Turisti pulassa Afrikassa UM:n määräysten takia

Haluaisinpa nähdä sen konsuliasioista päättaneen ulkoministeriön virkamiehen ilmeen, kun hänelle itselleen ulkomailla pulaan joutuneena ei anneta kohdemaassa päivystävän konsulivirkamiehen kännykkänumeroa.

Suosittelen kokeilemaan palvelua täällä Tansaniassa tai missä muualla maailmassa tahansa. Hätätapauksissa virka-ajan ulkopuolella voi soittaa numeroon +358-9-1605 5551 (Suomen ulkoasiainministeriö).

Mikä ongelma tässä sitten on? Yksinkertaisesti se, että kaikkialla maailmassa kännykkäyhteydet eivät toimi yhtä hyvin kuin Suomessa.. Puhelut pätkivät, ääni ei kuulu, yhteytttä ei saada, mutta tekstiviestit voivat kulkea. Silloin tarvittaisiin päivystävän virkamiehen kännykän numero, johon tekstiviestin voisi lahettää sopivasta paikasta.

Esimerkiksi Dar Es Salaamissa on usein päiviä, jolloin lähetystön numeroon ei pääse soittamaan ollenkaan, koska paikallinen puhelinverkko on ylikuormitettu ja tukossa. Kännykkäyhteydet toimivat yleensä paremmin.

Miksi päivystävän virkamiehen numeroa ei sitten anneta hätään joutuneelle? Varmaankin siksi, että virkamiestä ei häirittäisi humalaisten suomalaisten soitoilla keskellä yötä. Kaikki vain eivät ole omaa syytään pulaan joutuneita viinaturisteja.

Ulkoministeriön korkean konsulivirkamiehen päätös on tyypillinen osoitus kirjoituspöytä-ajattelusta. Asioita ei ajatella loppuun asti. Suosittelen näin veronmaksajana pientä lisäohjetta puhelimeen vastaavalle työntekijälle: terveen järjen käyttö myös sallittu.

On tietysti hyvä sinänsä kun on saatu aikaan tällainen kellon ympäri päivystävä hätänumero. Kiitos varmaankin tsunamin tai muiden hätätapausten.

Melkein viisikymmentä vuotta maailmalla matkusttellessani minulta ei koskaan ole viety passia tai kameroitanikaan hotellihuoneesta. Jo todennänkoisyydenkin mukaan joskus näin piti tapahtua kaikesta varovaisuudestani huolimatta.

Dar Es Salaamin suurlahetystö kyllä ansiokkaasti varoittelee tänne tulevia maan ja kaupungin vaaroista. Kannattaa lukea osoitteesta

http://www.formin.fi/public/default.aspx?contentid=65881&nodeid=15735&contentlan=1&culture=fi-FI

Oli aika hassu tilanne, kun päivystävä virkamies Dar Es Salaamissa sai Suomen kautta hänelle soitettuani ( 2,95 euroa/ min) sanotuksi, että lähetä tekstiviesti, ne kulkevat, kun puhe ei oikein kuulu. Sitten ääni taas häipyi ja Suomessa oleva virkailija ei saanut – ohjeitten mukaan – antaa paikallisen päivystäjän kännykkänumeroa.

Erilaisten kummallisten kiemuroitten jälkeen - lähetystön portilla olevat turvamiehet antoivat ystävällisesti konsulivirkamiehen kännykkänumeron - sain yhteyden ja uusi passi järjestyi minulle lauantaipäivänäkin, sillä muuten en olisi voinut jatkaa matkaaa Sansibariin. Kiitos konsulivirkamiehelle.

Tiedoksi tarvitseville: passin hinta on 260 000 Tansanian shillinkiä eli 140 -  150 euroa!

Varkaita ja korruptiota

Dar Es Salaam on taskuvarkaiden ja muidenkin rikollisten paratiisi. Turisti, valkoinen, on hyvä kohde. Korruptio muuten on Tansaniassa hyvin laajalle ja syvälle levinnyttä. Maan tapa niin kuin “kotiryssät” suomettumisen aikaan Suomessa.

Sananvapaudessa Tansaniassa ei ole kehumista. On parasta olla arvostelematta ainakaan kovin kärkevästi hallitusta tai presidenttiä. Sellainen lehti voidaan jopa lakkauttaa.

Tervetuloa vaan pääministeri Matti Vanhanen Tansaniaan ja Etelä- Afrikkaan vierailulle maaliskuussa 2010. Tuossa muutaman korttelin päässä majapaikastani hän on Suomen suurlahetystössä vieraanvaraisuutta nauttimassa. Terveisiä ja minua parempaa onnea matkaan.

Ote vierailun virallisesta tiedotteesta:
‘Tansanian vierailun tapaamisissa käsitellään maiden kahdenvälisiä suhteita ja yhteistyötä, Tansanian kehitystä, alueellisia kysymyksiä, Itä-Afrikan integraatiota sekä ilmasto- ja ympäristökysymyksiä.
Tiistaina 16. maaliskuuta pääministeri avaa Dar es Salaamin kestävän kehityksen instituutin, joka on yksi uusista kehitysyhteistyön avauksista Suomen hallituksen kehityspoliittisen ohjelman toimeenpanossa. Instituutin päätehtävä on auttaa Afrikan maita saavuttamaan kestävän kehityksen tavoitteita sekä tukea maiden osallistumista kauppa-, ympäristö- ja ilmastoneuvotteluihin.”

Tansania on Suomen pitkä-aikaisin ja historiallisesti tärkein kehitysyhteistyökumppani. Suhteellinen osuus on kuitenkin laskenut.


 

Afrikkalainen sosialismi vei talousahdinkoon

 

Kehitysyhteistyö alkoi jo 1960 – luvun alkupuolella yhteistyössä muiden pohjoismaiden kanssa. Silloin oltiin innostuneita presidentti Julius Nyereren afrikkalaisesta sosialismista.


Nyerere uskoi – varoitteluista huolimatta – marxilaiseen talousmalliin, joka sittemmin johti taloudelliseen katastrofiin väestön pakkosiirtoineen ja maatalouden kollektivisointeineen. Avautuivat siinä sinisilmäisesti kehitysapua antaneittenkin silmät vuosien mittaan.


Nyerere luopui vapaaehtoisesti vallasta 1985, ja sen jalkeen sosialismia on purettu, aluksi Maailmanpankin kovaotteisin ja kyseenalaisinkin keinoin.

