Vapaan naisen tunnustuksia

Kun olin vihdoin saanut lapsenlapset nukkumaan löhähdin katsomaan YLE TV 1:n kesäsarjaa.

Vapaan naisen tunnustuksia
Osa 1/6: Vapaata elämää. Amerikkalainen dokumenttiohjaaja Jennifer Fox kartoittaa nykynaisen maailmaa 17 maassa oman elämänsä dramaattisten käänteiden keskellä.

Television avatessani oli menossa kakkososa. Siinä neljää kymppiä lähentelevät naiset pohtivat pitäisiköhän sittenkin hankkia lapsi.

Osa 2/6: Biologinen kello ja sinkkunainen. Yllättävä raskaus ja keskenmeno saavat Jenniferin miettimään pitäisikö luopua itsenäisyydestään ja hankkia lapsi.

Sarjan ohjaaja Jennifer Fox

Olin jotenkin hämmentynyt. Tässä jaksossa miehiä solkenaan vaihtavat sinkkunaiset voivottelivat kun se oikea ei vain satu kohdalle. Toisaalta myönnettiin, että omien vaatimusten yhä vain kasvaessa valikoimakin pienenee.

Kiinnostavimmat miehet olivat jo varattuja, mutta heitähän voi pitää rakastajina..... kunhan miehen vaimo ei saa tietää mitään.

Tämä siis tunnustettiin ilman sen kummempia omantunnon tuskia vain itseä ajatellen. Varatun miehen vaimon tunteista ei puhuttu mitään.

Sitten se lapsi. Lapsen hankkimisestakin puhuttiin kuin jonkin esineen hankinnasta. Onko ihminen esine, kuin vaikkapa auto?

Ainakaan keskusteluissa ei tullut esiin itse lapsi ja hänen tuleva kehitysympäristönsä. Lapsihan tarvitsee sekä isän että äidin. Mieluimmin ihan oikean perheen, eikä vain äidin, joka on halunnut hankkia itselleen lapsen pelkän ahkeran naimisen sijasta.

Lapsella on myös oikeus isään, mutta eihän sellainen tuntunut näitä sinkkunaisia kiinnostavan. Lapsi minulle ennen kaikkea. Se toisi elämään uutta sisältöä.

Lapsiperheen normaalia arkea, kuuntele tästä:

lasten kiljuntaa.mp3

(Avautuu helpoimmin Firefoxilla tai

Internet Explorerilla: klikkaa hiiren oikealla ja sitten AVAA -kohdasta)

Varmasti toisi, ja tv- ohjelman kukasta kukkaan lenteleville sinkkunaisille oikean elämän mullistuksen. Vaippojen vaihtoa, katkonaisia yöunia ja kakaran (kakaroitten) kiljumista.

 Onhan lapsi ihana, mutta se myös vaatii paljon. Tätä nämä sinkkunaiset tuntuivat pelkäävän. Ei lasten hoito joko yksin tai yhdessä toisen kanssa mitään ruusuilla tanssimista ole.

Täytyy vilkaista miten tv- sarja jatkuu.... jos olen silloin saanut lapsenlapsetkin nukumaan.

P.S.

Katselinpa osittain seuraavankin osan, kaikkea on enää jaksanut. Siitä tuli mieleen, että mikähän meteli siitä olisi noussut jos miespuolinen ´häntäheikki´ tekisi kokemuksistaan vastaavanlaisen sarjan kuin naispuolinen ´häntäheikki´ Jennifer Fox.

Dokumentin tekijän kaverit tuntuivat paljon kypsemmiltä kuin ihmissuhteissaan sekoileva Jennifer Fox.

 

Matti Laitinen vallan vaiheilla

 Matti Laitinen toimitti pitkään YLE Radio 1:n yhteiskuntakriittistä Vallan vaiheilla - ohjelmaa, mutta ei osannut YLE:stä eläkkeelle jäätyään asettua kiikkutuoliin ja jatkaa mm. tämän blogin pitämistä.

Blogiarkisto