To 06.03.2008 @ 22:56admin

Työ ja tekijät eivät kohtaa Varkaudessa. Miksi?

Vanha teollisuuspaikkakunta Varkaus on esimerkki
kaupungista, jossa on samaan aikaan työvoimapula ja korkea työttömyys, yli 13 prosenttia.
 
Varkaus on myös teollisuuspaikkakunta, joka on sopeutunut huonosti globaalin talouden muutoksiin. Kaupungin talous on kuralla.
 
Mutta on siellä hyviäkin puolia. Asunnot ovat halpoja pääkaupunkiseudulta katsottuna. Ei ole ruuhkia ja luonto vesistöineen on lähellä. Ihmisetkin ovat savolaisen lupsakoita.
 
Nuoria paikkakunta ei kuitenkaan kiinnosta. Omatkin nuoret karkaavat pois ja uusia työntekijöitä on vaikea houlutella.
 
Samaan aikaan ikääntyneitä pitkäaikaistyöttömiä on laman jäljiltä paljon.
 
Työvoimaviranomaiset vihjaavat, että työttömillä saisi olla enemmän aktiviteettia kouluttaa itseään uudelleen. Samoin töitä tulisi hakea Varkauden ulkopuoleltakin.
 
Tällaisia asioita selvisi, kun tein pari Vallan vaiheilla – ohjelmaa.
Miksi työ ei houkuta Varkaudessa? ( YLE Radio 1, 7.3. 2008)
Toinen osa on vielä tulossa
Varkaus globalisaation kourissa. (14.3. 2008)
 
Alueen teollinen historia alkaa jo parin sadan vuoden takaa. Parasta aikaa oli, kun Ahlströmin teollisuussuku hallitsi paikkakuntaa tehtaineen.
 
Se oli patruuna-aikaa, jolloin tehdas hoiteli työntekijöitään suunnilleen kehdosta hautaan.
 
Mutta kaikki muuttui. Ahlströmeistä on enää vain muisto, kun tehtaat ovat siirtyneet ylikansalliseen omistukseen ja osa lakkautettu.
 
Ruotsalais-suomalainen Strora – Enso on nykyisin kaupungin suurin työnantaja tai melkein. Kaupunki itse työllistää vielä vähän aikaa enemmän, mutta ei kauan.
 
Varkaus on menettänyt vetovoimaansa. Globalisaation ensimmäisessä vaiheessa 1990 – luvulla kaupunki hyötyi kansainvälisiksi muuttuneista yrityksistä. Sittemmin on tullut takapakkia.
 
Esimerkiksi amerikkalaisomisteinen Honeywell siirsi huippukehitysosastonsa Kuopioon. Se kun sattuu houkuttamaan Varkautta enemmän nuoria osaajia tai osaajia yleensäkin.
 
En tuota oikeastaan ihmettele. Pariskunnan toiselle puoliskolle Varkaus tarjoaa vain vähän työtilaisuuksia. Kaupungin peruspalvelujakin on ollut pakko laihduttaa ja lisää säästöjä on tulossa.
 
Pienellä paikkakunnalla kulttuuritarjontakin on aivan toista kuin vaikkapa Tampereella, Jyväskylässä tai Kuopiossa.
 
Onko siis menossa yhden paikkakunnan väistämätön hidas hiipuminen? Pahalta näyttää, vaikka Varkaus on lähtenyt kovaan vastaiskuun.
 
Siinä vain eivät tahdo aina auttaa paikallisten tai valtakunnallistenkaan päättäjien päätökset, jos laskukiito on alkanut. Hidastaa kyllä voi ja niin pitääkin. Mistäs sen tulevaisuuden aina tietää.
 
Varkauden tilannetta miettiessäni tuli mieleen, että Suomi nyt vain on tilanteessa, jossa vetovoimaiset alueet vetävät jatkuvasti enemmän ja muut kärsivät. Sellaista on globaali talous. Yritykset kilpailevat keskenään ja alueet vetovoimaisuudestaan.
 
Mutta voisinko minä tulevina eläkepäivinäni muuttaa kalliista Helsingistä vaikka edulliseen Varkauteen?
 
Ainakin ottaisin selvää millaisia ovat terveys- ja sairauspalvelut. Lisäksi miten vanhuksia pystytään hoitamaan. Veroäyrikin kiinnostaisi (nyt 19).
 
