Lasten paivahoitoa cuzcolaisittain

Guzco, Peru
Nuori tarjoilija riiputtaa vajaan vuoden vanhaa lastaan kasivarrellaan ja esittelee perheravintolan ruokalistaa. Jyrkkia toisen kerroksen kierreportaita laskeutuu arviolta nelivuotias tytto kurkistamaan asiakkaita.

Jos Peru olisi EU:n jasen, niin ravintola tuskin tayttaisi maarayksia, vaikka keitto onkin hyvaa ja ravitsevaa. Suomalaiset lastenvalvojatkin saattaisivat raapìa korvallisiaan lasten paivahoidon jarjestamisesta. Mutta Guzcossa tallainen paivahoito on aivan tavallista ja toimivaa.

Vanhassa suomalaisessa maalaisyhteiskunnassa lapset pyorivat mukana aikuisten toissa ilman sen kummempia leikittamisia. Tyohonkin oli tartuttava heti kuin kynnelle kykeni. Siis aivan kuin Guzcossa, Perussa, tanaan.

Ei tiedetty, etta lapsityovoiman kaytto voisi rikkoa joitakin maarayksia, kun sellaisia ei juuri ollut. Miten maatalo olisi voinut tulla toimeen, jos lapset vain laiskottelisivat?
Hetken kuluttua tarjoilija kantaa toisella kadella keittoa ja pitelee toisessa kainalossaan pikkulasta. Hyvin onnistuu, vaikka sivullisesta tama vaikuttaakin akrobaattitempulta.

Valilla pikkulapsi on kuitenkin laitettava likaiselle lattialle, kun komerokaapista taytyy etsia lisaa astioita. Hyvin vajaa vuoden vanha viihtyy siellakin ja saa tarpeellista vastustuskykya tulevaa elamaansa varten.

Lasku kijoitetaan taas yhdessa. Lapsi istuu baaritiskilla toisessa kainalossa, kaiken varalta, ettei vain tipahda.

Kiittelemme hyvasta ja halvasta keitosta ja vilkutamme vauvallekin lahtiaisiksi. Aiti siirtyy vauvansa kanssa ovensuun tuolille houkuttelemaan uusia asiakkaita. Paivahoito jatkuu nain iltaan saakka.

Tallainen tyon ja perhe - elaman yhdistaminen on maan tapa maassa, jolle suomalainen sana hyvinvointiyhteiskunta tuntuu ihmeelliselta yhteiskunnan jarjestamine paivahoitoineen seka aitiys- ja isyyslomineen.

Kuvasin (valitettavasti en saa tahanvalo kuvaa) kadunlakaisijanaista, jonka perassa tallusteli arviolta nelivuotias tytto. Tya ja paivahoito yhdistyivat. Valilla tytto vetaisi takataskustaan pullon, imaisi kulauksen ja tarrasi aidin kateen katua ylitettaessa.

Etela-Amerikan pisimpaan yhtajaksoisesta asutussa kaupungissa Guzcossa ( noin 350 000 asukasta, 3400 metrin korkeudessa) myos isat nayttivat osallistuvan silmiinpistavan aktiivisesti lastenhoitoon.

Aamuisin ja iltapaivisin monet isat veivat lapsia kouluun, toivat siestan alkaessa kotiin syomaan (ei taida olla Guzcossa kouluruokailua) ja hakivat paivan paatteeksi kotiin.
Lapsiin ylipaataan Perussa suhtaudutaan hyvin ystavallisesti, mutta tarvittaessa ankarastikin. Pikkuveljea kadulla kiusannut isosisko sai heti napakan napsautuksen. Kiusaaminen loppui siihen, eika edes itkettanyt.

Taas tuli mieleen suomalainen lainsaadanto, mutta Peruhan ei ole Suomi. Toisaalta tuskin pikku tytto ansaitusta kurinpidosta traumojakaan sai.

Ollantaytambossa, Guzcosta parin tunnin bussimatka luoteeseen, piipahdin iltakaljalle nuhjuiseen perheravintolaan. Yksi kouluikainen lapsi kuorsasi sivupenkilla, aiti veti peittoa paalle ja jatkoi vajaan kaksivuotiaan viihdyttamista sivupoydassa.

Perheen koira juoksenteli rauhattomasti sisaan ja ulos. Ei se minua, eika ketaan muutakaan asiakasta haitannut.

Niin, tassa ravintolassa ei sitten ollut olutta, mutta ei hataa. Isanta piipahti vikkelasti ulos ja toi kohta keskikoisen pullollisen paikallista kuohuvaista. Keskikokoinen tarkoitti 6,20 desilitraa suomalaisen 0,5 litran sijasta. En jaksanut edes juoda kaikkea.

Ajattelin taas suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa pikkutarkkoine saadoksineen. Jos sellaisia olisi sovellettu tassa pienessa perheravintolassa, niin perheella ei olisi ollut toimeentuloa.

Kuinkahan moni tyollistymisidea Suomessa kaatuu byrokratian viidakkoon ?