Milta kuulostostaisi, jos hallitus paattaisi, etta  kaikki Suomen 60 vuotta tayttaneet asukkaat paasisivat matkustelemaan busseilla ilmaiseksi koko maassa ruuhka- aikojen ulkopuolella joka paiva? Matakuun juttujako?
 
Ei vaan totta Britanniassa. Kirjoittelen tata Lontoossa ja nettikahvilan koneessa ei ole a ja o - kirjaimia pilkkujen kanssa. Koettakaa sitli ymmartaa.
 
Vuoden 2008 huhtikuusta alkaen yli 60 - kymppiset; kuten mina, (siis jos asuisin vakituisesti Britanniassa) ovat kayttaneet matkustusoikeuttaan niin paljon, etta bussiyhtiot ja kunnat ovat nyt pulassa.
 
Aiemmin seniorien vapaa matkustusoikeus bussilla koski vain kotikuntaa, mutta nykyisin koko maata. Viikonloppuisin mihin aikaan tahansa voi matkustaa, arkisin vain klo 9.30:sta alkaen ruuhka-ajan ulkopuolella.
 
Hallitus antoi 212 miljoonan punnan maararahan, jotta kunnat  voisivat korvata bussiyhtioille menetetyt tulot. Eihan se tietenkaan riittanyt, kertoo The Daily Telegraph - sanomalehti.  Nyt sitten mietitaan mita tehda.
 
Vaarana on, etta elakelaisten - paa-asiassa - etujen lisaaminen voikin johtaa paikallisten bussilinjojen karsimiseen ja nuorten matkustajien etujen leikkaamiseen. Opiskelijat ja koululaiset varmaankin ilahtuvat.
 
En tieda milla matematiikalla alkuperainen paatos on tehty. Varmaankin on kaytetty populus utopianus - tietokoneohjelmaa. Sellainen on suosittu ilmaisohjelma, jotka varsinkin oppositiopuolueet suosivat.
 
Suomen demarit ovat markkinoineet lasten ilmaista paivahoitoa. Kun tama ehdotus on vastatuulessa, niin voisihan seuraavaksi ehdottaa elakelaisten ilmaista bussilippua koko maahan vaikka sosiaali- aluepoliittisin ja ilmastoperustein.
 
Helsingissa elakelaiset eivat saa minkaanlaista alennusta kuukausilipusta, ellei satu saamaan edes vahan kansanelaketta, joka tosin putoaa elakkeen kasvaessa hyvin pian pois.
 
Arvoisa SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen, innostutteko asiasta? Vapaa bussilippu kaikille 60 vuotta tayttaneille koko Suomeen. Voisin heti ilmoittautua koekayttajaksi, jos ehdotus toteutuu.
 
Terveiset Lontoosta, jossa kaikkien 60 tayttaneiden kannattaa kysya esimerkiksi museossa: Do you have senior citizen tickets? Usein saa pienen alennuksen ja tama ei ole matakuun juttu. Oikeus on myos turisteilla.
 
 
 
 

 
 
 
Vasta sen jälkeen kun nauhoitin viimeisen Vallan vaiheilla – ohjelman (26.12.2008) tuli mieleen teema hyvinvointiyhteiskunnan vapaamatkustajista. Mitähän Jutta Urpilainen ja Sauli Niinistö olisivat sanoneet?
 

Se jää nyt arvoitukseksi ja keskustelu liikkui hyvinvointiyhteiskunnan ja politiikan filosofisissa arvoissa nykyisin. Periaatteessa hämmästyttävän yksimielisiä Urpilainen ja Niinistö olivat, vaikka lähestymiskulmat samoihin asioihin olivatkin välillä erilaisia.
 
Mutta kuvitellaan millainen keskustelu yhteiskunnan vapaamatkustajista olisi tullut.
Minusta vapaamatkustajia ovat ne, jotka käyttävät hyvinvointiyhteiskunnan palveluja surutta, mutta osallistuvat vain vähän tai ei ollenkaan niiden kustantamiseen, vaikka voisivat sen tehdä. Osa ei voi ja heitä on palveltava.
 
