Toimitusjohtaja Jungnerista Mikael Jungneriksi

Hyvä Mikael,

kun tätä kirjoitettaessa valmistaudut vapaan miehen vappuun 2010 - kuten minäkin nykyisin -, niin se on huikea tunne. Kaikki on mahdollista, ainakin noin ajatuksissa. Tosin kohdallani meneillään on elämän loppusuora, Sinulla se on vasta keskivaiheilla.

Olen kuunnellut, katsellut ja lukenut monia läksiäishaastattelujasi. Huikean brändin olet itsestäsi luonut. Monissa haastatteluissa on ollut myös mielenkiintoista asiaa. Visionäärisyyttä, jossa kaikki tosin eivät tahdo pysyä aina perässä.

Erityisesti jäi mieleeni, että ei kukaan Yleä voi johtaa. Tottahan se on, vaikka sitä kovasti yritit. Ei Ylen toimitusjohtajalle ole annettu koko talon johtamisvaltaa eikä anneta. Koeta siinä sitten johtaa ja turvata vielä oma paikkasi poliittisissa ja muissa paineissa.

Toisaalta halusitkin, että ei Ylen työntekijöitä pidä kovin yksityiskohtaisesti määräillä. Tämän ehdottomasti allekirjoitan. Jos luovuus päästetään kohtuudella valloilleen, niin sitähän ei pidättele mikään.

Suunta ja jonkinlaiset raamit kuitenkin aina tarvitaan tai muuten mistään ei tule mitään. Mutta mitä sanovat johtajat, jos eivät voikaan määräillä? Siinäpä se tarkka paikka on.

Ilta-Sanomien jutussa pelkäsit, että kohta ei kutsuta enää mihinkään nyt kun aikaakin olisi. Toimitusjohtajana kutsuttiin, mutta aikaa ei ollut.

Sellaista se elämä on. Ei minuakaan aikanaan YLE:n toimittajana kutsuttu minun itseni takia vaan tehtäväni takia. Nyt kutsut ovat loppuneet. Miksi kutsuttaisiin?

Taitaa olla niin, että mitä isommalla ja näkyvämmällä pallilla henkilö istuu, niin sitä vaikeampaa on käsittää oma asemansa. Sitä luulee helposti, että MINÄ olen se jota arvostetaan, kutsutaan sinne tänne ja pidetään hyvänä.

Eihän se näin ole. Se on kova paikka hyväksyä oman persoonansa painoarvo, kun ´kaluunat´on otettu pois kuin komentavalta kenraalilta. Olet vain sitä mitä olet, hyvä jätkä tai paskiainen. Todellinen ihminen.

Monissa työtehtävissä, vähemmän ja enemmän merkittävissä olleena tiedän hyvin miten asema vaikuttaa. Eräskin tunnettu poliitikko takavuosina oli kovin hyvää pataa kanssani ison lehden politiikan toimittajana, mutta pienempään siirryttyäni hyvä kun vaivautui sanomaan päivää vanhalle työtuttavalle.

Ei siinä mitään henkilökohtaista ollut. En vain ollut enää yhtä hyödyllinen – tai hyödytön – kuin ennen. Näin se elämä menee, ainakin työelämä.

Näin eläkkeellä taas on ollut huvittavaa tavata eläkkeelle siirtyneitä poliitikkotuttavia. Nyt ollaan kaikki tasa-arvoisia ja taas sanotaan päivää ja jutellaan. Mukavahan se on menneitä muistella ja arvioida sidoksista vapaana nykypäivää.

Sinulla Mikael on vielä monta vuotta eläkeikään, jos nyt ylipäätään maltat koskaan eläkkeelle asettua. Mitä se asettuminen muuten on? Ei ainakaan kiikkutuolissa istumista kuten moni ajattalee.

Menestystä joka tapauksessa tulevissa tehtävissäsi. Ehkä elämä on myös opettanut ja vältät vanhoja mokiasi. Niin, tunnustit jopa julkisesti, että mokiakin YLE:n toimitusjohtajana olet tehnyt. Kaikki eivät tunnustaisi, ainakaan julkisesti.