Voihan Venäjä, millainen Karjala

Kiersin viime viikolla Laatokan ja katsastin Karjalaa. Sää oli hieno, mutta näkymät masentavan harmaita, takapajuisia. Pellot oli pääosin jätetty oman onnensa nojaan, pajuja ja ohdakkeita kasvamaan. Aunuksen parhaassa hotellissa ei ole saatu koko kesänä lämmintä vettä.

Jos olisin ulkoministeri, niin minun ei olisi viisasta töksäyttää, että Karjala on Venäjän takapajuloita. Ei suurvaltojen, Venäjän, Yhdysvaltojen tai Kiinan heikkouksia pidä ryhtyä sormella osoittelemaan, vaikka se totta olisikin. Se on poliittista viisautta suurvaltojen ja pienempien kanssa.

Mutta kun en ole poliitikko, eikä sanomisillani ole paljon merkitystä, niin kerrotaan nyt kuitenkin matkakokemuksia kuten ne näin. Niin, minullahan on itse asiassa enemmän julkisen sanomisen vapautta kuin vaikkapa Alexander Stubbilla tai tasavallan presidentti Tarja Halosella. Heidän pitää olla diplomaattisia.

Suurvallat ovat paljolti samanlaisia, herkkähipiäisiä. Ei ole amerikkakriittinen Halonen saanut kutsua Valkoiseen taloon, mutta amerikkamyönteinen Stubb sai jo melkein Yhdysvaltain ulkoministerin Hillary Clintonin vieraakseen Suomeen kunnes Islannin tuhkapilvet sotkivat suunnitelmat.

Karjalaa ja viime sotien taistelupaikkoja katsellessa (kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäki on erinomaisen tietäväinen sotahistorian tuntija) tuli mieleen, että ensin vuosikausia tapeltiin Karjalan omistuksesta sekä itsenäisyydestämme. Sitten kun isoveli Neuvostolitto sai Suomen Karjalan, niin se jätettiinkin myöhemmin oman onnensa nojaan.

Isolla maalla on varaa tuhlaukseenkin, pienellä ei. Paljon on maa- ja metsätalouspotentiaalia jätetty käyttämättä, samoin teollista. Aunuksen ympäristössä melkein silmänkantamattomat, hyvät pellot jäkittyvät kuten muuallakin.

Liian tiheiksi päässeet, hoitamattomat metsät ympäri Karjalaa pusikoituvat tai riukuuntuvat. Sellupuuta on mittaamattomasti, mutta tukkia vähemmän. Metsäautoteitä kuitenkin puuttuu, joten miten saada puut pois metsästä muuten kuin pääteiden varsilta.

Kun Neuvostoliitto lopulta sai Suomen Karjalan, niin Stalinille olikin suuri yllätys, kun kaikki asukkaat olivat lähteneet pois. Mitenkäs jatkat maataloutta ja pyörität tehtaita, kun vanhoja osaajia ei olekaan paikalla. Oli siirrettävä uusia asukkaita heille aivan outoihin oloihin.

Alku oli hankalaa ja sitten kiinnostus kehittämiseen loppuikin. Rajaseutua ja takamaata, olkoon mikä on, onhan tätä lääniä muutenkin Venäjällä. Näin kaiketi ajatellaan.

Kymmen vuoden sisällä olen käynyt pari kertaa eri puolilla Karjalaa. Kovin hidasta on kehitys. Muutamat suuremmat paikat kuten Sortavala, Petroskoi ja tietenkin Viipuri kehittyvät jotenkuten, syrjäseudut autioituvat vähän kerrassaan.

Toisaalta, samanlainenhan on kehitys Suomessakin. Kasvukeskukset vetävät, muut eivät vedä kuin mökkiläisiä. Ei sitä millään aluepolitiikalla voida pysäyttää.

Petroskoissa ilmestyvää, suomenkielistä Karjalan Sanomia

http://www.karjalansanomat.ru/Fin/indexF.htm

lukiessa kuitenkin ilahduin journalistisesti. Lehden taitto oli ihan nykyaikainen, jutut kiinnostavia ja teksti hyvää Suomea. Onnittelut päätoimittaja Robert Manner ja toimittajasi.

Journalistiliitto Suomesta on auttanut vuosien mittaan lehden journalistisessa kehittämisessä, lienevät muutkin tahot. Nykyisin lehdestä saa hyvää tietoa miten Karjalan asiat ovat, kun negatiivisiakin juttuja saa tehdä.

Karjalan maatalouden tilasta oli aika lohduton juttu viranomaislähteidenkin perusteella. Lyhyesti sanottuna kehnosti menee. Kaikki kallistuu, varsinkin ruoka, kun viljasato on ollut kehno.

Juttu päättyi siihen, että eräs iso maataloustila on menossa konkurssiin, koska työntekijöiden palkkavelka on kasvanut kestämättömäksi.

Ettei tämä kuvaus menisi pelkäksi synkistelyksi, niin siellä täällä kyllä nousi uusiakin taloja. Itse asiassa yllättävän vauraita muihin taloihin verrattuna. Lienevätkö olleet rikkaampien datshoja.

Varsinkin Sortavalasta, Laatokan pohjoispäästä, Viipuriin lähdettäessä maisemat olivat silmiä hivelevän kauniita. Vanhat soratiet kaartelivat peltoja ja järvien rantoja siinä missä ne ovat aikanaan olleetkin.

Tärisevää nimismiehen kihara- tietä Sortavalasta etelään ajellessa tuli mieleen Suomen 1950 – luku ja silloiset maantiet. Tervemenoa vaan retromatkalle Karjalan nykypäivään ketä kiinnostaa.

(Lisäys:

Ei tarvitse mennä Karjalaan asti. Suomen pienemmät soratiet on monin paikoin jätetty myös oman onnensa nojaan. Esimerkiksi Pieksämäellä Siikamäen ja Maaveden välillä on soratie jatkuvasti kuin Venäjän Karjalassa.)

Luostareita kunnostettiin, Syvärin luostari oli oikein hieno.Laulavat munkit vetivät vertoja parhaille oopperalaulajillemme.

Sortavalan ehkä parhaassa ravintolassa ruoka, lammaspata, oli erinomaista ja halpaa. Kun punaviinipullo jaettiin neljälle, niin koko illallinen maksoi vajaat 8 euroa hengeltä. Ison oluttuopin sai parilla eurolla.

Viipurissa käynti jäi vai käväisyksi. Mieleen muistuivat kuitenkin ideat Viipurin kehittämisestä vapaakauppa-alueeksi. Kaupunki vilkaistuisi ja alkaisi jälleen kukoistaa.

Siinäpä positiivista keskusteltavaa poliittiselle johdollemme venäläisten kanssa ´molempia osapuolia kiinnostavista asioita´. Kehitysideoitahan pitää aina olla, toinen asia on mitkä lopulta toteutuvat.

Nopea rautatieyhteys Pietariin näyttää vihdoinkin toteutuvan. Kunhan liikenne saadaan joustavasti luistamaan, niin heti hyppään junaan ja lähden taas Pietarin ihmeitä ihailemaan.

Tämä ei sitten ole mitään pääministeri Vladimir Putinin nuoleskelua, vaikka hän onkin Pietarin miehiä. Moskova on kyllä valtakeskus, mutta Pietari on minusta mukavampi.

-----------------------------------------------------------------------------------------------

Jos matka Laatokan ympäri kiinnostaa oikein syväsukelluksena, niin alla oleva Arvo Tuomisen mielenkiintoinen TV-ohjelma vuodelta 2006 DVD - tallenteena on ehdottomasti katsomisen arvoinen.