Aivan ensiksi mieleen tulevat ne, jotka ottavat ansionsa pelkinä pääomatuloina maksamatta kunnallisveroa ollenkaan, mutta käyttävät kunnallisia palveluja.Niitä nimittäin ei voi olla käyttämättä, jos Suomessa asuu.
 
Samaan kikkailijoiden kastiin minusta kuuluvat nekin, jotka ovat muuttaneet eläkepäivinään halvan verotuksen maahan kuten Floridaan ja vakavan sairauden iskiessä muuttavat kipin kapin kirjansa takaisin Suomeen.
 
Tämä esimerkki hieman ontuu, sillä tällainen henkilö on voinut asua pääosan elämästään Suomessa maksaen nurisematta kaikki veronsa.
 
Sitten on näitä "elämäntapaintiaaneja", jotka jo nuoruudestaan ovat päättäneet, että työtä ei kannata tehdä. Kyllä yhteiskunta huolen pitää....kuten pitääkin toimeentulotuella.
 
Tällaista syrjäytymistä pitäisi tietysti yrittää kitkeä ajoissa, mutta minkäs teet, jos toinen ei halua.
 
Suomalaisen sosiaaliturvan piiriin pyrkivät ammattimaiset, maasta toiseen kiertävät turvapaikan hakijat ovat oma lukunsa. Onneksi en ole maahanmuuttoviranomainen, jonka pitää päätellä kuka on todellisen turvapaikan tarpeessa ja kuka ei.
 
Joulun alla Helsingin Sanomista silmiin sattui juttu, jossa maatalossa asuva pariskunta kertoili kuinka luonnonmukaisesti ja vähällä he elävät. Se ei selvinnyt mistä he kuitenkin rahaa saavat.
Mielenkiintoinen juttu, mutta eivät he varmasti paljon verojakaan maksa, mutta yhteiskunnan palveluja silti tarvitsevat.
 
Minkähänlaiseksi Suomi muuttuisi, jos kaikki päättäisivät elää supersäästäväisesti, melkein yhteiskunnan ulkopuolella? Tämä lienee kansantalousihmisten pahin painajainen. Kasvu loppuisi ja taloudellinen hyvinvointi romahtaisi.
 
Nyt kuulen jo korvissani, että en ymmärrä mitään maailmaa uhkaavasta ekokatastrofista. Miksi pitäisi mennä kaikessa äärimmäisyyksiin? Ei ympäristöystävällisyyteen pyrkiminen sulje pois tavanomaista kuluttamista ja verojenkaan maksua.
 
Sorry, unohdin Pentti Linkolan, mutta en oikein ymmärrä hänen fanaattisen yksisilmäistä ympäristöajatteluaan,
 
Joku varmaan huomauttaa nyt, että mitenkäs työttömyysturvan hyväksikäyttö? Se on vähän kaksipiippuinen asia. En toisaalta usko, että työttömäksi ehdoin tahdoin pyritään, jos järkevää työtä on tarjolla.
 
Sitäpaitsi työttömätkin maksavat korvauksestaan veroa. Yhteiskunta siis ensin antaa ja sitten ottaa samasta kasasta osan takaisin työllistäen samalla hallintoviranomaisia.
 
Verottomat korvaukset ovat hyvinvointiyhteiskuntamme palvelujen rahoituksen kannalta mielenkiintoinen juttu. Kansanedustajien ja europarlamentaarikkojen tuloistahan huomattava osa tulee verottomina kulukorvauksina todellisista kuluista riippumatta.
 
Tätä on yritetty pitkään muuttaa, mutta turhaan. Terve järki sanoisi, että kulut maksetaan todellisten kulujen mukaan.
 
