KGB:n pitkät lonkerot Suomessa
Tohtori Jukka Seppinen on pannut kirjan kansien väliin mittavan tutkimuksensa ´Neuvostotiedustelu Suomessa 1917 – 1991. Strategia ja toiminta.´ Haastattelin Seppistä Vallan vaiheilla – ohjelmaani 21.9.2006.
Kirjassa pyritään osoittamaan, että KGB:n vaikutus Suomen yhteiskunnalliseen elämään oli laajempaa ja syvempää kuin on uskottukaan.
Jos näin oli, niin voisiko historia toistaa itseään? Siltä ei ainakaan tänä päivänä näytä.
Suurvallat ovat kuitenkin suurvaltoja ja pienet pieniä. Se on viisasta ottaa huomioon tulevaisuudessakin, vaikka Euroopan Unionissa ollaan.
Tiedustelutoiminta tai suoremmin ilmaistuna vakoilu ei myöskään häviä mihinkään. Mitä suurempi valtio sitä suuremmat resurssit.
Mikä vakoilijoita sitten tänä päivänä Suomessa kiinnostaisi?
Ainakin tällä hetkellä, kun Suomi on EU:n puheenjohtajamaa, niin kaikki puheenjohtajuuteen liittyvät asiat ovat kiinnostavia. EU:n eri organisaatioiden ja jäsenmaiden välillä liikkuu aina paljon valmisteluvaiheessa olevia asiakirjoja, joista EU:n ulkopuoliset maat ovat kiinnostuneita.
Kiinnostaisiko sitten suomalainen sisäpolitiikka?
Varmaan jonkin verran, mutta eipä kokonaisuutena kovin paljoa. Anteeksi vaan poliitikot, puolueet kun ovat sivusta katsottuna kovin samankaltaisia. Sitä paitsi tiedotusvälineitä tarkasti seuraamalla pysyy hyvin selvillä missä mennään. Sellaiset raportit kirjoittaa suurlähetystön lehdistösihteerikin, eikä siihen mitään vakoilijoita tarvita.
On kyllä yksi alue, josta ammattikoulutuksen saaneet ulkovaltojen tiedustelupalvelujen edustajat ovat hyvinkin kiinnostuneita: turvallisuuspolitiikka. Miten Suomi tosiasiassa suhtautuu Natoon ja puolustusvoimien kehittämiseen.
Itse asiassa Nato – kysymyksestä meidän suomalaistenkin olisi kiintoisaa tietää enemmän. Pitäisiköhän ottaa yhteyttä johonkin tietäväiseen ulkovaltojen agenttiin?
Suomalainen huipputeknologia varmasti kiinnostaa vakoilijan koulutuksen saaneita henkilöitä. Teollisuus ylipäätään on nykyisin alue, josta voisi hankkia paljon rahanarvoista tietoa omalle maalle.
Entä sitten tämä terrorismin vastainen taistelu?
Suomi ei nyt ole näitä ensisijaisia terrorismin pesäkkeitä, mutta kukas tulevaisuuden tietää. Suomen valtiojohdon mielestä terrorismin vastainen taistelu on kuitenkin keskeinen osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa EU:n jäsenmaana.
Mitä taistelu oikein merkitsee käytännössä, on hieman epäselvää. Ainakin terrorismikytkentöjen seuraamista teknisin keinoin. Tällaiseen on monia mahdollisuuksia.
Terrorismin vastainen taistelu näkyy Suojelupoliisille annettuina lisävaroina. Kun perinteiseen vastavakoiluun määrärahoista kuluu vajaat 40 prosenttia, niin jo kolmisenkymmentä prosenttia menee terrorismin torjuntaan. Näin YLE:n tv- uutiset on laskenut.
Suojelupoliisin merkitys valtiojohdolle on myös jälleen korostunut. Kylmän sodan loppumisen ja Neuvostoliiton romahduksen jälkeen Supo joutui miettimään ankarasti uudelleen rooliaan.
Silmäilin Suomen rikoslain 12. lukua saadakseni selville mitä ei pitäisi tehdä, ettei sotkeutuisi maanpetokselliseen toimintaan. Tässä muutamia.
Älä ryhdy Suomen itsemääräämisoikeutta vaarantavaan toimintaan, jolla Suomi tai sen osa saatettaisiin vieraan valtion alaiseksi.
Kuulostaa samankaltaiselta kuin äärikommunistien aseellisen vallankumouksen tavoittelu ennen.
Eipä kannata yllyttää sotaankaan tai liittyä vihollisen asevoimiin, jos Suomi on jo sodassa.
Pari vuotta vankeutta voi rapsahtaa, jos törkeästä huolimattomuudesta julkistaa tai välittää tiedon, joka on säädetty salassa pidettäväksi Suomen ulkoisen turvallisuuden takia.
Jopa kuusi vuotta vankeutta voi tulla, jos ryhtyy luvattomaan tiedustelutoimintaan vierasta valtiota hyödyntääkseen hankkimalla Suomen ulkomaansuhteita vaarantavia tietoja maanpuolustuksesta tai turvallisuudesta.
Kannattaa siis olla varovainen kuinka pitkälle menee, jos ryhtyy yhteydenpitoon vieraan valtion tai sen asiamiehen kanssa.
