Vanhassako vara parempi?

Jäin miettimään mitä tuo sananlasku ”vanhassa vara parempi” oikein tarkoittaa. Minkä ikäinen se ”vanha” on, josta paremmuus löytyy? Olisiko 50 vai 60 vai 70 vuotta?

Ei kuitenkaan 75, koska sosiaalibyrokraattien tilastollisen määritelmän mukaan silloin alkaa ihmisen vanhuus. Tässä iässä voi pyytää kuntokartoitusta palvelutarpeensa arvioimiseksi.

Kuva: AP Graphics Bank
 

Hyvä tietää, jos kunto alkaa pahasti heiketä. On siitä ikääntymisestä näköjään etuakin, mutta toinen kysymys on onko hyvinvointiyhteiskunnalla varaa tarjota etuja.

Vanhuus ja viisaus kulkevat sananlaskun mukaan käsi kädessä, mutta kuinka kauan? Tasavallan presidentti Urho Kekkonenkin oli viisas mies aika vanhaksi kunnes tuli höperöksi ja joutui eroamaan. Ei arvannut omaa tilaansa, eikä antanut arvoa toisillekaan.

Jos luulette, että vihjailen jotenkin meneillään olevan presidenttikisan loppusuoraan, niin en vihjaile. Minusta Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto eivät kumpikaan ole liian vanhoja tasavaltamme presidentiksi. Täydessä terässä molemmat.

Omaan tilastolliseen vanhuuteeni, 75 vuoteen, on vielä aikaa, ei tosin mahdottomasti, sillä helmikuun alkupuolella täytän 68 vuotta. Se on nykyisen työelämän rajapyykki, pakollinen eläkeikä tavanomaisissa työsuhteissa. Silloin on hommat viimeistään lopetettava, eikä siinä tarvita mitään yt – neuvotteluja.

En tullut kokeilleeksi olisinko jaksanut ja saanut olla YLE:n palkkalistoilla näin kauan. Jäin eläkkeelle 65 – vuotiaana. Kun nyt tuo ”pakollinen eläkeikä” täyttyy, niin tämä on viimeinen bloginikin.

Tulihan noita kirjoitetuksikin aika monta syyskuusta 2005 alkaen. Kiitos kuuluu innovatiiviselle YLE:n strategiapäällikölle Tuija Aallolle, joka houkutteli vanhan sanomalehtimiehen kirjoittelemaan blogeja….. ihan vaan kokeeksi ja kaiken muun työn ohella ilman korvausta. Koukkuun jäin.

Se oli silloin pieni osa YLE:n kasvavan nettipalvelun kehittämistä, joka jatkuu nyt monipuolisena ja laadukkaana. Sanomalehtien kustantajat sitä kritisoivat, mutta minusta tällaisesta pitäisi olla pienessä maassa ylpeä. Kyllä jonkun on aina oltava edelläkävijä, kehittäjä ja YLE on sellainen.

Eläkkeelläkin vielä radiojuttuja tehden ja blogeja kirjoitellen olen miettinyt miksi niin monissa yrityksissä ikääntyviä vierastetaan. Eikö sanonnalla ”vanhassa vara parempi” ole enää mitään arvoa? Erilaisissa seminaareissa kokemusta ja laajaa perspektiiviä kyllä pidetään voimavarana, mutta käytännössä ei. Ikääntyneet siivotaan pois niin pian kuin mahdollista.

Tätä kirjoitellessa on meneillään ikuisuuskiista työeläkeiän alarajan nostosta 65 vuoteen, mitä työnantajat vaativat ja ay – liike vastustaa. Nykyinen joustava eläkeikähän on 63 – 68 vuotta. Moni olisi mielellään töissä jo nyt 65 – vuotiaaksi, jos siihen vain annettaisiin mahdollisuus.

Ehkä taustalla onkin ajatus, että eläkeikää nostamalla samalla poistettaisiin ns. kannustinkarttuma, jonka saa, jos jatkaa töitä yli 63:n vuoden. Karttuma onkin hyvä, 4,5 prosenttia ansioista, tiedän sen. Sitä ennen, vuosien 53 – 63 välillä, karttuma on vain 1,9 prosenttia.

Tällä tavalla haluttiin kannustaa ihmisiä jatkamaan työelämässä entistä pidempään ja siinä on osin onnistuttu. Tehtiinkö eläkkeiden tulevaa rahoitusta ajatellen kuitenkin liian kallis päätös kannustinkarttumasta, josta nyt halutaan pois?

Kiista eläkeiästä ja eläkkeistä on kovin monitahoinen juttu. Nyt ollaan vähän kerrassaan palaamassa siihen mistä lähdettiin. Ikivanha kansaneläkeikä oli 65 vuotta. Silloin alkoi saada kansaneläkettä, jos muuta tuloa ei ollut.

YLE oli eläkkeiden maksajana edelläkävijä ja antelias. Miehet pääsivät 63 – vuotiaana täydelle työeläkkeelle ( 66%) jos oli ollut riittävän kauan, ja naiset jo 60 – vuotiaana. Etuus koski ennen vuotta 1971 taloon tulleita. Ikävuosien täytyttyä eläkkeelle oli myös lähdettävä.

Tämä ikivanha, sittemmin lopetettu eläkesääntö harmitti eräitä aktiivisimpia naisia. He vaativat, että naistenkin on saatava olla tasa-arvon nimissä töissä 63 – vuotiaaksi kuten miehetkin.

Aikansa mietittyään YLE:n johto taipui, vaikkakin vähän ihmetteli. Joka tapauksessa etuuteen oikeutetut naiset saivat halutessaan olla pidempään työssä – tai eivät. Mieluummin miten vain. Miehillä tällaista joustoa ei ollut.

Ajan mittaan YLE:n eläke-edut ovat yhä heikenneet. Vuoden 1991 lopussa suljettiin YLE:n eläkesäätiön A – osasto. Siihen päässeille miehille ja naisille eläkettä karttuu jo 63 – vuotiaana niin paljon kuin muuten karttuisi vasta 65 – vuotiaana.

Nykyisin kaikilla vuoden 1991 jälkeen YLE:een tulleilla (johdosta en tiedä) on sama, yleinen työeläkejärjestelmä kuin muissakin yrityksissä. Normaalille eläkkeelle voi siirtyä 63 – vuotiaana tai tehdä töitä 68 – vuotiaaksi, jos töitä riittää. Kaikki työsuhteen pätkät lasketaan yhteen ja siitä se eläke muodostuu.


Näin tänään, ellei järjestelmiä taas muuteta. Ihmiset ovat ottaneet tavakseen elää kituutella entistä pidempään, mikä on alkanut hirvittää eläkesäätiöiden kassanvartioita. Muutoksen tuulet jo voimistuvat.

Joka tapauksessa työn iloa kaikille työssä oleville!
 

Isovanhemmat vapaaehtoistyössä

Lapsenlapsia kylään odotellessa tuli mieleen, että meitä ukkeja ja mummejahan on nyt jo hieman yli miljoona. Se on noin viidennes väkiluvusta. Se on melkoinen vapaaehtoisvoimavara – kuka sen nyt itse mitenkin mieltänee. Ihmisiä ja heidän elinolosuhteitaan kun on kovin monenlaisia.

Entinen pääministeri Mari Kiviniemi sanoi eräässä haastattelussaan, että isovanhemmista oli suuri apu pääministeriaikana. Voin vain kuvitella kuinka Kivinientenkin lapset olisivat tulleet hoidetuksi kun molemmat vanhemmat ovat töissä, äiti vielä melkein kellon ympäri.

 

Kuva: YLE Harri Hinkka

Kuinkahan pääministeri Jyrki Kataisen lastenhoito sujuu tänä euromyllerryksen kiireisenä aikana?