Ei verottomien tulojen saamisessa toisaalta mitään laitonta ole, sillä lainsäätäjä eli eduskunta on sen lailliseksi tehnyt. Saahan presidenttikin palkkionsa verottomana eduskunnan päätöksellä.
 
Tällainen keskustelu jäi nyt sitten käymättä vihon viimeisessä Vallan vaiheilla – radio-ohjelman nauhoituksessa joulun alla 2008. Aika aikaansa kutakin.
 
www.yleradio1.fi/yhteiskunta/vallanvaiheilla/
 

Kylmä syystalven tuuli tuivertaa Manhattanin tornitalojen välistä, kun kävelen YK:n ´pääkonttorin´ ohi marraskuussa 2008. Talo näyttää siltä miltä se on aina näyttänyt. Eri valtioiden lippurivi vain on kasvanut talon edustalla.
 
Jotakin muutosta on tapahtumassa, sillä päämajan viereisessä puistikossa traktori jyrää multaläjien seassa. Myöhemmin kuulen, että koko YK:n päämaja on menossa isoon remonttiin.
 
Talon remontti on kuitenkin yksinkertaisempaa kuin YK:n hallintorakenteiden ja toimintatapojen uudistaminen vastaamaan maailmaa 2000 – luvulla.
 
Turvallisuusneuvostossa yhä vain viidellä valtiolla, Yhdysvalloilla, Kiinalla, Venäjällä, Ranskalla ja Britannialla on jokaisella veto – oikeus. Valta sanoa ei käy päätöslauselmasta, jonka 187 muuta YK:n jäsenvaltiota olisi valmis hyväksymään.
 
Sellaista on ´maailman hallituksen´, YK:n demokratia.
 
Suomen YK – suurlähettiläs Kirsti Lintonen kertoo, että nyt 15 vuoden pohtimisen jälkeen on aloitettu tosissaan hallitusten väliset neuvottelut YK:n turvallisuusneuvostonkin rakenteen uudistamiseksi.
 
Neuvoston pysyvien jäsenten määrää ollaan nostamassa nykyisestä viidestä, mutta vanha viisikko tuskin suostuu siihen, että uusilla pysyvillä jäsenillä olisi myös veto – oikeus. Maailma on muuttunut, mutta YK:n valtarakenteet ovat vain muuttuvinaan maailman mukana.
 
Tulee mieleen, että kyllä on pitkämielisen hommaa tuo YK - suurlähettiläänkin työ. Sukkulointia sinne ja tänne, mutta asioitten eteneminen on hidasta.
 
Lintonen tosin on lähdössä pian eläkkeelle, seuraajakin on jo nimitetty. Tasavallan presidentin kansliapäällikkö Jarmo Viinanen aloittaa näissä pitkämielisen hommissa 1. huhtikuuta 2009.
 
Suomen YK – edustuston kotisivu löytyy tästä osoitteesta
http://www.finlandun.org/fi/
jos kiinnostaa vilkaista.
 
Miten Suomi sitten voi YK:ssa vaikuttaa? Siitä Lintosen kanssa keskustelimme YK – edustustossa. Lintonen tietysti sanoi, että kyllä voi. Varmaan voikin vähän, jos on aktiivinen.
 
Aktiivinen saa olla kuitenkin moneen suuntaan. Ensin EU:ssa, jotta EU puhuisi meitä isommalla äänellä. Sitten vaikutetaan suoraan sinne ja tänne ja lopuksi toivotaan, että saataisi edes yksi pieni ajatus päätöslauselmaan.
 
Euroopan Unionin vaikutusvalta YK:n eri organisaatioissa on kuitenkin vähentynyt dramaattisesti viime vuosikymmenenä. Näin kertoo tutkimus, jonka on tehnyt The European Council on Foreign Relations.
 
Mutta pystyykö YK ihan oikeasti uudistumaan ja muuttamaan toimintatapojaan? Kovin on vaikeaa uudistaa organisaatiota, jossa vanhat valtiot vain puolustavat saavutettuja etujaan tai ajavat itsekkäästi uusia etujaan.
 