Joka tapauksessa vallassa istuvat yhä sosialistisen kauden korkeat virkamiehet. Heidän on ymmärrettävästi vaikea sopeutua siihen, että valtion ei pidä enää hoitaa ihan kaikkea.


Sosialistisen kauden kankea byrokratia vaivaa edelleen Tansaniaa, josta jo sain pientä esimakua. Kaikki vie aikaa, on pilkuntarkkaa ja tehotonta. On turha kuvitella, että mikään tapahtuisi nopeasti ja juuri niin kuin on suunniteltu. Pitkää pinnaa tarvitaan.

Sai Nyere silti paljon hyvääkin aikaan. Tansanialaisten lukutaito nousi noin 80 prosenttiin, naisilla sen alle, terveydenhoitoa parannettiin ja tansanialaisille kasvoi kansallinen identiteetti. Eri uskontojakin suvaitaan varsin hyvin.

Kun siirtomaaherrat aikanaan, ensin Saksa ja sitten Englanti, riistivät entisen Tanganjikan ja Sansibarin luonnonvaroja, niin nyt Tansaniassa kehitysavun antajia osin kupataan.

 

Poliitikot ja virkamiehet rikastuvat

 

Kehitysapurahaa siirtyy korruption takia poliitikkojen ja korkeitten virkamiesten taskuun, mutta menee sita tarkoitettuun kohteeseenkin  kohtuullinen määrä.

Ei korruptiota mihinkään saada kitketyksi, se on maan tapa niin kuin turistien huiputtaminenkin. Korruptio varmaankin hieman vähenee ajan mitaan, kun sitä niin paljon julkisestikin arvostellaan.
 

Kehitysavun antajien vain on hyväksyttävä, etta osa avusta päätyy Sveitsin pankkiin. Sveitsiä sanotaankin eniten kehitysapua saavaksi maaksi maailmassa. Siellä on monen vallanpitäjän ja korkean virkamiehen salainen pankkitili.

Nykyisin Suomi antaa kehitysapua pääosin budjettitukena, jolloin rahavirtojen kulkua on helpompi seurata. Aika ajoin tehdään tarkastuksia. Seuraavana ovat Suomen tukemat metsäprojektit.

Näistä aikanaan lisää YLE Radio Suomen Metsäradioon tekemissäni jutuissa. Yksi suomalaisen metsä-asiantuntijan haastattelu tosin varastettiin hotellista viedyn nauhurini mukana, mutta muuta on jäljellä.
 

Olehan varovainen vierailusi aikana täällä Dar Es Salaamissa pääministeri Matti Vanhanen, vaikka et asukaan halvassa Luther Housessa kaupungin keskustassa.

Kamerani ja nauhurini muuten vietiin kun olimme käymässä viereisessä, 100 vuotta vanhassa luterilaisessa kirkossa. Se on nähtävyys sinänsä, kannattaa vilkaista, mutta hotellia en suosittele.


 

Turkis on poikaa pakkasella

Turkistarhausta vastustava, purevassa pakkasviimassa paleva nuori nainen tarjosi minulle esitettään.
- Ei kiitos, turkis pitää näin pakkasella lämpimänä.
- Hyväksytkö siis....
Keskustelu päättyi ennen kuin alkoikaan, jatkoin matkaa ja vedin karvahattuni korvallisia alemmaksi.

 

 Kuva:YLE

Panin merkille, että nainen oli pukeutunt aivan liian kevyesti senhetkisiin talviolosuhteisiin nähden. Toivottavasti ei vilustunut keinokuitutamineissaan pakkasviimassa. Turkista olisi tarvittu.

Oma kelsiturkkini on noin 40 vuotta vanha ja yhä hyvässä kunnossa. Napit tosin on pitänyt vuosikymmenien saatteessa siirtää vastaamaan nykyistä olomuotoani.

Turkin alle panin pari villapaitaa, ulkoiluhousujen alle kahdet pitkät kalsarit, käteen hylkeennahkarukkaset (tosi lämpimät), päähän tuuhean kasvahatun ja talvikenkiin tuplasukat. Eipä palellut yhtään.

Sääliksi kävi turkistarhauksen vastustajaa pakkasessa. Naisen puolipitkä takki ei varmasti ollut kovin lämmin eikä kestä vuosikymmeniä. Sitten on hankittava uusi. Ainakin osin keinokuituiseen takkiin kuluu hieman uusiutumatonta öljyä. Täysvillainen takki olisi parempi.... ellei nyt halua karttaa kaikkea eläinperäistä.

En tiedä miten ne lampaat ovat eläneet, joista kelsiturkkini on aikanaan tehty, mutta tavalla tai toisella niitä on kuitenkin tarhattu. Jos ihmiset käyttäisivät turkiksiaan pitkään, niin nahkojakin tarvittaisiin vähemmän. Sehän olisi hyvää turkistarhauksen vastustamista!

Toisaalta, kun turkistarhoja kuitenkin on, niin kyllähän niissä eläimillä pitää olla kunnolliset elinolosuhteet. Toisaalta ihmisilläkin pitäisi olla leipää, mutta tarhauksen vastustajien tavoitteena onkin viedä leipä tarhaajilta eli lopettaa koko elinkeino.

Tähän tähtää myös turkistarhoilta otettujen kuvien kaupittelu tiedotusvälineille kuten YLE:lle. Hyvin hoidettu homma. YLE:n uusi toimitusjohtaja - lobbari Lauri Kivinen voi vain kateellisena katselle ammattitaitoisesti hoidettua vaikutuskampanjaa.

Tuli mieleen, että kuvathan on saatu tunkeutumalla laittomasti toisen omistamaan kiinteistöön. Tiedotusvälineet ovat siis julkistaneet, ehkä ostaneetkin, rikoksella saatuja kuvia.

Jos kohteena olisi ollut vaikkapa turkistarhaajan makuuhuone, niin kuvaaminen olisi salakatselua ja rangaistavaa. Eläimillä ei ole tietääkseni yksityisyyden suojaa kuten ihmisillä.

Jos eläin on kuitenkin kuvattu luvattomasti yksityisellä alueella, niin mihin kaikkeen on syyllistytty? Luvan kanssa sisään ei kuitenkaan ole tultu. Murto, luvaton tunkeutuminen, vahingonteko jne. Mitä näppärät juristit sanovat?