Isovanhempien lukumäärä alkoi kiinnostaa, kun nykyisessä elämänympäristössäni heitä on niin monta. Sitä se elämänkulku vanhemmiten on.

Tilastokeskuksesta ei heti löytynyt valmista vastausta isovanhempien määrästä Suomessa, mutta hetken selvittelyn jälkeen löytyi. Vuoden 2010 väestössä on 462 755 ukkia ja 594 033 mummia, joilla on yksi tai useampi alle 18 – vuotias lapsenlapsi.

Isovanhempia on itse asiassa hieman enemmänkin, sillä joillakin pitkäikäisillä on myös lapsen lapsen lapsia.

Kun nykyisin puhutaan niin paljon vanhan yhteisöllisyyden vähenemisestä – siis itse asiassa yhteisöllisyyden tunteen tarpeesta – niin olen alkanut epäillä onko tämä sittenkään totta. Ainakin suurissa ikäluokissa, johon itse kuulun, yhteisöllisyys ei ole mihinkään kadonnut.

Sen sijaan nuoremmissa ikäluokissa olen kyllä havainnut, että hyvinvointivaltion ajatus on sisäistetty liiankin hyvin. Kun verot ja ay-maksut on maksettu, niin jonkun toisen – siis yhteiskunnan tai ay-liikkeen – on hoidettava asiat. Ikään kuin minun itse ei tarvitsisi välittää mistään muusta kuin omasta itsestä.

Tämä on hyvinvointivaltion ( en käytä termiä hyvinvointiyhteiskunta) irvikuva. Voi se kyllä olla osin seurauskin, koska malli luotiin suunnitelmatalouden oppien mukaan. Sellainenhan vähentää ajan mittaan myös omaa vastuuta ja lisää byrokratiaa..

Suurten ikäluokkien tuttavapiirissäni on monenlaista isoäitiä ja isoisää. Suurin osa kuitenkin auttaa lastenlastensa hoidossa, jos se vain on käytännössä mahdollista. Suomi on sen verran iso maa, että ei aina ole, vaikka haluakin olisi. Joittenkin lapset vielä asuvat omine lapsineen ulkomaillakin.

Tätä isovanhempien tekemän vapaaehtoistyön määrää ei tietääkseni ole missään selvitetty. Ainakaan minä en sellaista selvitystä ole onnistunut näkemään.

Sen sijaan Suomessa on satoja vapaaehtoisjärjestöjä, joita Raha-automaattiyhdistys tukee. Vuonna 2012 avustuksia jaetaan 291 miljoonaa, josta noin 200 miljoonaa arvioidaan suuntautuvan vapaaehtoistoimintaan ja sen pyörittämiseen.

RAY:n mukaan he avustavat 755 järjestöä, joissa on 1556 avustuskohdetta. Kiitos tästä lankeaa erilaisissa uhkapeleissä rahansa menettäneille ihmisille, joista osa on peliriippuvaisia, joitten auttamista taas toiset rahansa menettäneet RAY:n kautta auttavat vaikkapa Peliluuri – puhelimessa.

Isovanhempien tekemä lastenlasten avustustyö on täysin vapaaehtoista kuten sen pitääkin. Ei tarvita kalliita organisaatioita tai yhteiskunnan avustuksia.

Toisaalta isovanhempien asema suhteessa lapsenlapsiinsa on juridisesti varsin kylmä. Heillä ei ole mitään oikeuksia lapsenlapsiinsa tai lapsenlapsilla omiin isovanhempiinsa. Isovanhemmat kun eivät juridisesti ole ydinperhettä.

Jos isovanhemmilla on huonot välit omiin lapsiinsa, niin lapset voivat kieltää omia lapsiaan edes tapaamasta isovanhempiaan. Lapsen etu jää silloin sivuseikaksi.

Varsinkin eroperheissä lapsen etu suhteessa isovanhempiin voi olla ongelma. Avioeroja kun harvemmin tehdään hyvässä sovussa samppanjalaseja kilistellen.

Toisaalta koko käsite isovanhemmista sekoittuu, jos perheessä kummallakin vanhemmilla on omia lapsia ja sitten yhteisiä lapsia ja meneillään on toinen tai kolmaskin liitto.

Pääkaupunkiseudulla noin joka toinen avioliitto purkautuu, ruuhka-Suomen ulkopuolella liitot ovat kestävämpiä.

Täytyy kuitenkin lopettaa tämä juttu, sillä kohta kolme 8 – vuotiasta ja sitä nuorempaa on tulossa vilkastuttamaan eläkeläisten elämää viikoksi.
 

EKP luo rahaa tyhjästä

Ihmettelin eräänä päivänä kuinka Euroopan keskuspankki taikoo napin painalluksella rahaa tyhjästä (laskee liikkeelle lisää numeroita) ja ostelee sitten näillä digitaalisilla numeroilla euroalueen kuralla olevien maiden velkakirjoja. Tämän jälkeen nämä maat ovat oikeasti velkaa EKP:lle, vaikka sillä alkuaan ei ollut ollenkaan rahaa ostoksiinsa. Siis ennen kuin EKP:n johto näin päätti.

EKP:n korkein päättävä elin, neuvosto, kokoontuun kerran kahdessa viikossa.

 

Tämä juttu ei ole humpuukia vaan perustuu Suomen Pankin rahapolitiikan osaston julkaisemaan artikkeliin. Karlo Kauko: Lyhyt johdatus rahaan.

http://www.suomenpankki.fi/fi/julkaisut/selvitykset_ja_raportit/bof_onli...

Artikkelin luettuaan tämän blogin kirjoittaja alkoi samalla ymmärtää miksi ihmisten, minä mukaan lukien, on niin vaikea ymmärtää mitä rahalla tarkoitetaan saati sitten euroalueen rahan liikkeitä.

Tavallinen ihminenhän kokee rahaksi sen, jos kukkarosta pilkottaa seteleitä tai kolikoita. Eikä olekaan väärässä. Ekonomistin, Karlo Kaukon, silmin katsottuna tapahtuu kuitenkin häviämistemppu, kun seteli viedään pankkitiskille ja tilille.

” Voiko pankilla olla rahaa? Ei voi, ei ainakaan, jos käytetään näitä tilastollisia määritelmiä (M1, M2 ja M3). Pankin omaisuus ei milloinkaan ole ´rahaa´, sillä luottolaitokset eivät kuulu rahaa hallussaan pitävään sektoriin.
Jos yksityishenkilöllä on lompakossaan seteli, se on rahaa. Jos sama seteli päätyy pankin kassaan, se ei määritelmän mukaan enää ole rahaa. Käsite ´pankin omistama raha´ voisi tarkoittaa käteiskassoja ja talletuksia keskuspankissa, siis pankilla olevaa keskuspankkirahaa.”

Tuosta tuli mieleen, että mikäs sitten on rahaa, jos seteli vaihtuu pankin kassalla digitaalisiksi numeroiksi tilläni eikä enää olekaan rahaa. Ei ainakaan ekonomistien määritelmien mukaan.

Syy on tietysti minun vajavaisessa taloudellisten käsitteiden tuntemuksessani, vaikka tiedänkin tilini olevan plussalla. Minulla on siis ´rahaa´ ja sen pankki on minulle korkoineen VELKAA.

Nykyisin pankit vielä houkuttelevat minua ottamaan velkaa, vaikka en sitä tarvitsisikaan. Vuosikymmeniä sitten oli aivan toisin päin. Minun piti mielinkielin anella pankilta asuntovelkaa kuten muidenkin asuntovelallisten.

Niin, tuo raha, mitä se on? Karlo Kauko varoittaa heti artikkelinsa aluksi käyttämästä sanaa ´raha´ arkikielisen huolettomasti. Vaikkapa niin, että se olisi myös kiinteää omaisuutta, autoja yms.

