Ti 27.06.2006 @ 15:09admin

Matematiikka voitti Pieksämäen

Jos kaksi tai kolme köyhää pannaan yhteen, niin tuleeko siitä silloin yksi rikas?
Olen aina ollut matematiikassa huono, mutta käsittääkseni 1 + 1 + 1 = 3.

Näinhän kuntauudistuksesta kiistelevä hallitus laskee, mutta hieman epäilen tämän matematiikan käytännön sovellusta.

Olen parinkin Vallan vaiheilla – ohjelman verran (viimeisin 29.6. 2006) seurannut kuinka Pieksämäen seudun kuntauudistus etenee. Vuosikymmeniä Pieksämäen kaupunki ja ympäristökunnat virittelivät yhdistymistä, mutta aina turhaan.

Sitten nähtävästi opittiin matematiikan alkeita, vähennyslaskua:
jos ei ole ottaa, täytyy lainata. Näin rahaa taas on, tosin velkarahaa.

Lopulta kolme köyhtynyttä kuntaa Jäppilä, Virtasalmi ja Pieksämäen maalaiskunta yhdistyi vuoden 2004 alusta vajaan 9000 asukkaan Pieksänmaaksi. Tarkoituksena oli lopettaa velkaantuminen ennen kuin velkakuorman alle näännytään.

En ole kuitenkaan havainnut, että kolmesta köyhästä olisi tullut yksi rikas kunta. Tai oikeastaan, tuli vähäksi aikaa, kun valtiolta tuli mukavasti yhdistymisavustusta. Sitten vastassa oli taas vanha köyhyys aika nopeasti ja suun paneminen säkkiä myöten.

Koko alueen keskus, Pieksämäen kaupunki, jäi kummallisen reikäleipäkunnan keskelle itsenäiseksi. Yhteen - ja vähennyslaskun matematiikka alkoi purra ja yhteistyö tiivistyä. Oli siinä toinenkin muutos: Pieksämäen kaupungin riitaisan ylimmän johdon täytyi ensin vaihtua.

Vuoden 2007 alusta kaupunkia ympäroivä Pieksänmaa ja Pieksämäki yhdistyvät vihdoin Pieksämäen kaupungiksi. Päätös on järkevä, mutta ei liitosta ratkaissut järki vaan itse asiassa järjen puute. Vasta sitten kun rahat alkoivat loppua, järki otettiin käyttöön.
Näin se taitaa olla muissakin kunnissa.

Mutta tuleeko yhdistyneistä köyhistä kunnista rikkaita? Tiedä häntä, tuskin ainakaan entistä köyhempiä.

Matti Laitinen vallan vaiheilla

 Matti Laitinen toimitti pitkään YLE Radio 1:n yhteiskuntakriittistä Vallan vaiheilla - ohjelmaa, mutta ei osannut YLE:stä eläkkeelle jäätyään asettua kiikkutuoliin ja jatkaa mm. tämän blogin pitämistä.

Blogiarkisto