Tällaisia ajatuksia pyöri päässäni päiväkävelylläni Helsingin kaduilla 16 – 17 asteen pakkasessa hyisen viiman pyyhkiessä talojen välistä. Mutta ei paleltanut, kun pukeutui sään mukaan lämpimiin turkiksiin.

 


 

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio: Toimijat koulunpenkille lakeja oppimaan (nettiradion haastattelu)

Mitä tietosuojavaltuutettu oikein tekee ja mitä ei tee? Tämä tuntuu olevan monelle taholle vaikeasti hahmotettava asia.

Tietosuojavaltuutettu antaa ohjeita, ei määräyksiä, mutta eri viranomaisetkin muokkaavat ohjeista omia määräyksiään, jotka voivat poiketa alkuperäisten ohjeitten tarkoittamasta hengestä.

Näitä ohjeita meidän hallintoalamaisten on kuitenkin noudatettava. Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio toivookin eri ´toimijat koulunpenkille´ oppimaan mitä heidän lainsäädännöstä pitäisi tietää.

Valtuutetun toimiston sivut löytyvät täältä

http://www.tietosuoja.fi/

Reijo Aarnion haastattelun kuulet tästä. (Kesto 21´22")

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio.mp3

 Avautuu parhaiten Firefox - selaimella tai Google Chromella (Internet Explorer usein temppuilee tässä)

 

 

Vanha lama ei paljon opettanut työttömän kannalta

Jos vertaa 1990 – luvun alun lamaa nykyiseen työttömän työnhakijan näkökulmasta, niin eipä paljon ole muuttunut. Nuorten ja ikääntyneitten on edelleen yhtä vaikea päästä työn syrjästä kiinni.

Kovin paljon ei ole tapahtunut periaatteellista muutosta tukijärjestelmissäkään. Ne ovat edelleen osin passivoivia. Itsensä auttajaa lyödään halolla päähän.

Minulla on tästä omakohtaisia käytännön kokemuksia toisin kuin hallintobyrokaateilla ja monilla poliittisilla päättäjillä. Kerrotaan siis miltä asiat näyttivät työttömän työnhakija näkökulmasta ennen ja nyt.

Paperille painettu sanomalehti Uusi Suomi lopetettiin loppuvuodesta 1991. Monenlaiset osaajat joutuivat etsimään uusia töitä aikana, jolloin Suomi aloitti huiman lamasyöksyn.

Olin silloin 47 – vuotiaana ensimmäistä kertaa eläessäni työtön työnhakija. Monipuolisesti kokenut, ammattitaitoinen toimittaja, jonka kunnossa ei ollut mitään vikaa. Ei yrittämisen halussakaan.

Hyvin pian kuitenkin selvisi, että lehtitaloissa oli keksitty ovi, joka aukeni vain ulospäin. Tätä kesti sittemmin vuosikausia, mutta sitähän en voinut tietää.... onneksi.

Nyt Suomessa eletään samankaltaista aikaa, vaikka uhkaavasta työvoimapulasta puhutaan. Toteutuukohan työvoimapula todella laajamittaisesti, vai onko lopulta työpaikkojakin niin vähän, että työvoimaa riittää aivan kohtuullisesti?

Eihän opettajiakaan tulevaisuudessa tarvita ikäluokkien pienentyessä niin paljon kuin nyt. Julkista sektoriakin yritetään supistaa kovalla kädellä. Toisaalta sairaita ja vanhuksia on yhä enemmän suurten ikäluokkien myötä.

Aivan ensiksi aloin tutustua työttömyys- ja sosiaaliturvaa käsittelevään säännösviidakkoon. Oli vähän kuin pakko.

Hyvin pian huomasin, että säännösviidakko tarjosi loistavia jutunaiheita. Se oli ja on edelleenkin kuin Franz Kafkan satiirisista romaaneista. Jutut vain piti saada kaupaksi, työtön freelanceri kun olin.

Vuonna 1992 työttömyysturvajärjestelmä oli nykyistä armeliaampi. Työtön sai olla varsin rauhassa työtön, mutta nykyisin ei yhtä rauhassa. Ongelma vain oli, että järjestelmä passivoi, kuten vieläkin pääosin passivoi, mutta poliitikot ja viranomaiset eivät sitä myöntäneet.


Kun puhuin tästä silloiselle työministeri Ilkka Kanervalle, niin hän torjui kritiikkini:
- Et taida nyt oikein tietää.

- Itse et tiedä, minä elän järjestelmässä ja varmasti tiedän.

Siihen keskustelu loppuikin. Vasta vuosia myöhemmin poliitikot ja hallintobyrokraatit alkoivat vähän kerrassaan tunnustaa sosiaaliturvajärjestelmässämme olevan ns. kannustinloukkuja.

Näitä on vuosien mittaan yritetty purkaa, mutta kohtalaisen huonolla menestyksellä. Työttömyysturva, toimeentulotuki ja monet muut tuet yhdessä muodostavat pirun nyrkin, jota ei ole pystytty aukaisemaan vieläkään.

Työnteko ja itsensä auttaminen ei edelleenkään aina kannata. Hyvä esimerkki näistä kafkamaisista säännöksistä on, että viimesijaisella eli toimeentulotuella olevan ei kannata ottaa lainaa vaikkapa vuokransa maksamiseen. Vippi katsotaan tuloksi ja se vähentää toimeentulotukea.

Itsensä auttaja joutuu vain yhä pahempaan suohon.

Joka tapauksessa kirjoitin näistä säännöskukkasista monta kirpeää juttua. Käänsin siis hassun byrokratian rahaksi. Myöhemmin YLE:stä töitä saatuani hyödynsin tietämystäni monta kertaa sosiaali- ja työvoimaministerien harmiksi Vallan vaiheilla – radio-ohjelmassani.

Miten sitten työttömään työnhakijaan 1990 – luvun alkupuolella suhtauduttiin? Samalla tavalla kuin nykyisinkin. Ei siinä mitään muutosta parempaan ole tapahtunt.
Vanhimmasta päästä ulos, työttömyysputkeen ja eläkkeelle. Putkea tosin yritetään nyt tukkia.

Nuorille työnhakijoille asetettiin ja asetetaan nytkin kohtuuttomia osaamisvaatimuksia. Ikäsyrjintäkin voi yhä hyvin. Nelikymppinen alkaa olla jo vanha, puhumattakaan viisikymppisestä.

