Tervetuloa höynäytettäväksi

Tulee dejavu – olo – tämän olen kokenut ennenkin – kun näin puoluekokousten aikaan toukokuun lopulla 2010 kuuntelee poliittisia puheita. Vaikkapa sitä, että hyvätuloisille lisää veroja valtiontalouden pelastamiseksi. En koskaan ole saanut poliitikoilta kunnon vastausta kuka on hyvätuloinen. En siihenkään kuka on rikas….. paitsi muutamat optiomiljonäärit, joita jo uskalletaan mainita nimeltä kuten Mikael Lilius. Entäs se hyvätuloinen? Kun keskiansiot liikkuvat vähän vajaassa 3000 eurossa , niin sen ylittävät olisivat loogisesti ajatellen jo hyvätuloisia. Jos siis näitten suureen enemmistöön kuuluvien ´hyvätuloisten´- paremminkin keskituloisten- veroja kiristettäisiin, niin kyllähän valtion kassaan alkaisi kilistä rahaa. Se olisi kuitenkin poliittisesti kovin uhkarohkeaa. Suurin äänisaaliskin tulee juuri tältä keskituloisten – ”hyvätuloisten” – joukolta. Jos taas aivan ylimmän 5 prosentin oikeasti hyvätuloisten verotusta kiristettäisiin rutkasti, niin ei sekään rahapulaa paljoa helpottaisi. Vaikka aivan kaikkein hyvätuloisimpien verotus nostettaisiin 100 prosenttiin – rahat ryövättäisiin - niin valtion kassaan ei silti jäisi yhtä paljoa kuin keskituloisten verotusta selvästi kiristämällä. Hoh – hoijaa…. vaikeaa on kansaa huitaja…. jos kansa vain vaivautuu ottamaan asioista selvää. Mutta kuinka moni vaivautuu? Monien poliitikkojen – varsinkin oppositiossa olevien - onneksi vain harva. Mitä sitten jää jäljelle, jos valtio ja kunnat tarvitsevat lisää rahaa? Tämä kysymys sisältää sen ajatuksen, että valtion ja kuntien ei tarvitsisi järkeistää ja tehostaa toimiaan. No, kysymys oli siis tyhmä. Tai ei sittenkään niin tyhmä. Kun valtion ja kuntien on poliittisista ja ay – poliittisista syistä niin vaikeaa tehostaa toimintojaan, niin jäljelle jää verojen korottaminen. Keskituloiset varokaa, verot nousevat. Niin, mutta työtähän ei haluttu verottaa. Mitäs sitten verotetaan? No, nostetaan vaikka arvonlisäveroa, jota ensin laskettiin ruoan osalta ja sitten hilattiin hieman takaisin. Kun kiinteistöt eivät mihinkään karkaa, niin vähän lisää veroja kesämökeille, tonteille, omakotitaloille ja metsämaalle. Mutta eihän se käy. Liian monella keskituloisella ja sen alle jäävällä on omakotitalo. Taas ovat äänet vaarassa. Entäs metsäomaisuus? Ei sekään käy, kun on päätetty olla puun myyntiverotuksessa. Taas olisivat äänet vaarassa. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle mitä ei voida tehdä kun puolueilla ja etujärjestöillä on päätöksenteossa omat läänityksensä. Vain kunnon lama kuten 1990 – luvun alussa voi pakottaa tekemään välttämättömiä muutoksia. Vai olisiko tässä ratkaisu. Mehän teemme päätöksemme tunteiden perusteella kuten SDP:n puoluesihteeriksi valittu Mikael Jungner julisti YLE:n pressiklubissa. Vieläpä päätämme ihan järkevästi tunteidemme mukaan. Voi mikä järjettömyys! Mielikuvien perusteella siis tehtäisiin oikeampia päätöksiä kuin asioista tietäen. Mitenkäs kävi, kun ministerit Astrid Thors ja Matti Vanhanen luulivat tunteidensa perusteella, että venäläisen mummon oleskeluongelma ratkeaisi vain pikkuisen lakitekstiä muuttamalla. Eipä tunne ollut tiedon väärti. Suomi on hyväksynyt mm. Schengenin sopimuksen ja se meitä velvoittaa myös oleskelulupa-asioissa. Toisaalta jos venäläinen mummo lasketaan perheenjäseneksi ja otetaan Suomen sosiaaliturvan piiriin, niin satoja ellei tuhansia muita isovanhempia saadaan kaupan päällisiksi yhdenvertaisuuden nimissä. Onko meillä hyvästä tahdosta huolimatta tähän varaa? Poliittista huijausta on, että tätä taloudellista realiteettia ei uskalleta pohtia ymmärrettävästi. Siis mihin meillä on oikeasti varaa? Jos poliitikko tällaista keskustelua virittelee, niin kohta on rasistin merkki otsassa . Parasta lopettaa ennen kuin leimakirves heilahtaa. Hyvät ensi eduskuntavaalien äänestäjät. Ottakaa vaikka huviksenne etukäteen selvää asioista. Sen jälkeen teillä on monta hauskaa hetkeä kuunnellessanne poliitikkojen väittelyjä. Mistä puhutaan, mistä ei puhuta ja millaisia MIELIKUVIA yritetään rakennella.