Yli yön lastenhoitoapu hurjat 300 € !

Kun suomalaiset hallintobyrokraatit poliitikojen myötävaikutuksella suunnittelivat lastenhoidon järjestämistä, niin he ajattelivat omaa virka-aikaansa: noin klo 8 – 16.

Sitä ei otettu huomioon, että yön ylikin tarvitaan joskus apua varsinkin yksinhuoltajaperheissä. Sellaista apua ei yksinkertaisesti saa kuin yksityisiltä markkinoilta, ja siihen vain lottovoittajilla on varaa.

Tämä on tosiasioihin perustuva kuvitteellinen tilanne. Isoisänä ja journalistina olen nimittäin tottunut selvittelemään kuinka järjestelmämme käytännössä toimii. Ei siis vain juhlapuheissa, jotka ovat kovin kaukana käytännöstä.

Otetaan esimerkiksi erotilanne. Noin joka toinen avioliittohan hajoaa pääkaupunkiseudulla. Maaseudulla pinna aviopuolisoilla on pidempi.

Tavan mukaan molemmat vanhemmat määrätään nykyisin yhteishuoltajiksi, mutta kun kahdessa paikassa lasten on vaikea nukkua samaan aikaan, niin toinen sovitaan lähivanhemmaksi.

Lapset asuvat pääsääntöisesti lähivanhemman luona, ja toisella vanhemmalla on sovitun mukaan lastensa tapaamisoikeus. Tarkasti ottaen lapsilla on toisenkin vanhempansa tapaamisoikeus.

Mitä sitten tapahtuu, jos tämä lähivanhempi sairastuu pahasti vaikkapa sikainfluenssaan? Toisin sanottuna hän ei pysty hoitamaan lapsiaan enää yön yli?

Päivähoitajalla tai tarhalla on omat työaikansa. Tavallisimmin aamusta iltaan. Tosin vuorotyöläisille on harvoja muitakin mahdollisuuksia.

Kuvitellaan, että isovanhemmat asuvat toisella paikkakunnalla, samoin muut sukulaiset ja se tapaamisoikeudellinenkin ex – puoliso on matkoilla kaukomailla.

Eipä hätää, ajattelee lähivanhempi, soitetaan Mannerheimin lastensuojeluliittoon, josta tilapäisapua voi saada lasten hoitoon yön ylikin.

Mitähän maksaisi? Eteläisessä Suomessa korvaus on 8.20 €/tunti + työnantajamaksut päälle. Lapset pääsevät päivähoidosta tai – kodista klo 17. Tunteja seuraavaan aamuun klo 8:aan kertyy peräti 15.

Hintaa yhdelle yölle tulee 160 – 170 euroa! Useamman yön jälkee uhkaa jo taloudellinen katastrofi.

Mutta onhan Väestöliittokin olemassa. Soitto sinne ja ystävällinen ääni vastaa heillä olevan hyvin kouluttettuja hoitajia. Hinta 14.40 €/tunti.

Kun kyseessä on ilta ja vielä yötyö, niin hinta nousee parhaimmillaan puolella. Pikainen laskelma osoittaa, että tilapäishoito klo 17 – klo 8 seuraavaan aamuun maksaakin noin 300€.

Eipä siihen ole varaa paitsi harvoilla lottovoittajilla tai muutamalla Nokian tai Fortumin johtajalla.

Mutta eikös yhteiskunta kuitenkin voisi auttaa tällaisessa hätätapauksessa? Kyllä voi, mutta ei kaikilla paikkakunnilla. Siitä vaan soitto lastensuojelun päivystysnumeroon ja koneisto alkaa pyöriä.

Päivystäjät alkavat tavoitella sitä etäisvanhempaa, kun lähivanhempi on vakavasti sairas tai peräti sairaalassa. Ei sillä etäisvanhemmalla ole kuitenkaan velvollisuutta lähteä hätiin (sattuu olemaan vaikka hyvässä vedossa ystäviensä kanssa kapakassa), koska lapset asuvat lähivanhemman luona ja ovat hänen vastuullaan.

Jos isovanhempia tai muitakaan lähisukulaisia ei saada manitelluksi apuun (velvollisuuttahan ei ole), niin lapset viedään lähimpään lastenkotiin tai muuhun vastaavaan.

Olisiko kuitenkin yhteiskunnalle halvempaa, jos järjestelmä tuntisi kunnallisen yön yli avun? Päiväsaikaanhan sellaista voi saada, mutta sitäkään ei ole viikonvaihteissa.