Törmäsin myös mielenkiintoiseen työn saannin esteeseen. Olin liian kokenut. En kokeneena toimittajana ja 1988 lopetetun, kotkalaisen Etelä – Suomi – sanomalehden entisenä vastaavana päätoimittajana saanut edes kesätoimittajan paikkaa.

Miksikö en? Kaverini kertoi sisäpiirin tiedon: ei ne nuoremmat pikkupomot halua alaisekseen itseään kokeneempaa.

Eipä tässäkään muutosta ole tapahtunut. Seminaareissa puhutaan yhtä ja käytännössä toimitaan toisin. Samaa koskee tilannetta, kun potkuja aletaan jakaa. Nykyisin niitä tosin pehmennetään ´paketeilla´. Saat lisärahaa, jos lähdet nyt (tai muuten saat joka tapauksessa kohta potkut).

Kymmenkunta kuukautta enemmän tai vähemmän työttömänä freelancerina sinniteltyäni pääsin työllisyyskurssille. Meille työttömille opetettiin kuinka tietokoneella voi tehdä kaikenlaisia julkaisuja. Näin ehkä voisi työllistää itsensä yrittäjänä, meille kerrottiin.

Kurssin toisen päivän jälkeen sain tiedon, että hyvin vaatimaton radio-ohjelmaideani oli YLE:ssä hyväksytty. Jätin kurssin siihen paikkaa, kun sain edes vähän oikean työn syrjästä kiinni.

Desktop publishing – kurssi tuskin olisi kuitenkaan johtanut oikeaan työllistymiseen.


YLE:n syrjästä kiinni pääseminen  johti lopulta työsuhteeseen ja päättyi aikanaan eläkkeelle. Silloin, helmikuussa 2009, uusi lama oli jo tulossa.

Hyvät työttömät työnhakijat. Ottakaa nirsoilematta vastaan entiseen verrattuna pienipalkkaisetkin työt, jos vain jotakin saatte. Tekeminen on aina parempi kuin mitään tekemättömyys. Sitä ei koskaan tiedä mihin kaikki elämässä johtaa.


 

Henkilötietolaki ja ATK vaarantavat ihmishenkiä

On aika kova väite sanoa, että terveydenhoidon ATK -järjestelmät ja henkilötietolain (22.4. 1999/523) tulkinnat vaarantavat jopa ihmishengen.

Tällaisiin johtopäätöksiin kuitenkin tulin, kun pyysin eri paikoista vanhoja potilastietojani siirtääkseni kaikki tiedot minua lähimpänä olevaan terveyskeskukseen. Kokemukset olivat kuin Kafkan romaanista.
 

Sen jo tiesin etukäteen, että eri kuntien terveyskeskusten, sairaaloiden ja yksityisten lääkäreitten potilastietojärjestelmät eivät keskustele keskenään. Laitetoimittajien keskinäisen kilpailun takia järjestelmiä on estetty ymmärtämästä toisiaan.

Jo tämä vaarantaa potilasturvallisuutta, mutta eiväthän laitetoimittajat ajattele kokonaisuutta. Miksi sitten viranomaistahot eivät ole aiemmin puuttuneet tilanteeseen vaan ovat antaneet sen kehittyä sekamelskaksi? Vasta nyt yritetään saada koko maan kattavaa parannusta, mutta se vie paljon aikaa.

Omien potilastietojeni hankinta ja siirto eri paikoista paljasti, että terveydenhoitoalalla eletään yhä paperi- ja faksiaikaa. Sähköposti on kuin kirosana: se ei ole henkilötietolain tulkinnan mukaan riittävän turvallinen potilastietojen siirtoon

Miksikö ei ole? Siksi, että käytössä ovat tavalliset sähköpostit, eivät salatut sähköpostit, jotka olisivat turvallisia. Hämmästyttävää.

Sitten hieman omia käytännön kokemuksia järjestelmästä. Sitähän voisi sanoa hienosti vaikka tutkivaksi journalismiksi.

Eläkkeelle jäätyäni menin YLE:n terveysasemalle ja pyysin kaikki terveystietoni. Omakätisesti allekirjoitetun pyynnön jälkeen sain tiedot paperille printattuna. Samalla tavalla ne saa kaikista muistakin paikoista.


- Enkö voisi saada tietojani myös sähköpostilla kotiini, tiedustelin.
- Ei terveystietoja saa lähettää sähköpostilla, oli vastaus.


Mietin hetken. Minähän omistan omat tietoni, terveysasema tai sairaala vain säilyttää niitä. Minä siis voin päättää, valtuuttaa, omien tietojeni, muita koskevia tietoja siellä ei ollutkaan, lähettämisestä itselleni vaikka sähköpostilla. Siis silläkin, joka ei ole salattu, koska otan omista tietoistani vastuun.

Kun terveydenhoitaja tunsi minut ja minä hänet, niin pääsimme lopulta yhteisymmärrykseen. Terveystietoni kopioitiin Wordiin ja lähetettiin sitten kotisähköpostiini. Lopuksi kaikki lähetystiedot YLE:n sähköpostista ja Wordista tuhottiin silmieni alla.

Tällaista kuulema ei kukaan ollut ennen pyytänyt. Tarkistien vielä tietosuojavaltuutettu Reijo Aarniolta, että mitään lakia tai sen tulkintaa ei tässä tapauksessa oltu rikottu.

Ei oltu, joten kiitokseni terveen järjen käytöstä YLE:n terveydenhoitajalle, joka voi nyt olla aivan rauhallisin mielin. Tietosuojavaltuutettu hyväksyi toimintamme


Eräällä toisella yksityisellä terveysasemalla tällainen joustavuus ei kuitenkaan ollut mahdollista. Risuja sinne.

Nyt kun minulla oli omalla kotikoneellani kaikki terveystietoni, niin ryhmittelin ne väliotsikoittain sairauskohtaisesti ja poistin tarpeettomana pienet flunssakäynnit. Näin tiedot olivat selkeitä ja helppolukuisia.

Tämän lisäksi tein koko tiedoston alkuun tiiviin kuvauksen kokonaisterveydentilastani ja tehdyistä operaatioista. Lisäsin myös omat ja omaisteni yhteystiedot. Tällaista englanniksikin käännettyä tiivistelmää pidän nykyisin matkoillani mukana.

Lähetin seuraavaksi koko paketin sähköpostilla terveysasemani omalääkärille. Ehdotin, että hän siirtäisi nyt sähköisessä muodossa olevat tietoni terveysaseman tiedostoon. Näin ne näkyisivät heti tarvittaessa kaikilla Helsingin terveysasemilla ja HUS:ssa.

