Voi hyvä tavaton!

Juuri pitkähköltä Yhdysvaltain matkalta palattuani en voi kuin ihmetellä suomalaista tavattomuutta. Kun USA:ssa toisten huomioon ottaminen ja kiitos on normaalia käytöstä, niin Suomessa se on melkein poikkeus.

Vapaan kilpailun ja yksityisen yrittämisen maassa, Yhdysvalloissa, taas ihmettytti kuinka monella alalla valtio on ottanut vastatakseen ongelmista. ´Sosialismi´ ulottuu pankkeihin, autoteollisuudeen ja vaikeuksiin joutuneitten ihmisten asuntoihinkin.

(Tästä kuuluu teksti tekijän lukemana.

avautuu helpoimmin Firefoxilla tai

Internet Explorerilla: klikkaa hiiren oikealla ja sitten AVAA -kohdasta))

Voi hyva tavaton blogi.mp3

Voi hyvä tavaton miten maailma on muttunut niistä päivistä, kun Amerikka oli – ainakin puheissa - markkinatalouden paratiisi ja Neuvostoliitto kommunistien. Nyt kaikki on yhtä globaalia sekamelskaa.

Mutta tuohon amerikkalaiseen tapakulttuuriin. Matkailimme Yhdysvaltain luoteisrannikolla, Washingtonissa ja Oregonissa. Asuimme hyvin periamerikkalaisissa perheissä, sukulaisissa ja tuttavissa.

Jos heitä jotenkin kuvaisi, niin valkoisia, keskiluokkaisia, kohtuullisen hyvin toimeentulevia, mutta ei mitään rikkaita. He olivat toteuttaneet amerikkalaisen unelman: oma talo (pitkällä pankkilainalla), pari autoa (lainalla osin ostettuja), töitä kaikilla ja lapset kiltisti koulussa.

Osa äänesti republikaaneja, osa demokraatteja. Politiikkaa puhuimme paljonkin, mutta siitä lisää joskus myöhemmin.

Perheissä kiinnitti huomiota kuinka huomaavaisesti vanhemmat ja lapset kohtelivat toisiaan. Aivan toisin kuin Suomessa, jossa vanhempien ja toistensa kunnioitus on kokenut inflaation.

Aamulla syötiin yhdessä, samoin illalla aina kun se vain oli mahdollista. Se oli osa perheen yhteenkuuluvutta. Niinhän Suomessakin oli ennen tapana, ennen kuin kaikki alkoivat mennä ja tulla kuka milloinkin oman aikataulunsa mukaan. Ehkä sunnuntaina vain tavataan yhdessä.

Illallinen alkoi lyhyellä ruokarukouksella, eivätkä perheet olleet mitään huippu-uskonnollisia. Rukous ja kiitos Jumalalle vain oli osa normaalia elämää. Ei siitä mitään suurta numeroa tehty.

Nyt jo aavistan jonkun ihmettelevän, että minkähänlaisia patavanhoillisia ihmisiä se Laitinen oikein on tavannut. Itse asiassa hyvin perusamerikkalaisia. Juuri niitä, joitten äänillä niin Barak Obama kuin häntä ennen Georg Bushkin nousi presidentiksi.

Kuva amerikkalaisista ja amerikkalaisuudesta on Suomessa kovin kahtiajakoinen. On joko huippurikkaita tai sitten paljon väliinputoajia. Molempia on, mutta suurin osa on aivan tavallisia tallaajia. Kuka heistä olisi tiedotusvälineissäkään kiinnostunut?

Niinhän on Suomessakin. Jos tiedotusvälineitä seuraa, niin miehet vain sortavat naisia, tasa-arvoa ei ole, homojen ja lesbojen asiat ovat uutisina tärkeämpiä kuin tavallisten perheitten ongelmat, luterilainen kirkkokin alkaa melkein pyydellä anteeksi olemassaoloaan.

Maailma näyttää tiedotusvälineitten mukaan mustavalkealta, vaikka se on vain arkiharmaa. Sellaista se elämä useimmille on, mutta unelmiahan tarvitaan.

Vielä vähän amerikkalaisesta palvelukulttuurista. Voisitteko kuvitella, että ison marketin kiireinen kassa Suomessa sanoisi:
- Kiitoksia asioinnistasi meillä ja tervetuloa uudelleen.

En malttanut olla sanomatta eräälle kassalle takaisin:
- Oli ilo osallistua teidänkin palkkanne maksamiseen.
- Kiitos vaan, kassa vastasi hymyillen takaisin.

Yritän nyt sopeutua jälleen tähän suomalaiseen tapakulttuuriin, jossa kohteliaisuus ja toisten huomioon ottaminen on hiipuvaa kansanperinnettä. Vieraitten kanssa bussissa tai kassajonossa ei jutella ja nuorten joka toinen sana alkaa v- kirjaimella.

Voi hyvä tavaton kuinka sana kiitos on kateissa!