Vanha lama ei paljon opettanut työttömän kannalta

Jos vertaa 1990 – luvun alun lamaa nykyiseen työttömän työnhakijan näkökulmasta, niin eipä paljon ole muuttunut. Nuorten ja ikääntyneitten on edelleen yhtä vaikea päästä työn syrjästä kiinni.

Kovin paljon ei ole tapahtunut periaatteellista muutosta tukijärjestelmissäkään. Ne ovat edelleen osin passivoivia. Itsensä auttajaa lyödään halolla päähän.

Minulla on tästä omakohtaisia käytännön kokemuksia toisin kuin hallintobyrokaateilla ja monilla poliittisilla päättäjillä. Kerrotaan siis miltä asiat näyttivät työttömän työnhakija näkökulmasta ennen ja nyt.

Paperille painettu sanomalehti Uusi Suomi lopetettiin loppuvuodesta 1991. Monenlaiset osaajat joutuivat etsimään uusia töitä aikana, jolloin Suomi aloitti huiman lamasyöksyn.

Olin silloin 47 – vuotiaana ensimmäistä kertaa eläessäni työtön työnhakija. Monipuolisesti kokenut, ammattitaitoinen toimittaja, jonka kunnossa ei ollut mitään vikaa. Ei yrittämisen halussakaan.

Hyvin pian kuitenkin selvisi, että lehtitaloissa oli keksitty ovi, joka aukeni vain ulospäin. Tätä kesti sittemmin vuosikausia, mutta sitähän en voinut tietää.... onneksi.

Nyt Suomessa eletään samankaltaista aikaa, vaikka uhkaavasta työvoimapulasta puhutaan. Toteutuukohan työvoimapula todella laajamittaisesti, vai onko lopulta työpaikkojakin niin vähän, että työvoimaa riittää aivan kohtuullisesti?

Eihän opettajiakaan tulevaisuudessa tarvita ikäluokkien pienentyessä niin paljon kuin nyt. Julkista sektoriakin yritetään supistaa kovalla kädellä. Toisaalta sairaita ja vanhuksia on yhä enemmän suurten ikäluokkien myötä.

Aivan ensiksi aloin tutustua työttömyys- ja sosiaaliturvaa käsittelevään säännösviidakkoon. Oli vähän kuin pakko.

Hyvin pian huomasin, että säännösviidakko tarjosi loistavia jutunaiheita. Se oli ja on edelleenkin kuin Franz Kafkan satiirisista romaaneista. Jutut vain piti saada kaupaksi, työtön freelanceri kun olin.

Vuonna 1992 työttömyysturvajärjestelmä oli nykyistä armeliaampi. Työtön sai olla varsin rauhassa työtön, mutta nykyisin ei yhtä rauhassa. Ongelma vain oli, että järjestelmä passivoi, kuten vieläkin pääosin passivoi, mutta poliitikot ja viranomaiset eivät sitä myöntäneet.

Kun puhuin tästä silloiselle työministeri Ilkka Kanervalle, niin hän torjui kritiikkini:
- Et taida nyt oikein tietää.

- Itse et tiedä, minä elän järjestelmässä ja varmasti tiedän.

Siihen keskustelu loppuikin. Vasta vuosia myöhemmin poliitikot ja hallintobyrokraatit alkoivat vähän kerrassaan tunnustaa sosiaaliturvajärjestelmässämme olevan ns. kannustinloukkuja.

Näitä on vuosien mittaan yritetty purkaa, mutta kohtalaisen huonolla menestyksellä. Työttömyysturva, toimeentulotuki ja monet muut tuet yhdessä muodostavat pirun nyrkin, jota ei ole pystytty aukaisemaan vieläkään.

Työnteko ja itsensä auttaminen ei edelleenkään aina kannata. Hyvä esimerkki näistä kafkamaisista säännöksistä on, että viimesijaisella eli toimeentulotuella olevan ei kannata ottaa lainaa vaikkapa vuokransa maksamiseen. Vippi katsotaan tuloksi ja se vähentää toimeentulotukea.

Itsensä auttaja joutuu vain yhä pahempaan suohon.

Joka tapauksessa kirjoitin näistä säännöskukkasista monta kirpeää juttua. Käänsin siis hassun byrokratian rahaksi. Myöhemmin YLE:stä töitä saatuani hyödynsin tietämystäni monta kertaa sosiaali- ja työvoimaministerien harmiksi Vallan vaiheilla – radio-ohjelmassani.

Miten sitten työttömään työnhakijaan 1990 – luvun alkupuolella suhtauduttiin? Samalla tavalla kuin nykyisinkin. Ei siinä mitään muutosta parempaan ole tapahtunt.
Vanhimmasta päästä ulos, työttömyysputkeen ja eläkkeelle. Putkea tosin yritetään nyt tukkia.

Nuorille työnhakijoille asetettiin ja asetetaan nytkin kohtuuttomia osaamisvaatimuksia. Ikäsyrjintäkin voi yhä hyvin. Nelikymppinen alkaa olla jo vanha, puhumattakaan viisikymppisestä.

Törmäsin myös mielenkiintoiseen työn saannin esteeseen. Olin liian kokenut. En kokeneena toimittajana ja 1988 lopetetun, kotkalaisen Etelä – Suomi – sanomalehden entisenä vastaavana päätoimittajana saanut edes kesätoimittajan paikkaa.

Miksikö en? Kaverini kertoi sisäpiirin tiedon: ei ne nuoremmat pikkupomot halua alaisekseen itseään kokeneempaa.

Eipä tässäkään muutosta ole tapahtunut. Seminaareissa puhutaan yhtä ja käytännössä toimitaan toisin. Samaa koskee tilannetta, kun potkuja aletaan jakaa. Nykyisin niitä tosin pehmennetään ´paketeilla´. Saat lisärahaa, jos lähdet nyt (tai muuten saat joka tapauksessa kohta potkut).

Kymmenkunta kuukautta enemmän tai vähemmän työttömänä freelancerina sinniteltyäni pääsin työllisyyskurssille. Meille työttömille opetettiin kuinka tietokoneella voi tehdä kaikenlaisia julkaisuja. Näin ehkä voisi työllistää itsensä yrittäjänä, meille kerrottiin.

Kurssin toisen päivän jälkeen sain tiedon, että hyvin vaatimaton radio-ohjelmaideani oli YLE:ssä hyväksytty. Jätin kurssin siihen paikkaa, kun sain edes vähän oikean työn syrjästä kiinni.

Desktop publishing – kurssi tuskin olisi kuitenkaan johtanut oikeaan työllistymiseen.

YLE:n syrjästä kiinni pääseminen  johti lopulta työsuhteeseen ja päättyi aikanaan eläkkeelle. Silloin, helmikuussa 2009, uusi lama oli jo tulossa.

Hyvät työttömät työnhakijat. Ottakaa nirsoilematta vastaan entiseen verrattuna pienipalkkaisetkin työt, jos vain jotakin saatte. Tekeminen on aina parempi kuin mitään tekemättömyys. Sitä ei koskaan tiedä mihin kaikki elämässä johtaa.