Oma lääkäri vastasi kuitenkin, että tietojeni siirto ei ole mahdollista. Epäselväksi jäi estikö sen yhteensopimaton tietotekniikka vai henkilötietolain tulkinta, vai peräti molemmat.

Suomen Lääkäriliittokin, kumma kyllä, suosittaa, että potilastietoja ei siirrettäisi sähköpostina. Perustelut eivät ainakaan minua vakuuttaneet, jos asiaa ajatellaan käytännön elämän näkökulmasta.

Printtasin sitten potilastietoni paperille omalta tietokoneeltani ja kiikutin terveysasemalleni. Siellä ne nyt ovat riippukansiossa kuten ennen vanhaan, vaikka elämme tietokoneaikaa. Hämmästyttävää!

Tietoja ei myöskään siirrretä sähköiseen järjestelmään, koska jokainen sivu pitäisi kopioida sähköiseen muotoon, eikä kenelläkään ole siihen aikaa. Ehkä se ei olisi mahdollista järjestelmien yhteensopimattomuudenkaan takia.

Jos minut nyt eräänä päivänä kiikutetaan pää kolmantena jalkana lähellä olevan Haartmanin sairaalan  päivystykseen oman terveysasemani virka-ajan jälkeen, niin kukaan ei enää ole lähettämässä paperilla olevia tietojani faksilla Haartmaniin.

Jos tiedot olisivat sähköisessä muodossa, niin ne saisi heti näkyviin, koska molemmat kuuluvat Helsingin kaupungin terveydenhoito-organisaatioon. Viereisessä eri organisaation sairaalassa nämä tiedot taas eivät näy sähköisesti!

Nyt vasta seuraavana päivänä joku töihin tullut henkilö toimittaisi tietoni Haartmanin  lääkärille. Jos sairauspäivä olisi perjantai, niin vasta kolmantena päivänä faksi saataisiin laulamaan.

Näin yhteensopimattomat ATK – järjestelmät ja tietosuojalain tulkinnat yhdessä voivat vaarantaa jopa ihmishenkiä.
 

------------------------------------------------------------------------------------------------------

HUOM: Tätäkin aihetta sivuava tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnion haastattelu äänenä löytyy tästä osoitteesta:

http://blogit.yle.fi/vallan-vaiheilla/tietosuojavaltuutettu-reijo-aarnio...

----------------------------------------------------------------------------------------------------------

Jos jotakuta lakipykälät kiinnostavat, niin tässä on henkilötietolain pari keskeistä kohtaa:
-----------------------------------------------------------------------------------
Henkilötietolaki 22.4.1999/523
28 §
Tarkastusoikeuden toteuttaminen
Sen, joka haluaa tarkastaa itseään koskevat tiedot 26 §:ssä tarkoitetulla tavalla, on esitettävä tätä tarkoittava pyyntö rekisterinpitäjälle omakätisesti allekirjoitetussa tai sitä vastaavalla tavalla varmennetussa asiakirjassa tai henkilökohtaisesti rekisterinpitäjän luona.
Rekisterinpitäjän on ilman aiheetonta viivytystä varattava rekisteröidylle tilaisuus tutustua 26 §:ssä tarkoitettuihin tietoihin tai annettava tiedot pyydettäessä kirjallisesti. Tiedot on annettava ymmärrettävässä muodossa. Jos rekisterinpitäjä kieltäytyy antamasta tietoja, hänen on annettava tästä kirjallinen todistus. Todistuksessa on mainittava myös ne syyt, joiden vuoksi tarkastusoikeus on evätty. Tarkastusoikeuden epäämisen veroisena pidetään sitä, että rekisterinpitäjä ei ole kolmen kuukauden kuluessa pyynnön esittämisestä antanut kirjallista vastausta rekisteröidylle. Rekisteröity voi saattaa asian tietosuojavaltuutetun käsiteltäväksi.
Sen, joka haluaa tietää, mitä häntä koskevia tietoja on talletettu terveydenhuollon viranomaisen tai laitoksen, lääkärin tai hammaslääkärin taikka muun terveydenhuollon ammattihenkilön pitämään, terveydentilaa tai sairautta koskevia henkilötietoja sisältävään rekisteriin, tulee tehdä pyyntö tarkastusoikeutensa käyttämisestä lääkärille tai muulle terveydenhuollon ammattihenkilölle, joka huolehtii tietojen hankkimisesta rekisteröidyn suostumuksella ja antaa tälle tiedon rekisterissä olevista merkinnöistä. Menettelystä tarkastusoikeuden toteuttamisessa tai sen epäämisessä on voimassa, mitä 2 momentissa säädetään.
2 §
Soveltamisala
Henkilötietoja käsiteltäessä on noudatettava, mitä tässä laissa säädetään, jollei muualla laissa toisin säädetä.
Tätä lakia sovelletaan henkilötietojen automaattiseen käsittelyyn. Myös muuhun henkilötietojen käsittelyyn sovelletaan tätä lakia silloin, kun henkilötiedot muodostavat tai niiden on tarkoitus muodostaa henkilörekisteri tai sen osa.
Tämä laki ei koske henkilötietojen käsittelyä, jonka luonnollinen henkilö suorittaa yksinomaan henkilökohtaisiin tai niihin verrattaviin tavanomaisiin yksityisiin tarkoituksiinsa.
Tätä lakia ei sovelleta henkilörekistereihin, jotka sisältävät vain tiedotusvälineessä julkaistua aineistoa sellaisenaan.
 

Joulusikari ja oikeat suomalaiset

Kaksi vähän yli parikymppistä nuorta pohdiskeli kuka on oikea suomalainen.
- Ei se mikään suomalainen ole, jos on saanut Suomen kansalaisuuden muutama vuosi sitten, nuori mies sanoi.
- En minäkään ole oikea suomalainen, vaikka olen asunut Suomessa pikku tytöstä saakka, tuumi virheetöntä suomea puhunut nuori nainen.

Istuin joulun alla polttelemassa joulusikariani helsinkiläisen rähjäkapakan tupakkahuoneessa, jossa kuulee mielenkiintoisia elämäntarinoita.

