Ma 20.10.2008 @ 11:45admin

Miten päästä pois työttömyyseläkkeeltä?

Saattaa kuulostaa kummalliselta, miksi joku haluaisi pois työttömyyseläkkeeltä, jos sille kerran on päässyt. Moni työkykyinen kuitenkin haluaisi, mutta se on yhtä vaikeaa kuin yrittäisi suosta nousta.
 
Yksi näistä työhaluisista ja työkykyisistä on Ritva, joka pääsi, tai paremminkin joutui, 60 –vuotiaana työttömyyseläkkeelle. Tarjolla on vain pätkätöitä, joita voisi ottaa enemmänkin, mutta 588 euron ansioraja kuukaudessa on ongelma.
 
Jos tulot ylittävät tuon maagisen 588:n euron, niin siltä kuukaudelta ei makseta työttömyyseläkettä. Maksu katkeaa ja sitä on haettava taas uudelleen. Kankea byrokratia ei kannusta tekemään töitä.
 
Ritva kuuluu siihen epäonnekkaaseen joukkoon, joka joutui työttömyyseläkkeelle ennen kuin nykyinen joustava työeläkelaki tuli voimaan vuonna 2005.
 
Sen mukaan voi päästä vanhuuseläkkeelle 63 – vuotiaana. Sitten voikin tehdä töitä eläkkeen vähenemättä niin paljon kuin haluaa. Tosin verottaja ottaa hyvän osan.
 
Kun Ritvan eläkepäätös tehtiin ennen vuotta 2006 – silloin ministeriö muutti soveltamisohjeitaan ­- niin hän joutuukin odottamaan 65 – vuotiaaksi ja varomaan ettei vain ansaitsisi jossakin kuussa liikaa eli yli 588 euroa.
 
Tällaisia väliinputoajia oli syyskuun lopussa 2008 yhteensä noin 22 000, lähes puolet kaikista työttömyyseläkkeellä olevista. Lainsäätäjä ajatteli yhtä ja tuloksena olikin kannustinloukku. Näin joskus käy.
 
Työvoimapulan vaivaamassa Suomessa oli elokuun lopussa 2008 kaikkiaan noin 50 000 työttömyyseläkeläistä.  Laki koskee vain ennen vuotta 1950 syntyneitä.
 
Onnekkaampia työttömyyseläkeläisiä ovat ne, joitten eläkepäätös tehtiin vuoden 2005 jälkeen. Heidän työrajoitteensa loppuu 63 – vuotiaana, kun he siirtyvät automaattisesti vanhuuseläkkeelle ilman ansiotulorajoitusta.
 
Näiden henkilöiden ei tarvitse odotella vielä paria vuotta normaalille, työeläkelain mukaiselle vanhuuseläkkeelle pääsyä. Jos työhaluja ja töitä on, niin 63 vuotta täytettyään töitä voi tehdä niin paljon kuin sielu sietää työeläkkeen vähenemättä tai katkeamatta.
 
Mutta miten Ritvan kaltainen henkilö voisi päästä pois työttömyyseläkkeeltä ja siirtyä 63 – vuotiaana yleiselle vanhuuseläkkeelle kuten muutkin?
Se ei olekaan käytännössä ihan yksinkertainen asia yli 60 – vuotiaalle.
 
Ritvan pitäisi päästä ensin töihin vuodeksi, sinä aikana työttömyyseläkettä ei siis maksettaisi, ja sen jälkeen hän ei enää olisikaan työttömyyseläkejärjestelmän piirissä.
 
Harvassa ovat kuitenkin ne yritykset, jotka 60 – vuotiaan palkkaavat muuhun kuin lyhyeen työsuhteeseen. Sellaiset katkeilevat pätkät eivät riitä pois pääsyyn työttömyyseläkkeeltä.
 
Elävä elämä siis näyttää aivan toisenlaiselta, jos sitä katsoo työttömyyseläkeläisen tai lakeja ja soveltamissäännöksiä kirjoittelevien hallintobyrokraattien näkökulmasta.
 
Jotta tilanne korjaantuisi järkevämmäksi, niin eduskunnan tulisi kiireesti korjata vanhaa lakia. Vain pieni pykälän muutos, niin 22 000:n työttömyyseläkeläisen ei tarvitsisi odotella 65 – vuotiaaksi vaan he pääsisivät normaalille vanhuuseläkkeelle 63 – vuotiaina kuten muutkin työeläkeläiset.
 
Veikkaukseni on, että näin ei tehdä. Aikahan poistaa ongelman.
 
Aihetta käsitellään YLE Radio 1:n Vallan vaiheilla – ohjelmassa 24.10 2008 klo 14.30 ja uusinta sunnuntaina 26.10. 2008 klo 16.30.
 
Työttömyyseläkkeellä olevan Ritvan lisäksi keskustelijoina ovat sosiaaliasioihin erikoistunut vihreitten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anni Sinnemäki ja Työttömien valtakunnallisen yhdistyksen puheenjohtaja/toiminnanjohtaja Lea Karjalainen.
 
 
 
 
 
 

Matti Laitinen vallan vaiheilla

 Matti Laitinen toimitti pitkään YLE Radio 1:n yhteiskuntakriittistä Vallan vaiheilla - ohjelmaa, mutta ei osannut YLE:stä eläkkeelle jäätyään asettua kiikkutuoliin ja jatkaa mm. tämän blogin pitämistä.

Blogiarkisto