Voi meitä voideltuja toimittajia

Jos järjestettäisiin poliitikkojen ja toimittajien voitelukisa, niin kumpiko puoli voittaisi? En tarkoita näin talvella suksien voitelua vaan, miten sen nyt kauniisti sanoisi, vastaan otettua vieraanvaraisuutta, ilmaista sitä sun tätä.

Veikkaan kyllä veteraanikansanedustaja Ilkka Kanervan voittavan minut, vaikka hänellä onkin – toistaiseksi - vähän minua lyhyempi työura. Mutta ihan vähäiseksi minunkaan vastaanottamani vieraanvaraisuus ei ole jäänyt runsaan 40:n vuoden työuran (jo päättyneen) aikana.

Kuva: Valtioneuvosto

Mutta kun toimittajiin saa vapaasti yrittää vaikuttaa, toisin kuin virkamiehiin ja nykyisin myös poliitikoihin, niin ei hätäpäivää, käräjäoikeuden ovi ei odota. Toisaalta ovat ajat ja asenteetkin muuttuneet vuosikymmenien aikana.

Vanhan kokemuksen mukaan taloustoimittajat ovat ´vaikutettujen´ kärkijoukkoa, joita toiset toimittajat kateellisena katselevat. Juorutoimittajista en tiedä, mutta hehän näyttävät juoksevan juhlista juhliin uutisia hakiessaan. Raskaaksi sekin ajanmittaan käynee.

Pääasiassa politiikkaa vuosikymmeniä seurattuani, niin suurimman osan ilmaisista lounaista ´ruokajuomineen´ olen saanut poliitikoilta ja erilaisilta etujärjestöiltä. Harmi kun ei ole tullut pidettyä kirjaa kaikista tapahtumista ja varsinkaan ruokalistoista.

Loistavaa aikaa oli 1970 – luku ja vielä seuraavakin. Sitten politiikan toimittajien hyvänä pito alkoi vähitellen hiipua, mutta ei se kokonaan ole loppunut.

Eipä tullut 1970 – luvulla mieleenkään, että voisi olla jotenkin epäsopivaa istahtaa ilmaiseksi valtiovierailulla samaan tilauslentokoneeseen presidentin kanssa. Siinä pressi matkusti siivellä yhdessä ministerien ja virkamieskunnan kanssa veronmaksajien piikkiin. Ruokaa ja juomaakin tarjottiin.

Nykyisin kuulema pressi joutuu pääsääntöisesti maksamaan tällaisilla ja muillakin vastaavankaltaisilla korkean tason vierailumatkoillaa edes jotakin, vaikkapa halvan lentolipun hinnan.

Yhä useammin tiedotusvälineet, ainakin isot, haluavat maksaa itse toimittajiensa matkat. Köyhemmät tiedotusvälineet joko eivät lähde matkaan tai ehkä kiittävät kauniisti, jos joku maksaa ja lähtevät.

Kuinkahan muuten olisi voinut maksaa vaikkapa Neuvostoliiton valtion järjestämän maan sisäisen pressilennon, joka seurasi Urho Kekkosen valtiovierailukonetta?

Nimetään nyt joitakin tunnettuja poliitikkoja, jotka ovat minua ja monta muutakin politiikan toimittajaa ´korruptoineet´ ruoan, juoman, matkustuksen tai saunomisen muodossa.

Aloitetaan huipulta. Presidentit Urho Kekkonen, Mauno Koivisto ja Martti Ahtisaari valtiovierailuillaan. Tarja Haloseltakin olen jotakin syötävää tainnut saada, mutta kiusallisen terveellistä se on ainakin raavaasta miehestä muistaakseni ollut.

Pääministerit ja varsinkin vähemmän vaikutusvaltaiset ministerit ovat olleet varsin vieraanvaraisia. Kymmenet ovat ne kerrat kun olen istunut valtioneuvoston juhlahuoneistossa,
http://www.valtioneuvosto.fi/tietoa-valtioneuvostosta/tilat/smolna/fi.jsp

tai Königstedtin kartanossa
http://www.vn.fi/tietoa-valtioneuvostosta/tilat/Konigstedt/fi.jsp

tai pääministerin virka-asunnossa Kesärannassa
http://www.vnk.fi/ministerio/toimitilat/kesaranta/fi.jsp

tai jossakin muualla. Ensin on kuultu virkamiesten ja poliitikkojen kuivakkaita esitelmiä, jonka jälkeen on päästy pääasiaan, ruokaan, juomaan ja jopa saunaan. Siinä sivussa on keskustelukin vilkastunut.

Poliittiset puolueet ovat olleet myös aktiivisia sanomansa tarjoajia tarjoilun lomassa.
Unohtaa ei sovi myöskään työmarkkinajärjestöjä kuten SAK, työnantajapuolelta Elinkeinoelämän keskusliitto, EK, ja monia muita.

Jos nämä vuosikymmenien vaikutustilaisuudet laskettaisiin yhteen, niin siitä kertyisi mahtava etupaketti. Kumma ettei paino ole noussut enemmän. Kyllä poliitikoilla olisi minussakin ilkkumista, jos he heittäytyisivät nykyisen ilmapiirin mukaisiksi toimittajiksi.

Sitten se peruskysymys: mitenkäs tämä vuosikymmenien vieraanvaraisuus on minun journalismiini vaikuttanut?

Vaikea sanoa, jos itseäni arvioisin, niin olisin jäävi. Ainakin olen oppinut tuntemaan lukemattoman määrän vaikuttajia ja päässyt keskustelemaan heidän kanssaan. Kyllä siitä on ollut journalistin työssä ihan oikeasti hyötyä.

Mikä siitäkin tulisi, jos istuisi vain päätteensä ääressä googlettamassa, tiedotteita ja puheita lukemassa. Välillä sitten soittaisi jonkun ärhäkän puhelun tuntemattomalle päättäjälle, joka ei minuakaan tuntisi. Eipä olisi kovin hyvä keskustelunavaus.

Mutta aika entinen ei enää koskaan palaa. Aika aikaansa kutakin ja kukin parhaan kykynsä mukaan journalistinakin.

P.S.

Tulin juuri yhden lapsenlapsen (pojan) kanssa Helsingin messukeskuksesta moottoripyöränäyttelystä

http://web.finnexpo.fi/Sites1/MP/Sivut/default.aspx

Lähtiessäni kysäisin, että minkäs takia minutkin päästettiin ilmaiseksi sisään pressikortilla, vaikka minulla ei ole aikomustakaan tehdä täältä juttua. Nykyiset YLE Radio Suomen Metsäradion juttuni ovat aika kaukana moottoripyöristä. Mielestäni minut olisi pitänyt ohjata lippukassalle.

Keskustelu messukeskuksen työntekijän kanssa muodostui molemmin puolin mielenkiintoiseksi. Olivat ilahtuneita, kun joskus toimittajakin on sitä mieltä, että perusteettomia etuja ei pitäisi antaa.

Mutta jos joku pyytämättä antaa, niin saahan sen ottaa vastaan, mutta ei saa itse kärttää. Tätä mieltä Journalistiliittokin on.

http://www.journalistiliitto.fi/jasenpalvelut/muut_jasenedut/

Onhan se aika kohtuutonta, että minäkin vielä joskus kepin kanssa kävelevänä, horisevana ukkona saisin pressikortillani samat ´voiteluedut´ kuin aktiivisen työelämän oravanpyörässä sinnittelevät.

Nyt taidan saada paljon vihamiehiä. Kuka nyt ´saavutetuista´ eduista vapaaehtoisesti luopuisi.