Joulusikari ja oikeat suomalaiset

Kaksi vähän yli parikymppistä nuorta pohdiskeli kuka on oikea suomalainen.
- Ei se mikään suomalainen ole, jos on saanut Suomen kansalaisuuden muutama vuosi sitten, nuori mies sanoi.
- En minäkään ole oikea suomalainen, vaikka olen asunut Suomessa pikku tytöstä saakka, tuumi virheetöntä suomea puhunut nuori nainen.

Istuin joulun alla polttelemassa joulusikariani helsinkiläisen rähjäkapakan tupakkahuoneessa, jossa kuulee mielenkiintoisia elämäntarinoita.

- Kuka sitten mielestänne on oikea suomalainen, puutuin nuorten keskusteluun.
- Sellainen, joka on asunut täällä pitkään ja tuntee itsensä suomalaiseksi, mies vastasi.
- En minä oikein tunne olevani suomalainen, vaikka toisaalta olenkin, nainen pohdiskeli.

Mieleeni tuli vuosikymmenten takainen keskustelu siitä, kuka on oikea kotkalainen. Asuin muutaman vuoden Kotkassa, joka ei hassumpi kaupunki olekaan. Varsinkaan kesällä.

Sen keskustelun tulos oli, että kotkalaisten mielestä oikea kotkalainen on vasta, jos on syntynyt ja kasvanut Kotkassa. Mieluimmin on vielä kotkalaisista vanhemmista.

Toisaalta kyllä kotkalaiset ovat oppineet elämään kaikenlaisten ihmisten kanssa satamakaupungissa. Savolaisten Amerikaksihan Kotkaa sanotaan.

- Mitä se suomalaiseksi itsensä tunteminen sitten on, jatkoin keskustelua.
- No, se on sellainen fiilis, joka tulee siitä kun omaksuu nää suomalaiset tavat ja tottumukset......
- Mutta eikös se ole rikkaus, jos tietää vähän muustakin? On vaikka asunut ulkomailla...
- Onhan se niinkin...., poika tuumi.

Keskustelu ei oikein ottanut jatkuakseen, enkä viitsinyt sitä enää lietsoa. Mietin vain, että vaikeaa tämän yksikulttuurisen Suomen on monikulttuuriseksi muuntua.

Tyydyin maistelemaan viikkosikariani, joita on talvella entistä hankalampi polttaa missään, kiitos sosiaaliministeriön innovatiivisten virkamiesten.

Tuo asuntoani lähinnä olevan rähjäkapakan tupakkahuone on toisaalta mielenkiintoinen paikka. Siellä kuulee kaikenlaisia elämänkohtaloita, yleensä mollivoittoisia. Asiakaskunta on pääasiassa miehiä.

Piippua poltteleva yksinäinen mies kertoi tulleensa kapakkaan, kun televisiosta ei tule kiinnostavia ohjelmia ja kirjoja ei jaksa aina lukea.

Toinen, oikein muistihirmuksi paljastunut, julisti ettei enempää joulu kuin juhannuskaan merkitse hänelle oikeastaan mitään. Yksinäinen mies hänkin.

Porukkaa tuli ja meni ja juttukavereita riitti. Siinä sitä oli niitä suomalaisia, joita poliitikot harvemmin näkevät. Yksinäisiä, enemmän tai vähemmän alkoholisoituneita tallaajia.

Politiikkaa ei juurikaan puhuttu, enkä edes yrittänyt puhua, vaikka olenkin entinen politiikan toimittaja. Sekin vähän mitä puhuttiin, ei sopisi eduskunnassa sanottavaksi. Puhemies antaisi heti huomautuksen.

Joulusikari läheni loppuaan ja tupakkahuoneessä kävijät alkoivat tulla yhä äänekkäämmiksi. Astelin ulos lumisateeseen ja tuuleen ihmetellen, miksi sataa näin paljon lunta ja on pakkasta, jos ilmasto lämpenee.

Ainakin Italiasta vuodenvaihteeksi tulevat ystävämme näkevät nyt valkean joulun Helsingissäkin. Pari vuotta sitten eivät nähneet. Näin nämä kelit vaihtelevat.