Savossa sanottaisin, että vaikka olis kuinka ison talon poika, mutta jos ei oo rahhoo, niin ei vuoan oo rahhoo.

”Kaikkein suppein rahakäsite on ´keskuspankkiraha´. Se koostuu setelistöstä ja pankkien talletuksista pankkien pankissa, siis keskuspankissa. Keskuspankkitalletusten kanssa ei tavallinen kotitalous joudu tekemisiin, mutta pankeille ne ovat tärkeitä. Esimerkiksi vuoden 2010 lopussa Suomen Pankissa oli yli 20 miljardin euron edestä talletuksia.”

Ilman noita keskuspankkitalletuksia pankit eivät voi toimia. Mikään järkevä pankki ei myönnä luottoja, ellei sillä ole joko valmiiksi keskuspankkirahaa, tai ainakin jokin nopea ja varma keino keskuspankkirahan saamiseksi.

Ketä tarkemmat rahan määritelmät kiinnostavat, niin lukekaa netistä Karlo Kaukon juttu. Vaatii tältä osin hieman keskittymistä.

Entäs tuo Euroopan keskuspankki rahan tyhjästä taikojana? Päättäviä taikureita pankin ylimmässä päättävässä elimessä, neuvostossa, on 17:sta euroalueen jäsenmaasta. Kaikki kansallisten keskuspankkiensa pääjohtajia, Suomen Erkki Liikanen mukaan lukien.

http://www.ecb.int/ecb/orga/decisions/govc/html/index.fi.html

Ilman EKP:n lisääntynyttä rahantaikomisroolia velkakriisissään pyristelevä euroalue olisi vielä suuremmassa lirissä (anteeksi rahvaanomainen ilmaisu).

Kun aiemmin EKP:n suurin huolenaihe oli, että inflaatio ei pääse karkaamaan käsistä, niin nyt eniten huolettaa rahan loppuminen pankeilta ja velkasuossa olevilta valtioilta.

Uutistoimisto Bloombergin nimettömät lähteet kertoivat 10.11. 2011, että vajaan puolentoista vuoden tauon jälkeen EKP on aloittanut uudelleen vakuudellisten joukkovelkakirjojen oston, joilla tuetaan pankkien rahoitusta.

Jo aiemmin näitä velkakirjoja on ostettu 60 miljradilla eurolla ja nyt ilmeisesti 40:llä.

Pahimmin talousvaikeuksissa rämpivien euromaiden valtionvelkakirjoja EKP on ostanut samoin massiivisilla summilla. Luvut ovat niin järkyttävän suuria, että tavallinen ihminen ei edes voi niitä käsittää.

Lisäys 19.11. 2011:

Lisää vahvistusta EKP:n rahantekomyllyn pyörittämisestä tuli täältäkin

http://yle.fi/uutiset/teemat/velkakriisi/2011/11/ekpn_suurostoista_huhut...

 

On siinä EKP:n rahataikureilla tekemistä, mutta halvaksi ´rahan tekeminen´ tulee. Eivät setelinpainokoneet laula, bittejä vaan syydetään tileiltä toisille...... ja toivotaan, että lopulta kaikki päättyy onnellisesti. Sitähän ei kukaan varmasti tiedä.
 

P.S.

Sixten Korkman vahvisti mukana olleena sen, että euro-ongelmien synty on sitä, miltä se on jo pitkään näyttänytkin. Mielenkiintoinen haastattelu MOT-ophjelmassa, joka löytyy 21.11. 2011 saakka täältä

http://areena.yle.fi/video/1321296864759

 

Kyläkoulun lakkauttamisen strategia

Laittaessani Pieksämäen kesämökkiäni talviunille sotkeuduin seuraamaan kuinka Pieksämäen kaupunki suunnittelee sulkevansa mökkikylälläni olevaa kyläkoulua. Tämä vireä vanhus on alueen vanhin koulu,112 vuotta vanha nykyinen monitoimikeskus. Se on vuoden kyläksi 2008 valitussa, hyvin kehittyneessä Siikamäki – Peiposjärven kylässä.

Kun näitä kyläkoulujen sulkemissuunnitelmia on paljon muitakin, niin käyköön tämä esimerkkinä siitä kuinka kyläkoulun sulkemista ja vastustamista käytännössä junaillaan ja kuntaliitoksiakin toteutetaan.

Ensiksi faktat. Tästä kyläkoulusta on kyse
http://www.siikamaki.net/peiposjarvenkoulu.html

Tässä kylässä se sijaitsee
http://www.siikamaki.net/

Tämä on kaupunki
http://www.pieksamaki.fi/

Hieman Pieksämäen taustaa.

Nyt vajaan 20 000:n asukkaanPieksämäki on siinä tilanteessa, että säästää pitää kun edes Ideaparkia ei Pieksämäelle tullut. Muutenkaan taloudellisessa kehityksessä ei ole hurraamista.

Nykyinen Pieksämäki muodostui neljästä yhdistyneestä kunnasta 1.1. 2007. Sitä edelsi kolmen ympäröivän maalaiskunnan, Jäppilän, Virtasalmen ja Pieksämäen maalaiskunna, liittyminen Pieksänmaaksi vuoden 2004 alusta. Poliittista yksimielisyyttä kaikkien kuntaliitokseen yhdeksi Pieksämäeksi ei ollut, vaikka olisi pitänyt.

Kuntien kannalta, ei Suomen muiden veronmaksajien kannalta, tämä oli järkevää politiikaa. Näin hyödynnettiin maksimaalisesti valtion kuntaliitostukia. Samalla kolmen kunnan virkamiehet saivat viideksi vuodeksi takuut siitä, että heitä ei irtisanota.

Näin valtakunnallisesti on sovittu muissakin kuntaliitoksissa. Ei siis ihme, jos kuntaliitoksista ei synny nopeasti säästöjä. Mitkään kaupalliset, yhdistyvät yritykset eivät voisi toimia näin tai konkurssi uhkaisi. Yrityksillähän kun ei ole veronmaksajia, joita voi pelkillä päätöksillä verottaa.

Ympäristökuntien yhdistyessä Pieksämäen kaupungiksi 2007 virkamiehet saivat taas viideksi vuodeksi takuutöitä. Olisiko sellaisia tarvittu vai ei, on eri asia. Ainoa joka saa jatkuvasti pelätä työpaikkaansa on kunnanjohtaja. Heidän irtisanomissuojaansa on yleisesti heikennetty. Johtajalta on siis viety valtaa, mutta ei vastuuta.

Sitten tähän kyläkoulujen lakkauttamiseen. Kyläkouluthan on aikanaan perustettu sinne, missä lapsia on ollut riittävästi. Siis kylille. Maaseudun rakennemuutos on muuttanut rajusti kyliä. Monet kylät ovat kuihtuneet, ukkoutuneet ja akkatautuneet, lapsia on ollut vähän.

Johtopäätös: kyläkoulu kiinni, nopeasti kaupaksi ja useinkin varsin halvalla. Lapset taksiin edestakaisin kuljetettavaksi ja keskuspaikassa koulutettavaksi.

Näin on tapahtunt monissa paikoissa. Samaa suunnnitellaan Pieksämäelläkin erityisesti yhdistyneen kaupungin reuna-alueilla. Peiposjärven yli 100 – vuotias kyläkoulu on yksi näistä.

Kaikki kylät eivät ole kuitenkaan samanlaisia. Toiset kehittyvät, toiset eivät. Siikamäki – Peiposjärvi on yksi kehittyvistä kylistä yhteishengen ja aktiivisuutensa ansiosta. Ei ihme, kun se valittiin 2008 vuoden kyläksi.

