Oppositiosta valtaan ja Väyrysen valoon
Vaikka tässä piti kirjoittaa puolueitten oppositiossa olosta, niin sopii se yksittäisiin poliitikkoihinkin.
Jos Paavo Väyrynen ja Ilkka Kanerva olisivat jossakin firmassa töissä, niin heitä oltaisiin jo työntämässä kovaa vauhtia eläkepäiville. Saatettaisiinpa siitä maksaakin, jos häipyy silmistä. Liian vanhoja, osin liian omapäisiä, eivät ole ajan hengen mukaisia.
Demokratiassa toimitaan kuitenkin toisin. Kansa äänestää mitä äänestää, ollaanpa puolueitten johdossa mitä mieltä tahansa.
Paavo Väyrynen on ollut puolueensa oppositiolaidalla - tai ainakin ihan omalla laidallaan - jo pitkään. Karkotettuna Euroopan parlamenttiin hyvällä palkalla.
Mutta politiikassa kaikki on äkkiä mahdollista. Nyt tuntuu kuin julkisuuden valokiila kohdistuisi vain Väyryseen. Saa nähdä millaista valoa Väyrynen hallituksessa alkaa heijastaa.
Ilkka Kanerva taas on ollut puolueensa kultaisessa häkissä, eduskunnan varapuhemiehenä, viime vuodet. Sivuraiteilla hänkin, siis hallituksen ulkopuolella, samaan aikaan kun nuoremmat ovat ajelleet ministerin virka - autolla puhetilaisuudesta toiseen profiiliaan kirkastamassa.
Mutta on eduskunnan kultaisen häkin miehellä Kanervallakin ollut virka - auto käytettävissään. Ei tosin yhtä hienoa kuin puhemiehen ykkösmenopeli. Uudella ulkoministerillä virka - auto ei ainakaan huonone.
Politiikka on todellakin kuin korttipeliä, kortti tuo, kortti vie, kuten Kanerva asian ilmaisi. Välillä olet vallan ytimessä, välillä lätkähdät varjoon, kuten Ero Heinäluoma, tai sitten sinut keksitään uudelleen parrasvaloihin kuin come backin tehnyt Hollywoodin takavuosien elokuvatähti.
Tällaisia rinnastuksia tuli mieleen kun valmistelin tämän viikon Vallan vaiheilla - ohjelmaani "Tällaista on olla oppositiossa". Ensilähetys 20.4. 2007 YLE Radio 1:ssä.'
Tässä ohjelmassa ei kyllä käsitelty Väyrystä eikä Kanervaa. Ei mainittu edes nimeltä. Oppositiokokemuksistaan nimittäin keskustelivat SDP:n ja kokoomuksen entiset puheenjohtajat. Pertti Paasio oli SDP:n puheenjohtaja vuosina 1987 - 1991. Ilkka Suominen johti kokoomusta vuosina 1979 - 1991.
Tasavallan presidentti Urho Kekkosen valtakaudella, 1956 - 1982, Suomen puolueet oli jaoteltu hallituskelpoisiin ja hallituskelvottomiin. Taustalla vaikutti voimakkaasti Neuvostoliitto, jonka mielipiteitä hallituskysymyksissäkin kuunneltiin tarkasti.
Kansallinen kokoomus oli oppositiossa melkein koko Kekkosen valtakauden. "Isänmaata voi palvella oppositiossakin", muistutti Kekkonen kokoomusta eräässä puheessaan, jonka luonnoksen oli kirjoittanut kokoomuksen puoluetoimistossa työskennellyt Aarno Kaila.
Kokoomuksen oppositiotaival alkoi 1966 ja päättyi vasta Mauno Koiviston presidenttikaudella 1987.
Sen jälkeen hallituskokoonpanot ovat vaihdelleet vaalituloksista riippuen. Vakiintuneeksi tavaksi on muodostunut, että enemmistöhallitukset pysyvät koossa koko vaalikauden, neljä vuotta.
SDP:tä sanotaan myös valtionhoitajapuolueeksi, sillä se on istunut hallituksessa pieniä katkoja lukuunottamatta koko sodanjälkeisen ajan. Vuoden 1991 vaalitappion jälkeen puolue vetäytyi oppositioon samaan aikaan kun taloudellinen lama iski Suomeen.
Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa SDP koki jälleen pahan vaalitappion ja tipahti kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi. Samaan aikaan kokoomus sai suuren vaalivoiton.
Keskusta säilytti vaalitappiostaan huolimatta suurimman puolueen asemansa ja sai pitää edelleen pääministerin salkun. Matti Vanhanen muodosti toisen, vihreillä täydennetyn porvarihallituksensa.
SDP jätettiin oppositioon miettimään kriittisesti vaalitappionsa syitä. Jos puolueen toimintatavat eivät muutu, niin vaalivoittoa neljän vuoden kuluttua on turha odotella. Maailma on muuttunut ja siihen puolueidenkin on sopeuduttava.
