollut ja on vieläkin. Voimavaroja on siroteltu isojen yritysten omiin tutkimusyksiköihin ja toisaalta perinteisiin tutkimuslaitoksiin kuten Valtion teknillinen tutkimuslaitos, VTT.

2000 – luvulla tutkimuksen voimavaroja on kuitenkin yhdistetty ja verkostoiduttu. Siis vasta sitten kun metsäteollisuudella ei enää mennyt yhtä hyvin kuin ennen. Metsäteollisuus uinahti, minkä monet alan asiantuntijat nykyisin myöntävät.

Tuotantotoiminnan teknistä kehittämistä on kyllä tapahtunut koko ajan, mutta se ei vain riitä, kun kokonaan uusia innovaatioita kaivataan.

Mielenkiintoinen esimerkki voimavarojen, innovatiivisuuden ja kaupallisuuden yhdistelmästä on helmikuussa 2008 perustettu Suomen Nonoselluloosakeskus. Siinä VTT, Teknillinen korkeakoulu TKK ja metsäjätti UPM yhdistivät tutkimusresurssejaan 40:n henkilön yksiköksi.

Päämääränä on paitsi tutkia, niin kehittää lähivuosina kaupallisesti hyödynnettäviä tuotteita puun mikroskooppisen pieniä nanosellukuituja - nanofibrillejä - apua käyttäen.

Kovin ovat ajat muuttuneet siitä, kun Ulf Sundqvist (sd.) 1970 – luvulla ideologian täyteisenä ministerinä ollessaan kielsi VTT:n ja kaupallisten yritysten yhteishankkeet. Tutkimuksen piti olla tutkimusta ja yritystoiminnan yritystoimintaa.

Mutta mitä nanosellu oikein on? Selluloosakuidut muodostuvat nanofibrilleistä ja ovat vain tuhannesosa 30 mikrometriä leveistä ja 2 – 3 millimetriä pitkistä selluloosakuiduista. Yhdestä kuutiosta puuta saadaan hieman yli 1000 kilometriä nanosellua.

Tutkijoiden haasteena on tuottaa suuria määriä tasalaatuisia nelosellukuituja. Näitä taas käytetään muokattaessa puukuitumateriaaleja ja luotaessa niihin aivan uusia ominaisuuksia.

Ollaan siis varsin kaukana perinteisestä sellun ja paperin valmistuksesta kun nanosellun avulla tehdään erikoispapereita ja pinnoitteita. Nanofibrillejä voidaan käyttää luotaessa lisäarvoa myös rakennus-, auto-, huonekalu- ja elektroniikkateollisuudessa.

Nanotutkimus onkin viime vuosien kuuma tutkimusala monien mahdollisuuksiensa takia. Se on huomattu myös Venäjällä, joka haluaa rakentaa nanoteknologiasta taloutensa uuden tukijalan perinteisen öljyn ja kaasun lisäksi.

Suomessa juuri käynyt Venäjän valtiollisen nanoteknologia-alan pääomasijoitusyhtiö Ruslanin pääjohtaja Anatolis Tshubais julisti:

- Tehtävämme on luoda Venäjälle nanoteknologia-ala, joka tuottaa vuoteen 2015 mennessä 20 miljardia euroa.

Kova haaste, kun maa joutuu luomaan nanoteknologia-alansa lähes tyhjästä. Suomessa ollaan jo pidemmällä.

Jos kiinnostaa kuunnella mitä Suomen Nanoselluloosakeskuksessa on meneillään, niin se kuuluu YLE Areenan sivuilta

TAI

myös tästä (käytä Firefox - selainta, jos Internet explorer ei toimi)

Suomen Nanoselluloosakeskus.mp3

Haastateltavana on UPM:n tutkimuskeskuksen ulkoisten hankkeiden johtaja Timo M. Koskinen.

3 kommenttia

Tuossa on nanosellusta aika kattava juttu. Kannattaa kuunnella myös tuo mp3 tiedosto...Lisää tietoisuutta paljon.
Terveisin Matti

She has attracted a youthful shoe wearing crowd with a line called Dolly Girl, Christian louboutin 2011 , and a children’s line, Anna Sui Mini, 2009. If lavender and blue wedge shoes and butterfly cutout gladiator sandals from the fashion runways don’t inspire you, or do inspire, cheap christian louboutin shoes but are out of your price range, then you might be delighted to know that there is a line of ladies louboutin shoes outlet and even louboutin shoes 2011 and sandals not quite so crazy but still unique that Anna Sui has designed for a Target Collection. The newest collection will appear in christian louboutin outlet online in the autumn 2009. These great designer shoes and boots are a way to have cheap wedge shoes (about $100) with designer labels and the famous Anna Sui quality. From trend Hunter comes a pair of unbearable shoes, jimmy choo outlet and no they’re not high heel wedge shoes or boots or thigh-high animal print boots, but they are unusual.

Apparently made from a regular ladies pump and decorated with glass and rhinestones, tory burch these womens shoes are certainly fit for all the Cinderella wanabes. They are Kraken Mosaics with “Space Case” stained glass shoes! There are other stained glass shoes, tory burch outlet if you try to search online, most are wedge sports shoes with a stained glass pattern. Totally awful colorful military camouflage tory burch flip flops, and in my opinion, less wearable than these mosaic glass heals. If you were thinking that a pair of glass shoes would be more like the clear tory burch wedges you’ve seen on the runways or the ones you read about in fairytales, ttory burch shoes hey also exist and not just for runways made by designers for the rich.

Ja stora ensohan on jo aloittamassa nanosellun käytön nestepakkauskartongeissaan.

Matti Laitinen vallan vaiheilla

Matti Laitinen toimitti pitkään YLE Radio 1:n yhteiskuntakriittistä Vallan vaiheilla - ohjelmaa, mutta ei osannut YLE:stä eläkkeelle jäätyään asettua kiikkutuoliin ja jatkaa mm. tämän blogin pitämistä.

Blogiarkisto