Puolustanko siis nyt vain mökkikyläni koulun säilyttämistä? Kyllä ja kaikkien sellaisten elinvoimaisten kyläkoulujen, jotka sijaitsevat elinvoimaisissa, kehittyvissä kylissä. Kaikki alueet eivät ole samanlaisia.

Miksi aina kunnan tai kaupungin reuna– alueilta halutaan kuljettaa koululaiset – kuten työpaikatkin – keskustaan? Aivan sama matka keskustasta on kehittyville reuna-alueillekin.

Nykyisenä tietotekniikan aikana matka ja tiedonsiirto ei ole mikään este. Keskustan koulussa ja kyläkoulussa on myös aivan samat opetusvälineet ja samat tutkinnot suorittaneet opettajat. Erityistarpeisiin psykologit voivat tulla kyläkouluille eikä lapsia tarvitse kuljetella.

Pieni on kaunista, tehokasta ja joustavaa. Suuri ja iso on byrokraattista ja tehotontakin.

Näin ei ole kuitenkaan koulujen lakkauttamista suoraviivaisesti ajavien mielestä. Kirjoituspöydällä laaditaan suunnitelmia ja tehdään tarkoitushakuisia laskelmia, jotka tukevat kirjoituspöytäsunnitelmia. Se on virkamiespolitiikkaa poliittisessa ohjauksessa.

Virkamiehet toimivat kuitenkin virkavastuulla. Eikös se ole virkavirhe, jos tarkoitushakuisesti liioitellaan kustannuksia ja vähätellään aiheutuvia säästöjä? Juristit osaisivat tähän vastata.

Näin kuitenkin tapahtu niin Pieksämäellä kuin varmasti monissa muissakin kunnissa. Selvitysten mukaan koulujen lakkauttamisesta ei ole yleensä saatu toivottuja säästöjä, mutta lapsille on aiheutettu paljon sellaista kuljetusstressiä, jota aikuiset eivät omissa työmatkoissaan hyväksyisi.

Olisiko mahdollista, että selvityksiä laadittaessa ei lähdettäisikään ajattelemaan vain ylhäältä kirjoituspöydältä vaan lähestyttäisiin ratkaisuja alkaahalta ylöspäin. Siis mitä päätös käytännössä tarkoittaa. Nykykielellä sanottuna asiakaslähtöisesti. Tästä olisi hyötyä muissakin asioissa kuin vain kyläkouluratkaisuissa.

Kun seurasin kuinka kylän aktiiviset asukkaat yrittivät puolustaa kyläkouluaan hämmästyin kuinka hyvin ja kokonaisvaltaisesti he olivat perehtyneet asiaan. Luulisin, että paljon paremmin kuin asiasta päättävät valtuutetut.Kysymys ei siis ollut vain vastustamisesta vaan kokonaisvaltaisesta kunnan kehittämisestä ja korkeatasoisten koulutusasiantuntijoitten käyttämisestä.

Sellaista argumentointia arvostan. Eri asia on arvostavatko päättäjät niin tässä kuin muissakaan tapauksissa.

Kunnallisen päätöksenteon strategiaan kuuluu yleisestikin ajetun asian kustannusten aliarviointi. Kun päätös on kuitenkin tehty, niin se on vietävä loppuun saakka ja maksettava lisäkustannukset. Näin se toimii.

Olisikohan mahdollista, että päätöksenteossa näkökulmaa laajennettaisiin? Miten kukin päätös liittyy alueen kokonaisvaltaiseen kehittämisstrategiaan seurausvaikutuksineen? Lyökö yksi päätös toista korvalle? Valitettavasti näin usein tapahtuu.

Vanha sanonta on, että soudetaan ja huovataan. Näin käy kun ei ole yhteistä tahtotilaa ja päättäjillä kokonaisvaltaista ajattelua.Sellaista kaivattaisi.

 

 


 

EU:n johtajat haluavat itsensä holhoukseen

Mietin eräänä päivänä, että demokratian kannalta on aika hälyyttävää, kun EU:n poliittiset johtajat eivät enää luota omaan kykyynsä hoitaa maidensa talouksia järkevästi vaan siihen tarvitaan ylikansallinen elin EVM = Euroopan pysyvä vakausmekanismi.

Siis samaan tapaan kuin jos tavallinen kansalainen ei enää pystyisi hoitamaan omia asioitaan vastuullisesti vaan hänelle määrättäisiin edunvalvoja. Se oli ennen lainmuutosta nimeltään holhooja, jolla oli holhottavansa asioista enemmän päätösvaltaa kuin nykyisellä edunvalvojalla on.

Heinäkuun alusta 2013 toimintansa aloittavaksi päätettyä EVM:ää voisi aivan hyvin nimittää myös Euroopan Unionin jäsenmaiden edunvalvojaksi. Jäsenmaille jää edelleen suurin osa taloudellista päätösvaltaa, mutta pysyvällä vakausmekanismilla rajoitetaan holtitonta rahankäyttöä eli jatkuvaa velkaantumista.

Yksityistaloudessa tällainen vakausmekanismi toimi aikanaan niinkin, että perheen pää (mies) toi kotona olevalle puolisolleen tilipussin, josta sai pienen siivun käyttörahaa. Näin talous pysyi tasapainossa ja perheen pääkin kurissa ja Herran nuhteessa. Etu oli molemminpuolinen.

EU:n suurperheessä näin yksinkertainen järjestelmä ei ole mahdollista. Järkevä jäsenmaiden taloudenhoito on hoidettava byrokraattisemmin.
Nettitietosanakirjan Wikipedian selvityksestä silmiin pisti tällainen mielenkiintoinen kohta:

”Kaikki vakausmekanismin hallitsema omaisuus ja varat on täysin vapautettu veroista. EVM:n henkilöstö on EVM:n maksamien palkkojen ja korvausten osalta vapautettu kansallisesta tuloverosta.”

” Lisäksi vakausmekanismin kaikki toimitilat ja omaisuus on suojattu takavarikoilta ja pakkolunastuksilta. Vakausmekanismia tai mitään sen osaa ei myöskään voida koskaan syyttää oikeudessa.”

http://fi.wikipedia.org/wiki/Euroopan_vakausmekanismi

Toisin sanottuna järjestelmä ja sen hoitajat on suojattu tehokkaasti sekä etuisuuksia annettu. Siis tyypillinen kompromissi, koska muuten järjestelmää ei olisi voitu perustaa periaatesopimuksella eurooppaneuvoston kokokouksessa 16. aj 17. joulukuuta 2010 Brysselissä.

Tämän kokouksen jälkeen Valtioneuvoston viestintäyksikkö julkaisi tiedotteen:
Siellä siis tunnustettiin, että ei me, EU:n jäsenvaltiot, pystytä vapaaehtoisesti, ilman yhteisiä pakotteita, hoitamaan omia talousasioitamme niin kuin ´huolellinen mies´ hoitaisi omia asioitaaan.

Tuo ”huolellinen mies” on oikeudellinen termi ja sinänsä varsin mielenkiintoinen. Entäs ”huolellinen nainen”, joka vastaanotti töissä käyvän miehensä tilipussin ja hoitoi huolellisesti perheen talousasiat muitten käytännön asioitten ohella? Tällaista termiä juridiikka ei tietääkseni tunne.

Joulukuun 2010 euroopaneuvoston kokouksen jälkeen valtioneuvoston viestintäyksikkö julkaisi tiedotteen:

”Euroopan vakausmekanismin sovitut yleiset piirteet ovat Suomen kannan mukaiset. Samoin perussopimusmuutokseen löydettiin hyvät muodot. Sopimusmuutos voidaan tehdä yksinkertaisessa menettelyssä Suomen kannan mukaisesti. Näin asia saadaan nopeasti päätökseen. Tässä on tehty isoja päätöksiä nopealla aikataululla”, pääministeri Mari Kiviniemi sanoi.