- Kuka sitten mielestänne on oikea suomalainen, puutuin nuorten keskusteluun.
- Sellainen, joka on asunut täällä pitkään ja tuntee itsensä suomalaiseksi, mies vastasi.
- En minä oikein tunne olevani suomalainen, vaikka toisaalta olenkin, nainen pohdiskeli.

Mieleeni tuli vuosikymmenten takainen keskustelu siitä, kuka on oikea kotkalainen. Asuin muutaman vuoden Kotkassa, joka ei hassumpi kaupunki olekaan. Varsinkaan kesällä.

Sen keskustelun tulos oli, että kotkalaisten mielestä oikea kotkalainen on vasta, jos on syntynyt ja kasvanut Kotkassa. Mieluimmin on vielä kotkalaisista vanhemmista.

Toisaalta kyllä kotkalaiset ovat oppineet elämään kaikenlaisten ihmisten kanssa satamakaupungissa. Savolaisten Amerikaksihan Kotkaa sanotaan.

- Mitä se suomalaiseksi itsensä tunteminen sitten on, jatkoin keskustelua.
- No, se on sellainen fiilis, joka tulee siitä kun omaksuu nää suomalaiset tavat ja tottumukset......
- Mutta eikös se ole rikkaus, jos tietää vähän muustakin? On vaikka asunut ulkomailla...
- Onhan se niinkin...., poika tuumi.

Keskustelu ei oikein ottanut jatkuakseen, enkä viitsinyt sitä enää lietsoa. Mietin vain, että vaikeaa tämän yksikulttuurisen Suomen on monikulttuuriseksi muuntua.

Tyydyin maistelemaan viikkosikariani, joita on talvella entistä hankalampi polttaa missään, kiitos sosiaaliministeriön innovatiivisten virkamiesten.

Tuo asuntoani lähinnä olevan rähjäkapakan tupakkahuone on toisaalta mielenkiintoinen paikka. Siellä kuulee kaikenlaisia elämänkohtaloita, yleensä mollivoittoisia. Asiakaskunta on pääasiassa miehiä.

Piippua poltteleva yksinäinen mies kertoi tulleensa kapakkaan, kun televisiosta ei tule kiinnostavia ohjelmia ja kirjoja ei jaksa aina lukea.

Toinen, oikein muistihirmuksi paljastunut, julisti ettei enempää joulu kuin juhannuskaan merkitse hänelle oikeastaan mitään. Yksinäinen mies hänkin.

Porukkaa tuli ja meni ja juttukavereita riitti. Siinä sitä oli niitä suomalaisia, joita poliitikot harvemmin näkevät. Yksinäisiä, enemmän tai vähemmän alkoholisoituneita tallaajia.

Politiikkaa ei juurikaan puhuttu, enkä edes yrittänyt puhua, vaikka olenkin entinen politiikan toimittaja. Sekin vähän mitä puhuttiin, ei sopisi eduskunnassa sanottavaksi. Puhemies antaisi heti huomautuksen.

Joulusikari läheni loppuaan ja tupakkahuoneessä kävijät alkoivat tulla yhä äänekkäämmiksi. Astelin ulos lumisateeseen ja tuuleen ihmetellen, miksi sataa näin paljon lunta ja on pakkasta, jos ilmasto lämpenee.

Ainakin Italiasta vuodenvaihteeksi tulevat ystävämme näkevät nyt valkean joulun Helsingissäkin. Pari vuotta sitten eivät nähneet. Näin nämä kelit vaihtelevat.
 

Pitääkö Vanhaselle olla muita vahvemmat todisteet?

Jos pääministeri Matti Vanhanen olisi tavallinen keskiverto Vanhanen, niin riittäisikö silloin yksi luotettavan tuntuinen lähde kohujutun julkaisuun? Jos vastaus on kyllä, niin silloin pääministeriä kohdellaan journalisesti eri tavalla kuin keskiverto Vanhasta.

Minusta Julkisen sanan neuvoston YLE TV - 2:n Silminnäkijä - ohjelmaa koskevasta ratkaisusta  http://www.jsn.fi/Default.aspx?d=1090
keskusteltaessa tulisi keskustella myös siitä miten eri uutiskohteisiin suhtaudutaan.

 

Pääministeri Vanhasen tapauksessa julkisuuden ja eri tahojen valtava paine teki jo alunalkaen Julkisen sanan neuvoston työn ” lautagatessa” aika mahdottomaksi.

Miten kylmän rauhallisesti voi suhtautua asiaan, joka politisoidaan ja pyöritellään taitavasti julkisuudessa ennen ratkaisua?

Jos kyseessä olisi oikeudenkäynti Yhdysvalloissa, niin tämänkaltaisessa tapauksessa oikeusoppineet sanoisivat, että reilua oikeudenkäyntiä ei ollut enää mahdollista käydä.

Julkisen sanan neuvosto ei tietysti ole mikään tuomioistuinlaitos, mutta tulkitsee kuitenkin hyvää lehtimiestapaa niin kuin tuomioistuimet lakia.

Jos keskiverto talonrakentaja Vanhanen olisi saanut rakennusliikkeeltä ilmaisia lautoja tai muuta materiaalia, niin se ei kiinnostaisi ketään muuta kuin mahdollisesti verottajaa. Uutisjuttua siitä ei tulisi, ellei saaja sattuisi olemaan vaikka pikkuvirkamies tai kunnallispoliitikko.

Valtakunnalliseksi uutiseksi pikkuvirkamiehen tai rivikunnallispoliitikon tekemiset eivät yltäisi.

Kuvitellaan kuitenkin, että jokin paikallislehti olisi tehnyt jutun tavallisesta talonrakentaja Vanhasesta, joka lähteen mukaan sai ilmaisen lautakasan. Verottaja sitten kiinostui asiasta ja juttu vuotaisi lehteen.

Olisiko Julkisen sanan neuvostolle riittänyt silloin todisteeksi yksi lähde?

Tai jos kunta X:n pikkuvirkamiehestä olisi tehty vastaava juttu ja siitä kantelu. Tai jos kohteena olisi tavallinen kunnanvaltuutettu.

Nyt kuulen jo jonkun sanovan, että kyllä pääministeriä koskeva uutinen on aivan eri luokan juttu kuin pikku kunnan kunnallispoliitikkoa tai tavallista talonrakentajaa koskeva asia.

Uutisena tietysti näin onkin, mutta onko periaatteessa, jos ajatellaan yhteen lähteeseen perustuvaa uutista ja tiedon antajan lähdesuojaa?

