Pitäisikö ministereilläkin olla soveltuvuustesti?
Suomessa on enää erittäin harvoja virkoja, joihin voidaan periaatteessa valita kuka tahansa. Hallituksen ministeri on sellainen.
Suomen perustuslaissa sanotaan näin:
" Ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia".
Tasavallan presidentin kelpoisuusehdot ovat vieläkin väljemmät:
"Tavallan presidentti valitaan välillömillä vaaleilla syntyperäisistä Suomen kansalaisista."
Ministerin ei tarvitse olla syntyperäinenSuomen kansalainen kuten presidentin.
Miten sitten ministeriksi pääsee?
Se on vähän tuurin kauppaa ja riippuu poliittisesta tilanteesta yleensä ja kussakin puolueessa erityisesti.
Hallitukseen päässeet puolueet valitsevat keskuudestaan ministerit oman harkintansa mukaan.
Parhaat mahdollisuudet päästä ministeriksi on henkilöllä, joka toiminut pitkään kansanedustajana, ei ole pahemmin töppäillyt ja on puoluejohdon suosiossa.
Valinnoissa katsotaan myös, että puolueella on sekä mies- että naisministereitä.Nykyisin naisilla, varsinkin nuorehkoilla, on enemmän nostetta kuin miehillä. Ennen oli toisinpäin.
Lisäksi puolueissa ajatellaan alueellista jakaumaa. Samalta alueelta ei saa olla liikaa ministereitä, vaikka tarjolla olisi kuinka hyviä ehdokkaita.
Ministerin hallinnoitavaksi tulevan alan asiantuntemustakin olisi hyvä olla, mutta se ei ole ensisijaista. Näin harvemmin edes käy.
Vanhasen 1. hallituksen kuntaministeri Hannes Manninen on harvinainen poikkeus. Hänellä on pitkä kokemus ja syvällinen tietämys kunta-asioita ja sen myös huomaa.
Saman hallituksen ulkoministeri Erkki Tuomioja on toinen hyvä esimerkki. Hän on ikänsä seuraillut kansainvälisiä asioita, parantanut maailmaa ja on kaiken lisäksi erittäin kielitaitoinen. Ei siis ihme, että hänkin suoriutui tehtävästään mallikkaasti.
Mitä ministerin tehtävä sitten edellyttää?
Yli 10 vuotta ministerinä toiminut, nykyinen Raha-automaattiyhdistyksen toimitusjohtaja Sinikka Mönkäre (sd.) kuvailee sitä Vallan vaiheilla - ohjelmassa 13.4. 2007 mm. näin: (ote Mönkäreen esitelmästä "Yes minister" - seminaarissa säätytalossa 16.12. 2005)
"Ministeri juoksee kokouksesta toiseen, tulkitsee ja neuvottelee omien virkamiestensä kanssa, onko esitys sopusoinnussa hallitusohjelman kanssa ja mahtuuko kehyksiin."
"Samalla ministeri hoitaa omaa julkista kuvaansa näyttävillä ulostuloilla ja sopivalla dramatiikalla vakuuttaen mediaa ja suurata yleisöä tämän hallituksen ja tämän ministerin erinomaisuudesta. Tehdään niin sanottua kvartaalipolitiikkaa, lyhytjänteistä ´paljon hyvää minille´ politiikkaa."
"Hallituksen kurssinousua mitataan säännöllisesti gallupeissa, jopa yksittäisten ministereiden suosio on seurannassa. Houkutus kvartaalipolitiikkaan on suuri, ellei suorastaan välttämättömyys".
Rehellistä puhetta, mutta se perustuu kokemukseen. Sinikka Mönkäre, joka toimi yli 10 vuotta yleistä tunnustusta saaneena ministerinä eri tehtävissä ja noin 15 vuotta kansanedustajana ennen kuin hänet siirrettiin syrjään SDP:n uusien, tuoreempien kasvojen tieltä.
Virka-auto kuitenkin jäi nykyisessäkin tehtävässä niin kuin ministereilläkin on.