Mielenkiintoista on seurava mitä oppositiopoliitikko Kiviniemi nyt ja jatkossa sanoo, mutta sellaista politiikka on.

Tuo menneitten asioitten mieleen palauttaminen on ihan hyödyllistä, kun politiikkaa seuraa. Sieltä löytyy jopa filosofisia, toisaalta itsestään selviä huomioita, joille kiihkeässä päivän uutisoinnissa ei ole sijaa. Vaikkapa tällainen pätkä Euroopan komission verkkojulkaisusta tammikuulta 2011:
Ekonomisti Heidi Schauman Suomen pankista sanoo, että kriisi on muuttanut perustavalla tavalla ajattelua talouden seurantajärjestelmistä.
Hänestä viime vuoden suuri muutos näkyy siinä, miten EU-tasolla vastaisuudessa seurataan talouden makrotasapainoja ja miten se puolestaan vaikuttaa politiikkaan.
– On aika uusi näkemys, että julkinenkaan talous ei elä tyhjiössä.
Terveisiä vaan näin jälkikäteen ainakin Kreikkaan, Espanjaan, Portugaliin ja Italiaan.


 

Helsingin musiikkitalon karmeat kahvilahinnat

Helsingin musiikkitalon hienon avajaistilaisuuden juhlavierashumussa harva ajatteli arkipäivää. Musiikki soi ja ilmaistarjoilu toimi, mutta arki koittaa.

Musiikin ystävänä kiirehdin heti katsomaan musiikkitaloa kun sen ovet ja kahvila avautuivat 1.9. 2011. Kahvilan (Restel hoitaa) hinnat olivat järkytys. Kahvikuppi a´2,50 € ja ilmalla kohotettu pulla a´3 €. Siis yhteensä 5,50 €. Tosin santsikupin olisi saanut, mutta eihän kahvia juomalla juoda, tulee huono olokin.

Uteliaana minua kiinnosti mitä kahvi maksaisi illalla konserttien yhteydessä. Peräti 4 (neljä) euroa kuppi! Järjetön hinta, miten lie hinnoittelija ollut järjissään tai hurahtanut liika ahneeksi. En tosiaankaan ole kahvilan tuleva asiakas enempää päivällä ja varsinkaan illalla

---------------------------------------.

Päivitys edelliseen 16.9. 2011:

Konsertin väliajan kahvikupin hintaa oli nyt laskettu 3:een euroon asiakkailta tulleen kritiikin takia. Hinta on kuullemma kahviannokselta eli santsikupin saisi. Käytännössä se on mahdotonta, sillä ruuhkan takia 20 minuutin väliaika riittää nipin napin siihen, että pääsee tiskille edes jotakin ostamaan.

---------------------------------------

Restel voi pitää hintansa, mutta minä eläkeläisenä pidän rahani. Sellaista markkinatalous on.

Ravintolan hintoihin en vielä päässyt tutustumaan, koska ravintolaa ei ollut avattu. Kovin kallis senkin arvelen olevan.

Näin alussa monet firmat varmaankin vievät asiakkaitaan musiikkitaloon ja maksavat mikä pyydetään. Se on tuloksesta/verotuksesta pois ja vähennyskelpoista. Alussa ahne hinnoittelu voi kannattaa, mutta pidemmällä tähtäimellä (pitkässä juoksussa?) ei.

Musiikkitalosta, joka on tarkoitettu kaiken kansan, varakkaiden ja vähemmän varakkaiden, musiikki- ja tapahtumapaikaksi tulee luotaantyötävä, ylätason kuva. Vain varakkaille ja firmoille. Eihän siinä näin pitänyt käydä, eihän?

Ravintolatarjoilu on musiikkitalossa ulkoistettu ja Restel toimii kuten toimii. Kaikki vaikuttaa kuitenkin kaikkeen haluttiinpa sitä tai ei. Ehkä musiikkitalon johtaja Helena Hiilivirta voisi joskus illalla ostaa ihan omalla rahalla neljällä eurolla kupin kahvia ja kokeilla miltä se itsestä tuntuu.

Kahvikupin hinnasta Hiilivirta ei tosin päätä, mutta voisi kuitenkin tehdä pienen testin talon piikkiin menevien vieraittensa kestittämisen lomassa.

Olinpa unohtaa oluen. Pieni olutpullo, 1/3 litraa, maksaa musiikkitalossa 5,50 € minulle kerrottiin. Siis vain pieni pullo. Eipä tule juopoteltua sitten musiikkitalolla konserttien yhteydessä eikä muutenkaan

.(Päivitys 16.9. 2011: Nyt keskioluesta pyydettiin 5,20 € pikkupullolta eli hintaa on laskettu hieman.)

Lähdenkin tästä nyt (1.9. 2011) Islantiin vilkaisemaan millainen uusi musiikkitalo
http://en.harpa.is/en/
siellä vajaan 330 000:n asukkaan maassa on valmistunut. Pääsalissa on kuitenkin enemmän paikkoja kuin Helsingin musiikkitalon pääsalissa.

Täytyy juoda myös kupponen kahvia ja vertailla hintoja kahden musiikkitalon välillä.
Toivottavasti tulivuoret eivät nyt ala purkautua.

P.S.

Kolmen ja puolen tunnin lennon jalkeen perilla. Reykjavikin hiljan avatun musiikkitalon (yhdistetyn musiikki-, kongressi- ja oopperatalon) kahviossa kuppi kahvia maksaa 330 kruunua eli noin 2 euroa, siis selvasti vahemman kuin Helsingin musiikkitalossa.

Puolen litran hanaoluen saa 850 kruunulla eli 5.20 eurolla. Kohtuuhintaista. Sen sijaan 1/3 litran olutpullosta veloitetaan 5,50 euroa. Kannattaa siis juoda hanaolutta. Sita voisi olla Helsinginkin musiikkitalossa.

Lauantaina on tarkoitus kuunnella musiikkitalossa jazzia. Arviota akustiikasta tai musiikista ei tule, koska en ole kuin pelkka musiikin kuuntelija. 

Musiikkitalo sinansa on huikea arkkitehtooninen kokemus. Rakennus, joka ei koskaan ole aivan samanlainen.

P.P.S

Tarkempi tutustuminen musiikkitaloon

http://en.harpa.is/facilities/

osoitti kuinka monikayttoinen talo on, eika ihme. Pieni maa ei voi rakentaa erikseen oopperataloa ja musiikkitaloa kuten Suomessa. Harpa on hyvin mokikayttoinen: kokoustiloja, oopperaa ja hyvin eri makuihin sopivia konsertteja. Itse kuuntelin  funky- jazzia korvia koettelevasti vahvistettuna paasalissa.

Talon akustiikka on ratkaistu seinaverhojen asentoja muuttelemalla ja tarvittaessa vaikka esiitymislavan kattoa laskemalla. Olisi ollut mukava kuulla miten se toimii ilman vahvistimia.

Kongressitoiminta on lahtenyt hyvin kayntiin. Viikonvaihteessa 1100 psykologia ja kayttaytymistieteiden edustajaa piti eurooppalaista kokoustaa. Muista isoja kokouksia on ollut ja lisaa tulossa.

Mutta musiikkikin soi isommissa ja pienemmissa saleissa meren aarella.



 

Byrokratian kummallisuuksia 1.

En tiennyt itkeäkö vai nauraa, kun kävin Helsingin verotoimistossa, jota ei enää ole Helsingissä vaan se on yhdistetty Pääkaupunkiseudun verotoimistoksi, joka on Vantaalla.
Minkähän takia ei keskustella enemmän - YLE:kin ohjelmissa – miten hyvinvointivaltiomme voisi käytännössä toimia järkevämmin ja näin verovarat toisivat paremman tuloksen. Sellaista käytännönpoliittista keskustelua kuuntelisin mielelläni.