Mielenkiintoinen kysymys on sekin päätyivätkö pääministeri Matti Vanhaselle mahdollisesti lahjoitetut laudat lopulta hänen rakennustyömaalleen vai eivät, vaikka ne olisikin hänelle lahjoitettu.

Edesmennyt valtioneuvos Johannes Virolainen sai uutisten mukaan aikanaan Saloralta lahjaksi stereot, mutta ei koskaan kehdannut ottaa niitä käyttöön vaan kuskasi ullakolleen. Lahjuksista kohistiin silloinkin.

Mutta nyt mennään jo keskusteluun mikä on lahjus, mikä lahja ja missä vaiheessa lahja muuttuukin lahjukseksi. Se on taas toinen juttu se.


 

Mikael Jungner: tärkeintä on puolustaa journalisteja

Kuunnellessani YLE:n toimitusjohtaja Mikael Jungneria ”Elävien ajattelijoiden klubin” keskustelutilaisuudessa (30.11. 2009) Espoon kaupunginteatterissa, journalistin sydämeni pompahti iloisesti.

YLE:n toimitusjohtajan tärkein tehtävä on puolustaa journalisteja”, Jungner sanoi ja ilmeisesti myös tarkoitti sitä.

Kovin ovat ajat muuttuneet, kun nyt YLE:n ylin johtaja kannustaa toimittajiaan uskaltavaan journalismiin suitsimisen sijasta. Ovatko YLE:n journalistisetkin johtajat siihen yhtä valmiita?

Ohjelmantekijöiden ei pidä ohjelmia tehdessään miettiä esimerkiksi YLEn rahoitusta tai omistajasuhteita. Ohjelmien teon taustalta on löydyttävä vain ja ainoastaan journalistiset periaatteet”, Jungner kirjoitti Avoin YLE – sivuilla lokakuussa 2009.

Mielenkiintoista Jungnerin esiintymisessä on, että eihän YLE:n toimitusjohtajalla ole journalistista päätösvaltaa. Se on eri yksiköiden journalistisilla johtajilla. Toimitusjohtaja tosin voi vaikuttaaa merkittävästi siihen, kuinka paljon niukkenevaa rahaa millekin taholle annetaan.

Aivan lähivuosina on taas resurssien uusjaon paikka, kun YLE joutuu säästökuurille. Onko tätä jakoa toimitusjohtajan paikalla enää tekemässä Jungner vai joku muu, se jää nähtäväksi.

Joka tapauksessa resurssit ja journalistiset toimintamahdollisuudet kulkevat käsi kädessä. Rohkea voi olla pienissäkin asioissa, mutta maailman syvempi hahmottaminen vie aina aikaa ja valitettavasti myös rahaa.

Se on valinnan paikka, niin Yleisradiossa kuin missä tahansa muussakin tiedotusvälineessä. Uusilla toimintatavoilla rahapulan vaikutusta käytännössä voidaan lievittää, mutta journalismin perustaa se ei muuta.

Jungneria vuosien mittaan kuunneltuani en voi kuin ihailla, kuinka pelottomasti hän on ajanut aikanaan umpipoliittisen Yleisradion epäpolitisoitumista. Siis riippumattomuuden lisäämistä, vaikka YLE onkin eduskunnan alainen laitos.

Mies, joka valittiin poliittisin perustein demarina YLE:n johtoon on aiheuttanut nimittäjilleen ilmeisen pettymyksen. Hän on ottanut etäisyyttä puolueeseensa ja puolueisiin ylipäätään. Sellainen on Ylessä ollut historiallisesti uhkapeliä.

Toisaalta voi kysyä mihin YLE olisi joutunut, jos se olisi jatkanut ylipolitisoitunutta toimintaansa? Ei ainakaan menestynyt. Yhteiskunta on muuttunut ja niin julkisen palvelun yhtiönkin on täytynyt muuttua.

YLE:n hallituskin on tullut entistä asiantuntevammaksi ja ammattimaisemmaksi poliittisten läänitysten sijaan. Siitä huolimatta YLE on ja pysyy edelleen eduskunnan alaisena osakeyhtiönä. Eivät poliitikot halua viimekätistä valtaansa luovuttaa ammattijohtajille. Se on tasapainoilun paikka.

Tuo Espoon kaupunginteatterissa kokoontuva ”Elävien ajattelijoiden klubi” http://www.espoonteatteri.fi/?page=106
on mielenkiintoinen keskusteluorganisaatio. Vuodesta 2003 lähtien se on koonnut monia kiinnostavia ajattelijoita julkiseen keskusteluun maksavan yleisön edessä.

Vuoden 2009 viimeisessä tilaisuudessa keskustelijoina olivat brändin itsestään tehneen Jungnerin lisäksi Johanna Korhonen ( Journalisti – lehden entinen päätoimittaja, joka sai potkut Lapin Kansan päätoimittajan tehtävistä ennen kuin ehti edes aloittaa työssään) ja Voima – lehden toimitusjohtaja Tuomas Rantanen.

Keskustelun teemana oli konsensus/media. Olipa räväkkää, elävää keskustelua, jollaista harvoin näkee ja kuulee.

Harmi kun ei ollut edes mikrofonia mukana. Olisin pannut keskustelun tähän blogiin kuulumaan, jos nauhoituslupa olisi annettu. Vai olisivat keskustelijat alkaneetkin varoa sanojaan, kun potentiaalisena yleisönä olisi ollut koko nettimaailma?


 

Hullunkuriset poliittiset perheet

Kun seuraa nykyisessä taloustilanteessa kotimaisia uutisia, niin tuntuu kuin seuraisi Hullunkurisia perheitä. Siis sitä peliä, jota moni on lapsena pelannut. 

Talouden syöksyessä kuin laskettelijat alas Rukan rinteitä (ennen lakkoa), niin lakkouhkia on vähän joka puolella. Palkkaneuvottelut takkuavat. Samaan aikaa myös maan ylin poliittinen johto kinastelee julkisuudessa kuka tiesi ja milloin Afganistanin rauhanturvaajien kotiinpaluun ajasta.

Kukahan muistaisi kiittää henkensä kaupalla olleita ja olevia rauhanturvaajia?

Eduskunnastakaan ei tiedä itkeäkö vai nauraa. Tosi hullua toimintaa paljastuu jatkuvasti. Eduskunnan urheilukerhon huonon valvonnan takia kavalletuilla varoilla ostaisi Pieksämäeltä jo viisi yksiötä vaikka tukiasunnoiksi. Helsingissä ei saisi kuin puolitoista, kallista on.