Rauhan nobelisti Martti Ahtisaari piti loistavan puheen palkintoa vastaanottaessaan. Siinä myös YK ja sen jäsenvaltiot saivat ansaittua kritiikkiä. YK antaa kyllä tehtäviä, mutta ei halua antaa riittävästi resursseja tehtävien suorittamiseen.
 
Ahtisaari tietää vuosikymmenien kokemuksella mistä puhuu ja hänellä on varaa puhua suoraan.
 
YK:n toiminnan uudistaminen on tahdon asia, niin kuin rauhan aikaansaanti Lähi – Itäänkin. Yhteinen tahto vain pitää löytyä ensin.
 
 
 

Yhdysvaltain presidentin virkaan astumistaan odottelevasta Barak Obamasta on tullut brändi, jolla myydään hyvin lehtiä, t-paitoja, hattuja, kalentereita, perhevalokuvia ja jopa kondomeja. Obamaa ryöstöviljellään joka puolella.
 

 
Jos Obama ei olisi tuleva presidentti vaan pop-tähti kuten vaikkapa Mick Jagger, niin armeija juristeja olisi keksinyt keinot miten suojata ja rahastaa oman kuvan käyttö kaupallisiin tarkoituksiin.
 
Kaipa presidentin kuvalla myymisellä rajansa on, mutta en ole tekijänoikeusjuristi.
 
Täällä New Yorkissa, demokraattien vahvalla kannatusalueella, on yhä menossa presidentinvaalien jälkihurmos. Obama – hattu päässä voi kuka tahansa kulkea eikä poikkipuolista sanaa kuule. Päinvastoin, olet yksi meistä, kuulut joukkoon ja hyvä niin.
 
Mitähän tapahtuisi, jos jostakin saisi presidentti Georg Bushin kuvalla varustetun hatun?
Uskaltaisikohan mennä Harlemiin Bush – hattu päässä?
 
Minulle suomalaisena rotuviha on käsittämätön asia, mutta sainpa siitä pientä esimakua Harlemissa. Istuskelin kadun varrella kahvia hörppimässä musta Stetson – lierihattu päässä. Ehkä se jotenkin muistutti ortodoksijuutalaisten hattua.
 
-         V…. juutalainen, murahti ohikulkeva kaveri minulle merkitsevästi.
 
 On minua luultu maailmalla saksalaiseksikin ja ihan yhtä ystävälliseen sävyyn.
 
Kävellessäni Harlemin pääkauppakatua, 125th Street, jalkakäytävillä oli vaikka minkälaista Obama – tavaraa myyvää yrittäjää. Kovaäänisestä kuului Obaman vaalikampanjan aikaisia puheitakin.
 
Harlemissa Obama on kansallissankari, toivo uudesta. Samankaltainen uudenlaisen poliittisen kulttuurin odotus elää vahvana muuallakin täällä New Yorkissa. Ovatko toiveet lopulta liian korkealla, jää nähtäväksi.
 
Jotenkin tästä Obama huumasta tulee mieleen Vladimir Putinin valinta aikanaan Venäjän presidentiksi. Silloin puhalsivat uudet muutoksen tuulet. Kansa oli ylpeä urheilullisesta, nuorekkaasta presidentistään, joka ei juopotellut kuten edellinen.
 
Äkkiä ilmestyi myyntiin Putin paitoja, solmioita, kirjasia, kuvia ja muistaakseni votkaakin. Niin, ja tietysti se puinen Putinin näköinen ukko, jonka sisässä oli Putin, jonka sisässä oli Putin jne.
 
Kansa tarvitsee esikuvia ja sellaisia se saa. Välillä parempia, välillä huonompia.
 
Toisaalta eivät nuo suurvallat lopulta niin hirveän erilaisia käyttäytymiseltään ole, vaikka muuta aina sanotaan. Suurilla valtioilla on suurien valtioiden kujeet. Välillä vain kovin sotaisat.