Kaikki alkoi siitä, kun kevättalvella 2011 täydensin verottajan lähettämää edellisvuoden veroehdotustani.

Ennenhän pääasiassa tammikuussa tehtiin paperille veroilmoitus kaikkine selityksineen, muttta ei enää. Veroilmoituksen voi nyt tehdä verkossa ilman paperia, kun verottaja on ensin lähettänyt esitäytetyn ehdotuksensa.

Tulevaisuudessa siirrytään lähes kokonaan sähköisiin ilmoituksiin ja verohallinnon henkilökuntaa vähennetään. Verotettavat saavat samalla haeskella itse netistä verotietoa, jos osaavat. Saavatko parhaimmat itseoppineet sitten diplomin?

Verkosta löytyvässä veroehdotuksessani ei ollut tilaa kirjoittaa kohtalaisen pitkää selitystä vähennyksistä (teen vielä mm. radiojuttuja YLE:lle). Selvä sivujen suunnitteluvirhe.

Oli pakko kirjoittaa liiteselvitys paperille, mistä Itella (entinen Posti) ilahtui. Se sai nyt verottajalta postimaksun palautuskuorestani.

Teen myös pienimuotoista osakekauppaa. Välityspankki oli yhdistynyt toiseen ja siinä rytäkässä sotkenut tietokonejärjestelmänsä. Verottajalle lähetetyssä ilmoituksessa minun kerrottiin tehneen huimat voitot, kun tosiassa tilini osoitti pientä tappiota.

Menin Helsingin keskustassa olevaan palvelupisteeseen, jossa oli pitkä jono. Otin vuoronumeron ja menin välillä syömään. Takaisin tullessa numeroni oli juuri mennyt ohi ja toimiston ovella oleva vartija ilmoitti, että ketään ei enää oteta sisään.

Ihmettelin asiaa, koska vielä ei ollut sulkemisaika, eikä asiakkaitakaan juuri sisällä. Minua olisi ehditty hyvin palvella, mutta määräykset olivat määräyksiä. Oli siis tultava seuraavana päivänä uudelleen.

Sitten selvisi, että palvelupisteessä tietokoneelta näkyi vain verottajan tekemä veroehdotus, mutta ei minun paperilla aikanaa lähettämiäni liitteitä. Miksikö ei? Siksi, että niitä ei skannata järjestelmään, enkä minä alkuaan voinut kirjoittaa selityksiäni veroehdotukseen, koska siihen ei ollut varattu tilaa. Kummallista.

Niin, toisaalta palvelupiste olikin vain neuvontapiste, jossa neuvotaan ja päätöksiä tehdään muualla. Siis aivan samalla tavalla kuin verottajan valtakunnallisissa puhelinpalvelunumeroissakin vain neuvotaan.

Suuntasin sitten Pääkaupunkiseudun verotoimistoon Vantaalle, mutta varmistin sitä ennen puhelimessa, että paperini ovat siellä. Virkailija tosin ihmetteli puhelimessa, että mitä te sinne menette.

- Onko teiltä kysytty jotakin?
- Ei ole, mutta minä tässä nyt kysyn verottajalta, eikä päinvastoin.

Mielenkiintoinen asenne palveluorganisaatiossa.

Verotoimistossa valitsin henkilöasiakkaat – napista jonotusnumeron. Vajaan tunnin päästä vuoroni tuli ja selvitin ongelmiani.

- Miksi te tähän tulitte, tehän kuulutte metsäverotettavien joukkoon (omistan pienen metsäpalstan).
- Ei kukaan minulle ole kertonut, että en ole henkilöasiakas vaan metsäasiakas.
- Tällainen siirto täällä on kuitenkin tehty.
- Menenkö nyt taas jonon hännille.
- Painakaa jonotusnumero 5, metsäverotus, niin teidät ohjataan oikeaan paikkaan.
- Olenko minä kuitenkin edelleen minä?
- Kyllä olette, virkailija vastasi vinosti jo hymyillen.

Painoin jonotuskoneen nappia ja se sylkäisi lapun: OTA YHTEYS INFOON.

Info - kyltin alla oli SULJETTU – lappu.

-Eikö tässä ole tänään ketään, kysyin palvelutiskin toisessa päässä istuvalta naiselta.
- Tämä henkilö jäi eläkkeelle, eikä uutta ole palkattu.
- Miksi siinä kuitenkin lukee SULJETTU, kun te tässä vieressä kuitenkin palvelette? Laittakaa vaikka nuoli osoittamaan teidän paikallenne.
- Ei sellaista kukaan ole laittanut.
- Onko teillä paperia, minä voin piirtää nuolen ja laitetaan se teipillä kiinni.

Näin tehtiin ja seuraava asiakas menikin heti oikeaan paikkaan.

Virkailija soitti minulle metsäasiantuntijan, vaikka minulla ei mitään metsäasiaa ollutkaan. Byrokratian mukaan kuuluin kuitenkin tähän lokeroon.

- Miksi te halusitte metsäveroasiantuntijan, jos asianne ei koske metsää, virkailija tivasi minulta heti aluksi.
- No, kun minut on siirretty tähän lokeroon. Kyllä minulle kelpaa virkailija kuin virkailija kunhan vain asiani tulee selvitetyksi.

Lopulta ongelmani selvisi, siis periaatteessa, koska loppuvuodesta verottaja tekee lopullisen päätöksensä, josta minulla on mahdollisuus valittaa.

Hyvä poliitikot, kun kiistelette hyvinvointiyhteiskunnan palveluista ja palvelujen alasajosta, niin kiistelkää kerrankin miten järjestelmä käytännössä toimii. Missä on järkeä ja missä ei. Olisiko se mitenkään mahdollista vaikka radio- tai televisio-ohjelmissa?

Ai, yksityiskohdatko eivät kuulu poliitikoille vaan toimeenpaneville virkamiehille. Hyvät virkamiehet sitten, käyttäkää enemmän tervettä järkeä ja sitä paljon puhuttua asiakasnäkökulmaa.


 

Mielenosoitus taloudellisen realismin puolesta

Kreikkalaiset, joilla on jokaista kansalaista kohti velkaa jo noin 30 000 euroa, osoittavat kaduilla mieltä sen puolesta, että taloudellisesti kestämätön meno saisi vain jatkua. Mitäpä jos suomalaiset osoittaisivat mieltä, että hallitus ei jatkaisi lisävelkaantumista kuten se tekee?
Nyt tuleville sukupolville, lapsilleni ja lapsenlapsilleni, kasataan vain yhä lisää velkataakkaa maksettavaksi joskus tulevaisuudessa. Tähän periaatteelliseen riitaan koko hallitusneuvottelutkin olivat kompastua. Tähänkö pyrittiin?

Olen jo pitkään ihmetellyt kuinka sinänsä fiksut poliitikot aliarvioivat äänestäjien käsityskyvyn. Pelätään sitä, että äänestäjät älähtävät, jos heille ei aina vain luvata jotakin lisää.

Kyllä kansa taloudellisen realismin näinä epävarmoina aikoina ymmärtää, vaikka poliitikot eivät sitä uskaltaisikaan tunnustaa.

Mitä, jos lähdettäisiin kadulle mieltä osoittamaan realistisen talousajattelun puolesta!

Mitähän valtiovarainministeri Jutta Urpilainen vastaisin tällaiselle mielenosoittajajoukolle?

Joukossa marssisi myös mm. Ruotsin Konjunkturinstitutetin vasemmistolainen tutkimusjohtaja Juhana Vartiainen. Hän on nykyisin samanlainen totuudentorvi kuin valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Raimo Sailas (sd.) on ollut jo pitkään.

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Taloustuntijat+teilaavat+uuden+hal...

