Mielenosoitus taloudellisen realismin puolesta

Kreikkalaiset, joilla on jokaista kansalaista kohti velkaa jo noin 30 000 euroa, osoittavat kaduilla mieltä sen puolesta, että taloudellisesti kestämätön meno saisi vain jatkua. Mitäpä jos suomalaiset osoittaisivat mieltä, että hallitus ei jatkaisi lisävelkaantumista kuten se tekee?
Nyt tuleville sukupolville, lapsilleni ja lapsenlapsilleni, kasataan vain yhä lisää velkataakkaa maksettavaksi joskus tulevaisuudessa. Tähän periaatteelliseen riitaan koko hallitusneuvottelutkin olivat kompastua. Tähänkö pyrittiin?

Olen jo pitkään ihmetellyt kuinka sinänsä fiksut poliitikot aliarvioivat äänestäjien käsityskyvyn. Pelätään sitä, että äänestäjät älähtävät, jos heille ei aina vain luvata jotakin lisää.

Kyllä kansa taloudellisen realismin näinä epävarmoina aikoina ymmärtää, vaikka poliitikot eivät sitä uskaltaisikaan tunnustaa.

Mitä, jos lähdettäisiin kadulle mieltä osoittamaan realistisen talousajattelun puolesta!

Mitähän valtiovarainministeri Jutta Urpilainen vastaisin tällaiselle mielenosoittajajoukolle?

Joukossa marssisi myös mm. Ruotsin Konjunkturinstitutetin vasemmistolainen tutkimusjohtaja Juhana Vartiainen. Hän on nykyisin samanlainen totuudentorvi kuin valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Raimo Sailas (sd.) on ollut jo pitkään.

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Taloustuntijat+teilaavat+uuden+hal...

Entisenä yleläisenä muistui mieleen sekin kuinka toimitusjohtaja Mikael Jungner saneerasi kovalla kädellä Yleisradiota, saneerasi kun oli taloudellinen pakko. Poliitikko, kansanedustaja, sdp:n puoluesihteeri Mikael Jungner kuitenkin neuvotteli nyt tiiviisti sen puolesta, että valtiontaloutta ei paljonkaan saneerattaisi ja lisävelkaantumista jatkettaisiin. Taisi kuitenkin olla turha toive, jos tuoretta pääministeriä Jyrki Kataista on uskominen.

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/06/katainen_varoitti_tal...

Turha toive saattaa olla myös se, että Kreikka toteuttaisi myös käytännössä ne taloudelliset sopeutustoimet, joista parlamentti pakon edessä niukasti päätti. Savossa on monimielinen sanonta: paljonhan se olis kahta hyvvee tehä, luvata ja totteuttoo.
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/06/kreikan_hallitus_hyva...

Valon juhla, juhannus, kuitenkin on tätä kirjoitettaessa aivan nurkan takana. Tosin päivä alkaa taas vähän kerrassaan lyhentyä. Älkää vaipuko kuitenkaan synkkyyteen. Kyllä aurinko aina nousee, ennemmin tai myöhemmin.

P.S.

The Economist - lehdessä on selkeäsanainen analyysi Kreikan taloudellisesta tilanteesta ja eri ratkaisuvaihtoehtojen merkityksestä. Ei mitään poliittista munkkilatinaa.

http://www.economist.com/node/18866979?story_id=18866979

2 kommenttia

Missähän mielikuvitusmaailmassa sinäkin elät, kun et ole huomannut, kuinka meille joka tuutista tuputetaan vyön kiristyksiä? Eivät tavalliset tallaajat tietäisi 'kestävyysvajeesta' mitään, elleivät ystävälliset poliitikkosedät ja toimittajatädit jatkuvasti takoisi sitä heidän mieliinsä. Eikö pääministeri Katainen ensitöikseen ruvennut uhkailemaan talousvaikeuksilla niin kuin kunnon kokoomuslainen ainakin?
Kun verohelpotuksia ja etuja annetaan rikkaille, se on taloudellista realismia- jos niitä luvataan vähäväkisille, se on haihattelua. Sellaiset yksiköt kuin valtio ja yhteiskunta eivät ole mitään Luojan luomia itsetarkoituksia, vaan ovat ne tarkoitetut kaikkien jäsentensä iloksi ja hyödyksi eivätkä rangaistukseksi tai päänmenoksi, vaikka amerikkalaiset tietolähteesi sanoisivat mitä.

Anonyymi kirjoitti:

Vastaukseni:
Jos ei eletä sen mukaan mihin on varaa, vaan jatkuvasti velkaannutaan, niin se on haihattelua. Tämän arvoisa anonyymikin ehkä ymmärtää niin yksityistalouden kuin julkisenkin talouden kannalta.

Matti Laitinen

Matti Laitinen vallan vaiheilla

 Matti Laitinen toimitti pitkään YLE Radio 1:n yhteiskuntakriittistä Vallan vaiheilla - ohjelmaa, mutta ei osannut YLE:stä eläkkeelle jäätyään asettua kiikkutuoliin ja jatkaa mm. tämän blogin pitämistä.

Blogiarkisto