Kun otin nykyisestä järjestelmästä selvää, niin lastenhoidon kannalta järjestelmässä on yön ja viikonvaihteen yli mentävä aukko. Ei sellaista ole ajateltukaan paikata, koska se maksaa.

Poliitikot vetoavat yhteisvastuuseen. Toivon mukaan sitä on, mutta kaikella on rajansa. Vanhaan aikaan ei ole enää paluuta, vaikka suuret ikäluokat siirtyvätkin joukoittain eläkkeelle.

Ennen mummojen ikään kuin velvollisuuksiin kuului vahtia lapsenlapsia. Nykyisin mummot ja vaarit haluavat nauttia eläkkeellä omasta vapaudestaan.


 

1 kommentti

Lapsilla tehdään bisnestä.
Nettisivuilla keskustellaan "asioista ja ilmiöistä", joista "arvovaltaiset ja luottettavat tiedotusvälineet eivät juurikaan uutisoi.

Tässä muutama hakusana, joilla saa jonkinlaisen käsityksen missä "lastensuojeluasoissa" mennään tänä päivänä.

Suosittelen selaamaan hakutuloksen vaihtoehtoja "Kaikkialta internetistä".- "Suomenkielisiltä sivuilta" , "Maasta Suomi". Hakutuloksen vaihtoehdoisa saattaa olla suuria eroja riippuen aiheesta.

Hakusanoja > lastenkotibisnes < , > huostaanotto bisnes < , > rurvakoti bisnes <, > sijaiskoti bisnes < , > turvakoti bisnes < , > turvakotien väärinkäyttö < , > yhteiskuntakriittinen feministi <.
**********
Lainaus Uusi Suomi 29.9.2008. Irma Narttila blogi aiheena Sijoituslasten hoidossa pyörii miljardibisnes.

29.9.2008 11.50 | Irma Marttila | Sosiaali- ja perhepalvelut
Suomessa oman kodin ulkopuolelle on sijoitettu 16 000 huostaan otettua lasta. Alalla on yksityisten palveluntuottajien markkinat. Kunnan tehtävänä on etsiä lapselle kodinomainen hoitopaikka. Esim. helsinkiläisillä työntekijöillä ei ole mahdollisuuksia tehdä tarkastuksia säännöllisesti eri puolille Suomea.

Ovatko kaikki palvelut kodinomaisia, laadukkaita ja hyviä? Miksi kunnilla ei ole omia, suorassa valvonnassa olevia pieniä hoivakoteja lapsille. Huostaan otettu lapsi tarvitsee kaiken mahdollisen tuen, avun ja turvallisen ympäristön.

Yksityinen palveluntuottaja lähettää kunnalle yhden lapsen vuorokausihoidosta jopa 300 euron laskun. Sillä hinnalla 16 000 lapsen sijaishoidosta koituu vuodessa 1,6 miljardin lasku. Minkälaista hoitoa lapset tuolla summalla saavat, sen tietävät parhaiten huostaan otetut lapset. Onko heitä haastateltu? Jos sosiaalityöntekijä pystyy estämään yhden huostaanoton, hän tienaa sillä kahden vuoden palkkansa.

Tunnen hyvin kaksi sijaisäitiä ja olen kuunnellut heitä. Vastuu ja huoli lasten tulevaisuudesta kuuluu heidän puheissaan. Olen onnellinen heidän lastensa puolesta, näillä lapsilla on hyvät ja turvalliset kodit. Lapsiin kannattaa panostaa ajoissa, ennalta ehkäisevä työ kannattaa aina.

Toivottavasti tulevat valtuustot tekevät hyviä päätöksiä – lasten hyvinvoinnista, kuntoutuksesta ja tulevaisuudesta on kysymys. Syrjäytyneen lapsen ylimääräiset hoitokulut hänen elinaikanaan ovat keskimäärin n. 700 000 euroa (Jouko Kajanoja 2002) - montako työntekijää tuolla rahalla palkattaisiin?
***
Quo vadis lastensuojelu,lasten oikeudet?

Matti Laitinen vallan vaiheilla

 Matti Laitinen toimitti pitkään YLE Radio 1:n yhteiskuntakriittistä Vallan vaiheilla - ohjelmaa, mutta ei osannut YLE:stä eläkkeelle jäätyään asettua kiikkutuoliin ja jatkaa mm. tämän blogin pitämistä.

Blogiarkisto