Entisenä yleläisenä muistui mieleen sekin kuinka toimitusjohtaja Mikael Jungner saneerasi kovalla kädellä Yleisradiota, saneerasi kun oli taloudellinen pakko. Poliitikko, kansanedustaja, sdp:n puoluesihteeri Mikael Jungner kuitenkin neuvotteli nyt tiiviisti sen puolesta, että valtiontaloutta ei paljonkaan saneerattaisi ja lisävelkaantumista jatkettaisiin. Taisi kuitenkin olla turha toive, jos tuoretta pääministeriä Jyrki Kataista on uskominen.

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/06/katainen_varoitti_tal...

Turha toive saattaa olla myös se, että Kreikka toteuttaisi myös käytännössä ne taloudelliset sopeutustoimet, joista parlamentti pakon edessä niukasti päätti. Savossa on monimielinen sanonta: paljonhan se olis kahta hyvvee tehä, luvata ja totteuttoo.
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/06/kreikan_hallitus_hyva...

Valon juhla, juhannus, kuitenkin on tätä kirjoitettaessa aivan nurkan takana. Tosin päivä alkaa taas vähän kerrassaan lyhentyä. Älkää vaipuko kuitenkaan synkkyyteen. Kyllä aurinko aina nousee, ennemmin tai myöhemmin.

P.S.

The Economist - lehdessä on selkeäsanainen analyysi Kreikan taloudellisesta tilanteesta ja eri ratkaisuvaihtoehtojen merkityksestä. Ei mitään poliittista munkkilatinaa.

http://www.economist.com/node/18866979?story_id=18866979

 

Näin alkoi Suomen velkaantuminen

Minua jäi askarruttamaan miten vielä 1970 – luvun puolivälissä lähes velaton Suomen valtio, 3% bruttokansantuotteesta, on ajautunut nykyiseen velkakurimukseen, runsaat 40%  BKT:stä, ja velka yhä kasvaa.

Koottua tietoa löytyy valtiovarainministeriön historiasarjasta, jota nykyistenkin poliitikkojen kannattaisi silmäillä muistin virkistämiseksi näinä aikoina.

Suomen velkaantumista havainnollistaa netissä pyörivää Velkakello-sivusto

http://www.velkakello.fi/

Keväällä 2011 velkaa oli jo yli 14 000 euroa asukasta kohti ja summa vain kasvaa.

Tämä valtiovarainministeriön kaavio osoittaa kuinka suruttomasti varsinkin viime vuosina velkaa on otettu koko euroalueella. Kotitaloudet jo jarruttelevat, valtiot painavat rajusti kaasua.

Poliitikkojen kulutushaluja on yritetty hillitä ennenkin. Mielenkiintoinen oli Suomen Pankin silloisen pääjohtajan Klaus Wariksen epäonnistunut yritys häivyttää valtion varoja poliitikkojen ulottumattomiin 1960.

Valtiontalous oli vaihteeksi ylijäämäinen, mutta kaukokatseisen pankkimiehen mielestä kaikkia varoja ei pitäisi pistää heti menemään kuten oli tapana ja tuntuu kyllä olevan yhä varsinkin vaalien alla.

Osa valtion ylijäämäisistä kassavaroista yritettiin siirtää väliaikaisesti ulkomaalaisiin obligaatiohin pahan päivän varalle.Valtion hyvä kassatilanne tuli kuitenkin poliitikkojen tietoon ja eduskunta päätti monista uusista menoista Sukselaisen II:n, vähemmistöhallituksen (maalaisliitto ja ruotsalainen kansanpuolue) vastustuksesta huolimatta.

Valtiovarainministeriön historiasarja kertoo karusti mihin myöhemmin jouduttiin, kun Suomen hyvinvointiyhteiskuntaa palveluineen rakennettiin liian kovaa vauhtia kuin Baabelin tornia. Tähän käytettiin osin lisääntyvää velkaakin veronkorotusten jatkeena.

Vielä 1960-luvun puolivälissä Suomen julkinen sektori oli jonkin verran pienempi kuin Euroopan OECD-maissa keskimäärin. Julkisten menojen osuus oli runsaat 30 prosenttia bruttokansantuotteesta.

1980-luvulle tultaessa julkisten menojen kasvuvauhti vain kiihtyi ja saavutti 45 prosentin BKT-rajan vuosikymmenen puolivälissä. Vuonna 2010 julkisyhteisöjen menot ovat budjettikirjan mukaan 55,4% BKT:stä. Eniten menojaan lisäsivät kunnat.

Samaan aikaan sekä veroaste nousi että velkaantuminen kasvoi. Tosin laman iskiessä 1992 valtionvelkaa oli vain 20 % BKT:stä, mutta se hyppäsi 66,7 prosenttiin vuonna 1996. Näin tilastokeskuksen tilastot korutttomasti kertovat.

Kiitos hyvän talouskasvun valtion velkaosuus on nyt runsaat 40% BKT:stä, mutta se on laiha lohtu, kun euromääräinen summa vain kasvaa. Joskus sekin on maksettava ja se on pois muusta käytöstä kuten sosiaalimenoista.

Julkisyhteisöt ovat vieläkin velkaantuneempia kuin valtio. Vuonna 2010 julkisyhteisöjen velka oli jo lähes 50 prosenttia bruttokansantuotteesta. Kunnissa eletään syvenevästi velkavetoisesti.

Poliitikkojen vakiovastaus velkaantumisellemme on ollut, että ei me sentään olla niin velkaantuneita kuin eräät muut valtiot. Onneksi ei olla. Kreikalla on nykyisin yli kolme kertaa enemmän velkaa kuin Suomella! Kestämätön tilanne.

Yksi Kreikan velan antajista on Suomen valtio, joka itse saa lainaa hieman yli 3 % korolla ja lainaa summan edelleen Kreikalle runsaan 5 % korolla. Se olisi sijoitus, jos velka maksetaan takaisin,

Hyvinvointiyhteiskunnan kehittäminen, niin tärkeää kuin se on ollutkin, on tullut jatkuvasti kalliimmaksi. Se rahoitettiin 1970- ja 1980-luvuilla veroastetta jatkuvasti nostamalla ja velkaa hyvinäkin vuosina lisäämällä. Lopulta verotuksen kiristämisessä tuli pää vetävän käteen, kun veroaste nousi 40:een suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Kalevi Sorsan (sd.) toisen hallituksen (1977 - 1979) aikana liian korkeaksi päässyttä veroastetta laskettiin nopeasti osana elvytyspolitiikkaa. Velanoton turvin Suomen veroaste päätyi Sorsan seuraavien hallitusten aikana muiden läntisen Euroopan maiden tasolle 1980 - luvun alkupuolella.

Veroasteen lasku elvytyskeinona ei ole siis mikään uusi keksintö kuten ei velkaantuminenkaan.

Tuomo Mäen OECD-maita koskevan vertailun mukaan Suomen julkisen sektorin kasvu perustui "suuremmassa määrin kuin missään muussa maassa, Iso-Britanniaa lukuunottamatta, julkisten kulutusmenojen ja sosiaalisten tulonsiirtojen kasvuun".

Valtiovarainministeriön historiikkikirjojen mukaan suurin lisäys kulutusmenoissa tapahtui terveydenhuollon ja opetuksen alalla. Sairausvakuutuslaki säädettiin 1963 ja 1972 voimaan tuli kansanterveyslaki. Sinänsä tarpeellisia molemmat.

Tulonsiirtoja kasvattivat monenlaiseet sosiaaliturvaan kuten eläkkeisiin, lapsilisiin, äitiysavustuksiin, työttömyyskorvauksiin ja asumistukiin tehdyt parannukset. Lisäksi 1960-luvun alkuvuosina luotu työeläkejärjestelmä kasvatti automaattisesti vuosi vuodelta menoja.

