Matkalipuntarkastajan huono päivä

Tämä juttu on kertomus helsinkiläisen lipuntarkastajan huonosta päivästä ja hallintobyrokratiasta oikeusvaltiossamme.

Kaikille muualta tuleville muuten tiedoksi, että nämä Helsingin liikennelaitoksen lipuntarkastajat ovat tosi ärhäkkää porukkaa, joita ei ole huumorilla siunattu.

Liekö palkkaus huono, mutta pääasiassa tarkastajat ovat naisia. Harvoille miehille tämä työ näyttää kelpaavan.

Vuoden 2008 toukokuussa tulin sairaslomallani flunssaisena ja kuumeisena keskustan apteekista. Sisään päästyäni istahdin raitiovaunun ensimmäiselle penkille kaivelemaan taskustani ladattavaa matkakorttiani.

Ei olisi pitänyt ensin istua ja yrittää maksaa vasta sen jälkeen. Raitiovaunuun pelmahtaneet lipuntarkastajat eivät uskoneet, että ei tässä pummilla yritetä matkustaa vaan yksinkertaisesti heikottaa.

Tarkastusmaksu siitä rapsahti, 80 euroa. Sen jälkeen alkoikin mielenkiintoisempi tapahtumasarja kuin Kafkan romaanissa.

Olisi pitänyt todistaa henkilöllisyys, mutta Suomessahan saa kulkea ilman virallista henkilöllisyystodistustakin. Vapaa maa, vapaa kansa.

Pankki- ja luottokortit eivät kelvanneet todistukseksi olemassa olostani (aikanaan pankkikortit olivat kuvallisia, mutta eivät enää) , kuten ei Helsingin liikennelaitoksen oma, vanha kuvallinen matkakorttikaan.

Lipuntarkastajalle ja minulle tuli nyt yhteinen ongelma. Mikähän tyyppi tuokin matkustaja oikein on, mietiskeli lipuntarkastaja? Mitenkähän saisin lipuntarkastajan uskomaan, että minä olen minä?

HKL:n vanhassa, ladattavassa matkakortissani kuvani alla luki Vilho, eikä Matti Laitinen, kuten sanoin olevani.

- Yritätte esiintyä väärällä nimellä!

Ei mennyt läpi selitys, että tietokoneet jostakin syystä poimivat aina automaattisesti ensimmäisen nimeni, joka sattuu olemaan Vilho.

Käytän kutsumanimenä kuitenkin Mattia. Ehkä ei pitäisi, kun Matteja on niin paljon, sotkevat vaikka Matti Vanhaseen.

Matinpäivää on kuitenkin mukava juhlia, sillä 24. helmikuuta sattuu olemaan myös Viron kansallispäivä. Onnea ja menestystä vaan Virolle ja sen kansalle!

No, takaisin ratikkaan ja lipuntarkastuksen byrokratiaan kuin Kafkan romaanista.

Kun kelvollista henkilöllisyystodistusta ei ollut mkana, niin minua pyydettiin kirjoittamaan erilliselle kaavakkeelle nimeni, henkilötunnukseni ja muuta sellaista.

Liikkuvassa raitiovaunussa kirjoitin tunnuksen epäselvästi, syntymäajan ensin väärinkin kuumeisena ja pyysin saada korjata sen. Ei sellaista sallittu.

- Nyt kutsutaan poliisi, lipuntarkastaja päätti.

Niin sitten istuimme raitiovaunussa Pasilaan asti, jossa poliisi oli vastassa. Naispoliisi jututti hetken molempia, ensin lipuntarkastajaa ja sitten minua.

Poliisi uskoi oitis toisen virkamiehen, lipuntarkastajan, version, ei minun. Olin hävinnyt pelin heti kättelyssä. Näinhän usein käy virkamiesten kanssa.

Käteeni iskettiin 640 euron sakkolappu järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta. (Aika kova väite!)

Sakkolappuun tuli vielä väärä syntymäaika. Se oli suoraan lipuntarkastajan papereista, koska tarkastaja ei ollut antanut minun korjata huomaamaani virhettä.

Kun lipuntarkastajilla ei ole sakonkirjoitusoikeutta, niin virka-apua on pyydettävä poliisilta. Aika outo järjestelmä oikeusturvan kannalta. Poliisi joutuu asiaa kummemmin tutkimatta ottamaan vastuun sakon kirjoittamisesta.

Tämä juttu ei siis ole Kafkan romaanista, vaikka ehkä siltä kuulostaakin. Tosi – TV:stä voisi ollakin.

Jälkikäteen poliisi vielä soitti, että valitettavasti sakon peruste - järjestystä ylläpitävän henkilön vastustaminen – onkin virheellinen. Hän halusi muuttaa sen pelkäksi haitanteoksi.

Voi Kafka, voi Kafka!

Poliisin omaan rekisteriin siis ilmeisesti tuli toinen sakon peruste kuin minulle kirjoitetussa sakkolapussa on vielä tänäkin päivänä. Mielenkiintoinen juttu.

Kun myöhemmin kirjallisesti vastustin sakkoa, niin syyttäjänvirastosta määrättiin tehtäväksi poliisin esitutkinta. Se myös tehtiin ja asia meni syyteharkintaan.

Noin puolta vuotta myöhemmin syyttäjä totesi, että ei ole aihetta syyttää ja tapaus on nyt loppuun käsitelty. Hän oli ensimmäinen virkamies, joka uskoi myös asiakasta.

Pahuksen huono päivä, tuumi varmaan lipuntarkastaja saatuaan päätöksen tiedoksi.

Oikeuden ja kohtuuden aurinko paistaa jälleen, tuumin minä, Helsingin liikennelaitoksen kanta - asiakas.

Kovin monta virkamiestä tämä suhteellisen mitätön tapaus verovaroillamme kuitenkin työllisti. Mutta hyvä näin, laman aikanahan ihmisillä pitää olla töitä ja toimeentuloa.

Nyt alan myös ymmärtää, miksi oikeuslaitoksessa on ruuhkia, päätökset viipyvät ja poliisikin valittaa työvoimapulaa.