Kilpailuttaisin Varkautta mielessäni aivan samalla tavalla kuin ne nuoret osaajat, jotka harkitsevat Varkauteen muuttoa.
 
Tosin minun ei tarvitsisi olla huolestunut globaalin talouden vaikutuksesta työpaikan pysyvyyteen eläkkeellä ollessani.
 
Mutta vaikuttaisihan globaali talous minuun kuitenkin. Jos lama iskisi, niin kaupungilla olisi vieläkin vähemmän rahaa sosiaali- ja terveyspalveluihin. Valitettavasti.
 
Parasta olisi elää terveellisesti, liikkua ja toivoa ettei noita kaupungin palveluja edes tarvitsisi.
 
 
 
 
 

4 kommenttia

Oli mielenkiintoista kuunnella noita Varkauslaisten selityksiä syistä, joiden takia työn tarjonta ja kysyntä eivät kohtaa.

Eräs oleellinen syy jäi kuitenkin kokonaan käsittelemättä. Nimittäin se, että suomalaisista pikkukaupungeista ja maaseudusta ylipäätään on tullut niin rumia ja elämisen sisällöiltään köyhiä asuinpaikkoja, että jokainen muualle oppia hakemaan lähtennyt ei enää palaa takaisin ilman pakkoa.

Tilanne on sillätavalla toivoton taitamattomien maaseutupoliitikoiden ansiosta, että tilanteeseen ei ole odotettavissakaan parannusta. Joten iralleen päästetty kuoleman kierre tulee jatkumaan. Eikä siihen paljon puheet auta.

Kiitos kommentista. Ensi viikolla Vallan vaiheilla - ohjelmassa käsitellään kuinka Varkaus kaupunkina yrityksineen on selvinnyt globalisaatiossa.

Hankala paikka kaiken kaikkiaan.Kaupungin talouskin kun on kuralla.

Aluepolitiikan tarkastelu tässä globaalissa ajassa olisi mielenkiintoinen aihe. Kiitos vinkistä.

Matti L.

Aluepolitiikka tai alueiden, varsinkin maaseudun maankäyttö- ja ympäristönsuunnittelupolitiikka olisivat mielestäni ainakin yhden ohjelman väärtti, vaikka ne ovatkin kaupungistumisen myötä jäämässä yleisen mielenkiinnon ulkopuolelle.

Olen viimeaikoina henkilökohtaisesti joutunut seuraamaan erään suomalaisen maaseutukaupungin asioita näistä näkökulmista ja hämmästykseni on ollut suuri huomattuani, miten alkeellisimmatkaan esim. pääkaupunkiseudulla voimassaolevat suunnittelunormit eivät ole minkään arvoisia muutaman lähes koulujakäymättömän harvan kuntaa johtavan poliitikon junailemassa maankäytön suunnittelussa.

Kyllä se on niin, että yleisesti tunnettu Suomen maaseudun lyhyellä rappeutumisen historialla on tekijänsä. Eikä asia ole pelkästään taloudellinen. Tuloksista kärsii moni.

Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä. Olen tehnyt vuodesta 1990 n. 15 kesäistä pyöräretkeä pääasiassa Itä- ja Sisä-Suomessa. Varkaudessakin, joka on karmee esimerkki kaupunkisuunnittelusta.

Kaikki kuntakeskukset on samannäköisiä. Samat kauppaketjujen laatikot joka paikassa. Kaikki vanha ja historia on "siivottu" kylänraiteilta pois. Tilalle on tuotu joka paikassa samanlaisia elementtitaloja. Jopa kaupoissa on samat tuotteet joka paikkakunnalla.

Ironista on, että vanhaa Jyväskylää esimerkiksi voi käydä ihailemassa Sortavalassa. Jyväskylässä suomalaiset on itse tuhonneet vanhan Jyväskylän. Ihan suomea ovat hävittäjät puhuneet eikä venäjää.

Linkki: http://ryyti.blogspot.com

Matti Laitinen vallan vaiheilla

 Matti Laitinen toimitti pitkään YLE Radio 1:n yhteiskuntakriittistä Vallan vaiheilla - ohjelmaa, mutta ei osannut YLE:stä eläkkeelle jäätyään asettua kiikkutuoliin ja jatkaa mm. tämän blogin pitämistä.

Blogiarkisto