Järjestelmä pystyttiin rahoittamaan niin kauan kuin talouskasvu oli pääsääntöisesti 3 prosenttia, veroja kertyi ja lainamäärääkin kasvatettiin.

Ketkä sitten olivat vallassa kun hyvinvointiyhteiskuntaa kehitettiin 1960 –luvun lopulta alkaen? Samanaikaisesti kunnille sälytettiin yhä vain uusia tehtäviä, missä on osin kuntien nykyisen ahdingon osasyy.

Pieniä poikkeuksia lukuunottamatta vallassa olivat SDP, keskusta ja rkp. Välillä vallassa käväisivät myös SKDL (nykyinen vasemmistoliitto) ja LKP (liberaalit). Suomen maaseudun puoluekin istui Sorsan IV:ssä hallituksessa 1980 –luvulla.

Kokoomus pidettiin ulkopoliittisista syistä oppositiossa vuoteen 1987 saakka kunnes Harri Holkeri nousi presidentti Mauno Koiviston tahdosta pääministeriksi.

Olisiko hyvinvointiyhteiskunnan kehittäminen ollut maltillisempaa, jos myös kokoomus olisi ollut aiemmin vallan kahvassa, on kyseenalaista. Kansalle haluttiin antaa aina vain uusia ja uusia etuisuuksia.

Nyt tämä tie on toistaiseksi loppuun kuljettu sekä kotimaisista että kansainvälisistä syistä johtuen. Talouden tasapainottaminen ja vanhojen etuisuuksien maltillinen vähentäminen on kuitenkin vaikeaa. Kuka nyt sydänverellään rakentamaansa taloa haluaisi pienentää?

(Tämä on hieman päivitetty, mutta edelleen ajankohtainen blogini. Kesällähän on uusintoja...)

 

 

Tällaista on olla eläkkeellä

Eläkeikää lähestyvä tuttava kysyi minulta pelonsekaisesti millaista on olla eläkkeellä?
- Ei hassumpaa, vastasin vähän yli kahden vuoden kokemuksella ja lisäsin, että on ihan vain oma vika, jos ei keksi mitään tekemistä eläkkeellä.
Näin on ainakin pääkaupunkiseudulla, jossa asun, mutta kyllä sama pätee missä muualla tahansa. Pitää itse aktiivisesti etsiä mieleistään tekemistä ja sitä kyllä on.

Nyt eletään aikaa, jolloin moni suuriin ikäluokkiin kuuluva yleläinenkin on siirtymässä tai jo siirtynyt eläkkeelle. YLE:n poliittisimmassa vaiheessa palkattiin paljon kullekin puolueelle ´sopivia toimittajia´ ja ilmeisesti muitakin työntekijöitä. Heitä yhdisti kuitenkin yksi asia: suunnilleen sama ikä. Organisaatioon muodostui likimain samanikäisten möykky.

Sama YLE:ä odottaa runsaan parinkymmenen vuoden kuluttua. Senkin ajan 30 – 40 - kymppiset palkkaava, kuten nytkin ovat tehneet, ikäisiään tai mieluummin itseään hieman nuorempia ja heittävät ikääntyneitä ulos.

En usko tämän asenteen muuttuvan millään johtamistaidon viisailla kursseilla, vaikka toisin opetetaan. Ihmiset vain ovat sellaisia.

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/05/tyomarkkinoilla_jo_45-vuotias_alka...

Minä olin niitä onnekkaita yleläisiä toimittajia, jotka saivat mahdollisuuden työskennellä yli alimman eläkeikän. Jäin eläkkeelle 65 – vuotiaana. Kiitos siitä. Toimittajan työhän on kiinnostavaa, mutta vanhemmalla iällä alkaa painaa kuten mikä muu työ tahansa.

Suhtautuminen eläkeläisiin niinYlessä kuin monissa muissakin työpaikoissa on osittain muuttunut. Ennen ihmeteltiin, osin vieläkin, miksi ihmeessä eläkeläinen vielä silloin tällöin haluaa tehdä työtä. Ajat kuitenkin muuttuvat, tosin hitaasti.

Miksi ihmeessä eläkeläisten osaamisen hyödyntäminen ei voisi olla aivan luonnollinen asia? Yhdysvalloissa näin on. Ainakin joitakin vuosia eläkkeellä olleen osaamista voisi hyödyntää, mutta ei ikuisesti. Toisaalta kyllä iäkäskin uutta oppii, mutta hieman hitaammin kuin nuori. Niin, jos itsellä vain on halua oppia.

Teen edelleen silloin tällöin Ylelle radiojuttuja, mutta ei se mikään elämän pääsisältö eläkkeellä ole. Onpahan vain täydennys.Viimeksi haastattelin Palermon entistä, mafianvastaista pormestaria Leoluca Orlandoa. Hän on nykyisin Iltalian parlamentin alahuoneen jäsen ja pääministeri Silvio Berlusconin kärkäs arvostelija.

http://yle.fi/radio1/asia/puheenvuoroja/sisilia_ja_eu_30262.html

Minua on siunattu myös lapsenlapsilla ja monilla yhdistystoiminnan hommilla, joten tekemistä riittää.

Sitä välillä vain ihmettelen kuinka monet eläkeläiset ja eläkeläisjärjestöt arvostelevat eläkkeiden taitettua indeksiä ja vaativat sen poistamista. Siis sitä, että minun eläkkeeni pitäisi nousta samaa tahtia kuin palkkojenkin etten jäisi työssä olevien ansioista suhteellisesti jälkeen.

Eihän tässä ole mitään järkeä? En minä voi perustella eläkkeeni nousua työni tuottavuudella, kun en pääsääntöisesti työtäkään tee. Siitä kyllä voi aina kiistellä ovatko jotkut freelance- palkkiot liian pieniä.

Olen eläkkeeni laskutapaan aivan tyytyväinen. Elinkustannusindeksi nostaa eläkettäni 80 prosenttia ja palkkojen nousu 20 prosenttia. Minua kiinnostaa vain se, saanko eläkkeelläni leipää, voita (syön sitä nykyisin entistä enemmän), makkaraa ja muita elintarvikkeita saman verran kuin ennenkin vai en. Vasta sitten, jos hinnat nousevat enemmän kuin eläkkeeni, niin nostan metelin.

Työssä olevien palkat saavat mennä omia aikojaan, en ole kateellinen. Tosin työssä olevat saattavat olla kateellisia minulle, jos nyt heidän ostovoimansa itse asiassa heikkenee ja minun ei. Joskus voi käydä niinkin, tosin harvemmin.

Mielenkiintoista eläkkeellä on ollut tutustua julkiseen terveydenhoitoon. Ylessä työterveyspalvelut olivat,lienevät vieläkin, erinomaiset. Mutta yritäpäs julkisella puolella päästä erikoislääkärille tai hammashoitoon. On opittava jonottamaan ja valittamaan ehkä enemmänkin kuin olisi tarpeen vain päästäkseen kohtuuajassa tarvitsemaansa hoitoon.

Mutta mikäpä tässä toistaiseksi on eläkkeellä ollessa, kun terveys on aika hyvä ja en ole elänyt kuten valtio: yli varojen ja jatkuvasti velkaantuen. Onnea vaan Suomen uusi hallitus omien ja muiden maiden poliitikkojen vanhojen virheiden korjaamisessa.

 

 

Sivut

Matti Laitinen vallan vaiheilla

 Matti Laitinen toimitti pitkään YLE Radio 1:n yhteiskuntakriittistä Vallan vaiheilla - ohjelmaa, mutta ei osannut YLE:stä eläkkeelle jäätyään asettua kiikkutuoliin ja jatkaa mm. tämän blogin pitämistä.

Blogiarkisto