Puoluerahoituksen penkominen on kuin avaisi päivä toisensa jälkeen Pandoran lippaan uusine ihmeineen. Veikkaus keksi peliensä mainostajaksi Jokerin, mutta keskusta sai Antti Kaikkosen, jolle Musta Pekka jää käteen jatkuvasti.

Pilven veikot - nuo Finnairin lentäjät - ovat kuin pilvessä. Ei siinä taivaalla olevassa vaan muussa. Yhtiö on syöksykierteessä ja pilotit menevät lakkoon, vaikka yhdellä lentokapteenin palkalla kolme - neljä keskivertopalkansaajaa tekisi iloisesti töitä.

Hullunkuristen perheiden hulluin homma ovat kuntaliitokset. Kuntia yhdistyy, jotta rahat riittäisivät palveluihin ja toiminta tehostuisi. Mutta mitä puolueet ovatkaan sopineet: viiteen vuoteen kuntien palkollisia ei saa irtisanoa yhdistymisen yhteydessä Tehosta siinä sitten toimintaa.

Pieni idea yhdistyneeseen Saloon: pankaa paikkansa menettäneet kunnanjohtajat palvelemaan kuntalaisia vaikka kouluavustajina. Sivussa he voisivat kertoa koululaisille kunnan toiminnasta, jos varsinainen opettaja sairastuu.

Nyt nämä entiset eläkeikää lähestyvät kunnanjohtajat ovat tarpeettomien muistioiden tekijöinä muutosjohtajien nimikkeellä.

Eiköhän tämä riitä nyt ensi alkuun. Lukekaa lehtiä, kuunnelkaa radiota ja katselkaa televisiota. Hullunkurisia perheitä löytyy jatkuvasti, eikä tarvitse edes ottaa EU:n hulluimpia direktiivejä lisäksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

Eläke, kansanedustajan työttömyyspäiväraha

Kun tavallisilla palkansaajilla on työttömyyden varalta ansiosidonnainen tai muu työttömyyspäiväraha, niin kansanedustajilla se onkin nimeltään sopeutumiseläke jo seitsemän edustajavuoden jälkeen.

Työttömyyspäivärahan maksulla on rajansa, mutta kansanedustajan
sopeutumiseläkkeen saa vaikka loppuiäkseen. Eikä tarvitse odotella edes normaalia eläkeikää kuten muiden työttömien.

Aktiiviseen työnhakuunkaan ei eduskunnan jättävää, sopeutumiseläkkeeseen oikeutettua ex - edustajaa pakoteta kuten tavallista työtöntä. Olisipa se soma nähdä entinen ministeri työttömille järjestetyllä pakollisella työnhakukurssilla. Byrokratia varmasti yllättäisi.

Viime eduskuntavaalien jälkeen toistakymmentä ensimmäisen kauden kansanedustajaa jäi uudelleen valitsematta. Nämä epäonniset eivät ole oikeutettuja sopeutumiseläkkeeseen.

Jokunen uutta työtä vaille jäänyt ex-edustaja on voinut joutuakin tutustumaan omakohtaisesti suomalaisen työttömyysturvan ihmeellisyyksiin.

Kansanedustajien eläkejärjestelmä on erinomainen esimerkki miten ahneita ihmiset ovat, jos saavat itse päättää omista eduistaan. Tosin aivan demokraattisesti. Eduskuntahan on maan ylin päättävä elin.

Kansanedustajien eläkkeen laskutapakin oli viritetty viimeisen päälle. Eläke laskettiin ennen viimeisestä palkasta, ei koko edustaja-ajan keskimääräisestä ansiosta.

Jos edustaja sattui olemaan vaikkapa korkeasti palkattu eduskunnan puhemies ja eläkevuodet muuten jo täynnä, niin riskiä eduskunnasta tipahtamisesta ei kannattanut ottaa. Eläke olisi voinut pienentyä, jos ei valittaisikaan eduskuntaa ja pääsi puhemieheksi.

Viimeisiä tämän kultapossukerhon jäseniä oli mm. eduskunnan värikäs puhemies Riitta Uosukainen. On niitä muitakin.

Kun yleistä eläkejärjestelmää sitten muutettiin niin, että eläkettä ei enää laskettukaan viimeisistä työvuosista vaan koko elinaikaisista ansioista, niin eduskuntakaan ei enää kehdannut olla muuttamatta omaa eläkejärjestelmäänsä.

Nykyisin laskentaperusteeena on koko edustaja-aika. Tosin täysi, vajaan 3 800 euron peruseläke kertyy jo 15 vuodessa eli käytännössä neljässä vaalikaudessa. Tavalliset palkansaajat saavat ahkeroida suunnilleen 40 vuotta saadakseen ns. täyden työeläkkeen.

Pitkään eläkeellä olleet kansanedustajat tosin ovat hieman kateellisia nykyedustajille. Heistä monet pääsivät eläkkeelle ennen kuin edustajien palkkoihin tehtiin kuoppakorotus.

Eläkkeen kertymän kannalta kannattaisi muuten poistaa kaikki verottomat päivärajat ja muut etuisuudet ja nostaa reilusti edustajien palkkaa. Silloin koko summasta kertyisi myös eläkettä ja valtiolle verotuloja.

Tämä vaihtoehto tosin taitaisi ajanmittaan tulla kalliimmaksi kuin nykyinen järjestelmä.

Eläkkeellä olevia kansanedustajia (noin 400) muuten on kaksi kertaa enemmän, kuin varsinaisia kansanedustajia. Tätä vauhtia eduskunnan meidän kaikkien verovaroista maksettavat eläkemenot ylittävät pian istuvien edustajien varsinaiset palkkamenot.

Siinäpä puhemies Sauli Niinistölle vinkki: ota eduskunnan eläkejärjestelmä suurennuslasin alle, kun muittenkin palkansaajien eläkesäännöksiin mietitään heikennyksiä.

 


 

Sivut

Matti Laitinen vallan vaiheilla

 Matti Laitinen toimitti pitkään YLE Radio 1:n yhteiskuntakriittistä Vallan vaiheilla - ohjelmaa, mutta ei osannut YLE:stä eläkkeelle jäätyään asettua kiikkutuoliin ja jatkaa mm. tämän blogin pitämistä.

Blogiarkisto