Yksilön yhteisvastuu on keksitty uudelleen
Kuuntelin ja katselin juuri muistojumalanpalveluksen Kauhajoen kirkosta. Kunnioittavan harras tilaisuus, joka pani ajattelemaan.
Puheissa toistui usein perheen vastuu lapsistaan ja yksilön vastuu muistakin kuin vain itsestään. Siis yhteisvastuu, jota poliitikotkin laidasta laitaan ovat alkaneet jälleen korostaa ikään kuin uutena asiana.
Miksi tätä mielestäni itsestään selvää asiaa nyt sitten pitää korostaa? Poliitikoilla on aina syynsä, taka-ajatuksensa. Olisikohan yksi syy nykyisessä yhteiskuntajärjestelmässämme.
Vuonna 1992 – reaalisosialismin jo romahdettua – Ulpu Iivari kirjoitti Suunta 2000 – lehdessä:
”Usko valtioon ja yhteiskuntaan ongelmien ikään kuin ulkopuolisena ratkaisijana on erityisen pulmallista sosialidemokratialle.”
Tuo kirjoitus oli aikaansa edellä, mutta yhä ajankohtainen. Sen jälkeen maailma on jälleen muuttunut paljon, mutta sama ongelmatiikka näyttää säilyneen. Yhteiskunta – yksilö.
Kuinka pitkälle tulee holhota yksilöä ns.yhteisen hyvän nimissä? Mikä on yksilön oma vastuu omasta elämästään?
Haastattelin Kalevi Sorsaa 1998 ja kysyin mikä suomalaisen hyvinvointivaltion rakentajaa tuloksissa yllätti kaikkein eniten.
”Vakavin seikka, joka tuli hyvinvointivaltion sivutuotteena minun mielestäni, jota ei tavoiteltu,….. oli yksilö ja järjestötasolla, että kun viranomainen otti huolehtiakseen sen, mitä kansalaisten keskeinen normaali solidaarisuus, luonnonomainen solidaarisuus, oli huolehtinut, niin kansalaisilta solidaarisuuden tunne ja keskinäisen avun tunne ehkä on heikentynyt. Näin uskoisin, se on heikentynyt. Minusta se on suuri menetys”, Sorsa sanoi sanatarkasti Vallan vaiheilla – ohjelmassa.
Tavoiteltiin siis yhtä, mutta saatiinkin toista. Sen myöntäminen on kaikille nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentajille, ei vain sosialidemokraateille, kova paikka, mutta Sorsalla oli varaa sanoa mitä ajatteli. Hän ei ollut enää puolueensa puheenjohtaja vaan sivusta tarkasti asioita seuraava valtiomies.
Mitähän Kalevi Sorsa sanoisi tänään? Millaista hyvinvointiyhteiskuntaa meidän nyt pitäisi rakentaa?
Paradoksaalista nimittäin on, että monet kutsuvat hyvinvointiyhteiskuntaa jo pahoinvointiyhteiskunnaksi.
Järjestelmä ei voi hoitaa kaikkea. Yksilöillä ja perheillä yhteisöinä on ensisijainen vastuu itsestä ja kohtuullisesti muistakin. Tämä on nyt havaittu kuin uutena asiana.
P.S.
Nuori mies hyvässä humalassa tyhjensi olutpullonsa raitiotiepysäkillä ja viskasi tyhjän pullon maahan.
- Miksi heitit pullon?
- v... mitä se sulle kuuluu, v....
- Kaupunki roskaantuu ja pullo voi mennä rikki. Joku voi satuttaa vaikka jalkansa....
- v... kyllä pullonkerääjä tulee ja vie pois. V.... minä olen veroni maksanut ....
Niinpä niin. Yhteiskunnanko pitäisi kaikki hoitaa?
Nostin pullon maasta ja vein roskapöntön viereen. Oli vähällä ettei kaveri motannut kuonoon.
Tyhmästi tein. En suosittele puuttumaan toisten tekemisiin, ainakaan lauantai-iltana.
